Ukrainan konflikti/sota

Periaatteessa F16 ja AIM-120 voisi olla kyseessä näissä pudotuksissa mutta se ongelma tässä on tutkavaroitin. Koneet on ammuttu alas kaukaa, tästä asiasta ei ole epäilystäkään. Näin ollen tunnetut järjestelmät kuten Patriot tai AIM-120 laukaisee taatusti ryssän suhistimissa tutkavaroituksen. Noin pitkillä matkoilla pahvimpikin pilotti saa sen puikon väisteltyä joten nyt ei haise normi Patriotille. Eikä kyllä AIM-120:sellekkään.

Kuvaan istuu siis lähinnä datalinkillä ohjattu puikko joka käynnistää oman hakupäänsä vasta terminaalivaiheessa. Näin kohde ei ehdi saada varoitusta vaikka puikko tulee kaukaa. Kuvaan istuu siis lähinnä S-300 franken IT tai sitten Meteor ja F16 hyvin modernilla tutkalla.

Täällä saa ja tuleekin haukkua ryssää tyhmäksi mutta ei ryssän pilotitkaan niin typeriä ole että eivät osaa väistää tutkahälytyksen antavaa ohjuslukitusta. AIM-120 on nähty käytössä ryssän proxyjen osalta eli kyllä sen on siellä EW-kirjastossa mukana. Ainoa ei taistelussa nähty pitkänmatkan puikko on Meteor. Vakioliitopommireitti selittää ne ekat kolme SU-34:losta mutta nyt nämä viimeise(t) menee jo väkisin kategoriaan jotain uutta on ilmassa.
Virkistäpä muistiasi AIM-120 ja MIM-104 toimintaperiaatteiden osalta. AMRAAM ja PAC-3 molemmat ovat datalinkki+aktiivitutkaohjuksia, eli täyttävät sun vaatimukset sana sanalta. Vanhemmat Patriotit ovat track-via-missile, eli komento-ohjaus mutta ohjuksessa on myös tutkavastaanotin. Se voidaan samalla tavalla ohjata kohteen lähelle ja käynnistää tehokas valaisu vasta viime tingassa.

S-300 frankensam muuten ampuu tuota vanhempaa Patriotin ohjusta mutta käyttää S-300:n tutkia. Eli jos se kelpaa, niin kuin sanot, niin Patriot patterina kelpaa yhtä hyvin. Vai väitätkö ettei venäjällä ole S-300:n aaltomuodot tiedostoissaan?
 
Ilovaiskiin isketty, ilmeisesti päärautatieasemalle


🔥 In occupied Ilovaisk, as a result of the successful work of ZSU, 6 tanks with diesel fuel burned...

It was carried out at the Ilovaisk railway station; previously, HIMARS missiles were used. The missiles hit a train of 13 tanks with diesel fuel, 55 tons each. As a result, 6 of the 13 tanks burned completely. There are no preliminary injuries.”
 
Virkistäpä muistiasi AIM-120 ja MIM-104 toimintaperiaatteiden osalta. AMRAAM ja PAC-3 molemmat ovat datalinkki+aktiivitutkaohjuksia, eli täyttävät sun vaatimukset sana sanalta. Vanhemmat Patriotit ovat track-via-missile, eli komento-ohjaus mutta ohjuksessa on myös tutkavastaanotin. Se voidaan samalla tavalla ohjata kohteen lähelle ja käynnistää tehokas valaisu vasta viime tingassa.

S-300 frankensam muuten ampuu tuota vanhempaa Patriotin ohjusta mutta käyttää S-300:n tutkia. Eli jos se kelpaa, niin kuin sanot, niin Patriot patterina kelpaa yhtä hyvin. Vai väitätkö ettei venäjällä ole S-300:n aaltomuodot tiedostoissaan?
Jep.
Patriot ja Amraam järjestelmät ovat molemmat Track while Scan tyyppisiä. Niille riittää järjestelmän normaalivalaisu, erillistä tehokkaampaa track valaisua ei tarvita jos käytetään järjestelmien omaa tutkaa. Ongelma on että molempien ilmestyminen tutkat päällä kyllä huomataan.

Mielenkiintoinen tieto tuo että käytetään pac2 ohjusta frankensam versiossa. Tämähän tarkoittaisi, että s300 olisi saatu lähettämään pac2 ymmärtämää tutkasignaalia. Tai modata pac2 ohjukset ymmärtämämään s300 tutkasignaalia. Ajattelin itse, että olisi ollut helpompi käyttää s300 trackäykseen ja saada ohjaus signaali pac3 ohjukselle modattua. Tällöin pitäisi modata s300-> lähetinyksikkö väliä. Periaatteessa jenkeillä on tästä kokemusta, Ne on testannut laukaista patriotin pac3 ohjuksen ilman patriotin tutkahavaintoa ja ilman sen aktiivista ohjausta, lennon aikana f35 on ottanut pac3 ohjaukseen ja ohjaunnut sen omien sensorien osoittamaan kohtaus paikkaan, jonka läheisyydessä pac3 aktiivitutkapää vasta aktivoituu ja ohjaa ohjuksen kohteeseen.

S300 tutkasignaali voi olla ryssille niin tavallinen, etteivät reagoi, koska se ei ole aiheuttanut konkreettista uhkaa kun ovat pysyneet linjojen takana?
 
testannut laukaista patriotin pac3 ohjuksen ilman patriotin tutkahavaintoa ja ilman sen aktiivista ohjausta, lennon aikana f35 on ottanut pac3 ohjaukseen ja ohjaunnut sen omien sensorien osoittamaan kohtaus paikkaan, jonka läheisyydessä pac3 aktiivitutkapää vasta aktivoituu ja ohjaa ohjuksen kohteeseen.
Hmm, mikäs on etäisyys miltä F35 moiseen kykenee tai ohjus vielä pystyy vastaanottamaan. Jos tuo on käytössä avautuu uusia mahdollisuuksia runsaasti.
 
No nyt! Alkaisi jo oikeaa kapinahenkeä löytymään!? 😆



Sopii tähän vatnikin ulinaan.



Joulukuussa Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi venäläissotilaille ”spontaanisti” lomaa.

Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War arvioi, että kyseessä oli lavastettu tilanne, jonka tarkoituksena oli maalata Putinista kuvaa armollisena johtaja.

Venäläinen toimittaja Pavel Zarubin julkaisi sunnuntaina materiaalia Venäjän kansallisen puolustuksen johtokeskuksessa pidetystä seremoniasta, jossa Putin puhui venäläisten sotilaiden kanssa.

Sotilaat kertoivat Putinille haluavansa nähdä läheisiään, mutta komentajien olisi myönnettävä sitä varten heille lomaa. ISW:n mukaan Putin myönsi sotilaille lomaa.

Venäjän asevoimien pääesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov myötäili Putinin sanoja.

ISW:n mukaan Putin haluaa esiintyä osallistuvana sodan ajan johtajana ja Venäjän asevoimien ylipäällikkönä, joka välittää Venäjän sotilashenkilöstön hyvinvoinnista.

ISW pitää myös mahdollisena, että Putin halusi korostaa omaa tehokkuuttaan asettamalla Gerasimovin tehottoman byrokraatin rooliin.
 
Back
Top