Ukrainan konflikti/sota

Luitko tuon jutun ihan ajatuksella vai menikö herne nenään heti, kun huomasit persut mainittavan? Tuohan on harvinaisen analyyttinen ja puolueeton kirjoitus. Sanoisin jopa, että Suomen persuja imarteleva kirjoitus.

Jos esimerkkitapauksina käsitellään Persuja niin onhan kyseessä selvästi biasoitunut artikkeli, ottaen huomioon vaikkapa Esko Ahon Sperbank kuviot ja Paavo Lipposen kaasuputkijutut.

Kumpikin on Suomen entisiä pääministereitä vanhoista puolueista, puolueista joilla on hyvin pitkä kokemus Venäjän konsulaatin henkilöiden kanssa saunomisesta ja kotiryssäjärjestelmästä. Puhumattakaan lukuisista nimistä Stasin/KGB:n arkistoissa noiden perinteisten puolueiden toimijoihin liittyen.

Ongelma ei siis ole uusissa puolueissa, ja uuden sukupolven poliitikoissa.
 
No ei tuo pidä paikkaansa, koska ei niille sotilaille tuolloin tarvitsisi maksaa juuri ollenkaan tai ainakaan enempää kuin ennen sotaa eli alle venäläisten keskipalkan. Nyt maksettavat summat nousevat eksponentiaalisesti ja silti värväyksessä on puutteita sekä on täytynyt turvautua laajasti ei venäläisiin sotilaisiin, rintamalle huijaamiseen sekä pakkovärväämiseen esimerkiksi varusmiesten kohdalla sekä tuoda monenkirjavia rajajoukkoja yms. puolisotilaallisia osastoja Kurskiin, joka on Venäjän omaa maata.

Lammaslauma liikkuu ruplien voimalla ja kun ne vähenevät Putlerilta niin lähtijöitä on jatkuvasti vähemmän. Mikäli venäläisiä kiinnostaisi millään tasolla valtion etu niin pitäisivät mm. huolta valtion sekä kaupunkien infrasta, mutta ei mistään semmoisesta ole merkkiäkään, kaikki mahdollinen jää korjaamatta sekä vääjäämättä hajoaa toimintakyvyttömäksi.

Jos liikekannallepanossa ei olisi sisäpoliittista riskiä ryssille niin se olisi tehty jo, koska säästäisi valtavan määrän rahaa muuhun käyttöön valtiossa joka kroonisesti kuluttaa enemmän kuin tienaa.
Niin nythän tässä toinen puhuu omenoista ja toinen päärynöistä. Sä puhuit tapahtuneista ja mä puhuin siitä mitä saattaa tulla tapahtumaan. Kyllä ne mieluummin lähtee sinne rintamalle ku sähkötuoliin, jokainen lähtisi koska eloonjääminen on helvetisti todennäköisempää. Se miten se on mennyt historiassa ei takaa että niin tulee menemään tulevaisuudessa. Jos niiltä loppuu rahat maksaa mobikeille (eli ei oo paperia mitä painaa ruplaksi) niin ei ne lopeta sitä sotaa, sitten niitä otetaan vaan väkisin. Kyllä niistä jokainen lähtee jos iso käsky käy zaarilta. Sisäpoliittinen riski se on ollut, mutta kumpi on pahempi riski, hävitä Ukrainalle vai lähteä uuteen suureen isänmaalliseen sotaan? Se lähteminen tapahtuu sitten joko vankileirin kautta käytynä tai suosiolla ilman leiritystä. Ja vaikka Putin kaatuisi niin se ei muuta sitä ryssän ajattelutapaa: vahva johtaja --> pelko = kunnioitus -->loput voi vaikka katsoa Butšan kuvista.

Oot oikeassa että ryssää ei kiinnosta valtion etu, eikä ole koskaan kiinnostanut. Mutta oma etu kiinnostaa ja ryssänkään oma etu ei ole istua vankileirillä. Sielläkin varmaan niitä paikkoja on kohta taas auki, kun edellinen lasti tyhjeni Ukrainan pelloille.
 
Epäilemättä Etelä-Koreaa kiinnostaa ryssän ulina kuin kasa paskaa.

Epäilemättä juuri näin.

Jos tarkastellaan ryssän touhuja Pohjois-Korean kanssa niin tässä se mitä Etelä-Korea on sanonut virallisesti heidän tehneen:

1) ovat allekirjoittaneet "yhteistyö- ja avunantosopimuksen"

2) ryssä maksaa Pohjois-Korean avusta paitsi rahalla, kullalla, öljyllä ja ruoka-avulla niin myös sotateknologialla (ilmatorjunnan vahvistaminen sekä satelliittiteknologia mainittu virallisesti, mutta ohjus- ja ydinaseteknologiat spekuloitu mahdollisina "teknologia-apuina")

ELI tulkitsen tuon ensimmäisen kohdan tarkoittavan sitä että ryssä on sitoutunut avustamaan Pohjois-Koreaa mahdollisessa sodassa samalla tavalla kuin millä Pohjois-Korea on avustanut Venäjää tässä sodassa Ukrainaa vastaan. Vaikea nähdä muuna kuin suorana sotatarvikkeiden toimituksena sekä Venäjän sotateollisuuden uustuotannon ohjaamisena Pohjois-Koreaan. Tuorein käänne on Pohjois-Korean sotilaat Venäjän tukena, minkä voi tulkita peilikuvaperiaatteella niin että Venäjä on sitoutunut tukemaan Pohjois-Koreaa sotilaallisesti.

Kohta kaksi tarkoittaa sitä että Pohjois-Korean talous on selvästi paremmalla tolalla kuin ennen Ukrainan sodan alkamista. Öljyä, rahaa ja kultaa virtaa maahan ja se käytetään tietysti Kimin hallinnon pönkittämiseen ja sotateknologisen kompleksin vahvistamiseen. Sama juttu kaikessa sotateknologia-avussa. Ryssä on epätoivoinen joten tässä on myyjän markkinat kyseessä. Iran puristi jo ryssältä kovan hinnan dronejensa ja ohjustensa myynnistä enkä epäile etteikö Kim puristaisi myös kovaa hintaa. Mitä pidempään sota jatkuu, sitä enemmän he voivat vaatia avun jatkumiselta. Pohjois-Korean sotateollisuuden uustuotannon kapasiteetti kasvaa kohisten ja sen modernisoinnin myötä Pohjois-Korea on vaarallisempi vihollinen tulevaisuudessa.

-

Eli Venäjä on jo tuhonnut täydellisesti suhteensa Etelä-Koreaan, koska ovat järkyttäneet Korean niemimaan tasapaino näin pahasti.

Etelä-Korean suora sotilasapu Ukrainalle vaatisi heidän lainsäädäntönsä muuttamisen, joten mietinkin nyt, onko ryssä havainnut merkkejä halukkuudesta tällaisiin muutoksiin. Tai kenties ajatuksista kiertää tätä rajoitusta esim. kolmannen osapuolen kautta (tästä ollut puhetta jo aikaisemmin että kenties Etelä-Korean apu olisi mennyt Yhdysvaltoihin täydentämään heidän varastojaan ja siten vapauttanut yhdysvaltalaista apua Ukrainalle).

Miksi ryssä älähtäisi asiasta ja "suhteiden pilaamisesta" jos eivät ennakoisi että Etelä-Korea olisi kallistumassa Ukrainan suoran tukemisen kannalle? Kuulostaa minusta "varoitukselta" eli viimeinen tilaisuus tehdä toisenlainen päätös. Eikä ryssällä ole tässä paljoa tehtävissä, koska mitä enempää he voivat tehdä?

HUOM: muistutan silti että ei ole nähty Etelä-Korean viranomaisilta suoraa tiedotetta suuntaan taikka toiseen. Tähän asti ovat sanoneet että lainsäädäntö estää suoran tuen antamisen ja että tarvittaisiin muutos siihen JOS haluttaisiin antaa suoraa tukea. En muista nähneeni mitään siitä että joku puolue tai taho valmistelisi lakimuutosta TAI että sellainen olisi tarkoitus tuoda äänestettäväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Päivän luvut:
468125519_920843436895402_4514754726204846049_n.jpg

Minulla alkaa olla sellainen kutina ettei paksujen vaunujen tappiosaldo välttämättä edes saavuta koskaan maagista 10 000 tasalukua, päiväkohtaiset määrät ovat hiipuneet jo jonkin aikaa, mitä vähemmäksi vaunut käyvät, sitä vähemmän niitä käytetään hyökkäyksissä. Satelliittilaskenta varastoista tukee ajatusta ettei niitä saada enää juurikaan kunnostettua lisää jne. Karkeasti hihasta vedetyllä tuntumalla viime hetkien tahdilla kestäisi noin 100pvä tasalukuun, epäilen että tahti jatkaa hiipumistaan sen mukaan mitä vähemmäksi vaunut käyvät ja tuollainen n.5vaunua/pvä painuu vieläkin alemmaksi :unsure:

Kevyissä kyllä rikkoituu 20 000 tasaluku jos vaan hyökkääminen jatkuu, voi hyvinkin olla että vielä tämän vuoden puolella. Jollainhan sitä on yritettävä ja toimintaa tuskin jäädytetään ainakaan ennen Trumpin puikkoihin nousemista.
 
Jenkkien pressanvaalit näytteli isoa osaa Ukrainan sodassa. Nyt alkaa näyttämään siltä, ettei ryssätkään ole varmoja mitä tulee tapahtumaan... Trumppi on sanonnut sodan lopettavan, mutta ei sitä, miten se tapahtuu... Vihervassari media on koittanut luoda mielikuvaa mitä se tarkottaa, aseavun loppumisesta lähtien...MUTTA... Entäs jos se tarkottaakin sitä, että Trumppi on putlerille antanut ukaasin, että se sota loppuu NYT, tai me laitetaan iso pyörä pyörimään? Tän takia ryssät koittaa nyt kaikkensa, että nykyiset linjat saataisiin rajaksi (vrt. mitä me luovutettiin alueita, joita ryssä ei ollut edes vallannut)... Aika näyttää, mutta median tuputtamaan tilannekuvaan ei ole uskominen....
 
Mielenkiintoista:

Forbes: The number of Russian Lancets has dropped by 75%. The reasons - our strikes on Russian territory, the destruction of operators', but most importantly, the shooting down of Zala drones, without which the Lancets cannot work effectively.


-

Lancet-dronejen käyttö on vähentynyt viime kuukausina selvästi, ainakin jos tarkastellaan julkisuuteen vuodettuja / jaettuja videoita.

Tässä ryssäläisen LostArmour-sivuston seuranta: LÄHDE

1732535019219.webp

Marraskuuta on vielä viisi päivää jäljellä, mutta kuukauden kokonaismäärä tuskin kasvaa suuremmaksi kuin kahden aikaisemman kuukauden määrät:

61 / 25 x 30 = 73,2

JOS tämä toteutuisi niin kolmen viimeisen kuukauden keskiarvo on 84,73333 kpl per kuukausi.

ELI tämä olisi itseasiassa "hiljaisempi kuukausi" kuin kaksi sitä edeltänyttä ja ero on hyvin selvä jos verrataan aikavälin tammikuu - elokuu 2024 numeroihin (kahdeksan kuukautta joiden keskiarvo on 184,125 kpl per kuukausi).

Kolmen viimeisen kuukauden keskiarvo on 46% niitä edeltäneiden kahdeksan kuukauden keskiarvoon verrattuna.

-

Sanoisin että tätä aikataulua katsoen voin uskoa että Lancet-dronejen käytön lasku voi hyvinkin johtua Ukrainan paremmasta kyvystä pudottaa ryssän ISR-dronejen käyttöä.

Kesällä 2024 tässäkin ketjussa puhuttiin usein ja runsaasti siitä miten Ukrainan tulisi löytää pureva keino näiden dronejen toimintaan. Samaan aikaan nähtiin myös useita Iskander-M ohjusten iskuja joissa iskettiin lentotukikohtia vastaan ja iskuista julkaistiin videot (eli siellä oli drone ilmassa kuvaamassa osumia).

Loppukesästä saatiin myös ensimmäisen vihjeet että Ukraina on alkanut torjumaan ISR-droneja ja Lancet-droneja FPV-droneilla ja näitä torjuntavideoita alettiin jakamaan. Näiden määrät ovat kasvaneet tasaisesti, tosin minulla ei ole niistä numeroita vaan ainoastaan yleinen mielikuva mikä on muodostunut twitter-virtaa seuraten. Kenties Lancet-dronejen käytön väheneminen johtuu juuri tästä?

Toiset vaihtoehdot olisivat että Lancet-dronejen uustuotannossa on ongelmia jotka johtavat käytön laskuun.

Sen lisäksi on mahdollista että Ukraina on iskenyt onnistuneesti johonkin komponentteja valmistavaan tehtaaseen, mikä rajoittaisi näiden käyttöä (syyskuu 2023 - joulukuu 2023 vähäisempi käyttö johtui juuri tällaisesta iskusta, väitetysti).

Kolmas selitys olisi että Lancet-droneja oltaisiin korvaamassa jollain toisella, saman tai paremman suorituskyvyn dronella joka on mahdollisesti myös halvempi. Eli Lancetin uustuotantoa oltaisiin ajamassa alas ja korvaamassa jollain toisella. Toki voidaan miettiä, kuinka järkevää tällainen olisi sotatilanteessa: jos on toimiva drone ja sitä varten valmis tuotantolinja niin miksi ihmeessä se korvattaisiin toisella? Miksei vain perustaa uusi linja tämän vanhan viereen? Toki resurssipula voisi selittää tämän mutta en henkilökohtaisesti usko tähän selitykseen.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan 63. prikaati laittaa ryssien kalustoa palamaan ja miehiä hautaan Lymanin suunnalla. Drooneja piisaa kun samaan ukkoonkin on kahta FPV:ä menossa ja jokaiseen moottoripyöräänkin iskee vähintään yksi.
Ei näytä nuo ryssien peltisuojat paljoa vaikuttavan, aivan samalla tavalla syttyy vaunut kun takakannelle osuu oli siellä häkkiä päällä tai ei.

 
Viimeksi muokattu:
HUOM: muistutan siltä että ei ole nähty Etelä-Korean viranomaisilta suoraa tiedotetta suuntaan taikka toiseen. Tähän asti ovat sanoneet että lainsäädäntö estää suoran tuen antamisen ja että tarvittaisiin muutos siihen JOS haluttaisiin antaa suoraa tukea. En muista nähneeni mitään siitä että joku puolue tai taho valmistelisi lakimuutosta TAI että sellainen olisi tarkoitus tuoda äänestettäväksi.
Vaikka Ukrainan sota onkin paljastanut, ettei ryssien uusinkaan sotilasteknologia pääsääntöisesti pärjää länsimaisille asejärjestelmille, Pohjois-Korea on vielä paljon pahemmin teknologisella takamatkalla kuin Putlerin Venäjä. Eli voidaan sanoa, että oikeastaan kaikki mitä ryssä kykenee Kimin hallinnolle toimittamaan vastineeksi Pohjois-Korean antamasta tuesta Ukrainan rintamalla, tulee lopulta vahvistamaan Pohjois-Korean iskukykyä ja siten järkyttämään voimatasapainoa Korean niemimaalla. Erityisen iso parannus voisi tapahtua ilmatorjunnassa ja ilmavoimissa. Nythän Pohjois-Korea on monilta osin jämähtänyt jonnekin 1960-70-luvulle.

Eli ei tämän uuden tilanteen ainakaan luulisi vähentävän eteläkorealaisten halukkuutta tehdä enemmän Ukrainan tukemiseksi.
 
Nyt pitäis sitä apua vaan alkaa takomaan Ukrainaan ilman mitään rajotuksia, annossa tai käytössä... Ukrainalaisia kuolee myöskin kokoajan ja siellä alkaa viduttamaan, että miks me ei niillä ja niillä aseilla saatu iskeä, miks me ei niitä ja niitä olemassa olevia aseita saatu?, me kuollaan täällä rynkyt kädessä... Taas voidaan verrata Talvisotaan ja olemattomaan länsiapuun, luvattiin ja luvattiin, mutta kun ei... En halveeraa niitä vapaaehtosia ja niitä maita jotka apua lähettivät, mutta silloinkin olisi ollut mahdollisuus parempaan....
 
Näyttää siltä että viime yönä iskettiin ainakin kahta S-400 järjestelmää vastaan:

Video of ATACMS strikes on Kursk tonight. In addition to the strikes on the Khalino airfield Russian S-400 positions was also targeted.

Two strikes were carried out on the S-400 position while it was trying to repel the attack.

Approximate geolocation: (51.7486691,36.3712049)

Video source:
https://t.me/kiber_boroshno/10695

P.S: To avoid confusion this is different S-400 from the one photos of which appeared today.


-

Eli tämän videon sanotaan olevan eri järjestelmää vastaan tehdystä iskusta kuin se josta on jaettu valokuvia aikaisemmin tänään.

Video on väitetysti Khalino sotilaslentokentältä, yllä lainatun viestin koordinaatit 51.7486691, 36.3712049 kartalla:

1732543515807.webp

-

Ylempänä jaetun Dmitrin viestin mukaan tuhotun S-400 järjestelmän kuvat olisi otettu Bolshoye Zhirovo, Kursk Region nimisessä paikassa.

Jos hakee tuolla nimellä Google Mapsista, saa tällaisen sijainnin:

1732543713081.webp

-

Eli kenties tosiaan viime yönä on vaurioitettu ja/tai tuhottu kaksi S-400 järjestelmää tai ainakin niiden osia.

MUOKKAUS: tosin osa twitter-tileistä näyttää kirjoittavan että kaikki videot olisivat samasta iskusta joka on Khalino sotilaslentokentältä. Eli näiden mukaan ei välttämättä olisi isketty kuin yhtä kohdetta vastaan.

MUOKKAUS 2: tuhotun S-400 järjestelmän valokuvien alkuperäinen lähde lienee tämä:

https://t.me/dosye_shpiona/620

Strike on S-400.

On November 23, 2024, a missile strike was carried out on the S-400 air defense system in the village of Bolshoe Zhirovo, Kursk Region
.

The strike was carried out by three ATACMS ballistic missiles.

The air defense system was in a non-combat state. Repair work was underway.

As a result of the strike, a 92N6E radar station and two launchers were destroyed . Five division officers were killed ( including the commander and chief of staff ), and three employees of Almaz-Antey JSC were also fatally wounded .

The deceased officers:
Maxim Nikolaevich Solodovnikov, major;
• Sergey Vladimirovich Zavorin, captain;
• Nikita Nikolaevich Pechenkin, senior lieutenant;
• Yusup Adamovich Kodzoev, senior lieutenant;
• Aleksey Maksimovich Podlipalov, lieutenant.


@dosye_shpiona
t.me/dosye_shpiona/620
59.9Kviews

Nov 25 at 13:39

-

Tämän perusteella järjestelmä ei ollut toimintakunnossa iskun aikana ja sitä vastaan olisi isketty kolmella ATACMS-ohjuksella. Järjestelmän sijainniksi sanotaan: in the village of Bolshoe Zhirovo, Kursk Region

ELI tämän perusteella kyseessä on tosiaan eri isku kuin Khalino sotilaslentokentälle tehty ATACMS-isku.
 
Viimeksi muokattu:
Olen ennenkin sanonut, että ryssä pitäis tunkea Ukrainasta veke vaikka monikansallisilla joukoilla, tulis pienempi tappio ihmishengillä mitattuna.... Vaikka oma ikä alkaa kuutosella, ni roikun edelleen tornin listoilla...ettei kukaan pääse sanomaan "niin ku muut tekee." oon valmis tältä istumalta....
Ei muuta kuin pakkaat repun ja lähdet. Kyllä sinne vapaaehtoiset kelpaavat.
 
Ei muuta kuin pakkaat repun ja lähdet. Kyllä sinne vapaaehtoiset kelpaavat.
Ei kelvannu, ku kysäsin... Vaikka kuin mainostin tulenjohdon osaamista... ikää kuulemma liikaa... Ooks sä kottanu????? ja nimenomaan "Ootko ite koittanu", se on helppo vittuilla muille, ilman että ite on tehny muuta, ku raapinu peräpukamia viimeset 20 vuotta....Enemmän ne oli kiinnostunu mun pelastuskoulun ajoista... Sitte ku koulu siirty Kuopioon ja siitä tuli opisto.... sitte niitä vasta kiinnostikin... mut ikä, se ikä tuli vastaan... Eli kotimaassa oon edelleen ja omia rahoja ei oo niin paljon että pystyisin lähtemään... vähän huolettavaakin kotomaassa....
 
Viimeksi muokattu:
Ei kelvannu, ku kysäsin... Vaikka kuin mainostin tulenjohdon osaamista... ikää kuulemma liikaa... Ooks sä kottanu????? ja nimenomaan "Ootko ite koittanu", se on helppo vittuilla muille, ilman että ite on tehny muuta, ku raapinu peräpukamia viimeset 20 vuotta....Enemmän ne oli kiinnostunu mun pelastuskoulun ajoista... Sitte ku koulu siirty Kuopioon ja siitä tuli opisto.... sitte niitä vasta kiinnostikin... mut ikä, se ikä tuli vastaan... Eli kotimaassa oon edelleen ja omia rahoja ei oo niin paljon että pystyisin lähtemään... vähän huolettavaakin kotomaassa....
No voi harmin paikka. Onneksi voidaan täällä netissä kuitenkin taistella kun ei tule ikä vastaan.
 
et vastannu, ooks ite koittanu ;)... No lopetan tästä asiasta puhumisen.... hyvät jatkot vaan... se ,että on ikää, on nykymaailmassa enempi plussaa ku kattoo kuin tampioita nuoret on ;)
Itsellä ei ole iästä vaan halusta kiinni joten en ole koittanut. Ei kiinnosta lähteä Ukrainaan tai mihinkään muuallekaan sotimaan. Kotimaata (Suomi) kyllä sitten tarvittaessa valmis puolustamaan jos käsky joskus käy.
 
Ryssän etenemiset elokuun 1. päivästä tähän päivään Kurakhoven, Vuhledarin ja Pokrovskin alueella. Ryssän tappioista huolimatta ovat viime kuukausina edenneet tuolla suunnalla eniten. Eihän tuo kehitys Ukrainan kannalta ole positiivista katsottavaa.

Ilmeisesti pysähtyivät Pokrovskin alueella pääpuolustuslinjalle.

Ukrainan johdon pitäisi kyllä laittaa nyt puolustuslinjojen rakentamiseen vauhtia.

 
Back
Top