Ukrainalaisessa pommisuojassa. Haista kukka ryssä.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Ajattelen suurin piirtein samalla tavalla, mutten ymmärtänyt miksi tuon jälkimmäisen twiitin otit mukaan, enkä ajankulukseni malttanut olla kyseenalaistamatta.Kuvaajassa on molemminpuolinen kauppa, joten twiittaaja ei mielestäni oikein ymmärrä koko asiaa. USA tarvitsee Euroopan asiakkaakseen aivan samoin kuin Eurooppa USAn, myytävät tuotteet vain ovat erilaisia. USAn oma syvin kuilu on valtavassa Kiinan tuonnissa, koska se ei oikein vie mitään Kiinaan, jos tyhjiä kontteja ei lasketa.
Liippaavaa. Assadi sortuu kovaa vauhtia ja mikäli georgialaiset pistävät oman Maidaninsa päälle, niin puttella on vähän lisää dilemmaa.
Zelenskyi erotti maavoimien komentajan
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on perjantaina tehnyt muutoksia Ukrainan armeijan johtoon.
Zelenskyi sanoo Telegram-kanavallaan, että Oleksandr Pavljuk on vapautettu maavoimien komentajan tehtävästä, ja että hänen paikalleen nousee kenraalimajuri Mihailo Drapaty. Zelenskyi kertoi myös Ukrainan asevoimien varaylipäällikön vaihtuvan, ja uusi varaylipäällikkö on eversti Oleh Apostol.
– Ukrainan armeija tarvitsee sisäisiä muutoksia saavuttaakseen täysin valtiomme tavoitteet, Zelenskyi sanoi.
Zelenskyiltä ehdotus väliaikaisista myönnytyksistä Venäjälle
Zelenskyi ehdottaa , että tulitaukosopimus Venäjän kanssa voitaisiin solmia, jos Ukrainan tällä hetkellä hallitsemat alueet saataisiin Naton turvan alle.
Tämä mahdollistaisi muiden alueiden palauttamisen myöhemmin neuvotteluiden kautta.
lähde
Zelenskyi erotti maavoimien komentajan
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on perjantaina tehnyt muutoksia Ukrainan armeijan johtoon.
Zelenskyi sanoo Telegram-kanavallaan, että Oleksandr Pavljuk on vapautettu maavoimien komentajan tehtävästä, ja että hänen paikalleen nousee kenraalimajuri Mihailo Drapaty. Zelenskyi kertoi myös Ukrainan asevoimien varaylipäällikön vaihtuvan, ja uusi varaylipäällikkö on eversti Oleh Apostol.
– Ukrainan armeija tarvitsee sisäisiä muutoksia saavuttaakseen täysin valtiomme tavoitteet, Zelenskyi sanoi.
Zelenskyiltä ehdotus väliaikaisista myönnytyksistä Venäjälle
Zelenskyi ehdottaa , että tulitaukosopimus Venäjän kanssa voitaisiin solmia, jos Ukrainan tällä hetkellä hallitsemat alueet saataisiin Naton turvan alle.
Tämä mahdollistaisi muiden alueiden palauttamisen myöhemmin neuvotteluiden kautta.
lähde
Zelenskyi siis laskee, että jos tulitauko tulee nykyisillä linjoilla ehdoitta, niin pakotteiden jatkuminen jatkaisi Venäjän talouden kurimusta, ja sen päättämiseksi olisi mahdollista neuvotella alueet takaisin? Etenkin kun Ukraina hallitsee osaa Venäjän alueesta, olisi Venäjä käytännössä pakkoraossa neuvottelemaan sen jollain keinolla takaisin, ja niistä pakotteistakin pääsemisestä pitäisi Venäjän neuvotella, jotta taloustilanne lähtisi elpymään.Torjuntavoitto se on silti, vaikka joutuisi tekemään väliaikaisia myönnytyksiä.
Niin kuin Suomikin joutui tekemään väliaikaisia myönnytyksiä Karjalan ja itäisen käsivarren suhteen. Neuvottelut jatkuvat mutta olemme päässeet Naton turvan alle ja itsenäisyys on pelastettu, siinä määrin kuin se tässä pahassa maailmassa on mahdollista.
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010870152.html
Zelenskyi: Rintaman jäädyttäminen on mahdollista, jos Ukrainalle tarjottaisiin Nato-jäsenyyttä
Venäjän hyökkäys|Presidentti Zelenskyin lausunto vaikuttaa olevan suunnanmuutos Ukrainan aikaisemmasta jyrkästä suhtautumisesta tulitaukoehdotuksiin.
Zelenskyi voi myös haluta antaa kuvaa että hänelle kelpaa tämä ja Trumpin rauha, tietäen ettei putin voi koskaan hyväksyä sitä että osa Kurskista jäisi Ukrainalle. Joka sitten pakottaisi putinin olemaan se joka ei suostu Trumpin rauhaan. Tämä voi olla shakkia Ukrainalta.Zelenskyi siis laskee, että jos tulitauko tulee nykyisillä linjoilla ehdoitta,
Kursk-operaatiolla oli varmasti monenlaisia kaavailtuja funktiota. Neuvottelulähtökohtien muuttaminen oli aivan varmasti yksi. Nämä ulostulot voivat hyvin olla asiaan liittyvää metakikkailia. Toivottavasti kyse ei kuitenkaan ole siitä, että on pakko pyrkiä neuvottelupöytään.Zelenskyi voi myös haluta antaa kuvaa että hänelle kelpaa tämä ja Trumpin rauha, tietäen ettei putin voi koskaan hyväksyä sitä että osa Kurskista jäisi Ukrainalle. Joka sitten pakottaisi putinin olemaan se joka ei suostu Trumpin rauhaan. Tämä voi olla shakkia Ukrainalta.
Kai meillä on sellaisia taajuuksia, joilla saadaan pulssi ”herää ja nouse 5 metriin” perille maanpinnallekin. Tai sitten paljon ilmapalloja ja osassa on toistin mukana.Tässä on kuitenkin ongelmana se, että maassa dronen signaali usein menetetään jos vähänkin etäisyyttä.
Kyllähän tuo Zelenskyn "uusi" näkökulma oli ihan täyttä parodiaa.. a) NATOahan putte lähti alunperin häätämään, nyt Ukraina menisikin NATOon ohituskaistaa ja b) jos puhuu tulitauosta, jonka jälkeen haetaan omamme takaisin, oli se sitten taloussodalla tai konventionaalisella, niin eihän siinä olla tippaakaan tosissaan.Zelenskyi siis laskee, että jos tulitauko tulee nykyisillä linjoilla ehdoitta, niin pakotteiden jatkuminen jatkaisi Venäjän talouden kurimusta, ja sen päättämiseksi olisi mahdollista neuvotella alueet takaisin? Etenkin kun Ukraina hallitsee osaa Venäjän alueesta, olisi Venäjä käytännössä pakkoraossa neuvottelemaan sen jollain keinolla takaisin, ja niistä pakotteistakin pääsemisestä pitäisi Venäjän neuvotella, jotta taloustilanne lähtisi elpymään.
Nyt alkaa olla selvää, että Putin häviää kolmipäiväisellään kaiken sen minkä Stalin voitti. Tai siis sen mikä Gorbalta jäi jäljelle. Toki kaikki se mikä on vielä emämaassa kiinni voi pyöriä ruplilla pitkään, koska nollia riittää matematiikassa seteliin painettaviksi.Kun näitä viestejä lukee, vaikuttaa todellakin siltä että tässä SMO :ssa ollaan ehkä tulossa jonkinlaiselle vedenjakajalle. Ryssä senkun laittaa uutta ukkoa surutta teuraalle ja Ukraina tekee vastatoimia sen minkä kykenee. Talvi tekee tuloaan tuloaan ja kolmas ankara sotavuosi kulkee kohti loppuaan. Trumppi nousee Jenkkillässä valtaan. Ryssän talous yski, koko ajan pahemmin.
Kaikenkaikkiaan tämä on mielipuolinen, Euroopassa olevien slaavien välinen konflikti. Ukraina taistelee ja panee hanttiin - ja mitä tällä sodalla lopulta tuo Rosvo- Venäjä tässä kuvittelee saavuttavansa. ? Vaikka valtaisivat Ukrainaa merkittävästi, jnkl loputon vastarinta ja sissisota jatkuisi sitten vuosikymmeniä?
Ukkoa lappaa dronekamerassa kohti länttä ja kohti ruumishuonetta? Hulluus on kyllä tässä huipussaan. Olisiko jo miljoona miestä mennyt kun molempien puolien haavoittuneet ja kaatuneet lasketaan. Ennen kuin sota syttyi, ennustin lonkalta että kyllä joku 100000 miestä menee Euroopassa helposti kun täällä aletaan sotia kunnolla. Enpä tiennyt, veikkasin vaan. Nyt on tainnut mennä jo 10x enemmän. Mihin tämä päätyy ? Katso liite: 110013
On se hienon näköistä, vaan harmittaa tuo saasteiden määrä mikä ilmaan tulee, lisääntyy vaatimukset suomen ilmastopäästöjen vähentämiseksi.Edelleen palaa Rostovin polttoainevarikko, lämmittää näin alkutalven koleudessa tänne saakka tuollainen miljoonien litrojen rovio.
Syyriassa taitaa Assadin hallinto olla kaatumassa. Georgian mielenosoitukset eivät varmasti laannu. Putinista on tulossa kohta samanlaiset joulukuvat kun Ceaușescusta...Nyt alkaa olla selvää, että Putin häviää kolmipäiväisellään kaiken sen minkä Stalin voitti. Tai siis sen mikä Gorbalta jäi jäljelle. Toki kaikki se mikä on vielä emämaassa kiinni voi pyöriä ruplilla pitkään, koska nollia riittää matematiikassa seteliin painettaviksi.