Ukrainan konflikti/sota

Ei tuossa nyt ihan rintaman romahtamisesta vielä voi puhua, jos muutamia peltoja menetetään. Jos meinaa tappioita välttää, niin tietty määrä kun on niskaan tullut lentopommeja, ei ole missä puolustaa. Eiköhän Ryssän takalinjojen tuhot rauhoita rintaman, ennen kun lähtee takas itäänpäin isommalla harppauksella.
 
Kalusto alkaa loppumaan joten ei riitä tuhottavaksi, mutta piippalakkia riittää grillattavaksi vielä.

Jos Suomen Puolustusvoimat kärsisivät tuollaisia kalusto tai miehistötappioita sellaiset kaksi-kolme viikkoa niin meillä olisi homma sitten siinä. Hyvä suhteuttaa, että vaikka ryssien tappiot ovat laskeneet huipputasolta niin ne ovat silti todella korkeita.
 
^täsmälleen näin. Niistä ei olisi koskaan edes pitänyt luopua, niin tätä mokomaa keskustelua ei tarvitsisi edes käydä tyyliin "mitä muut meistä nyt mahtaa ajatella" ja "tulee mainehaitta", my ass.

Sorry lievä ot.
Meillehän piti tulla hirvittävän kamala mainehaitta myös uuden rajalain johdosta. Ihmisoikeusoppineiden mukaan koko Suomi oli joutumassa samaan kastiin Iranin ja Pohjois-Korean kanssa.

Todellisuudessa ketään ei maailmalla kiinnosta, paitsi juurikin noita ihmisoikeusoppineita. Samoin kävisi miinasopimuksesta irtautumisen kanssa. Pieni älymystö vinkuu samalla kun suurin osa maailman ihmisistä ei osaa edes sijoittaa Suomea maailmankartalle.

Ukrainan sota on osoittanut, että ryssä taistelee yhä edelleen heittämällä tuleen joukoittain piippalakkipataljoonia - ja juuri niitä vastaan jv-miinat toimisivat erinomaisen hyvin.
 
se ketä tuo mainehaitta haittaa voi mun puolesta muuttaa vaikka Ruotsiin tai jonnekin muualle, jos sen verran vähän kiinnostaa tuo itärajan puollustus. villi veikkaus että tuo porukka ei ole ensimmäisenä sitä rysyä torjumassa muutenkaan, joten varsinainen tuosta aiheutuva vahinko on hyvin marginaalinen. ja joo sorry OT.
 
Meillehän piti tulla hirvittävän kamala mainehaitta myös uuden rajalain johdosta. Ihmisoikeusoppineiden mukaan koko Suomi oli joutumassa samaan kastiin Iranin ja Pohjois-Korean kanssa.

Todellisuudessa ketään ei maailmalla kiinnosta, paitsi juurikin noita ihmisoikeusoppineita. Samoin kävisi miinasopimuksesta irtautumisen kanssa. Pieni älymystö vinkuu samalla kun suurin osa maailman ihmisistä ei osaa edes sijoittaa Suomea maailmankartalle.

Ukrainan sota on osoittanut, että ryssä taistelee yhä edelleen heittämällä tuleen joukoittain piippalakkipataljoonia - ja juuri niitä vastaan jv-miinat toimisivat erinomaisen hyvin.
Hieman ihmetyttää ketä ne miinat haittaisi varastossa rauhan aikana?
Sodan aikana ne miinat olisi pienin huoli ihmisillä.
No, miljoona niitä kuulemma tuhottiin, ja ennätysajassa. Ei niitä ihan nopeasti korvata uusilla.
 
Meillehän piti tulla hirvittävän kamala mainehaitta myös uuden rajalain johdosta. Ihmisoikeusoppineiden mukaan koko Suomi oli joutumassa samaan kastiin Iranin ja Pohjois-Korean kanssa.

Todellisuudessa ketään ei maailmalla kiinnosta, paitsi juurikin noita ihmisoikeusoppineita. Samoin kävisi miinasopimuksesta irtautumisen kanssa. Pieni älymystö vinkuu samalla kun suurin osa maailman ihmisistä ei osaa edes sijoittaa Suomea maailmankartalle.
Kyllä, mie sanoisin 'Akateemiseksi ulinaksi' - esim. Ottawan miinankieltosopimuksella on ollut jaloja tavoitteita. On ollut tilanne milloin vapaa maailma on elänyt konsensuksessa ettei Euroopassa käydä enää maasotaa. Muutos on jo alkanut ja 'älymystöksi' profiloituva porukka roikkuu vanhan maailman sopimuksessa kun hukkuva oljenkorressa. Ei tunnusteta realiteetteja.

Ottawan 'diili' muutti pelikentänsääntöjä niin että on paljon kallimpaa saada 'Kanalisierung', 'Verzögerung' tai 'Fixierung' kun vihollinen pitää saada ohjattua, hidastettua tai pysäytettyä muilla tavoilla. Kun ne muut tavat ovat kalliimpia ja kuluvat loppuun Mordorin örkkilaumojen rymistellessä yli. Ei voi välttyä ajatukselta että KGB:n perillisillä olisi ollut paljon panoksia tässä Ottawan sopimuksessa.

Miulla oli naapuri joka oli Jatkosodan käynyt pioneeri. Rauhan tultua tämä komennettiin Kannakselle, Neuvostoliiton puolelle, vietti siellä syksyyn asti aikaa, purkaen sulutteita. Kertoi että ilman haavereita selvisivät, kaikki heidän purkamansa paikat oli kirjoissa ja kansissa. Kuuntelin tarinoita 1995-1998.

Joku poliittinen päätös jalkaväkimiinojen takaisintuomisesta on tehtävä ja samantien väkeä kertaamaan kun on yli vuosikymmenen kuilu. Paras pelotehan miinasulutteessa on pelko itse.
 
Ei tuossa nyt ihan rintaman romahtamisesta vielä voi puhua, jos muutamia peltoja menetetään. Jos meinaa tappioita välttää, niin tietty määrä kun on niskaan tullut lentopommeja, ei ole missä puolustaa. Eiköhän Ryssän takalinjojen tuhot rauhoita rintaman, ennen kun lähtee takas itäänpäin isommalla harppauksella.
Ei optimisti ojaan kaadu vai miten se meni. Veikkaan, että aika vähän on vaikutusta sillä ohjusmäärällä ja drone määrällä mitä Ukrainalla on takalinjoille ampua. Ja kyllä siellä nyt on turhan pitkään "joitakin peltoja" ja kaupunkejakin menetetty tasaiseen tahtiin.
 
Hieman ihmetyttää ketä ne miinat haittaisi varastossa rauhan aikana?
Sodan aikana ne miinat olisi pienin huoli ihmisillä.
No, miljoona niitä kuulemma tuhottiin, ja ennätysajassa. Ei niitä ihan nopeasti korvata uusilla.

OT:
Ketään ei ole haitannut viimeisen 12 vuoden aikana varastossa olevat porapatruunat ja painosytyttimet (yleissytytin 65).

Sama 60g heksatolipatruuna on edelleen telamiinassa käytössä. Painosytyttimeen lisätty sakaralaukaisin 98 lienee tuhottu, sillä se tekee näistä osista miinan.

Takaisin aiheeseen:

Saksa on vahvistanut toimittavansa 2 uutta IRIS-T järjestelmää Ukrainaan vuoden loppuun mennessä. Oletettavasti yhden SLM ja yhden SLS version. Norja oli luvannut heinäkuussa 93 meur rahoitusta IRIS projektiin.

Viimeksi lokakuussa toimittivat keskimatkan IRIS-T SLM ja lyhyenmatkan IRIS-T SLS järjestelmät. Nyt käytössä 4x SLM ja 3x SLS.

Saksa on luvannut toimittaa yhteensä 24 IRIS-T järjestelmää Ukrainalle,

Kiev Independet
 
Ukrainan vahvimmat asemat ovat Sudzhan kaupungin ympärillä. Useat venäläisten panssarihyökkäykset ovat pysähtyneet viime viikkoina sen lähialueelle valmisteltuihin miinakenttiin ja puolustuslinjoihin.

Ukrainan elokuussa toteuttaman yllätysoperaation eräänä tavoitteena saattoi olla miehittää pala Venäjän maa-aluetta, jota voitaisiin käyttää mahdollisissa tulitaukoneuvotteluissa. Nyt meneillään olevat taistelut tulevat ratkaisemaan, pystyykö Ukraina pitämään kiinni tästä valttikortista.

Alueelle sijoitetut Ukrainan sotilaat kertovat Wall Street Journalille jatkuvista rynnäköistä. Venäläissotilaiden kerrotaan kävelevän aiemmissa taisteluissa kuolleiden toveriensa yli edetessään kohti ukrainalaisten asemia.

Venäjän ilmavoimat tukee hyökkäyksiä jopa tuhannen kilogramman liitopommeilla.

– Rynnäköt jatkuvat koko ajan – aamulla, päivällä ja yöllä, Ukrainan 47. mekanisoidun prikaatin 30-vuotias pataljoonan komentaja Geniy sanoo.

Ukrainan mukaan Kurskiin on sijoitettu myös Venäjän eliittijoukkoja, jotka hyökkäävät aalto toisensa perään ilman taukoja. Valtavista tappioista huolimatta venäläiset ovat päässeet etenemään. Asiantuntijat varoittavat, että suunnitteilla saattaa olla vieläkin suurempi hyökkäysoperaatio.
 
Liitopommit pitäisi pelata kuviosta pois, eikö F-16 uusimmilla Amraameilla riitä kantama ryssän pommialustoihin? Nyt voi olla kohtalon hetket käsillä tämän alueen/neuvotteluvaltin suhteen, dronet ryssän IT-järjestelmien kimppuun täydellä teholla ja F-16 paikalle. Montaa pudotusta ei tunnetusti tarvita kun ryssän koneet kaikkoaa paikalta usein pysyvästi (y)
 
Back
Top