Ukrainan konflikti/sota

Lukoililla työskentely on pirun vaarallista


Venäjällä taas yksi öljy-yhtiön johtaja kuollut – jo neljäs kuolemantapaus lyhyessä ajassa
Venäjän suurimpiin yrityksiin lukeutuva öljy-yhtiö Lukoil on menettänyt jälleen yhden johtohahmoistaan.

Lukoilin varapuheenjohtaja Vitaly Robertus kuoli 53-vuotiaana, yhtiö kertoo tiedotteessa. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Robertus on jo neljäs Lukoilin johtohahmo, joka on kuollut viimeisen kahden vuoden aikana, venäläismedia kertoo.


YLEn seurannasta
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-216044
 
kaalisoppa haisee minun nenääni... Ettei olisi ryssän viimekesäisiä "opetus" videoita, ei jotenkin Ukraina touhulta näytä.

- jotenkin kesäiseltä näyttää tuo video?
- taas leikattu kummallisesti (vrt Ukrainan puolelta jaettuja videoita, vaikka leikellään, pysyy asia jotenkin yhtenäisempänä)
- tankkaus? siis... pelkästään tankkaus vain hekoihin, ja "keskellä" tuollaista aukiota, ryppäänä.. (Ryssältä tuo onnistuisi...)

...silti, hyväksyn tilanteen jos olen väärässä.

Ukrainassa paikoin ollut todella keväisiä kelejä ja sinne tulee kevät aiemmin kun tänne pohjolaan.
 

Putinille hieman keskisormea ennen ns. vaaleja!​

EU sopi viiden miljardin euron apupaketista Ukrainalle​

EU-maat ovat sopineet Ukrainalle annettavasta uudesta tukipaketista, jonka arvo on viisi miljardia euroa.

Asiasta kertoo EU:n puheenjohtajamaan Belgian ministerineuvosto X:ssä.

– EU antaa edelleen päättäväisesti tukea Ukrainalle varmistaakseen, että maa saa puolustustarvikkeita, joita se tarvitsee, päivityksessä sanotaan.

Eilen Financial Times kertoi, että Euroopan unionin maat ovat loppusoralla neuvotteluissa, jotka koskevat uutta, viiden miljardin euron arvoista lisätukea Ukrainalle.

FT perustaa tietonsa neljään virkamieslähteeseen.
Yle

Helmikuun alussa EU on pääsi sopuun Ukrainalle annettavasta 50:n miljardin euron tukipaketista.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole syytä epäillä taulukon paikkaansa pitävyyttä ollenkaan, mutta olisi hyvä, jos näissä olisi aina lähteet mukana (y)
Kiitos, hyvä huomio. Taulukon lähteenä on Ukrainan Puolustusministeriön Twitterissä julkaisemat päivittäiset ryssän tappioluvut
 
Olen alkanut miettimään että onkohan noiden ryssän aikakriittisten osumien takana jotain muutakin kuin vain pidemmälle yltäviä droneja. Tuntuu että ekaan kahteen vuoteen eivät saaneet juuri mitään aikaiseksi sotilaskohteita vastaan ja nyt ~kolmen viikon sisällä on maaliksi joutunut himars, s300/patriot, joku toinen ilmatorjuntajärjestelmä ja muitakin todella arvokkaita asejärjestelmiä. Myykö joku ryssille infoa siitä minne silmät taivaalla kannattaa lähettää?
Mulla on käynyt vahvasti mielessä sama. Millä verukkeella ikinä joku onkaan saatu vuotamaan tietoa. Mitään varmaahan tuo vuotaminen ei missään nimessä ole.
 
Tässä listaa ryssän jalostamoista. Ei ole kattava, mutta varmaan suurimmat ovat ehkä tässä. Mitta-asteikot eroavat eri listoissa, eli osassa jalostus on vuodessa ja osassa päivässä. En jaksanut muuntaa, kun tuskin ovat vertailukelpoisia kuitenkaan. Jos jollain on muistissa vanhemmat iskut, niin täydentäkää ihmeessä.

Rosneft
  • Ufa Group of Refineries* 15,5 (miljoonaa tonnia)
  • Ryazan Refinery 13,1 <- isku 13.3.2024
    • 7. suurin venäjällä, 4.6% Venäjän jalostuksesta
    • 6.4% bensiinistä, 4.1% dieselistä, 7.7% öljypolttoaineista ja 8.0% lentopetrolista
  • Angarsk Petrochemical Company 9,3
  • Tuapse Refinery 9,0 <- isku 24.1.2024
  • Slavneft-Yanos (50%) 7,3
  • Achinsk Refinery 7,1
  • Novokuibyshevsk Refinery 6,7
  • Syzran Refinery 6,5
  • Saratov Refinery 6,3
  • Komsomolsk Refinery 5,9
  • Kuibyshev Refinery 4,5
  • Small refining facilities** 1,9
Gazprom Neft
  • Astrakhan Refinery, 66,000 bpd
  • Moscow Refinery, (Gazprom Neft/Central Fuel Company), 213,000 bpd <- isku 14.2.2024
    • 40% Moskovan bensiinistä ja 50% dieselistä, suurin osa Moskovan lentopetrolista
  • Omsk Refinery, 380,000 bpd
  • Ryazan Refinery, (TNK-BP), 253,000 bpd
  • Nizhnevartovsk Refinery, (TNK-BP), 25,100 bpd
  • Saratov Refinery, (TNK-BP), 108,000 bpd

Lukoil
  • Volgograd <- isku 3.2.2024
  • Perm
  • Nizhny Novgorod <- isku 12.3.2024
  • Ukhta

Sibur
  • Tobolsk Petrochemical Refinery (Sibur), 138,000 bbl/d (21,900 m3/d)

Muut
  • Antipinsky Refinery (JSC Antipinsky Refinery), 114,000 bbl/d (18,100 m3/d)
  • Khabarovsk Refinery (АО "ННК-Хабаровский НПЗ"::Главная), 86,000 bbl/d (13,700 m3/d)
  • Yaya Refinery (NefteKhimService), 57,000 bbl/d (9,100 m3/d)
Joku noheva tekis tästä bingolistan, mä en just nyt ehdi mut huomenissa ehkä jos työt on näin rauhallisia kuin tänään.
 
IMG_20240313_204338_271.jpg

🔥 "The three facilities hit by Ukrainian drones in the past two days account for about 10% of Russia’s oil-processing capacity" - Bloomberg

The strike on Rosneft’s refinery in Ryazan about 200 km (124 miles) southeast of Moscow was on a facility that has a capacity of 17.1 million tons a year, or around 340,000 barrels/day.

It is a major supplier of motor fuels for Russian regions around the capital. It’s the second casualty of Ukrainian strikes that have damaged facilities accounting for more than 10% of Russia’s oil-processing capacity in the past two days.

Later on Wednesday, the independent Novoshakhtinsk refinery in Russia’s southern Rostov region halted operations after a drone strike, regional governor Golubev said, while giving no details of any damage. The facility has a capacity of 5.6 million tons per year, or around 112,000 barrels a day.

The latest wave of attacks that started Tuesday damaged a unit of Lukoil PJSC’s Norsi refinery in Nizhny Novgorod and hit an oil depot in the Oryol region.

Ukrainian drones also repeatedly targeted Surgutneftegas PJSC’s major export-focused Kinef refinery in Kirishi, on the Baltic coast, according to Leningrad region Governor Drozdenko.

The strikes on oil facilities aim to disrupt Russia’s exports and fuel supplies to the Russian army on the front lines.

“We are fighting everything that finances Russia’s army and the war,” Andriy Yermak, Zelenskiy’s chief of staff said, after Russian air strikes killed and injured civilians in three cities overnight. “Russia is fighting civilians and apartment blocks.”

Oil prices rose more than 2% on Wednesday amid signs of tightening supply, including declining US inventories and continued drone attacks on Russian refineries.

“Not only are crude oil prices rising, but [the attacks] will also curtail Russian diesel exports and perhaps turn them into a gasoline importer. Russian customers need to seek alternative supplies, and Russia needs to buy from the world market,” said Andy Lipow of Lipow Oil Associates on Wednesday.

Bloombergin maksumuurintakaista juttua.
 
Paaviin vielä kerran:
"Paavi Franciscuksen sanat "valkoisesta lipusta" ja Ukrainan ja Venäjän välisten neuvottelujen tarpeesta aiheuttivat tunteiden myrskyn. Virallinen Kiova huomautti kohtuudella, että Ukrainan lippu on sininen ja keltainen. Paavin sanoja kommentoitiin sekä Washingtonissa että Brysselissä.
Rooman paavin kantaa Venäjän ja Ukrainan välisen sodan kysymyksessä on kritisoitu toistuvasti, eikä kaikkia skandaaleja ole syytä muistaa. Paljon tärkeämpiä ovat poliittiset seuraukset.
Franciscuksen sanat ovat erittäin tärkeitä Ukrainaa lähimpien Euroopan unionin maiden – Puolan, Unkarin ja Slovakian – uskonnollisille kansalaisille. Näillä kansalaisilla on taipumus tukea oikeistopopulistisia voimia, joita Kreml puolestaan yrittää ostaa tukku- ja vähittäishinnoilla.
Huono asia ei ole se, että Rooman paavi antaa poliittisen arvionsa. Hänellä on oikeus tehdä tämä vaikutusvaltaisena uskonnollisena johtajana ja viime kädessä valtionpäämiehenä. Huono puoli on se, että Ukrainaa lähimpien maiden populistit käyttävät häpeämättömästi tällaista asemaa sekä omien etujensa että Moskovan etujen mukaisesti."
😡

Rahaa kelpaa tällekin "pyhimykselle".
 
Tälläinen paljastuu kiinan kyrviltä 🤬

Kiinalaiset sabotoineet tuhansia lennokkeja jotka tilattu Ukrainaan. Valmistajaa ei ole nimetty mutta lisätietoa on tulossa.

Useat yksiköt ilmoittivat samanlaisista ongelmista että lentoon lähdön jälkeen lennokki putoaa.
SBU otti tutkintaan ja paljastui että siruun on porattu reikä joka vaikuttaa lennokin hallintaan.

Lennokit ovat muuten ehjiä.
Korvaava siru tulee jenkeistä ja vaihtamalla siru, lennokit ovat toimintakuntoisia.

Mitäs niitä valmistajia oli DJI... 🤬

 
Back
Top