-TripleX-
Respected Leader
Muistaako muut kun sodan alussa näitä videoita tuli niin niissä valitettiin varusteista ja esimiesten kohtelusta sekä ihan siitäkin mille rintamanosalle yksikkö oli sijoitettu, minkä lisäksi valituksia kohdennettiin kenraaleille, Shoigulle, Gerasimoville ja oman alueen kuvernööreille Putinin lisäksi. Nyt ne menee suoraan sotakääpiölle kohdistettuna kaikki.
Sota siis enemmän ja enemmän henkilöityy Putiniin ja se sotivalle ryssälle on enemmän ja enemmän vain raha-asia.
Kun rahaa ei ole, tässäkin on vain parin kuukauden maksut rästissä, niin kiinnostus sotimiseen lakkaa. Koska vetoomuksia ei tehdä enää aluehallintoon niin minulle se kertoo, että nämä miehet tietävät, että siellä ei ole sellaisia rahoja.
Ei ole tullut ainakaan vastaan uutista, että Venäjällä olisi merkittävästi nostettu upseereiden palkkoja sodan aikana ja mobikkien värväyspalkkiot ovat menneet kirkkaasti yli everstitason vuosipalkan ja tavallisten mobikkien kuukausikorvaus ylittää ennen sotaa lähes kaikkien upseereiden kuukausipalkan.
Voitte kuvitella minkälaista kateutta tuo aiheuttaa upseerikunnassa ja he ryssinä tietenkin kääntävät asian omaksi edukseen ohjaamalla palkkoja omille tileilleen tai keräämällä mobikeilta väkivalloin maksuja. Kadonneita on kymmeniä tuhansia ja niitä ei ilmoiteta mihinkään vaan jatketaan rahan nostamista niin kauan kuin mahdollista. On upseerien etu saada mobikkeja katoamaan isoina määrinä.
Systeemi on siis mätä luita myöten ja pyörii tällä hetkellä vain ruplien voimalla.
Mutta varmasti sotakääpiö alkaa tätä 3 miehen asiaa oikomaan heti kun palaa Kazanista.

50 metriä wc-paperia ja 300 grammaa saippuaa — näin Venäjä valmistaa Pohjois-Korean joukkoja sotaan Ukrainaa vastaan
Ensimmäiset Pohjois-Korean sotilasosastot, jotka ovat läpikäyneet koulutusta Venäjän itäisillä harjoitusalueilla, ovat jo saapuneet Venäjän ja Ukrainan sodan taistelualueille. Heidät havaittiin Kurskin alueella Venäjällä 23. lokakuuta 2024.
Venäjälle saapuneiden Pohjois-Korean sotilaiden koulutusta järjestetään viidellä itäisen Venäjän harjoitusalueella: “Baranovskij” (Ussuriysk), “Donguz” (Ulan-Ude), “Ekaterinoslavskij” (Ekaterinoslavka), 248. alue (Knjaze-Volkonskoje) ja 249. alue (Sergejevka).
️ Pohjois-Korean sotilaiden yhteen sovittamiseen, jotka Venäjä aikoo lähettää sotaan Ukrainaa vastaan, on varattu muutama viikko.
Ukrainan puolustusministeriön tiedustelupalvelun arvioiden mukaan Venäjälle on siirretty noin 12 000 pohjoiskorealaista sotilasta, joista 500 on upseereita, mukaan lukien kolme Pjongjangin kenraalia.
Venäjän varapuolustusministeri Junus-Bek Jevkurov on nimetty vastaamaan Pohjois-Korean joukkojen koulutuksesta ja sopeutuksesta.
Kreml asettaa suuria odotuksia pohjoiskorealaisille joukoille sodassa Ukrainaa vastaan ja laajemmin vastakkainasettelussa Lännen kanssa.

.

Moiset viittaukset lämmittävät aina suuresti vanhan hevihemmon sydäntä.