Ukrainan konflikti/sota

Bilhorodiin taisi tulla jollekin teollisuusalueelle vastapalloa tämänpäivän ohjusiskuihin.

Melkoista pauketta yhdellä noista videoista, olisiko osunut asevarastoon?




Tottakai Wagnerien kylmääminen on järkevää, ne toimivat ryssien MOD:n lukuun nykyisin, ovat todennäköisesti sotarikollisia jokainen, kanavoivat erilaisia rikoksella hankittuja rahavirtoja emäryssälään ja eritoten se on viesti kaikille muille ryssille, että ne eivät ole turvassa edes pimeimmässä perslävessä maanpäällä. Lisäksi voi olla, että tuolla on hieman kokemattomampaa kaartia harjoittelemassa toimintaa länsimaisten erikoisjoukkojen kanssa, sitten kokeneempana toimitaan ryssien puolella. Jossain se oppi on kerättävä ja Afrikassa riskit on pienemmät kuin mennä suoraan Venäjälle.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän tässä tule ihan reaaliteetit vastaan. Oma tuotanto ryssälässä nojaa länsitekniikkaan ja länsiosiin. Pakotteiden vaikutus on hidas mutta kyllä parissa vuodessa läntinen oikeusjärjestelmä jo puree. Ensimmäisen aallon bulvaanit eli tyypillissti ryssälään vientiä harrastaneet en-ole-poliittinen-vatnikit on jopa Suomessa saatu oikeuteen. Seuraavan aallon bulvaanit taas alkaa tukehtua rahaliikenteen estoihin ja komponettivalmistajien toimiin. Erityisesti komponettien puolella on ihan selkeästi käynyt omistaja/hallitus tasolla kohteliaita mustiin pukuihin pukeutuneita vieraita jotka ovat vääntäneet rautalangasta sen että mitä länsimarkkinoista eristäminen tarkoittaa bisneksille. Vanha läntinen konekanta tuotannossa myös on nyt ajettu 24/7 ja varaosien saanti 1/10 aiemmasta. Tässäkin tulee mukavasti seinää vastaan ja ei ryssällä ole oikein mahdollista vaihtaa hetkessä koko konekantaa täysin Kiinalaiseen. Jos kerta yksinkertaisten prosessiteollisuuden osien saanti öljynjalostukseen takkuaa niin mikähän on tilanne harvinaisempien CNC-koneiden varaosien kanssa?

Eli aikaskaalalla ryssän tuotanto alkaa tukehtua kriittisten länsikomponenttien saatavuusongelmiin ihan jokatasolla. Kaikkea saa mutta viiveet on hirveät ja hankinta aloitetaan kun on pakko. Veikkaan FSB/KGB vakoojaosastolla pientä ähkyä hankittavien länsiosien kanssa.

Iran ja pöö-korea taas eivät ole tunnettuja suunnattomasta, nykyaikaisesta teollisuuskapasiteetista. Iran haluaa riihikuivia taaloja joten valuuttaköyhä ryssä joutuu tukeutumaan kimimunitioihin. Murkula on vuosikymmentensaatossa varastoitua ja uudempaan tavaraan ei yksinkertaisesti ole kapasiteettia kimillä.

Kiinan suuirin pelko on että Länsi saa asetehtaat ajettua ylös ja se on juuir nyt tapahtumassa. Kaiken läntisen hitekkin tuotanto asevarusteluun on kasvamassa exponenttikäyrällä. Kaikki tuo kaadetaan Kiinan niskaan heti kun ryssä kaatuu. Kiinan näkökannasta ryssä häviää tämän sodan lähimmän vuosikymmenen aikana ja Taiwanilla on siinä sivussa loputon runsaudensarvi työntämässä tavaraa. Eli Taiwan lipuu XI:n käsistä kun lilliputteli ryssi kuten ryssän kuuluukin. Samalla rytäkällä Etelä-Korea saattaa ratkaista kertatyönnöllä koreoiden yhdistymiskysymyksen, eli pyyhkii kimi-dynastian maapallonpinnalta pois. Pankkiliikenteen jumitus ryssä-Kiina välillä antaa viitteitä siitä että Kiinan tuki ryssälle hiipuu.

Tuotannon vaihtelut kuukausien välillä voivat tosiaan johtua monesta tekijästä.

Tässä yksi taulukko johon olen laskenut karkeita keskiarvoja tiettyinä aikoina kerrottujen valmistusmäärien perusteella sekä koostanut yleisesti eri lähteistä kuultuja arvioita:

1707318254648.png

Minulle suurin yllätys oli Iskander-M ja Iskander-K väitettyjen tuotantomäärien hypähdys loppukesästä 2023, tästä saatiin kuulla ensimmäisen kerran GUR:n Skibitskyn 28.8.2023 julki kerrotussa arviossa.

Kuten nähdään, hyvin pitkään "Iskanderien" tuotantokapasiteetti oli noin 5 kpl per kuukausi ja näiden tuotannon kasvattamisen kanssa kerrottiin olevan suuria vaikeuksia. Tämä oli samalla uskottava selitys sille, miksei näitä ballistisia ohjuksia käytetty juurikaan vuoden 2022 jälkeen: ampuivat sen mitä tohtivat varastoistaan ja uustuotanto takkusi pahasti.

28.8.2023 jälkeen on kuultu että uustuotanto olisi 42 kpl per kuukausi - mutta jos aikaisemmat väitteet tuotannon vaikeuksista pitäisivät paikkansa, en hämmästelisi jos Iskanderien kanssa olisi ollut vaikeuksia myös nyt talvella.

En muista kuka, mutta taisi olla joku GUR:n mies, jutteli jokunen viikko sitten että tiettyjen ohjusten osalta on ollut kuukausia (viime aikoina) jolloin uustuotannon määrä on jäänyt lähelle nollaa. Kinzhal on toki toinen potentiaalinen vaihtoehto, niiden uustuotannon väitettiin olevan pitkän aikaa 1-2 kpl per kuukausi, tosin 6.11.2023 kerrotun arvion mukaan olisi tällä hetkellä noin 4 kpl per kuukausi.

Miksi ryssä ostaisi Pohjois-Korealta ballistisia ohjuksia? Yksi selitys voisi olla se että omien Iskanderien tuotannon kaikkia ongelmia ei ole ratkaistu ja vaikka välillä kuukauden tuotantomäärä olisi tuo 42 kpl niin kenties toisina kuukausina siitä jäädään kauas? Toki looginen selitys ostamiselle on myös se että ballististen ohjusten torjunta on vaikeaa, selvästi vaikeampaa kuin risteilyohjusten.
 
Aivan vitun turhaa touhua taistella jossain afrikassa.
Minä vähän luulen että asiat eivät ole niin yksinkertaisia, tuossa voi olla muitakin asioita takana.
Nimimerkille eddie:

Eikö ole hyvä, että ryssän sotilaita tapetaan jossain. Ennemmin tai myöhemmin palautettaisiin "taistelukokemusta saaneena"(eli raiskaajina ja murhaajina) komennukselta äiti Venäjälle ja olisivat sitten taas Ukrainassa, tai meitä vastassa tulevaisuudessa. Varmaan helpompaaa tuhota Afrikassa, missä ei ole Venäjän tykistöä ja panssareita tukemassa.

Lisäksi veikkaan, että venäjän afrikan porukassa on mukana henkilöitä, mitkä on syyllistyneet Ukrainan sodan alussa tekoihin, mistä ainoa palkka on kuolema.
 
Kinzhal lienee ryssän ohjuksista kalleimmasta päästä tuottaa eikä se näyttäisi varsinaisesti haukkuvan hintaansa joten veikkaisin että resurssi jyvitetään muuhun tuotantoon.

Väitetysti Kinzhalien uustuotanto oli vielä 20.5.2023 asti noin 2 kpl per kuukausi eli 24 kpl per vuosi, tosin 6.11.2023 kerrotun mukaan se olisi kyetty nostamaan noin 4 kpl per kuukausi tasolle eli 48 kpl per vuosi.

Silti näin pieni kapasiteetti kertoo siitä että tämä ei voi olla sieltä halvimmasta päästä.

Ja jos tosiaan Iskanderien ja Kh-101 uustuotanto on noin 40 kpl per kuukausi, niin se asettaa tuon Kinzhalien väitetyn 4 kpl per kuukausi omaan sarjaansa.

Ukraina on myös väittänyt Kinzhalien olevan mainettaan selvästi epätarkempia ja torjuttavissa (jos sopivaa torjuntakalustoa on oikeassa paikassa).

En olisi yllättynyt jos ryssä olisi päättänyt että näitä ei käytetä juurikaan ennen kuin "keksitään ratkaisut tiettyihin todettuihin ongelmiin", tarkoittaen suorituskykyä ja hinta-laatu -suhdetta.
 
Syyrialaisille 5:ssa päivässä rusnjan passi..
Tiedustelutiedotuspalvelu huomauttaa, että Moskova värvää syyrialaisia armeijaan matkatoimistojen kautta. GUR selittää, että palkkasotureille luvataan ensin työskennellä vartijoina Jakutian öljynjalostamoilla ja sitten heidät värvätään "korkeammin palkattuihin töihin" Burjatiassa.
Ulan-Udissa sertifioidut palkkasoturit mobilisoidaan Venäjän asevoimien 5. erilliseen vartijapankkiprikaatiin (sotilasyksikkö 46108) ja osallistuvat edelleen vihollisuuksiin Ukrainassa.
"Syyrialaisten värväys sotaan osoittaa Venäjän miehitysjoukkojen moraalisen ja psykologisen tilan heikkenemistä laajamittaisten tappioiden vuoksi ja tarpeesta täydentää niitä myöhempää lihahyökkäystä varten"
 
Ensimmäisestä sota-aluksesta laukaistavasta 3M22 Zircon hypersoonisen risteilyohjuksen käytöstä liikkunut huhuja, tosin John Ridge ampuu ne alas:

Allegedly, the remains of a new Russian 3M22 Zircon ship-based hypersonic cruise missile were found at the site of today strike in Kyiv.

if confirmed, that would be the first known use of the 3M22 missile by Russia in Ukraine.

3M22 Zircon cruise missile entered service within the Russian Navy only in January 2023.


https://t.me/c/1902558823/3365

-

Jota John Ridge kommentoi näin: As others have pointed out, only the Admiral Gorshkov-class frigates can launch 3M22 Tsirkon and there are no Admiral Gorshkovs in the Black Sea


-

MUOKKAUS: toki Admiral Gorshkov -luokan aluksen puuttuminen Mustaltamereltä ei tee mahdottomaksi 3M22 ohjuksen laukaisua vaan se on voitu laukaista sopivasta VLS-kontista:

As people pointed out, no Admiral Gorshkov-class frigates, which are the only warships known to be able to launch 3M22 missiles, are currently present in the Black Sea area.

One version says that the Zircon missile was launched from a universal vertical launch container in the Crimea.


https://t.me/war_monitor/14504

1707322800021.png

We drew attention to the atypical trajectory of one missile during the morning missile attack. It was launched from Crimea and hit the Kyiv area.

Now, a photo of a detail is circulating on the Internet, which can probably correspond to this missile.

Previously, it was a promising ZM22 "Zirkon" hypersonic cruise missile, launched from a universal vertical launch container [from Crimea].

Overcoming the hypersonic limit was not noted, the flight characteristics are similar to a hybrid of "Dagger" and "Onyx".

This anti-ship missile hit underground cables.

The enemy continues to use test samples of its weapons for strikes on the territory of Ukraine.

@war_monitor
t.me/war_monitor/14504
141.4Kviewsedited February 7 at 16:35


-

Tämäkin vaihtoehto epäilyttää toisia, tässä yksi kommentti: LÄHDE

The idea that they’re going to launch a missile they haven’t been able to operationally integrate into a ship and launch it from a truck or a universal launch cell that it has never flown from in flight test is not plausible to me.

Imagine suggesting before SM-3 was flying out of VLS that we’d just half assed it into an external VLS cell and flew it.

But then again the Russians are idiots so maybe I’m giving them too much credit.
 
Viimeksi muokattu:
Näistä Yhdysvaltain 155mm laukausten tuotannon noston tavoitteista oli puhetta jo aikaisemmin:

The US Army plans to significantly increase US domestic production of 155mm artillery shells and shell components for Ukraine in 2024 and 2025, should the proposed Congressional supplemental appropriations bill pass.

1707321609353.png

The US Army plans to significantly increase US domestic production of 155mm artillery shells and shell components for Ukraine in 2024 and 2025, should the proposed Congressional supplemental appropriations bill pass. US Assistant Secretary of the Army for Acquisition, Logistics, and Technology Doug Bush stated on February 5 that the US Army aims to double the US monthly production of 155mm artillery shells from 28,000 shells per month in October 2023 to about 60,000 shells per month in October 2024 - if the Congressional bill passes. [11] The US Army hopes to further increase production to 75,000 shells per month in April 2025 and 100,000 shells per month in October 2025. Bush stated that the construction of a new factory in Texas, which will "have an entirely new way" of using technology to make artillery shells, will contribute to the Army's increased production goals. Bush noted that US shell production in part depends on US domestic production of explosive materials. Bush stated that the proposed supplemental bill includes $600 million for increasing the production of explosives at the Holsten Army Ammunition Plant in Tennessee from five million pounds of explosives a year to 13 million pounds. [12] The proposed bill would also include $93 million to reestablish the production of M6 propellant (used to fire artillery shells but no longer in production in the US) at the Radford Army Ammunition Plant in Virginia, and $650 million would go to constructing a facility (likely also at the Radford Army Ammunition Plant) to domestically produce TNT, which the US currently does not produce. Bush stated that the proposed bill also includes $14 million to construct and recommission a black powder explosive production line in Louisiana. Such investments in US manufacturing are necessary to help support US strategic readiness by rebuilding America's atrophied defense industrial base, separate and apart from the need to support Ukraine in its fight against Russia.


-

Syy miksi lainasin tämän oli tekstistä silmiin tarttunut lause:

Bush stated that the construction of a new factory in Texas, which will "have an entirely new way" of using technology to make artillery shells, will contribute to the Army's increased production goals.

Harvoin mikään on täysin uutta ja toisaalta se mikä voi olla uutta heille, voi olla vakiotyyli toisille.

Silti ei voi olla pohtimatta, mitä tuolla tarkoitetaan.
 
Yksi ryssän keino kiertää sanktioita:

Russian banks exchanged cash dollars and euros for gold to circumvent sanctions

Russian banks circumvented the ban on importing dollars and euros into the country by exchanging cash currency for gold in Turkey and the United Arab Emirates (UAE), Bloomberg reports citing a report by Sayari, a financial investigation company.


 
Näistä Yhdysvaltain 155mm laukausten tuotannon noston tavoitteista oli puhetta jo aikaisemmin:

The US Army plans to significantly increase US domestic production of 155mm artillery shells and shell components for Ukraine in 2024 and 2025, should the proposed Congressional supplemental appropriations bill pass.

Katso liite: 92782

The US Army plans to significantly increase US domestic production of 155mm artillery shells and shell components for Ukraine in 2024 and 2025, should the proposed Congressional supplemental appropriations bill pass. US Assistant Secretary of the Army for Acquisition, Logistics, and Technology Doug Bush stated on February 5 that the US Army aims to double the US monthly production of 155mm artillery shells from 28,000 shells per month in October 2023 to about 60,000 shells per month in October 2024 - if the Congressional bill passes. [11] The US Army hopes to further increase production to 75,000 shells per month in April 2025 and 100,000 shells per month in October 2025. Bush stated that the construction of a new factory in Texas, which will "have an entirely new way" of using technology to make artillery shells, will contribute to the Army's increased production goals. Bush noted that US shell production in part depends on US domestic production of explosive materials. Bush stated that the proposed supplemental bill includes $600 million for increasing the production of explosives at the Holsten Army Ammunition Plant in Tennessee from five million pounds of explosives a year to 13 million pounds. [12] The proposed bill would also include $93 million to reestablish the production of M6 propellant (used to fire artillery shells but no longer in production in the US) at the Radford Army Ammunition Plant in Virginia, and $650 million would go to constructing a facility (likely also at the Radford Army Ammunition Plant) to domestically produce TNT, which the US currently does not produce. Bush stated that the proposed bill also includes $14 million to construct and recommission a black powder explosive production line in Louisiana. Such investments in US manufacturing are necessary to help support US strategic readiness by rebuilding America's atrophied defense industrial base, separate and apart from the need to support Ukraine in its fight against Russia.


-

Syy miksi lainasin tämän oli tekstistä silmiin tarttunut lause:

Bush stated that the construction of a new factory in Texas, which will "have an entirely new way" of using technology to make artillery shells, will contribute to the Army's increased production goals.

Harvoin mikään on täysin uutta ja toisaalta se mikä voi olla uutta heille, voi olla vakiotyyli toisille.

Silti ei voi olla pohtimatta, mitä tuolla tarkoitetaan.
Täälläkin jaettiin joskus vuosi-pari sitten videota USA:n ammustuotannosta. Manuaalisia, ww2 peruja olevaa kalustoa. Joten tässä voidaan ihan hyvin viitata siihen että nyt tulee nykyaikaisilla teollisuustekniikoilla tehtyä automaattilinjaa. Kautta maailman tehdaskanta on vanhaa ja osa tosiaan toisen maailmanpalon peruja pienillä päivityksellä. Valmistuessaa on varmasti modernein mutta toisaalta tässä kisassa se rima ei taida olla kovin korkealla.
 
ISW on laskenut että ryssä tulisi maksamaan Iranille 4,5 miljardia dollaria per vuosi (sikäli kun heidän kaavailemansa Shahed-dronejen ostot toteutuvat hakkeroidun datan mukaisesti):

Russian authorities are reportedly paying Iran roughly $4.5 billion per year to import Iranian Shahed drones to use in Ukraine.

1707324338909.png

Russian authorities are reportedly paying Iran roughly $4.5 billion per year to import Iranian Shahed drones to use in Ukraine. A group of hackers from a hacking organization called the Prana Network claimed to have hacked into the servers of purported Iran Revolutionary Guard Corps (IRGC) front company Sahara Thunder on February 4 and published the costs per drone that Russia purchases from Iran. [13] The leaked documents suggest that Russia pays $193,000 per Shahed-136 drone in batches of 6,000 drones, which would total about $1.1 billion for all 6,000 Shahed-136 drones. [14] Russia reportedly pays $1.4 million per unit for one type of Shahed-238 drone and plans to purchase 677 of these upgraded Shahed drones per year, which would total about $947 million. [15] Another type of Shahed-238 reportedly cost about $900,000 per drone, and Russia reportedly
plans to purchase 2,310 per year for just under $2.1 billion. [16] The documents claimed that the reconnaissance and attack Shahed-107 drones cost $460,000 each and that Russia plans to purchase 2,310, which would total about $1.5 billion [17] A Russian milblogger justified the high cost due to the risk that Iran assumes by selling these drones to Russia and noted that the documents indicate that Russia plans to further localize production of Shaheds in Russia, which will reduce acquisition costs over time. [18] ISW is unable to confirm the authenticity of the purported leaked documents, but a milblogger's claim that the documents refer to Iran as a "friendly country" and refer to the Shahed drones in code as "boats" is consistent with previously observed language about Iran and Iranian drone production in Russia. [19] Russian forces routinely use Shahed drones, which serve as both loitering munitions and as decoys to distract Ukrainian air defenses, and the massive expenditure on such systems is noteworthy.


-

Minun tulkintani on että Shahed-136 / Geran-2 tuotannon Yalabugassa pitäisi toimia tällä hetkellä Iranista riippumatta eli jos eivät solmi uutta sopimusta dronejen ostosta, tämä "lokalisaatio" pitäisi olla valmis.

ELI se hinta mistä ISW tuossa kirjoittaa, ei sisältäisi uusia mahdollisia Shahed-136/131 dronejen ostamisia vaan ainoastaan näitä uusia tai erilaisia muita droneja.

Oleellinen kohta tekstistä:

Russia reportedly pays $1.4 million per unit for one type of Shahed-238 drone and plans to purchase 677 of these upgraded Shahed drones per year, which would total about $947 million.[15] Another type of Shahed-238 reportedly cost about $900,000 per drone, and Russia reportedly plans to purchase 2,310 per year for just under $2.1 billion. [16] The documents claimed that the reconnaissance and attack Shahed-107 drones cost $460,000 each and that Russia plans to purchase 2,310, which would total about $1.5 billion.

Tarkistuslaskelma:

1707325111022.png

Näyttää siltä että joko Shahed-107 dronen tilausmäärä 2 310 kpl on liian pieni tai sitten tilaukselle laskettu hinta 1,5 miljardia dollaria on liian suuri.

Joka tapauksessa nämä kolme tilausta yhteensä ovat noin 4,09 miljardia dollaria ja väitetysti nämä tilausmäärät olisivat per vuosi. Tekstin mukaan perimmäinen tavoite olisi kuitenkin näidenkin dronejen tuotannon lokalisointi Venäjälle eli joutuvat tietysti maksamaan myös lisenssistä, softasta, tuotannon käynnistämisestä yms. Sama kuvio kuin Yalabugan tehtaalla aikaisemmin.

Pystyykö Iran valmistamaan tässä kerrotut määrät yhden vuoden aikana, sitä sopii miettiä. Toisaalta vaikka tilaukset eivät toteutuisikaan halutussa laajuudessa ja aikataulussa niin tämä kertoo omaa kieltään siitä että tiedustelu- ja itsemurhadronet ovat tulleet jäädäkseen.
 
Belgorodissa paukkuu, arvatenkin osa on ilmassa räjähtäviä ilmatorjuntaohjuksia mutta kenties myös osutaan droneilla kohteisiin:

New arrivals in Bilhorod are reported.

Loud explosions in Bilhorod right now.



-

Tämän mukaan jossain päin kaupunkia olisivat sähköt poikki:

Belgorod, Russian Federation. "No electricity, sirens are blasting, air defense is working, some sort of apocalypse".

 
John Ridge uudelleen-twiittasi tällaisen Matej Rafael Risko twiitin koskien 3M22 Tsirkon laukaisuun sopivia aluksia:

From my understanding, 3M22 can be fired from :

Admiral Gorschkov Class, Gremyashchiy-class, Karakurt-class, Buyan-M class, Admiral Grigorovich-class (and Yasen-M Class and Kirov Class).

So Admiral Grigorovich and Buyan-M could fire it.



-

Viestiin tullut kommentti: There is a question of integration, not all ships can fire all munitions that can technically fit into the launcher.

Johon Matej Rafael Risko vastasi näin: Sure, I'm not talking about certainty, but rather it's about the fact that the Black Sea Fleet has two platforms that use UKSK-M VLS (they are technically compatible with the 3M22). Moreover, Grigorovich is often mentioned in the literature as a 3M22 Tsirkon platform.

Alkuperäisen kommentoijan vastaus: It is unclear to me how far the integration has went (but I have not been following the process closely in recent years).So if one were to be conservative then yes, none of the BSF platforms were confirmed to be capable of shooting the Zircon. Personally I am conflicted on the debree story - the debree doesn’t seem to have any Zircon specific FRODs, apart from hand made markings.

Johon Matej Rafael Risko vastasi näin: I don't have an opinion on it, I'm taking it as a possibility for which I'm gathering evidence. Personally, I do not rule it out or confirm it. Now I'm looking at it and Steregushchiy-class corvette should also be equipped with the UKSK-M but Merkury deployed in the Mediterranean
 
Back
Top