ido59
Majuri
Maanpuolustuskorkeakoulusta apulaisprofessori Kukkolan tilannekatsaus:
Juha Kukkola, ST, Apulaissotilasprofessori, Venäjä-ryhmä, Maanpuolustuskorkeakoulu
Ukrainalla on edessään toinen sotatalvi. Tässä vaiheessa voidaan todeta, että sotilasstrategisella tasolla Ukraina on voitolla, koska se on säilyttänyt itsenäisyytensä yli 600 vuorokautta suurvallan hyökkäyksen alla ja on kansakuntana eheämpi kuin koskaan. Venäjä taas on strategisesti tappiolla sen etupiirin rakoillessa, sotilaallisen uskottavuuden romahdettua, ja taloudellisten sekä sodan yhteiskunnallisten seurausten johdosta.
Selvää on, että Ukraina ei kesäisellä vastahyökkäyksellään kyennyt valtaamaan takaisin Venäjän hallussa olevia alueita. Vastahyökkäyksen epäonnistumiseen vaikuttivat monet tekijät, mutta ennen kaikkea Venäjän onnistunut puolustustaistelu, jossa korostuivat: linnoittaminen ja miinoittaminen syvyydessä, tykistön kyky tukea puolustustaistelua, ilmakomponentin kyky tukea maavoimia, riittävä tiedustelu- ja valvontakyky, jolla Ukrainan hyökkäyksen rakenne kyettiin paljastamaan, reservien käyttö puolustuslinjojen vahventamiseen, huollon kyky toimia Ukrainan vaikuttamisyrityksistä huolimatta ja riittävä taistelutahto. Ukrainan johtamiskyvyssä ja osaamisessa oli puutteita ja massaa ja tulta ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi.[1] Ilman ajallista ja paikallista ylivoimaa maalla, ilmassa ja informaatiotilassa on äärimmäisen vaikeaa hyökätä menestyksekkäästi valtioiden välisen, tavanomaisen sodan ympäristössä. Puolustaminen on helpompaa.
Toisaalta Ukraina on kyennyt toteuttamaan drooni- ja ohjusiskuja, jotka ovat vaikuttaneet Venäjän ilmavoimien ja merivoimien toimintaan, maavoimien huoltoon ja varmasti tuoneet sodan lähemmäksi venäläistä kotirintamaa. Ukraina on kyennyt ajamaan Venäjän Mustanmeren laivaston pois meren länsiosista ja avaamaan merikuljetusreitin Odessaan.[2] Ukraina on kyennyt torjumaan pääosan Venäjän kesän ja syksyn lennokki- ja risteilyohjusiskuista, eikä Venäjä ole kyennyt lamauttamaan Ukrainan ilmapuolustusta, tuhoamaan yhteiskunnallista infrastruktuuria kokonaan tai kansan taistelutahtoa.
Tällä hetkellä Venäjä pyrkii palauttamaan aloitteen itselleen. Se aloitti lokakuun alussa laajan, pienten hyökkäysten sarjan lähes koko rintaman leveydeltä, joka nyt näyttää painottuvan Adviikan kaupungin valtaamiseen. Kaupungilla itsellään ei ole strategista arvoa. Venäjän asevoimat tarvitsevat hyviä uutisia ja Adviikan valtaus olisi tällainen. Samalla ne voivat kuluttaa Ukrainan joukkoja ja estää niitä palautumasta kesän taisteluista. Ukraina omalta osaltaan jatkaa Venäjän joukkoja kuluttavia pieniä hyökkäyksiä Dniprin yli, Zaporižžjan alueella ja Bakhmutin suunnalla. Sotilaallinen logiikka on Ukrainan ja Venäjän osalta saman suuntainen: Vastustajalta tulee estää uusien, suurien merkittäviin operaatioihin kykenevien joukkojen kokoaminen, kouluttaminen ja varustaminen ja vapaa toiminta. Käynnissä on kulutussota.
Venäjä valmistautuu pitkään sotaan ja Ukrainan ja sen liittolaisten on se kestettävä. Tällä hetkellä taistelukentällä voimasuhteet ovat melko tasaiset sotilaiden määrän suhteen.[3] Venäjällä on kuitenkin kymmeniä miljoonia asevelvollisia, joita voidaan kutsua, ostaa, painostaa ja pakottaa palvelukseen. Kutsuntaiän ylärajaa on nostettu ja kutsuntajärjestelmää tehostettu. Venäjällä on toki haasteita uusien sotilaiden rekrytoinnissa. Maa pyrkii paitsi levottomuuksien ja kansalaisprotestien pelossa välttämään näkyviä rekrytointikampanjoita isoissa kaupungeissa, kuten Moskovassa ja Pietarissa. Lisäksi, valtionjohto pyrkii viimeiseen asti välttämään uuden virallisen liikekannallepanon julistamista edellä mainituista syistä vähintäänkin presidentin vaalien yli. Sen sijaan kohdennetummat ”epäviralliset”/”hiljaiset” rekrytointikampanjat esimerkiksi Kauko-idän köyhemmillä alueilla jatkuvat. Ukrainalaisia on paljon vähemmän ja heidän kova maanpuolustustahtonsa ei muuta matematiikkaa kuin joiltain osin. Lisäksi Venäjä on ohjannut miljardeja sotateollisuuden tarpeisiin, ja maa on käytännössä siirtynyt kohti sotataloutta.[4] Ukrainan teollisuus on kärsinyt merkittäviä vaurioita, työvoimasta on pulaa ja talous on riippuvainen ulkomaisesta avusta. Kaikesta huolimatta Ukraina on sopeutunut ja selviytynyt tähän asti.
Ukraina käytti kesällä merkittävän määrän tykistön ampumatarvikkeita, mikä oli tarpeen hyökkäyksen tukemiseksi ja Venäjän joukkojen häiritsemiseksi ja kuluttamiseksi. Talvella ampumatarvikkeet saattavat käydä vähiin, sillä Nato-maiden varastot tyhjenevät ja tuotannon käynnistäminen takkuilee.[5] Venäjä on sen sijaan saanut tuotantolinjat käyntiin ja saa ampumatarvikkeita Pohjois-Korealta ja Iranilta.[6] Venäjä kykenee tuottamaan arviolta 100 pitkänmatkan ohjusta kuukaudessa ja todennäköisesti sadoittain lennokkeja.[7] Vaarana on, että Venäjä kykenee aloittamaan uuden kampanjan Ukrainan kriittisen infrastruktuurin tuhoamiseksi tai ilmapuolustuksen lamauttamiseksi. Jälkimmäisen tavoitteen saavuttaminen mahdollistaisi Venäjän ilmavoimien täysimääräisen käytön ja ilmaherruuden, millä olisi ratkaiseva vaikutus sodan kulkuun.
Venäjän rauhanajan maavoimat käytännössä tuhoutuivat 2022 aikana.[8] Tappiot ovat olleet suuria myös vuoden 2023 aikana, joten uusien ammattitaitoisten, toimintakykyisten ja taistelukelpoisten joukkojen kouluttaminen ja varustaminen vaatii aikaa. Venäjä pyrkinee jatkamaan pienten maa-alueiden valtaamista ja Ukrainan joukkojen kuluttamista, kunnes se pystyy jälleen suurempaan hyökkäykseen. Se jatkanee ohjus- ja lennokki-iskuilla Ukrainan infrastruktuurin, talouden ja teollisuuden heikentämistä ja pyrkinee palauttamaan laivastonsa operointikyvyn Mustallamerellä sekä estämään Ukrainan viennin ja tuonnin meritse. Informaatio-operaatioita käytettäneen yhteiskunnan tahdon murentamiseen ja liittolaisten tuen heikentämiseen. Kyberhyökkäyksillä tuettaneen informaatiovaikuttamista ja heikennetään taloutta sekä kansalaisten luottamusta hallinnon kykyyn pitää yhteiskunta toimintakykyisenä. Jos vain mitenkään mahdollista, Venäjä pyrkii kaatamaan Ukrainan hallinnon sisältäpäin ja eristämään sen liittolaisistaan informaatio- ja muilla epätavanomaisilla operaatioilla.
Ukraina tuskin pystyy talven aikana uuteen merkittävään hyökkäysoperaatioon, mutta se voi sitoa Venäjän joukkoja koko 1000 kilometrin mittaisen rintaman leveydeltä. Näin se voi estää Venäjän vapaan toiminnan, joukkojen kierrättämisen levossa ja koulutuksessa ja uusien hyökkäämiseen kykenevien yhtymien muodostamisen. Pakottamalla Venäjä taistelemaan koko rintamalla, Ukraina voi moninkertaistaa talviolosuhteiden vaikutukset Venäjän joukkoihin ja rapauttaa niiden moraalia.[9] Uutisten ja sosiaalisen median perusteella vaikuttaa siltä, että palveluksen välttely ja rintamakarkuruus ovat oikea ongelma Venäjän asevoimille. Rangaistukset ovat koventuneet ja käytössä on ilmeisemmin rangaistuspataljoonia karkureille. Venäläisten sotilaiden kehnot olot ja väärinkäytökset heitä kohtaan ovat olleet jatkuva ilmiö sodan alusta. On vaikea sanoa, onko ilmiö pahentunut ja miten tuleva talvi vaikuttaa sotilaiden olosuhteisiin.
Ukraina voi käyttää Yhdysvalloilta, Iso-Britannialta ja Ranskalta saamiaan risteily- ja ballistisia ohjuksia sekä itse valmistamiaan lennokkeja Venäjän ilmapuolustuksen ja ilmavoimien kuluttamiseen. Se voi iskeä Venäjän asevoimien huoltoyhteyksiin, varikoihin ja asevoimien toiminnan kannalta tärkeään infrastruktuuriin heikentäen ja horjuttaen asevoimia. Tällaiset iskut edellyttävät Yhdysvaltojen tiedustelujärjestelmän tuen jatkumista.[10] Ukraina voi jatkaa näytösomaisia iskuja Venäjän kotirintaman kohteita vastaan tehdäkseen sodan todelliseksi tavallisille Venäjän kansalaisille. Ukraina voi taivutella Venäjää luopumaan infrastruktuuri-iskuista uhkaamalla Venäjän energia- ja liikenneinfrastruktuuria ja johdon uskottavuutta kansalaisten suojelijana. Vaikutusta voisi olla myös Ukrainan toteuttamilla sabotaaseilla, salamurhilla ja informaatio- ja kyberoperaatioilla. Ukrainan suorilla ja epäsuorilla hyökkäystoimilla on vaikutusta mitä lähemmäs Venäjän presidentin vaaleja mennään. Putinin autokratialle eivät välttämättä riitä täysin lavastetut vaalit ja väärennetyt tulokset vaan presidentin kannatuksen pitää ainakin osiltaan perustua kansan uskoon sotatoimien oikeutukseen ja tarpeellisuuteen.
Syksyn sää voi vaikuttaa molempien osapuolten ilma-aseen käyttöön, lennokeilla tehtävään tiedusteluun ja maaoperaatioihin ennen pakkasten saapumista. Sään taistelutoimia estäviin vaikutuksiin ei kuitenkaan voi luottaa. Vähintäänkin kulutustaistelut jatkuvat ja taistelutilaa voidaan valmistella mekanisoiduilla joukoilla tehtäviä läpimurtohyökkäyksiä varten myöhemmin talvella tai keväällä. Risteilyohjusiskuja voidaan toteuttaa huonossakin säässä.
Talven tulosta huolimatta tuen Ukrainalle pitää jatkua, jotta Venäjä ei kykene sotilaalliseen ratkaisuun. Se olisi kova isku sääntöpohjaiselle maailmanjärjestykselle. Ja tuen pitää jatkua, jotta Ukraina voi tavoitella tässä sodassa sellaista lopputulosta, joka on sille valtiona ja kansakuntana hyväksyttävissä. Tuen lisäksi tarvitaan selkeä sotilaallinen strategia, johon Ukrainan liittolaiset sitoutuvat.[11] Tämä strategia ei voi perustua puhtaasti symmetrisiin toimiin vaan Ukrainalle on annettava mahdollisuus ja vapaus asymmetrisiin ja epätavanomaisiin toimiin.
Ukrainalla on edessään toinen sotatalvi. Tässä vaiheessa voidaan todeta, että sotilasstrategisella tasolla Ukraina on voitolla, koska se on säilyttänyt itsenäisyytensä yli 600 vuorokautta suurvallan hyökkäyksen alla ja on kansakuntana eheämpi kuin koskaan. Venäjä taas on strategisesti tappiolla sen etupiirin rakoillessa, sotilaallisen uskottavuuden romahdettua, ja taloudellisten sekä sodan yhteiskunnallisten seurausten johdosta.
Selvää on, että Ukraina ei kesäisellä vastahyökkäyksellään kyennyt valtaamaan takaisin Venäjän hallussa olevia alueita. Vastahyökkäyksen epäonnistumiseen vaikuttivat monet tekijät, mutta ennen kaikkea Venäjän onnistunut puolustustaistelu, jossa korostuivat: linnoittaminen ja miinoittaminen syvyydessä, tykistön kyky tukea puolustustaistelua, ilmakomponentin kyky tukea maavoimia, riittävä tiedustelu- ja valvontakyky, jolla Ukrainan hyökkäyksen rakenne kyettiin paljastamaan, reservien käyttö puolustuslinjojen vahventamiseen, huollon kyky toimia Ukrainan vaikuttamisyrityksistä huolimatta ja riittävä taistelutahto. Ukrainan johtamiskyvyssä ja osaamisessa oli puutteita ja massaa ja tulta ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi.[1] Ilman ajallista ja paikallista ylivoimaa maalla, ilmassa ja informaatiotilassa on äärimmäisen vaikeaa hyökätä menestyksekkäästi valtioiden välisen, tavanomaisen sodan ympäristössä. Puolustaminen on helpompaa.
Toisaalta Ukraina on kyennyt toteuttamaan drooni- ja ohjusiskuja, jotka ovat vaikuttaneet Venäjän ilmavoimien ja merivoimien toimintaan, maavoimien huoltoon ja varmasti tuoneet sodan lähemmäksi venäläistä kotirintamaa. Ukraina on kyennyt ajamaan Venäjän Mustanmeren laivaston pois meren länsiosista ja avaamaan merikuljetusreitin Odessaan.[2] Ukraina on kyennyt torjumaan pääosan Venäjän kesän ja syksyn lennokki- ja risteilyohjusiskuista, eikä Venäjä ole kyennyt lamauttamaan Ukrainan ilmapuolustusta, tuhoamaan yhteiskunnallista infrastruktuuria kokonaan tai kansan taistelutahtoa.
Tällä hetkellä Venäjä pyrkii palauttamaan aloitteen itselleen. Se aloitti lokakuun alussa laajan, pienten hyökkäysten sarjan lähes koko rintaman leveydeltä, joka nyt näyttää painottuvan Adviikan kaupungin valtaamiseen. Kaupungilla itsellään ei ole strategista arvoa. Venäjän asevoimat tarvitsevat hyviä uutisia ja Adviikan valtaus olisi tällainen. Samalla ne voivat kuluttaa Ukrainan joukkoja ja estää niitä palautumasta kesän taisteluista. Ukraina omalta osaltaan jatkaa Venäjän joukkoja kuluttavia pieniä hyökkäyksiä Dniprin yli, Zaporižžjan alueella ja Bakhmutin suunnalla. Sotilaallinen logiikka on Ukrainan ja Venäjän osalta saman suuntainen: Vastustajalta tulee estää uusien, suurien merkittäviin operaatioihin kykenevien joukkojen kokoaminen, kouluttaminen ja varustaminen ja vapaa toiminta. Käynnissä on kulutussota.
Venäjä valmistautuu pitkään sotaan ja Ukrainan ja sen liittolaisten on se kestettävä. Tällä hetkellä taistelukentällä voimasuhteet ovat melko tasaiset sotilaiden määrän suhteen.[3] Venäjällä on kuitenkin kymmeniä miljoonia asevelvollisia, joita voidaan kutsua, ostaa, painostaa ja pakottaa palvelukseen. Kutsuntaiän ylärajaa on nostettu ja kutsuntajärjestelmää tehostettu. Venäjällä on toki haasteita uusien sotilaiden rekrytoinnissa. Maa pyrkii paitsi levottomuuksien ja kansalaisprotestien pelossa välttämään näkyviä rekrytointikampanjoita isoissa kaupungeissa, kuten Moskovassa ja Pietarissa. Lisäksi, valtionjohto pyrkii viimeiseen asti välttämään uuden virallisen liikekannallepanon julistamista edellä mainituista syistä vähintäänkin presidentin vaalien yli. Sen sijaan kohdennetummat ”epäviralliset”/”hiljaiset” rekrytointikampanjat esimerkiksi Kauko-idän köyhemmillä alueilla jatkuvat. Ukrainalaisia on paljon vähemmän ja heidän kova maanpuolustustahtonsa ei muuta matematiikkaa kuin joiltain osin. Lisäksi Venäjä on ohjannut miljardeja sotateollisuuden tarpeisiin, ja maa on käytännössä siirtynyt kohti sotataloutta.[4] Ukrainan teollisuus on kärsinyt merkittäviä vaurioita, työvoimasta on pulaa ja talous on riippuvainen ulkomaisesta avusta. Kaikesta huolimatta Ukraina on sopeutunut ja selviytynyt tähän asti.
Ukraina käytti kesällä merkittävän määrän tykistön ampumatarvikkeita, mikä oli tarpeen hyökkäyksen tukemiseksi ja Venäjän joukkojen häiritsemiseksi ja kuluttamiseksi. Talvella ampumatarvikkeet saattavat käydä vähiin, sillä Nato-maiden varastot tyhjenevät ja tuotannon käynnistäminen takkuilee.[5] Venäjä on sen sijaan saanut tuotantolinjat käyntiin ja saa ampumatarvikkeita Pohjois-Korealta ja Iranilta.[6] Venäjä kykenee tuottamaan arviolta 100 pitkänmatkan ohjusta kuukaudessa ja todennäköisesti sadoittain lennokkeja.[7] Vaarana on, että Venäjä kykenee aloittamaan uuden kampanjan Ukrainan kriittisen infrastruktuurin tuhoamiseksi tai ilmapuolustuksen lamauttamiseksi. Jälkimmäisen tavoitteen saavuttaminen mahdollistaisi Venäjän ilmavoimien täysimääräisen käytön ja ilmaherruuden, millä olisi ratkaiseva vaikutus sodan kulkuun.
Venäjän rauhanajan maavoimat käytännössä tuhoutuivat 2022 aikana.[8] Tappiot ovat olleet suuria myös vuoden 2023 aikana, joten uusien ammattitaitoisten, toimintakykyisten ja taistelukelpoisten joukkojen kouluttaminen ja varustaminen vaatii aikaa. Venäjä pyrkinee jatkamaan pienten maa-alueiden valtaamista ja Ukrainan joukkojen kuluttamista, kunnes se pystyy jälleen suurempaan hyökkäykseen. Se jatkanee ohjus- ja lennokki-iskuilla Ukrainan infrastruktuurin, talouden ja teollisuuden heikentämistä ja pyrkinee palauttamaan laivastonsa operointikyvyn Mustallamerellä sekä estämään Ukrainan viennin ja tuonnin meritse. Informaatio-operaatioita käytettäneen yhteiskunnan tahdon murentamiseen ja liittolaisten tuen heikentämiseen. Kyberhyökkäyksillä tuettaneen informaatiovaikuttamista ja heikennetään taloutta sekä kansalaisten luottamusta hallinnon kykyyn pitää yhteiskunta toimintakykyisenä. Jos vain mitenkään mahdollista, Venäjä pyrkii kaatamaan Ukrainan hallinnon sisältäpäin ja eristämään sen liittolaisistaan informaatio- ja muilla epätavanomaisilla operaatioilla.
Ukraina tuskin pystyy talven aikana uuteen merkittävään hyökkäysoperaatioon, mutta se voi sitoa Venäjän joukkoja koko 1000 kilometrin mittaisen rintaman leveydeltä. Näin se voi estää Venäjän vapaan toiminnan, joukkojen kierrättämisen levossa ja koulutuksessa ja uusien hyökkäämiseen kykenevien yhtymien muodostamisen. Pakottamalla Venäjä taistelemaan koko rintamalla, Ukraina voi moninkertaistaa talviolosuhteiden vaikutukset Venäjän joukkoihin ja rapauttaa niiden moraalia.[9] Uutisten ja sosiaalisen median perusteella vaikuttaa siltä, että palveluksen välttely ja rintamakarkuruus ovat oikea ongelma Venäjän asevoimille. Rangaistukset ovat koventuneet ja käytössä on ilmeisemmin rangaistuspataljoonia karkureille. Venäläisten sotilaiden kehnot olot ja väärinkäytökset heitä kohtaan ovat olleet jatkuva ilmiö sodan alusta. On vaikea sanoa, onko ilmiö pahentunut ja miten tuleva talvi vaikuttaa sotilaiden olosuhteisiin.
Ukraina voi käyttää Yhdysvalloilta, Iso-Britannialta ja Ranskalta saamiaan risteily- ja ballistisia ohjuksia sekä itse valmistamiaan lennokkeja Venäjän ilmapuolustuksen ja ilmavoimien kuluttamiseen. Se voi iskeä Venäjän asevoimien huoltoyhteyksiin, varikoihin ja asevoimien toiminnan kannalta tärkeään infrastruktuuriin heikentäen ja horjuttaen asevoimia. Tällaiset iskut edellyttävät Yhdysvaltojen tiedustelujärjestelmän tuen jatkumista.[10] Ukraina voi jatkaa näytösomaisia iskuja Venäjän kotirintaman kohteita vastaan tehdäkseen sodan todelliseksi tavallisille Venäjän kansalaisille. Ukraina voi taivutella Venäjää luopumaan infrastruktuuri-iskuista uhkaamalla Venäjän energia- ja liikenneinfrastruktuuria ja johdon uskottavuutta kansalaisten suojelijana. Vaikutusta voisi olla myös Ukrainan toteuttamilla sabotaaseilla, salamurhilla ja informaatio- ja kyberoperaatioilla. Ukrainan suorilla ja epäsuorilla hyökkäystoimilla on vaikutusta mitä lähemmäs Venäjän presidentin vaaleja mennään. Putinin autokratialle eivät välttämättä riitä täysin lavastetut vaalit ja väärennetyt tulokset vaan presidentin kannatuksen pitää ainakin osiltaan perustua kansan uskoon sotatoimien oikeutukseen ja tarpeellisuuteen.
Syksyn sää voi vaikuttaa molempien osapuolten ilma-aseen käyttöön, lennokeilla tehtävään tiedusteluun ja maaoperaatioihin ennen pakkasten saapumista. Sään taistelutoimia estäviin vaikutuksiin ei kuitenkaan voi luottaa. Vähintäänkin kulutustaistelut jatkuvat ja taistelutilaa voidaan valmistella mekanisoiduilla joukoilla tehtäviä läpimurtohyökkäyksiä varten myöhemmin talvella tai keväällä. Risteilyohjusiskuja voidaan toteuttaa huonossakin säässä.
Talven tulosta huolimatta tuen Ukrainalle pitää jatkua, jotta Venäjä ei kykene sotilaalliseen ratkaisuun. Se olisi kova isku sääntöpohjaiselle maailmanjärjestykselle. Ja tuen pitää jatkua, jotta Ukraina voi tavoitella tässä sodassa sellaista lopputulosta, joka on sille valtiona ja kansakuntana hyväksyttävissä. Tuen lisäksi tarvitaan selkeä sotilaallinen strategia, johon Ukrainan liittolaiset sitoutuvat.[11] Tämä strategia ei voi perustua puhtaasti symmetrisiin toimiin vaan Ukrainalle on annettava mahdollisuus ja vapaus asymmetrisiin ja epätavanomaisiin toimiin.
