Ukrainan konflikti/sota

"Niillä on semmoone ohjesääntö nottei ne saa sitä heti muutetuks".
Eivätkä muuta, koska tällä hetkellä silmitön mobikkien tapattaminen on tuottanut pysyvimmät tulokset kartalla. Vuoden 2022 alkurytinän jälkeen ryssä on pystynyt etenemään vain kalliilla paikallisella voimalla ja tulee tekemään näin jatkossakin, ellei Ukraina pysty kaukovaikuttamalla pysäyttämään hyökkäyksiä lähtökuoppiin.

Tehokas ilma-ase olisi juuri tällaista varten, mutta sitä ei ole eikä käytännössä tule, koska ilmapuolustus on liian saturoitua. Vaihtoehdoksi jää tykistöohjukset tai ehkä jopa kaukovaikutteiset FPV-dronet, joita lennätetään laivueena.
 
Mielenkiintoista: miksi Rostovin lentokentällä oli näin vahva S-400 suojaus 29.10.2023? Viitatussa twiitissä kirjoitettiin että Rostovin alueen ilmapuolustuksen vahvistamisesta olisi liikkunut huhuja viimeisen seitsemän päivän ajan ja tämä kyseinen twiitti julkaistiin 27.10.2023 eli vahvistaminen olisi voinut alkaa tai tapahtua jo 20.10.2023.

On mahdollista että ovat siellä edelleen TAI on mahdollista, että eivät ole enää. Alla arvioidaan että kyseessä voi olla siirtyminen suojattavien paikkojen välillä ja siten väliaikainen tilanne TAI syystä tai toisesta Rostovin lentokentän suojaa haluttiin lisätä näin merkittävästi.

Mietin, milloin Putinin sanottiin vierailleen Rostovissa? Siitä taitaa olla liian kauan aikaa, mutta Shoigu taisi käydy jokunen päivä sitten, liekö tämä liittynyt siihen?

MUOKKAUS: Putinin väitettiin käyneen Rostovissa torstaina 19.10.2023 LÄHDE

Shoigun vierailulle ei ole varmaa, tarkkaa ajankohtaa mutta tämän mukaan se tapahtui alle viikko Putinin (väitetyn) vierailun jälkeen. LÄHDE

Large Russian S-400 deployment at Rostov-on-Don airport.

I have never seen 10 TELs (40 missiles) at one site. To me the site looks like it was set up in a hurry, this could be indicative of moving between sites to avoid attack or a heightened need for air defenses over Rostov.

The site includes the following equipment.
10 x TELs
1 x 92N6 Grave Stone X-Band engagement radar
1 x 96L6 Cheese Board S-Band acquisition radar
Misc support equipment

The regimental 91N6 Big Bird S-Band battle management radar is located SW of Rostov at 47.087559, 39.609864 see overview map.

I have included a line-of-sight coverage plot of the radars at this site. Note: This is purely a LOS plot, it does not consider propagation or radar performance characteristics.

Thanks to all the hard work by @Dmojavensis for geolocating launches from this site! Everyone that helps with these IDs thank you!

Sat Image: ©CNES 2023, Distribution AIRBUSDS
Date/Time: 2023-10-29 0816 UTC
Location: 47.2625945, 39.8197490


LOS Plot: Cambridge Pixel Software

Overview Map: Open Street Map / RadioAndNukes
-

Lainatussa twiitissä lukee:
Significant RU air defense activity was reported in Rostov-on-Don (RU) within last 7 days.

Based on social media photo/video evidence we determined the air defense location to (roughly) the north east side of Rostov International Airport (~ 47.265, 39.830).


 
Viimeksi muokattu:
Viimeisen viikon aikana on nähty suuri määrä lentoja Kaliningradiin ja sieltä pois. Alla Konrad Muzykan ketju, jossa kirjoitetaan näistä.

Hänen arvionsa lyhyesti: ryssä siirtää Kaliningradissa koottuja ja harjoitelleita joukkoja pois sieltä, arvatenkin Ukrainaan. Kyseessä voi olla joko rotaatio tai sitten uusien joukkojen syöttäminen lihamyllyyn.

A few thoughts about unusually heavy air traffic to and out of the Kaliningrad Oblast. A thread

Since at least 27 OCT, we have been observing very high air traffic to and from the Kaliningrad Oblast. Daily flights include Il-76 and An-124s transport aircraft.

Some aircraft landed at K-grad International Airport (Khrabrovo), while some were sent to Chernyakhovsk. Russian aircraft transponders over the Baltic Sea are on (and in many cases over K-grad), but they are switched off upon entering Russia near St. Pete or south of Moscow.

1698870213437.png

As such, we don’t know what the aircraft’s destination is. There is also a degree of GPS spoofing, as seen in the image below.

Here is what we think is going on.

Firstly, those who read our Kaliningrad Military Digest know that Russians have been preparing their forces for the war in Ukraine. We've reported multiple exercises, which practised small unit tactics, storming attacks on trenches, co-operation with artillery, etc.

We thus expected that these preparations would soon end.

2ndly, in March 2022, Russian aircraft were also used in large numbers to move equipment from the Khrabrovo, as confirmed by the image below. Although we've seen no images from the airport showing the movement of equipment, it is very likely that this is what is happening now.


1698870076245.png

Lastly, as we asserted many times in our Ukraine war monitoring service, the initiative is shifting, and Russia will likely have the upper hand over the coming weeks and months.

The deployment of new Kaliningrad-trained forces means that Russians are either reinforcing their presence in Ukraine in preparation for the offensive or are rotating existing formations.

Regardless, K-grad forces are currently deployed in the Kupyansk axis, so we are likely to see an uptick in ground activity there.


1698870159705.png

 
Melkoista huhua, että tämäkin jehu voisi mahdollisesti löytyä jo palasina komentopaikalta. Iskusta kertoo tällä hetkellä venäläinen telegram mutta ei tiedetä oliko komentaja paikalla. Satelliittikuvia melkein kaipailisin.
En yhtään yllättyisi, jos tieto Teplinskyn olinpaikasta olisi vuotanut ryssiltä, jotka haluavat päästä hänestä eroon. Kun kuulin uutisia hänen nimeämisestään Dnipron alueen puolustuksen johtoon, niin mieleen tuli, että halutaanko hänestä päästä eroon tällä siirrolla, joko laittamalla hänet epäonnistumaan vai tapattamalla hänet tällä tavalla.
 
Kritisoidaan tipottaista aseiden toimittamista. Ei nähdäkseni vaadita mitään sotasalaisuuksien paljastamista.

Kirjeessä vaaditaan selitystä monille "tabuille", esimerkiksi pitää selittää ymmärrettävästi mitä tapahtuisi jos USA:n tuki loppuisi, loppuisiko myös EU:n ja Naton tuki tai pärjäisikö Ukraina tämän jälkeen. Ja listaa aseista joita ei olla vielä annettu Ukrainalle, mutta jotka olisivat hyödyllisiä pattitilanteen murtamisessa.

Mutta ennen kaikkea siitä salailusta ja suunnitelmien puolivillaisuudesta taitaa tämä kummuta. Omaan silmään viesti on joko että tuetaan kunnolla tavoitteellisesti tai ei ollenkaan, eikä jatketa samaa peliä yrittämällä kytkeä tukipaketti samaan Israelin kanssa joka on USA:n pitkäaikainen liittolainen ja alueellakin ihan erilaiset intressit.

No perkele! Noinhan sen pitäisi mennäkin.

  • Listat kuntoon ja heti: Esim 300 kpl Abramseja & 1 000 kpl Bradleytä heti.
  • Siihen päälle Paladineja vaikka 200 kpl ensi alkuun ja loput Globemasterien rahtitiloista täyteen paukkuja ( ATACMS, GMLRS, 155mm...).
  • Siihen päälle F-16:a niin paljon kuin keritään kunnostamaan ja vahaamaan.
  • Tavoitteeksi selkeästi ryssän nuijiminen maanrakoon ja helvettiin Ukrainan alueelta.
 
Alkaa sotaväsymys painamaan jo asevoimien ylipäällikköäkin...

Ukrainan asevoimien ylipäällikkö Valeri Zalužnyi kertoo Economist-lehdelle, että Venäjä on siirtymässä sodankäynnissä uuteen vaiheeseen.

Ylipäällikön mukaan sota Venäjän kanssa on siirtymässä asemasodankäynnin uuteen vaiheeseen, johon liittyy staattisia ja uuvuttavia taisteluita.

– Vastahyökkäyksen aloittamisesta on kulunut viisi kuukautta ja Ukraina on edennyt 17 kilometrin matkan,
Zalužnyi kertoo.

Ylipäällikön mukaan Ukrainan armeija tarvitsi uusia tärkeitä sotilaallisia valmiuksia ja teknologiaa, mukaan lukien ilmavoimaa, selviytyäkseen tällaisesta sodasta.

– Olemme saavuttaneet tason, joka asettaa meidät umpikujaan, ylipäällikkö kertoo Economist-lehdelle.

Ylipäällikön mukaan myös Ukrainassa tulisi tehdä toimia, jotta armeijan reserviä olisi mahdollista kasvattaa esimerkiksi laajentamalla koulutukseen kutsuttavien kansalaisten luokkia.

-IL


Nyt tarvitaan ihan uusia temppuja että tämä sota ei jää kulutussodaksi sillä juurikin sitä Putin tavoittelee koska se on tasan ja tarkkaan ainoa keino millä Venäjä voi vielä jotain voittaa.

Ihan ensimmäiseksi länsimaiden pitää yhdessä pohtia sitä että mitä Ukrainan tukemisella ihan oikeasti halutaan saavuttaa. Niin uskomatonta kun se onkin niin se on asia mikä ei todellakaan ole läheskään kaikille Ukrainaa tukeville tahoille vieläkään riittävän tarkasti hahmottunut. Kun tavoitteet ovat kaikille selvää pässinlihaa niin sen jälkeen pitää tehdä tarkat suunnitelmat siitä miten jatkossa edetään. Olen varma siitä että Ukraina voittaa sodan tavalla tai toisella mutta nykyisillä voimasuhteilla siihen kuluu vuosia ja Ukraina on ihan tarpeeksi vaikeassa tilanteessa jo muutenkin ilman ylimääräisiä paineita siitä jatkuuko länsimaiden tarjoama tuki myös tulevaisuudessa.
 
Alkaa sotaväsymys painamaan jo asevoimien ylipäällikköäkin...

Ukrainan asevoimien ylipäällikkö Valeri Zalužnyi kertoo Economist-lehdelle, että Venäjä on siirtymässä sodankäynnissä uuteen vaiheeseen.

Ylipäällikön mukaan sota Venäjän kanssa on siirtymässä asemasodankäynnin uuteen vaiheeseen, johon liittyy staattisia ja uuvuttavia taisteluita.

– Vastahyökkäyksen aloittamisesta on kulunut viisi kuukautta ja Ukraina on edennyt 17 kilometrin matkan,
Zalužnyi kertoo.

Ylipäällikön mukaan Ukrainan armeija tarvitsi uusia tärkeitä sotilaallisia valmiuksia ja teknologiaa, mukaan lukien ilmavoimaa, selviytyäkseen tällaisesta sodasta.

– Olemme saavuttaneet tason, joka asettaa meidät umpikujaan, ylipäällikkö kertoo Economist-lehdelle.

Ylipäällikön mukaan myös Ukrainassa tulisi tehdä toimia, jotta armeijan reserviä olisi mahdollista kasvattaa esimerkiksi laajentamalla koulutukseen kutsuttavien kansalaisten luokkia.

-IL


Nyt tarvitaan ihan uusia temppuja että tämä sota ei jää kulutussodaksi sillä juurikin sitä Putin tavoittelee koska se on tasan ja tarkkaan ainoa keino millä Venäjä voi vielä jotain voittaa.

Ihan ensimmäiseksi länsimaiden pitää yhdessä pohtia sitä että mitä Ukrainan tukemisella ihan oikeasti halutaan saavuttaa. Niin uskomatonta kun se onkin niin se on asia mikä ei todellakaan ole läheskään kaikille Ukrainaa tukeville tahoille vieläkään riittävän tarkasti hahmottunut. Kun tavoitteet ovat kaikille selvää pässinlihaa niin sen jälkeen pitää tehdä tarkat suunnitelmat siitä miten jatkossa edetään. Olen varma siitä että Ukraina voittaa sodan tavalla tai toisella mutta nykyisillä voimasuhteilla siihen kuluu vuosia ja Ukraina on ihan tarpeeksi vaikeassa tilanteessa jo muutenkin ilman ylimääräisiä paineita siitä jatkuuko länsimaiden tarjoama tuki myös tulevaisuudessa.
Hesari lainaa Zaluznia mm näin:

"Koska ennemmin tai myöhemmin huomaamme, että meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi ihmisiä taisteluihin", Zalužnyi totesi lehdelle.

Mielestäni Ukrainan poliitikot ei vieläkään ota mobilisaatiota tosissaan koska eivät ole mm. laatineet lakeja yleisestä asevelvollisuudesta. Voisivat ottaa Israelista oppia jossa naisillakin se on osittian pakollinen asevelvollisuus.
 
Ite pelkkään kovaa, että ellei Ukraina saa mitään mullistavia läpimurtoja vuoden - puolentoista sisään, että lännen munattomat politiikot alkavat painostamaan Ukrainas johonkin rauhaan kohti, missä ryssät saa pitää ryöstämänsä maa-alueet.

Tämän jälkeen naiivi länsi olisi siunannut ei-NATO-maiden maaperän ryöstön sotarikollisin keinoin. Kovaa toivon, että viimeistään ensi kesänä ryssät pusketaan Asovanmereen, ja Krimi saadaan pattitilanteeseen, ettei tartte itänaapurin natsiörkeille antaa mitään, vaikka olisivat kaikki panssarivaununsa pistäneet paskaksi Ukrainan pelloille puolen miljoonan örkkimiehen kera.
 
Myroshnykovilta kommenttia Avdiivkasta. Saman sävyistä tarinaa kuin eilen mutta ehkei varsinaisesti huonompaa. Osa muista kommentaattoreista oli hiukan positiivisempia tänään.

Ryssä on kyllä niin all-in ettei ole nähty. On kyllä todellinen onni, että Ukrainalla on nyt rypäleitä. Bakhmutissa ne olisivat voineet riittää kääntämään tilanteen.

Toisissa kommenteissa Myroshnykov sanoi, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Kupyanskin rintamalla paine on hellittänyt. Joukkoja ilmeisesti siirretty Avdiivkan suuntaan.

----
Avdiyivka

The enemy had little success north of Vodyanyi.

Along the railway - the occupier broke through to the west. The fighting continues.

It is difficult near Stepovoy and AKHZ. Very difficult. The enemy had partial success.

In the area of Pervomaiskyi, our soldiers poured tomatoes on the occupiers. And on the tericon, and near AKHZ and near the railway.

This process continues continuously
Over the past 2 days, the enemy has increased the pressure, and is storming much more massively than it has been in recent days.

Although they have switched to the tactics of point mass assaults, it does not get any easier.

It is necessary to force the occupiers to get stuck in sticky battles in order to reduce their offensive potential day by day. Which is done.

We keep our fists for our boys. It is very difficult for them now.

 
NAFO säämies lupailee melko kosteaa Avdiivkan korkeuksille, vaikka sää säilyykin lämpimänä. Ei vielä mitään sadekautta kuitenkaan. En tiedä onko tästä maaston pehmenemisestä enemmän hyötyä vai haittaa Ukrainalle tuolla alueella. Jos ryssä joutuu viimeiset kilometrit ajamaan pelloilla niin sitten ehkä hyödyttää, ryssällä on sinänsä erinomainen logistiikka Donetskin puolelta.

Isossa kuvassa: mitä lämpimämpi talvi, sen parempi Ukrainalle ryssän energiaterroria ajatellen. Ukrainan vähäiset hyökkäykset varmaan rajoittuvat Tokmakin rintamalle (missä yleensä hiukan kuivempaa pidempään) ja toisaalta Hersonin alueelle.

Maan märkyys ei kehitteillä olevaa sillanpäätä Hersonissa haittaa. Toisaalta erittäin tiukka talvi voisi jäädyttää Dnipron ja antaa muita mahdollisuuksia.

 
Joku vois kaivaa ne ryzzän viestit jonka mukaan Ukrainan ilmavoimat on tuhottu täysin, ajoittuu johonkin 2022 kesään.. onhan tuo vähän kiusallista.
Vastaan vähän vanhaan viestiin, mutta ei tarvitse kovin kaukaa kaivaa kun ihan virallinen taho julkaisee päivityksiä aktiivisesti. Eli Ukrainan tappiot 1.11.2023 mennessä:

520 lentokonetta
254 helikopteria
8512 lennokkia
441 ilmatorjuntajärjestelmää
13089 tankkia ja panssaroitua taisteluajoneuvoa
1172 MLRS
6941 tykkiä
14865 spesiaalikalustoa

Nämä siis suoraan hevosen suusta, eli eilisestä venäjän puolustusministeriön tilannepäivityksestä.
 
Perpetuan eiliset löytämät videotappiot. Ukraina tosiaan lähettänyt luultavasti yhden 47. mekanisoidun prikaatin pataltjoonan Avdiivkaan. Siltä suunnalta 3kpl Bradleytä katkonut telansa junaradan läheisyydessä. Mutta myös Robotynen suunnalla Leopardeja edelleen tositoimissa eli osa prikaatista siellä tai sitten Leopardeja annettu myös muille prikaateille.
 
Joku aika sitten oli video siitä 120 hengen bileporukasta, joka tuhottiin lähtöpaikalleen. Tarkempaa videota kärvennyksessä tässä. Millainen HIMARS-keskitys mahtaa olla ollut, kun kaikki on noin kärventynyt


Muistan, kuinka näillä alla olevilla peloteltiin sodan alkuvaiheessa. Näyttäviä posautuksia on tullut sen jälkeen vastaan runsain mitoin 💪 Mikä lie ryssän kyky korvata tätä

 
Päivän luvut:
398419027_682061987440216_3337891327808640759_n.jpg
 
Back
Top