Ukrainan konflikti/sota

Ilmatorjuntamuseon johtaja on skeptinen Patriot -väitteistä.

Mitä helvettiä minä justiinsa luin?

Ensinnäkin, millä tuollainen hypersoninen ohjus tunnistaa lähestyvän torjuntaohjuksen? Ei millään. Tuollaiseen laitteeseen, joka painaa noin 10 kertaisella äänen nopeudella (oletuksella, että se edes pystyy siihen), ei tungeta sellaista tutkaa, joka pystyisi tunnistamaan jokaisen lähestyvän ohjuksen. Ja jos pystyisi, niin yksi ilmatorjunnan tärkeimmistä tehtävistä olisi tuon tutkan häirintä. Ja jos tuo ohjus nyt jotenkin tunnistaisi lähestyvän torjuntaohjuksen tai ohjukset, niin mitäs sitten? Jos se väistää niitä, niin sen pitää myös korjata kurssi kohti maalia. Ja kun tuolla vauhdilla mennään, niin loppuu aika kesken ja samalla myös jokainen väistö hidastaa ohjusta.

Joten eiköhän tuo todellisuudessa toimi niin, että viimeiset 50-100 km keskitytään vain ja ainoastaan pitämään vauhti maksimissa ja osumaan kohteeseen. Ja sitten tässä käy juuri niin, että tuon ohjuksen suurin valttikortti, eli nopeus kääntyy sitä vastaan. Jokainen voi miettiä, mitä tapahtuu, kun 10 kertaisella äänen nopeudella olevaan ohjukseen osuu noin 5 kertaisellä äänen nopeudella lentävä sirpale? Jenkit ovat tutkineet jopa sellaista mahdollisuutta, että tuollaisen ohjuksen torjuntaa riittää, että levitetään sopivaa pölyä ilmaan sen reitille.

Ja tästä voidaankin päätellä, mikä on se osa-alue, mitä jenkit ovat onnistuneet parantamaan. Luulen että se on juuri tuon ohjuksen tunnistaminen ja sen lentoradan sekä kohteen päättelminen. Eli, sitten ollaakin tilanteessa, että meillä on tarkka lentorata tiedossa ms tarkkudella, joten loppu onkin sitten aika triviaa.

En tuonne tätä Everstiluutnanttia enempää, mutta jos hänen tiedot Patriotin toiminnasta on jostain yli kolmen vuosikymmenen takaa, niin voisin väittää että hänellä ole pienintäkään ymmärrystä, miten nykypäivänä mitä tahansa huipputekniikkaa kehitetään ja mihin moderni IT pystyy.

Lisää herran mielipiteitä:

"Esa Kelloniemi sanoo, että S-300:n taustalla oli pitkä kehitystyö jo silloin, kun se otettiin käyttöön 70-luvun lopussa. Kehitystyötä on jatkettu, ja järjestelmä on Kelloniemen mukaan edelleen yksi parhaista maailmassa."

Eli, kaikki paitsi itärauta on paskaa. :facepalm:
 
Tuo olisi pitänyt tehdä heti Dnipron ylittämisen jälkeen. Keväällä siellä on turha lyödä päätä seinään, kuten totesin aika on ryssän puolella ja siellä kaivaudutaan syvälle.
Etenkin kun katsoo luvattuja kalustotoimituksia, ei niillä mitään rintamaa romauttavaa läpimurtoa tehdä.
 
Kappas, sergei taas kehissä. Asiayhteydessä unohtuu yksi tärkeä asia, eli Ukrainan hyvä ilmavalvonta ja pitkät etäisyydet. Keskiverto tapaus lienee että lennetään kohti Kiovaa ja sinne on matkaa etulinjasta se useampi tunti tommoisella ruohonleikkurilla. Näin sen ilmatähtäimen arvot ehtii hyvin saamaan ilmavalvonnalta ja asettamaan laskimeen. Sitten ehtii käydä kahvilla, kusella ja ehkä viihdyttämässä naapurin likkaakin. Palaa sen parituntia etukäteistiedon saannin jälkeen ampumaan ruohonleikkurin alas. Eli ei tarvita toista nuppienpyörittelijää kun ne asetukset ehtii laittaa varmasti.

Ehkä totuus on lähempänä varttia päivitettyjen tietojen suhteen mutta kuitenkin sitä aikaa on runsaasti tieto-saRRRRRja välillä. Ruohonleikkuri lentää hyvin suoraa reittiään tasaisella nopeudella eikä väistele.

Millä ihmeellä tuo ampuja tietäisi esittämäsi 15min aikaisemmin tarkan etäisyyden jossa avata tuli (myös pisteen taivaalla mihin tähdätä)? Voisin vielä jotenkin uskoa väittämäsi jos tuolla videolla kajahtaisi tykinjohtajan tulta käskystä useamman aseen valojuovat taivaalle ns. samaan pisteeseen, silloin olisi viitteitä johdetusta toiminnasta tarkkaan lasketuilla ennakkotiedoilla. Nythän tykinjohtajaa vastaava jamppa meuhkaa/heiluu molemmin puolin asetta rynkyn kanssa taivaalle sohien:LOL:
Kaiken lisäksi ampuja kääntää putket kesken tulitoiminnan luokkaa 180-astetta kun maali ylittää aseen = vähintään (laskimeen syötettävät) etäisyys muuttuu jatkuvasti ja liikesuunta myös aivan täysin.

Ylipäätään tuo sergein alkuperäinen "laskin" on ymmärtääkseni mallia haulikko jolla saadaan useamman aseen ammuspilvi "riittävän" oikeaan suuntaan ja sitä kautta mahdollisia osumia.
Loogisempi selitys on se ettei löydy riittävää osaamista/(tarvittavia tulenjohto tietoja) asettajan pallille/katsotaan ettei asia siitä käytettävillä olevilla resursseilla sen kummemmaksi muutu.

Tuo esittämäsi toimintatapa voisi kaiketi toimia esim. meidän modatuilla 95 sergeillä jossa tarkka maalitieto tulee tosiaan ymmärtääkseni suoraan tutkilta / patterin(vai oliko jaoksen) maalinosoittimen kautta kaapeleita pitkin aseelle. Siinähän se asettaja on juurikin korvattu automatiikalla/motoriikalla.

Ukrainan toiminnassa on eri aselajeissa/asejärjestelmissä siellä sun täällä nähtävissä vahvaa itseoppimisen makua, yleensä se liittyy juurikin eri tasojen yhteen pelaamiseen ja näyttäytyy käytännössä tämän tyyppisenä asekohtaisena toimintana, joissakin tilanteissa se toimii riittävän hyvin, kuten tässä(y) Ja puhun nyt siis nimenomaan tämän tyyppisistä massamaisista aseista, en mistään korkeamman portaan asejärjestelmistä mitkä toimivat ammattimaisesti / esimerkillisesti täydellä tehollaan.
 
Mitä helvettiä minä justiinsa luin?

Ensinnäkin, millä tuollainen hypersoninen ohjus tunnistaa lähestyvän torjuntaohjuksen? Ei millään. Tuollaiseen laitteeseen, joka painaa noin 10 kertaisella äänen nopeudella (oletuksella, että se edes pystyy siihen), ei tungeta sellaista tutkaa, joka pystyisi tunnistamaan jokaisen lähestyvän ohjuksen. Ja jos pystyisi, niin yksi ilmatorjunnan tärkeimmistä tehtävistä olisi tuon tutkan häirintä. Ja jos tuo ohjus nyt jotenkin tunnistaisi lähestyvän torjuntaohjuksen tai ohjukset, niin mitäs sitten? Jos se väistää niitä, niin sen pitää myös korjata kurssi kohti maalia. Ja kun tuolla vauhdilla mennään, niin loppuu aika kesken ja samalla myös jokainen väistö hidastaa ohjusta.

Joten eiköhän tuo todellisuudessa toimi niin, että viimeiset 50-100 km keskitytään vain ja ainoastaan pitämään vauhti maksimissa ja osumaan kohteeseen. Ja sitten tässä käy juuri niin, että tuon ohjuksen suurin valttikortti, eli nopeus kääntyy sitä vastaan. Jokainen voi miettiä, mitä tapahtuu, kun 10 kertaisella äänen nopeudella olevaan ohjukseen osuu noin 5 kertaisellä äänen nopeudella lentävä sirpale? Jenkit ovat tutkineet jopa sellaista mahdollisuutta, että tuollaisen ohjuksen torjuntaa riittää, että levitetään sopivaa pölyä ilmaan sen reitille.

Ja tästä voidaankin päätellä, mikä on se osa-alue, mitä jenkit ovat onnistuneet parantamaan. Luulen että se on juuri tuon ohjuksen tunnistaminen ja sen lentoradan sekä kohteen päättelminen. Eli, sitten ollaakin tilanteessa, että meillä on tarkka lentorata tiedossa ms tarkkudella, joten loppu onkin sitten aika triviaa.

En tuonne tätä Everstiluutnanttia enempää, mutta jos hänen tiedot Patriotin toiminnasta on jostain yli kolmen vuosikymmenen takaa, niin voisin väittää että hänellä ole pienintäkään ymmärrystä, miten nykypäivänä mitä tahansa huipputekniikkaa kehitetään ja mihin moderni IT pystyy.

Lisää herran mielipiteitä:

"Esa Kelloniemi sanoo, että S-300:n taustalla oli pitkä kehitystyö jo silloin, kun se otettiin käyttöön 70-luvun lopussa. Kehitystyötä on jatkettu, ja järjestelmä on Kelloniemen mukaan edelleen yksi parhaista maailmassa."

Eli, kaikki paitsi itärauta on paskaa. :facepalm:
Onkohan Esa Kelloniemi ollut samalla kadettikurssilla Ahti Lapin kanssa?
 
Kun näitä dronevideota on tässä pidempään katsellut niin ei perusjalkamiehellä tuollaisessa Ukrainan avomaastossa ole kohta muuta roolia kuin Mp netin peukuttamisen ja vahingonilon kohteena olla. Juoksit eteen tai taakse tai maastoutut vähänkin kämäsesti niin olet kohta räjähtävää jauhelihaa ja X:n (tai mikä tämä Twitterin seuraaja nyt onkin) maailmanlaajuisen yleisön huvituksen kohteena ennen ainutlaatuisen henkikultasi menetystä. Ei oo ryssän perusjägstärillä helppoa nykydronesodassa.

Olisi toki ollut parempi pysyä kotosalla, katsoa telkusta paskaa ryssän ja Putlerin propagandaa ja juoda huonoa votkulia ja pysyä kaukana Ukrainan saatanallisesta rallista ja lihamyllystä.

Tuolla kun dronea pakoon juoksee niin on jo sitten kovasti myöhäistä, ellei Ukrainan dronekuskilla ole jostakin syystä krapulapäivä tai muuten käsi vapisee ratkaisevalla hetkellä.

Nykyään vaan näyttää siltä että ukrainalaiset dronekuskit osuvat liikkuvaan mönkijäänkin hämmästyttävällä tarkuudella, ennakotkin menee kohdalleen usein ihan prikuulleen. Kovia jätkiä nuo ukrainalaiset, kunnioitus senkun vain nousee. :salut:

Jk. Toivottavasti SA katsoo tarkasti nämä videot ja ottaa näistä fiksusti oppia kun jääkäreitä yms. Dronekuskeja koulutetaan myös Suomen oloissa. Uskon että näin myös tapahtuu.
 
Näistä videoista pitää muistaa että ainoastaan onnistuneet iskut näytetään, ne sadat tai tuhannet ohi menneet jäävät näyttämättä.
Tämä pätee kumpaankin osapuoleen...
 
Millä ihmeellä tuo ampuja tietäisi esittämäsi 15min aikaisemmin tarkan etäisyyden jossa avata tuli (myös pisteen taivaalla mihin tähdätä)? Voisin vielä jotenkin uskoa väittämäsi jos tuolla videolla kajahtaisi tykinjohtajan tulta käskystä useamman aseen valojuovat taivaalle ns. samaan pisteeseen, silloin olisi viitteitä johdetusta toiminnasta tarkkaan lasketuilla ennakkotiedoilla. Nythän tykinjohtajaa vastaava jamppa meuhkaa/heiluu molemmin puolin asetta rynkyn kanssa taivaalle sohien:LOL:
Kaiken lisäksi ampuja kääntää putket kesken tulitoiminnan luokkaa 180-astetta kun maali ylittää aseen = vähintään (laskimeen syötettävät) etäisyys muuttuu jatkuvasti ja liikesuunta myös aivan täysin.

Ylipäätään tuo sergein alkuperäinen "laskin" on ymmärtääkseni mallia haulikko jolla saadaan useamman aseen ammuspilvi "riittävän" oikeaan suuntaan ja sitä kautta mahdollisia osumia.
Loogisempi selitys on se ettei löydy riittävää osaamista/(tarvittavia tulenjohto tietoja) asettajan pallille/katsotaan ettei asia siitä käytettävillä olevilla resursseilla sen kummemmaksi muutu.

Tuo esittämäsi toimintatapa voisi kaiketi toimia esim. meidän modatuilla 95 sergeillä jossa tarkka maalitieto tulee tosiaan ymmärtääkseni suoraan tutkilta / patterin(vai oliko jaoksen) maalinosoittimen kautta kaapeleita pitkin aseelle. Siinähän se asettaja on juurikin korvattu automatiikalla/motoriikalla.

Ukrainan toiminnassa on eri aselajeissa/asejärjestelmissä siellä sun täällä nähtävissä vahvaa itseoppimisen makua, yleensä se liittyy juurikin eri tasojen yhteen pelaamiseen ja näyttäytyy käytännössä tämän tyyppisenä asekohtaisena toimintana, joissakin tilanteissa se toimii riittävän hyvin, kuten tässä(y) Ja puhun nyt siis nimenomaan tämän tyyppisistä massamaisista aseista, en mistään korkeamman portaan asejärjestelmistä mitkä toimivat ammattimaisesti / esimerkillisesti täydellä tehollaan.
Osu kumminkin...
 
Tuo "yksi parhaista luokassaan" tms nostaa aina hymyn huulille. Se kun sopii noin vähäverisessä kategoriassa jokikiseen välineeseen.
"Yksi parhaimmista Neuvostoliitossa 1970-luvulla kehitetyistä keskimatkan IT-ohjusjärjestelmistä..."
 
Näistä videoista pitää muistaa että ainoastaan onnistuneet iskut näytetään, ne sadat tai tuhannet ohi menneet jäävät näyttämättä.
Tämä pätee kumpaankin osapuoleen...
Tämäkin on periaatteessa mielenkiintoinen ja ( varmaan aika mahdoton) kysymys vastattavaksi: Kuinka moni osuu ja kuinka moni epäonnistuu? Kuka tuonkin faktan oikeasti tietää?

Ainakin ns maallikon fiilis on että tämä on ensimmäinen aidosti uusi pienten, tappavien droneparvien sota kaikkea liikkuvaa ta näkyvissä olevaa vastaan, mikä muuttaa maavoimien sotaa ehkä ratkaisevasti, ainakin tuommoisessa maastossa missä ei ole mitään kunnon maaston/ kasvillisuuden tuomaa suojaa?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top