Ukrainan konflikti/sota

Eli Putin on kuollut tai ainakin henkitoreissaan. Epäilemättä jotain vakavampaa on tapahtunut, muuten pikkupiru olisi itse julkisuudessa riekkumassa ilman paitaa.

Ei ole helppoa paskovillakaan! Hänen ammatissaan päädytään ennen pitkää sellaisille leveleille, että on Ihan sama, millaista totuutta päästelee, aina on paskaa.
 
Lämmityskautta on mennyt laskijasta riippuen kolme tai neljä viikkoa eli noin kuukausi.

Miksi odottaa, jos on tarkoitus hyökätä infrastruktuuria vastaan "talvella"?

Ei ne lämmityskatkokset kovin tehokasta kiusaamista ole jos ulkolämpötilat on vielä korkeita. Ei mene vielä lähellekään nollaa edes öisin. Veikkaan että iskut alkaa kun Ukrainassakin on kunnolla pakkasta.
 
Ma pelkaan että valmistautuvat iskemään todella intensiivisesti talven kylmimpään aikaan. Eli pyrkisivät saamaan ilmaan tuon yli sata ohjusta jopa joka päivä viikon parin ajan. Ajoitus juuri silloin kuin siviilien kärsimys maksimoituu, eli kovimmilla pakkasilla. (Kuinka kylmä Ukrainan eri alueilla tuleekaan sydäntalvella?) Toivottavasti niitä kamiinoita on nyt saatu riittävästi perille ja niille on polttopuitakin löydettävissä, muualtakin kuin ihmisten kotien raunioista.

Ryssän kyky tehdä iskuja riippuu ennen kaikkea käytettävissä olevien ohjusten määristä ja uustuotannon kapasiteetista (tietysti myös laukaisualustojen määrästä ja logistisesta kyvystä ruokkia niitä).

Ukrainalainen vishun-niminen OSINT-ryhmä julkaisi oman arvionsa ohjusten määrästä 18.10.2023 eli reilu viikko sitten (lainasin tekstin ja kuvat silloin tänne, linkki vanhaan viestiin: LINKKI, lisää pyörittelyä toisessa viestissä LINKKI):

https://t.me/vishun_military/3929

1698411198222.png

Missile arsenal of the Russian Armed Forces:

For a long time, the enemy tried to accumulate the number of missiles due to production. According to the latest data, they managed to reach 120-125 missiles per month (10-12 modernized X-32).

So, as of August 28, the Russians had the following number of missiles:


- Iskander (K and M) — 270 units.
- Calibers — 140 units.
- X-101, X-555 and X-55 — 100 units.
- Dagger — 75 units.
- About 100 X-22 .

In our calculations, we did not take into account the Kh-35 and Kh-59 missiles, but their total number was about 500 units.*

English version in comments.
t.me/vishun_military/3929
28.5Kviewsedited Oct 17 at 23:29

-

Huomaa, että tuossa annetaan heidän arvionsa kahdelle eri ajankohdalle, annetut numerot taulukon muodossa:

1698411240368.png

Näistä voidaan laskea Iskander + Kalibr + Kh-101 + Kinzhal + Kh-22 = 719 kpl

Heidän mukaansa näiden ohjusten uustuotannon kapasiteetti olisi tällä hetkellä 120-125 kpl per kuukausi, joista 10-12 kpl on modernisoituja Kh-22 risteilyohjuksia (modernisoinnin jälkeen Kh-32).

HUOM: meillä on vain nämä numerot, he eivät kerro tarkemmin, miten ne on laskettu / arvioitu. Keväällä ja kesällä on kuultu eri ukrainalaisilta arvioita ryssän ohjustuotannon kapasiteetista, joten oletan että tämä laskelma perustuu siihen, toki on vähennetty tiedetyt käytettyjen ohjusten määrät.

JOS oletetaan että nämä numerot pitäisivät paikkansa vaikka sitten karkeasti, niin nähdään että pommikoneista laukaistavat Kh-101/Kh-555/Kh-55 risteilyohjukset on ammuttu käytännössä loppuun. Strategisen ydinasepelotteen ylläpitäminen vaatii että näitä olisi tietty määrä varastoissa kokoajan joten siinä mielessä kaikkia näitä ei voida käyttää pois.

En muista nähneeni tuoretta kommenttia tai arviota tuotantomääristä per ohjus mutta 19.5.2023 on tämä: LÄHDE

25 Kalibr
35 Kh-101
2 Kinzhal
5 Iskander-M
2 Iskander-K

Eli ballistiset Iskander ohjukset 7 kpl per kuukausi ja Kalibr + Kh-101 risteilyohjukset noin 60 kpl per kuukausi. Kinzhal tuotanto on pysynyt jo pitkään samana noin 2 kpl per kuukausi, ainakin julkisten arvioiden perusteella.

Ukrainalaisten, mukaanlukien Budanovin mukaan yritykset kasvattaa Iskander-tuotantoa ovat toistaiseksi olleet epäonnistuneita MUTTA Kalibr- ja Kh-101 tuotantoa on kyetty kasvattamaan jonkin verran, edellisellä vaihteluvälillä se oli +5 kpl kumpaankin, joten en ihmettelisi jos tällä hetkellä tuotantokapasiteetti olisi 30 kpl Kalibr ja 40 kpl Kh-101.

Vishun ryhmän numerot ovat tätä suurempia, mutta toisaalta oletan että siihen sisältyvät lyhyen kantomatkan pienet risteilyohjukset (Kh-35 ja Kh-59 sekä muut "samankaltaiset"). Oleksii Reznikovin numeroiden perusteella niiden tuotantokapasiteetin pitäisi olla 40-45 kpl per kuukausi - tosin numerot ovat 6.1.2023 eli vanhoja. Toisaalta vishun-ryhmän numeroiden perusteella Iskanderien tuotannon pitäisi olla reilut 30 kpl per kuukausi (kokonaismäärä kasvanut 61 kpl vajaassa kahdessa kuukaudessa). Tämä on selvästi suurempi kapasiteetti kuin tuo ylempänä kerrottu 7 kpl per kuukausi. On siis mahdollista että heidän arvionsa 120-125 kpl per kuukausi EI sisällä näitä lyhyemmän kantomatkan ohjuksia vaan ainoastaan Kalibr, Kh-101, Kinzhal, Kh-22 modernisoinnin sekä Iskanderit.

Vishun-ryhmän numeroiden perusteella Iskandereita ja Kinzhaleita on kerätty merkittävät määrät varastoon, joten oletan että niiden käyttöä tullaan näkemään ja paljon. Samoin oletan että viimeisetkin Kh-22/32 ohjukset tullaan ampumaan pois, niitä on jäljellä noin 100 kpl eikä niiden uustuotantoa ole olemassa. Kalibrien määrä on kasvanut hieman mutta niiden käyttöä rajoittaa laukaisualustojen (merivoimien alukset ja sukellusveneet joissa VLS-kennot) määrä. Kinzhalien käyttöä rajoittaa se laukaisuun soveltuvien MiG-31K hävittäjien määrä, yksi ohjus per hävittäjä.

Laskin ylempänä vishun-ryhmän numeroista Iskander + Kalibr + Kh-101 + Kinzhal + Kh-22 = 719 kpl

Jos näitä alettaisiin käyttämään nyt 70 kpl per isku, tällaisia iskuja kyettäisiin tekemään 10 kpl ja sitten varastot ovat tyhjät (näiden osalta, muistetaan silti uustuotanto per kuukausi).

Jos pyritään samanlaisiin suuriin iskuihin kuin mitä nähtiin viime vuonna lämmistyskauden alussa eli 128 kpl, 167 kpl tai 140 kpl niin sellaisia iskuja kyettäisiin tekemään:

719 / 128 = 5,617
719 / 167 = 4,305
719 / 140 = 5,136

Eli 4-6 kpl riippuen laukaisumäärästä per isku. Jos tällaisia iskuja tehtäisiin joka päivä, ohjusvarastot olisivat tyhjät alle viikossa (toki pitää taas muistaa se uustuotanto per kuukausi).

Olen silti hieman ihmeissäni: miksei tällaisia iskuja ole jo aloitettu? "Odotetaan aidosti kylmää kautta"? Miksi odottaa, jos infrastruktuuri on rikki niin silloin se on rikki. Toki jos isketään nyt, se antaisi muutaman kuukauden aikaa tehdä korjauksia mutta eikös iskujen tarkoitus ole tuhota pysyvästi, ilman että korjaaminen onnistuu?

Uskon että ryssä alkaa käyttämään ohjuksia suuremmissa iskuissa seuraavan parin viikon kuluttua, mutta mikä määrä per isku ja mitä ohjustyyppejä, se kertoo osaltaan heidän iskukyvystään. Hyvä myös muistaa tämä: ukrainalaisten mukaan vielä viime talvena ryssällä oli vanhoja varastoja, mitä ampua. Ohjuksia käytettiin ikään kuin niitä olisi ollut ääretön määrä, mutta sitten tuli raja vastaan. Tällä hetkellä tilanne on täysin eri: heillä on varastoissa ainoastaan se määrä, mikä on kyetty valmistamaan vuonna 2023 ja jota ei ole käytetty.
 
Viimeksi muokattu:
Saksan tuore aseapupaketti, jälleen lisää ilmatorjuntaa sekä Himarsiin M26 raketteja.

Ynnä muuta.



Toimii noihin ryssien järjettömiin höökeihin sopivana vastavoimana.

Kasetillinen näitä kun sieltä possujuna tulla puksuttaa.



Mitä tulee tuohon spekulointiin ryssien ohjusiskuista tänä talvena, varmasti yrittävät kaikkensa, mutta keinot on heikommat kuin edellisenä vuonna ja Ukrainan IT on kehittynyt harppauksin ja ehtii edelleen saada uutta kalustoa ennen vuoden loppua, että sikäli ryssillä loppuu vähän aika tiimalasista. Toki isossa maassa on aina katveita, mutta tuhnuksi taitaa jäädä tämän talven iskut koska matalammat kokonaisvolyymit vastaan merkittävästi parantunut ilmatorjunta ei oikein luo edellytyksiä paremmalle menestykselle.

Ohjuksia kantavat koneet ovat vähentyneet eikä kaikki pysty edes kantamaan täysiä lasteja, kentät on pitänyt siirtää kauemmas rintamasta, laivoja on vähemmän ja niistä osa saattaa olla vaurioitunut droonien iskuissa, lisäksi ne välttelevät Sevastopolin länsipuolelle tulemista kuin ruttoa. S-300 käytettiin viime talvena surutta Ukrainan IT:n saturoimiseen Shahedien ohella, niistäkin voi tulla pulaa ja lienee pakko säästää osa oman maan suojaamiseen kun ryssäläänkin on niitä drooneja lennellyt. Uustuotantona tehdyissä ohjuksissa voi olla niin kirjavasti komponentteja, että varmasti ampuvassakin päässä jännittää miten käy kun kahvasta vetää.
 
Viimeksi muokattu:
Saksa tuore aseapupaketti, jälleen lisää ilmatorjuntaa sekä Himarsiin M26 raketteja.

Ynnä muuta.



Toimii noihin ryssien järjettömiin höökeihin sopivana vastavoimana.

Kasetillinen näitä kun sieltä possujuna tulla puksuttaa.



Mitä tulee tuohon spekulointiin ryssien ohjusiskuista tänä talvena, varmasti yrittävät kaikkensa, mutta keinot on heikommat kuin edellisenä vuonna ja Ukrainan IT on kehittynyt harppauksin ja ehtii edelleen saada uutta kalustoa ennen vuoden loppua, että sikäli ryssillä loppuu vähän aika tiimalasista. Toki isossa maassa on aina katveita, mutta tuhnuksi taitaa jäädä tämän talven iskut koska matalammat kokonaisvolyymit vastaan merkittävästi parantunut ilmatorjunta ei oikein luo edellytyksiä paremmalle menestykselle.

Ohjuksia kantavat koneet ovat vähentyneet eikä kaikki pysty edes kantamaan täysiä lasteja, kentät on pitänyt siirtää kauemmas rintamasta, laivoja on vähemmän ja niistä osa saattaa olla vaurioitunut droonien iskuissa, lisäksi ne välttelevät Sevastopolin länsipuolelle tulemista kuin ruttoa. S-300 käytettiin viime talvena surutta Ukrainan IT:n saturoimiseen Shahedien ohella, niistäkin voi tulla pulaa ja lienee pakko säästää osa oman maan suojaamiseen kun ryssäläänkin on niitä drooneja lennellyt. Uustuotantona tehdyissä ohjuksissa voi olla niin kirjavasti komponentteja, että varmasti ampuvassakin päässä jännittää miten käy kun kahvasta vetää.
Pisti silmään, että Saksa antaa HIMARSiin rypäleammuksia, kun USA antoi ensin. Kai ne Tauruksetkin tulee ATACMSin vanavedessä.
 
Olen silti hieman ihmeissäni: miksei tällaisia iskuja ole jo aloitettu? "Odotetaan aidosti kylmää kautta"? Miksi odottaa, jos infrastruktuuri on rikki niin silloin se on rikki. Toki jos isketään nyt, se antaisi muutaman kuukauden aikaa tehdä korjauksia mutta eikös iskujen tarkoitus ole tuhota pysyvästi, ilman että korjaaminen onnistuu?
Ei iskujen tarkoitus ole tuhota Infrastruktuuria. Niiden tarkoitus on tappaa ukrainalaisia siviilejä mahdollisimman paljon. Se vaatii, että sää on todella kylmä, kun lämmitys loppuu, ja sen pitää pysyä poikki monta päivää. Koko sodan lähtökohta vuodelta 2014 on, että putler et co. ei voinut kestää että Ukrainan suunta oli ylöspäin ja kohti länsimaista yhteisöä, irti venäjästä. Kun on käynyt selväksi ettei Ukrainan valtaaminen ole enää vaihtoehto, jäljellä on vain taaperokiukkumeuhkaaminen ja mahdollisimman ison kärsimyksen aiheuttaminen. Sama V-asevaihe kuin natsisaksan viimeisinä hetkinä siis. Erona on vain se, ettei venäjää ajeta ruotuun ylivoimaisin joukoin kahdelta puolelta, joten tämä vaihe saattaapi kestää pidempään.
 
Tässä on kirjoitus satelliittikuviin pohjautuen kuinka nopeasti ryssän varasto tyhjenee. Kyseessä siis Vagzhanovo Buryatiassa, ryssän suurin varikko. Hyvin yksityiskohtainen selostus, mutta summa summarum noin vuodeksi riittää tavaraa. Tämä siis aavistuksen optimistisempi kuin Budanovin kahden vuoden ennuste, mutta ryssällä voi olla toki muita korkkaamattomia pienempiä varastoja piilossa jossain kallion sisällä.

 
Siinä on kyllä vissi ero, tuleeko kappale maata kiertävältä radalta ja hidastaa vauhtinsa ilmakehän kitkan avulla, vai tuleeko raketti ballistiselta radalta alas. Olettaisin, että tuossa on ajateltu kantoraketin toimivan ison ballistisen ohjuksen tapaan.

Epäilemättä näin, mutta siihen Soyuz ei oikein ole paras mahdollinen kantolaite, se kun on suunniteltu nimenomaan kiertoradalle nostavaksi.
Max-Q:n jälkeen (yleensä n Mach 1.5-2 paikkeilla) ilmakehä ohenee ratkaisevasti ja putkilo pysyy koossa. Jos sen pitäisi lentää tuota nopeammin tiheämmässä ilmakehässä niin normaali runko ei sitä rasitusta kestä. Tietenkin kun tässä ei olisi ihmisiä kyydissä eikä muutenkaan mitään niin kovin tärkeää, sitä rakettia voi vahvistaa ja modata melko huolettomasti.

Pidän silti melko epätodennäköisenä, ainakin millään kovin pikaisella aikavälillä. Yli puoli vuotta menee varmasti, todennäköisesti vuosi tai enemmän.
 
Palstan ylläpitäjille, voidaanko saada käsi lippaan emoji käyttöön, jossakin vaiheessa? Olisi kunnianosoitus kuolleille Ukrainalaisille, jotka taistelevat meidänkin puolesta.

Palstan toiminnallisuuden kannalta reaktiohymiövalikossa voisi olla "vanha - oli jo" sekä "off-topic". Tällöin närkästyneiden ei tarvitsisi tehdä taas yhtä ketjuun kuulumatonta viestiä vain kertoakseen 'vanha' ja 'off-topic'.


Tuo 120 000 on kyllä hyvin pessimistinen arvio. Käytännössä tänävuonna olisi rauhoitettu alle 40000 örkkiä. Se ei kyllä ole lähellekkään totuus. Pelkät Bahmutin tappiot oli tuon verran.. tähän liittyy varmaan joku psyopsi, jossa halutaan ryssän jatkavan noita zstorm hyökkejä jalan, eikä anneta putlerille syytä epäillä alaistensa tappio ilmoituksia. Vastaavasti Ukrainan miestappioiksi von der leyen ilmoitti jo keväällä 100k..

Tietoa meillä ei tosiaan ryssän tappioista ole. Ukrainan tappioista sitäkin vähemmän, koska Ukraina ei kerro eikä palstalla niitä käsitellä - en minäkään niistä pidä enkä yksityiskohtia halua nähdä/lukea. Tämä viestinnällinen bias kuitenkin paikoitellen näyttää aiheuttavan yltiöoptimismia.

Ukrainan ilmoituksen mukaiset ryssän päivätappiot ja lähestyvä 300k örkkiä ovat hihamuuttujia. Semminkin kun ei taida sotahistoriasta löytyä esimerkkiä, jossa vastustajan tappioita olisi ainakaan vähätelty. Siten en saata ymmärtää täällä joidenkin juhlimaa, kohta 300 kiloörkin rajan rikkoutumista. Se voisi olla mikä tahansa muukin luku, aivan Ukrainan puolustushallinnon tiedotusosaston fiiliksen mukaan.

Totuus lienee jossain jutussa mainitun, USA-arvion 120k ja Ukrainan ilmoittaman välissä.


Olen silti hieman ihmeissäni: miksei tällaisia iskuja ole jo aloitettu? "Odotetaan aidosti kylmää kautta"? Miksi odottaa, jos infrastruktuuri on rikki niin silloin se on rikki. Toki jos isketään nyt, se antaisi muutaman kuukauden aikaa tehdä korjauksia mutta eikös iskujen tarkoitus ole tuhota pysyvästi, ilman että korjaaminen onnistuu?

Ukrainan IT on vakava vastus tänä talvena ryssän siviiliterrorille. viime talvesta ovat oppineet. ryssän näkökulmasta, jos olisin ryssäkenraali ryssän ajattelutavalla, pyrkisin talven kylmimpänä hetkenä lennättämään isosti kaikkea mitä varastosta löytyy Ukrainan kriittisimpään infraan, saturoiden puolustuksen.

ne kymmenen shahedin ja parin puikon hyökkäykset Ukraina torjuu isolla prosentilla. Mutta massiivinen terrorihyökkäys ja kohteeksi suurten kaupunkien kriittinen infra: sähkö, lämpö, vesi, sähkö. Tätä varten ehkä säästelevät.

Toivottavasti Ukrainakin on säästellyt ja onnistunut kasvattamaan torjuntakykyään. Ja toivottavasti Ukraina, kuten kesällä kertoivat, reagoivat samalla mitalla tuhoten ryssän vastaavaa infraa, silmä silmästä.
 
Viimeksi muokattu:
Artikkeli venäläisten puheluiden kuuntelemisesta ja mitä niistä saadaan selville
"
Yet despite the huge volume of calls intercepted by Ukraine, over the course of the year and a half of her service, Maria only encountered one person who seemed to hold a rational view about the war in Ukraine.

“Out of the hundreds of conversations I listened to, there was only one individual who stood out – a woman, the wife of a military man,” she said.

“She attempted to reason with her husband, telling him that what they were doing was wrong, that they were taking lives. I was genuinely surprised. It was a sobering moment amidst all the disturbing content I heard daily.”

“I didn't believe it at first. I thought maybe she was joking or I had misheard something. But no, it turned out that she was indeed a rational, decent person. However, she was the exception rather than the rule.”"

"
Venäjä on väittänyt julkaistujen puheluiden olevan ”Ukrainan keksintöä”.

– Kyllä, ne ovat aitoja, vaikka ne voivat vaikuttaa mielipuolisilta. Joskus minulla oli vaikeuksia uskoa kuulemaani, mutta sellaista se on, Maria kertoo.

Hän kertoo pyytäneensä lopulta siirtoa eri osastolle, sillä puheluiden kuunteleminen päivästä toiseen oli henkisesti äärimmäisen kuormittavaa. "
 
Saksan tuore aseapupaketti, jälleen lisää ilmatorjuntaa sekä Himarsiin M26 raketteja.

Ynnä muuta.



Vaikuttaa pätevältä laitteelta tämä Vector.
Viime vuodenvaihteessahan Saksa maksoi Ukrainan 105 kpl Vector-dronen tilauksen ja elokuussa -22 saivat 33 kpl.


Onkohan Suomen oloihin jo testattu / evaluoitu?




 
Viimeksi muokattu:
"Muutaman viikon hiljaisemman jakson jälkeen tuolla Orikhivin suunnalla alkanee taas tapahtua.
Ukraina ilmoittaa hyökkäyksen kohti Melitopolia jatkuvan...

Homma ollut lienee se, että Ukraina joutui keskittymään toviksi Avdiivkan alueen venäläishyökkäyksen torjuntaan. Joukkojen täydentämiseen ja lepoon lienee mennyt myös aikaa."


396044878_6768955959806715_6713127611642956989_n.jpg
 
Mutta massiivinen terrorihyökkäys ja kohteeksi suurten kaupunkien kriittinen infra: sähkö, lämpö, vesi, sähkö.
Soisi kyllä, että Eurooppa ja USA jossakin vaiheessa toteaisivat että nyt riittää.

Olen sitä ikäluokkaa, että muistan toisesta maailmansodasta puhutun, että ei koskaan enää. Nyt olisi aika lunastaa noita puheita, vai onko siitä liian kauan nykypäättäjille?

Eli "koskaan" tarkoittaa ehkä 30 - 40 vuotta? Savolainen sano, että kaikki loppuu aikanaan, vaan konsanaan ei milloinkaan.
 
Asemasota pitkiä aikoja alkaa syödä miestä sisältä Ukrainassakin. Sotapsykologiaa en tunne, mutta voisi kuvitella, että kunhan homma etenee ja siten säilyy usko tavoitteen saavuttamiseen, myös mieli pysyy virkeänä. Vuosi suhteellisen samoissa asemissa, paskoissa maasto-oloissa, tappaen ja tappamista väistellen ja kaveria menee koko ajan rinnalta, alkanee kyynistyttämään ja väsyttämään psykofyysisesti tavalla josta me emme tiedä mitään.

Alla oleva Keskisuomalaisen, Kyiv Independetistä siteerattu on toki vain parin sotilaan kokemus ja käsitys.

Ukrainalaissotilaita huolestuttaa taistelukykyisten ihmisten loppuminen sodan jatkuessa Venäjää vastaan.​
Kyiv Independentin torstaina julkaisemaan artikkeliin on haastateltu useita Itä-Ukrainan Donetskin alueen taisteluihin osallistuneita sotilaita.​
Heidän mukaansa suuren läpimurron tekeminen alueella on yhä vaikeampaa. Samalla Venäjä täydentää etulinjassa olevia joukkoja ja ammuksiaan. Ukrainalaisotilaille on vaikeaa sopeutua siihen, että taisteluiden päättyminen ei ole näköpiirissä.​
Ukraina jatkaa sotilaiden mobilisoimista, mutta tuoreiden värvättyjen selviytymisprosentti on alhainen, mikä vaikeuttaa kokeneempien sotilaiden työtä. Uudet joukot eivät ole psykologisesti tai taktisesti valmiita sodan todellisuuteen, taisteluiden karaisemat sotilaat sanovat.​
– Jos meidän kaltaiset taistelukykyiset ihmiset loppuvat, meidät voi ainoastaan korvata ihmisillä, jotka eivät tiedä mistään mitään, asevoimissa vuodesta 2016 asti palvellut Roman sanoo lehdelle.​
Myös Bahmutin lähistölle sijoitettu sotilaskuski sanoo olevansa huolissaan kokeneiden ja motivoituneiden sotilaiden loppumisesta.​
– Meiltä on jo loppumassa ihmiset. Sodasta tulee hyvin, hyvin pitkä, 26-vuotias Roman toteaa.​
Ukrainan asevoimien yleisesikunta on pitäytynyt tiedottamasta Ukrainan omista tappioista. Tiedot tappioista aiotaan kertoa sodan päätyttyä.​
Sotilaat kertovat artikkelissa myös pitkäkestoisten taisteluiden henkisestä taakasta. Kesäkuusta 2022 110 sotilaan yksikössä taistellut Oleksandr Maroshnyk, 31, Odessasta kertoo, että hänen yksiköstään enää neljä sotilasta on taistelukykyisiä. Muut ovat joko kaatuneet tai haavoittuneet.​
– Et voi kuvitella, mitä olemme kokeneet. Kuvittele, tappamista aamusta iltaan – se on hirvittävää, enimmäkseen Bahmutissa taistellut Maroshnyk sanoo.​
Ystävien menettäminen rintamalla ja pitkät päivät juoksuhaudoissa on lisännyt Kyiv Independentille puhuneiden henkistä väsymystä.​
– Haluan vain mennä kotiin. Olen niin väsynyt. Milloin tämä vitun sota päättyy? Kuinka monta kuollutta ystävää tarvitsen lisää, 41-vuotias Anatoli sanoo.​
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top