Ukrainan konflikti/sota

Tuolla videolla näyttävät linkoavan ne ylöspäin.

Katso liite: 112066
No juu, vaan ei ne silti 10 kilometrissä käy hakemassa vauhtia, jolloin saisi sen 40-70km liidon aikaan. Itse asiassa tuo on kyllä äärettömän huimaa puuhaa, koska kone nousee tutkan löydettäväksi ja on hurjan liki pommituksen kohdetta. Toki ei sitä pommitettaisi ollenkaan ilman siipiä, mutta selvästi zyzzän IT on saatu hiljennettyä ainakin tuolla alueella, josta video on.
 
OT.
Ryssä ei osaa muuta kuin varastaa. Aikoinaan 90 luvulla Rakveressä duunasivat uutta "kappakeskusta", niin yksi asenti ovipumpuja toisella sivulla pytinkiä ja yksi ruuvasi perässä toisella sivulla niitä pois. Todnäk löytyivät Narvan torilta myynnissä.
Aikoinaan Rakveressä lähti kaikki, mikä ei ollu pultattu kiinni... Kyllästyttiin, kun joka aamu piti uus linjalauta tehdä... Sitte keksittiin hyvä konsti, vaikka ei juurikaan paikallista murretta osattu, niin kirjotettiin linjalautaan "ÄRÄ NÄPI" ja kas lauta oli viellä aamulla tallella, mitä nyt paikalliset sitä pyöritteli ja tavas mitä siinä mahtaneekaan lukea ;)
 
Ryssän siviiliautot saattaa kohta lähteä rintamalle. Maasturien omistajien parempi olla hyvissä väleissä FSB:n ja vastaavien kanssa.

Ryssämäiseen tapaan veikkaanpa että rintamalle päätyy vain osa takavarikoiduista autoista. Osa katoaa mystisesti siirron aikana ja päätyy jonnekin Uzbekistaniin tai saa uudet laatat ja 25-vuotiaan naisomistajan toisaalla rodinassa.

dacia duster rynnäkkö on kyllä vielä näkemättä🤷‍♂️
 
Omega yksikön hyökkäys, jossa käytetään muovipusseihin pakattuja telamiinoja

He tekivät sen taas 🫡
4. erillinen yksikkö CSP Omega räjäytti jälleen rakennuksen, jossa oli miehittäjiä, tosin tällä kertaa rohkea operaatio suoritettiin päivän aikana. Taistelutehtävä suoritettiin yhteistyössä SSP Eneyn kanssa, joka on yhdistetty hyökkäysprikaati “Luuton” osasto. Toretsk.

Ajattelin testata toimiiko tällainen telegrammista postausten kääntäminen suomeksi ja twitteriin laittaminen ja onko se kuinka työlästä.
 
🎯 Tarkkuuskiväärin ennätys – GUR:n erikoisjoukkojen “Lektor” eliminoi miehittäjän 2069 metrin etäisyydeltä

👤 Ukrainan puolustusministeriön GUR:n aktiivisten joukkojen tarkkuuskivääriampuja nimeltä “Lektor” tuhosi venäläisen miehittäjän .338LM-kaliiperilla 2069 metrin etäisyydeltä.

✔️ Vahvistettu ennätys kyseiselle kaliiperille oli aiemmin brittiläisellä tarkkuuskivääriampujalla, kuninkaallisen kuninkaallisen rykmentin “Blues and Royals” kersantti Craig Harrisonilla. Marraskuussa 2009 Afganistanin sodassa hän onnistui iskemään kahta talibania 2475 metrin etäisyydeltä ja vaurioittamaan heidän konekiväärinsä.

▫️ Harrison ampui maaten ja oli huomattavasti korkeammalla kuin kohteet. Hänen mukaansa tarkkuutta paransi myös tuuleton sää ja selkeä näkyvyys. Ennen osumaa Harrison oli tehnyt yhdeksän osumatarkistusta.

⚡️ GUR:n “Lektor” oli käytännössä samalla maantasolla venäläisen miehittäjän kanssa, tähtäsi Ukrainan ankarissa joulukuun olosuhteissa, ampui seisoen juoksuhaudassa ja iski liikkuvaan kohteeseen istutuksessa – ja osui ensimmäisellä laukauksella.

“Nykyajan sodassa ei ole mahdollisuutta nousta juoksuhaudasta, maata istutuksessa jne. Vihollisen dronit estävät ampumisen klassisista asennoista”, selitti tiedustelija.

🫡 “Lektorin” ennätyksellisen laukauksen kiitti Ukrainan puolustusministeriön GUR:n päällikkö, kenraaliluutnantti Kyrylo Budanov.

“Erinomainen työ, joka varmasti jää historiaan taistelussamme vapauden puolesta. Liikkuvaan kohteeseen osuminen tällaiselta etäisyydeltä on valtava saavutus, ja se todistaa Ukrainan sotilastiedustelun tarkkuuskivääriampujien korkean ammattitaidon ja keskittymiskyvyn. Jatkamme taistelua, jotta voimme tuhota vielä enemmän venäläisiä miehittäjiä!”, sanoi Kyrylo Budanov.

👥 Siviilielämässään “Lektor” työskenteli metsästäjänä. Hän liittyi Ukrainan turvallisuus- ja puolustusvoimiin yhdessä poikansa kanssa. Aluksi hän palveli tiedustelussa yhdessä aluepuolustusprikaatista, mutta helmikuusta 2023 alkaen hän on taistellut GUR:n aktiivisten joukkojen riveissä.

❗️ Hän on suorittanut useita erikoistuneita sotilasopetuksia, muun muassa GUR:n tarkkuuskivääri-koulutuksen sekä “Pyhän Raivon” kurssin armeijan pätevyysapufundista “Palaa Elävänä”.

🔥 Täysimittaisen sodan aikana “Lektorilla” on jo yli kolmekymmentä tuhoutunutta kohdetta.

☝️ Tarkkuuskivääriampujan mukaan hän valitsee kullekin tehtävälle erillisen tyyppisen kiväärin. Historian tarkkuuslaukaus 2069 metrin etäisyydeltä tehtiin Sako M10:llä.

“Mutta jos pitäisi valita yksi kivääri ja yksi panos, valitsisin Cadex Krakenin ja .338LM-kaliiperin”, sanoi “Lektor”.

 
Kun keskustelen siellä olevien kanssa, en voi kun ihmetellä ihmisiä, jotka nukkuvat joka ikinen yö kuunnellen ilmahälytyksiä. Koko ajan sähkökatko, koko ajan lentävät dronit yllä. Siihen ei tottu..ruokamyrkytyksiä on paljon, kun jatkuvat sähkökatkot, ruoka ei pysy kylmänä. Onneksi on sentään ruoka..Mutta tuntuu että ihmiset siellä ihan poikki. Oikeasti.

Tuosta sodan arjesta ja kaikista siihen liittyvistä vaikeuksista ei kovin paljoa puhuta.
 
Ryssät vetänyt "uraata" ilman varusteita, siis ilmeisesti jopa ilman rynkkyjä. Näinkin ne pääsi ilmeisesti eteenpäin tässä tapauksessa.


Tämä se on mikä ihmetyttää. Kuulemma mobikit on huonosti koulutettuja, huonosti johdettuja juoppoja ja narkkeja, joskus ei edes p-kautta läpi käytynä, varusteet huonoja, tuki heikkoa ja taktiikat 1800-luvulta, ja _silti etenevät koko ajan_!

Joko meillä on täällä todella huono kuva varsinaisesta tilanteesta rintamalla tai sitten on vieläkin vaikeampaa ymmärtää, miksi Ukraina ei heitä niitä (ilmeisesti) olemassa olevia prikaateja taisteluun ja toteutua kunnollista liikekannallepanoa, vedoten huonoon varustelutilanteeseen.

Oma näkemys tilanteesta on mennyt enemmän siihen suuntaan, että Ukrainan asevoimien johdossa on yhä paljon mätää. On yhä neukkulaista koulutusta ja välinpitämättömyyttä, korruptiota, perus slaavilaista hällä-väliä sähläämistä ja myös ihan puhtaita ryssän myyriä. Kaikki tämä syö taistelukykyä, motivaatiota ja yleistä halua taistella ja uhrautua.
 
Operatiivinen tiedote 16.12.2024 klo 08.00: Venäjän hyökkäys Ukrainaan
Kunnia Ukrainalle!

On alkanut 1027. päivä Venäjän federaation laajamittaista aseellista hyökkäystä Ukrainaa vastaan.

Yhteenveto viimeisen vuorokauden tapahtumista:
• Taistelut: Eilen kirjattiin 228 taistelukohtaamista.
• Vihollisen iskut:
• Yksi ohjusisku, jossa käytettiin kahta ohjusta.
• 36 ilmaiskua, joissa pudotettiin 65 KAB-täsmäpommia.
• Yli 4000 tulitusta, joista 170 moninkertaisilla raketinheittimillä.

Ilmaiskujen kohteet:

Venäjän aggressori iski seuraavien asutuskeskusten lähistöllä: Šopine, Baranikivka, Siversk, Krymske, Druzhba, Katerynivka, Toretsk, Mykolaivka, Oleksandropil, Zelene Pole, Preobraženka, Mala Tokmačka ja Velyka Novosilka.

Ukrainan vastatoimet:

Puolustusvoimien raketti- ja tykistöjoukot tuhosivat:
• Neljä henkilöstön, aseistuksen ja sotilaskaluston keskittymäaluetta.
• Yhden tärkeän viholliskohteen.

Tilanne eri rintamilla

1. Harkovan suunta:
Vihollinen teki kymmenen hyökkäystä alueilla Vysoka Jaruga, Tykhe ja Vovtšansk.

2. Kupjanskin suunta:
Neljä vihollisen hyökkäystä, jotka torjuttiin Zagryzoven ja Lozovan lähettyvillä.

3. Limanin suunta:
20 hyökkäystä, joissa vihollinen yritti murtaa puolustuksen Novojegorivkan, Hrekivkan, Ternin, Tverdohliboven ja Nadijan lähellä.

4. Siverskin suunta:
34 taistelua alueilla Bilohorivka, Verhniokamjanske, Ivano-Darivka ja Vyjimka.

5. Kramatorskin suunta:
Neljä vihollishyökkäystä Chasiv Jarin ja Stupotškyn lähistöllä.

6. Toretskin suunta:
12 hyökkäystä, joiden tukena käytettiin ilmailua, alueilla Toretsk ja Štšerbynivka.

7. Pokrovsken suunta:
32 vihollishyökkäystä pysäytettiin lähellä asutuskeskuksia Myroljubivka, Promin, Lysivka, Dačenske, Zelene, Pištšane ja Novo-Olenivka.

8. Kurahivkan suunta:
32 hyökkäystä torjuttiin Starie Ternyn, Sontsivkan, Zorian, Kurahoven ja Uspenivkan alueilla.

9. Vremivkan suunta:
35 hyökkäystä, joissa käytettiin voimakkaasti rynnäkkö- ja pommituslentokoneita, kohdistettiin alueille kuten Sukhie Jalyn, Rozlyv, Zelenivka, Konstantynivka ja Makarivka.

10. Dneprin suunta:
Viisi hyökkäystä torjuttiin, ja vihollinen kärsi tappioita.

Volynin ja Polissjan suunnat:
Vihollisen hyökkäysryhmittymien muodostumista ei havaittu.

Tšernihivin ja Sumin raja-alueet:
Venäjä tulittaa ukrainalaisia kyliä tykistöllä ja drooneilla.

Kurskin alue:
Ukrainan joukot torjuivat 38 vihollishyökkäystä. Venäjä käytti viisi KAB-täsmäpommia iskuissaan omalla alueellaan.

Vihollisen tappiot viimeisen vuorokauden aikana:
• Henkilöstö: 1070 kaatunutta.
• Kalusto:
• 12 tankkia.
• 29 panssaroitua ajoneuvoa.
• 23 tykistöjärjestelmää.
• 16 taktista dronea.
• 82 ajoneuvoa ja kaksi erikoisajoneuvoa.

IMG_6448.webp

Liity Puolustusvoimiin! Yhdessä voitamme! Kunnia Ukrainalle!

Shevtšenkon asutuskeskuksen alueella ei ollut suoraa vastahyökkäystä, kuten useimmat tiedotusvälineet kuvaavat. Paras tapa määritellä nämä tapahtumat olisi “vastahyökkäystaistelu”, sillä toiminnan tavoitteena oli pysäyttää vihollisen eteneminen ja saavuttaa taktinen etulyöntiasema Pokrovskiin johtavilla lähestymisalueilla.

Selvästi näin voimakas reaktio syntyi siitä syystä, että Ukrainan asevoimien johto käyttää erittäin harvoin – tai tarkemmin sanottuna lähes koskaan – liikkuvampaa taistelutaktiikkaa. Tällaiset toimet herättivät siis suurta kohua. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla, sillä tämänkaltaisten operatiivis-taktisten toimien pitäisi olla jatkuvaa toimintaa, eikä pelkästään puolustukseen nojaavaa peliä. Meillä kuitenkin yhä pelätään osoittaa aloitteellisuutta ja ottaa vastuuta omiin käsiin.

Upseeri ✙

Toretskin suunnalla, New Yorkin alueella, oli eilen kuuma tilanne. Vihollisen maajoukkojen kuljetusajoneuvot päättivät kokeilla onneaan mahdollisimman surkeassa säässä. Ei onnistanut – jäivät lumeen ja mutaan, ja joukot tuhoutuivat. Hyökkäykset torjuttiin onnistuneesti.

Upseeri ✙

🤝 Oli ilo tavata “Один в каное” -yhtyeen jäsenet.

IMG_6456.webp

▫️ Yhtye luo upeaa, koskettavaa ja modernia ukrainalaista musiikkia sekä tukee jatkuvasti sotilastiedustelua, erityisesti osallistumalla hyväntekeväisyysprojektiin “Veneitä GUR:lle”.

▫️ Ilmaisin kiitollisuuteni muusikoille heidän merkittävästä tuestaan ja aktiivisesta kansalaisasenteestaan. Kiitän myös kaikkia “Один в каное” -yhtyeen faneja, jotka vahvistavat Ukrainan vastarinnan mahdollisuuksia aggressoria vastaan.

▫️ Tapaamisen aikana sain kutsun yhtyeen konserttiin – aion ehdottomasti käyttää tämän mahdollisuuden tulevaisuudessa, jota me kaikki edelleen puolustamme.

🤝 Kiitos!

🇺🇦 Kunnia Ukrainalle!
 
Oma näkemys tilanteesta on mennyt enemmän siihen suuntaan, että Ukrainan asevoimien johdossa on yhä paljon mätää. On yhä neukkulaista koulutusta ja välinpitämättömyyttä, korruptiota, perus slaavilaista hällä-väliä sähläämistä ja myös ihan puhtaita ryssän myyriä. Kaikki tämä syö taistelukykyä, motivaatiota ja yleistä halua taistella ja uhrautua.
Tätä minäkin vähän pelkään. Olisi jopa yllättävää, jos näin ei olisi. Mitä isompi kaluuna, niin sitä vanhempi(noin niinkuin pääsääntöisesti) ja sitä varmemmin on neukkuajan tuotos tai ainakin saanut koulutuksesta sellaisilta. Ei se varmaan mennyt ihan niin, että 22.2.2022 ukrainalaiset muuttui sormia napauttamalla länsimaisiksi ja lähes nato-yhteensopiviksi. Ihan varmasti Ukraina kärsii samasta sotataidon puutteesta kuin Venäjäkin, eli eri aselajien yhteisoperaatiot ovat hankalia jne.

Mutta varmaa on se, että tuota painolastia siellä pudotellaan nyt rivakasti. Se vaan ottaa aikansa, että osaamisensa näyttäneet upseerit eri tasoilla pääsevät osaamistaan vastaaviin asemiin. Varsinaiseen myyräntyöhön en enää usko, ainakaan Venäjän hyväksi tapahtuvaan. Toki sitä jerrykannun vaihtamista johonkin toiseen tuotteeseen ihan varmasti tapahtuu edelleen molemmin puolin rintamalinjaa. Se on tuon seudun tapa ja sellaisesta on vaikea oppia pois.
 
Lisätietoa Kamysh-Zorya - Verkhniy Tokmak rataosuudella tehdyn polttoainejunan tuhoamisen osalta, tämän mukaan junaan olisi osuttu Switchblade 600 "droneilla" sekä HIMARS:in raketeilla:

14th Unmanned Aerial Vehicle Regiment target a long Russian fuel train with 40 tanks using Switchblade 600 Drones.

Thanks to the hard work and careful planning of the @14reg_army many complex operations have been carried out. And they clearly get less attention than they deserve. So I would like to ask you to subscribe to their official channel.

-

The 14th Separate Airborne Rifle Regiment, together with other Defense Forces, conducted a joint special operation to destroy an important enemy logistics hub in the Zaporizhia region.

The first stage of the operation was the detonation of an explosive device on the Kamysh-Zorya - Verkhniy Tokmak railway section, when a train with fuel was passing along it. Operators of the 14th Regiment recorded the train derailing and its complete stop.

After that, the second stage of the operation to destroy the train and prevent its evacuation was launched. Operators of the 14th Regiment inflicted damage on the head and tail of the rolling stock, while the GUR made adjustments to the HIMARS on the central part of the train.

As a result of the joint operation, most of the fuel train was destroyed, and the most important logistical artery of the occupiers, which supplies fuel and ammunition to enemy groups in the occupied territories of the South, was paralyzed.



 
Tämä se on mikä ihmetyttää. Kuulemma mobikit on huonosti koulutettuja, huonosti johdettuja juoppoja ja narkkeja, joskus ei edes p-kautta läpi käytynä, varusteet huonoja, tuki heikkoa ja taktiikat 1800-luvulta, ja _silti etenevät koko ajan_!

Joko meillä on täällä todella huono kuva varsinaisesta tilanteesta rintamalla tai sitten on vieläkin vaikeampaa ymmärtää, miksi Ukraina ei heitä niitä (ilmeisesti) olemassa olevia prikaateja taisteluun ja toteutua kunnollista liikekannallepanoa, vedoten huonoon varustelutilanteeseen.

Oma näkemys tilanteesta on mennyt enemmän siihen suuntaan, että Ukrainan asevoimien johdossa on yhä paljon mätää. On yhä neukkulaista koulutusta ja välinpitämättömyyttä, korruptiota, perus slaavilaista hällä-väliä sähläämistä ja myös ihan puhtaita ryssän myyriä. Kaikki tämä syö taistelukykyä, motivaatiota ja yleistä halua taistella ja uhrautua.
Menee nyt ihan jankkaukseksi, mutta oletko tosiaan sitä mieltä, että noita kusisia raunioita ja pommitettuja juoksuhautoja kannattaisi puolustaa tuomalla uusia miehiä päivittäin? Kyllähän tämä on päivänselvää, että zyzzä pystyy pommittamaan minkä tahansa linnoituksen ajan kanssa seulaksi, miksi sinne pitäisi viedä ukkoja solkenaan?
 
Erikoiset lukemat oli jompyn twiitissä tankkien ja IFV:n decent-kohdassa, 666 ja 999:
Kalusto syöty, jos ei enää riitä kuin korvaamaan 1:1 sille aiemmalle. Kovin pieneksi käy.
Kuvittelisin, että varastoista ei edes kaikkea saada ulos edes noista decenteistä. Jotain pientä on niistäkin voitu aikoinaan jo "lainata".
Vähän eri lukuja kuin: https://www.globalfirepower.com/country-military-strength-detail.php?country_id=russia (mistä nämä on oikein kerätty?)
 
Tätä minäkin vähän pelkään. Olisi jopa yllättävää, jos näin ei olisi. Mitä isompi kaluuna, niin sitä vanhempi(noin niinkuin pääsääntöisesti) ja sitä varmemmin on neukkuajan tuotos tai ainakin saanut koulutuksesta sellaisilta. Ei se varmaan mennyt ihan niin, että 22.2.2022 ukrainalaiset muuttui sormia napauttamalla länsimaisiksi ja lähes nato-yhteensopiviksi. Ihan varmasti Ukraina kärsii samasta sotataidon puutteesta kuin Venäjäkin, eli eri aselajien yhteisoperaatiot ovat hankalia jne.

Mutta varmaa on se, että tuota painolastia siellä pudotellaan nyt rivakasti. Se vaan ottaa aikansa, että osaamisensa näyttäneet upseerit eri tasoilla pääsevät osaamistaan vastaaviin asemiin. Varsinaiseen myyräntyöhön en enää usko, ainakaan Venäjän hyväksi tapahtuvaan. Toki sitä jerrykannun vaihtamista johonkin toiseen tuotteeseen ihan varmasti tapahtuu edelleen molemmin puolin rintamalinjaa. Se on tuon seudun tapa ja sellaisesta on vaikea oppia pois.
Min en noista kaluunoista niin tiiä, everstiluutnantin kaluunat on tutuimmat... Ne on semmosella kähmyllä joka päivisin haluaa olla eversti ja öisin luutnantti....
 
Menee nyt ihan jankkaukseksi, mutta oletko tosiaan sitä mieltä, että noita kusisia raunioita ja pommitettuja juoksuhautoja kannattaisi puolustaa tuomalla uusia miehiä päivittäin? Kyllähän tämä on päivänselvää, että zyzzä pystyy pommittamaan minkä tahansa linnoituksen ajan kanssa seulaksi, miksi sinne pitäisi viedä ukkoja solkenaan?
Ryssä tulee massalla ajan kanssa läpi,sille ei vaan mahda mitään tällä hetkellä koska sillä puolella ihmisellä ei ole mitään arvoa.Ukrainan puolelta on mielestäni tällä hetkellä viisasta vaan perääntyä,minimoida omat tappiot ja samalla aiheuttaa ryssälle mahdollisimman suuret tappiot.Jossakin vaiheessa tilanne kääntyy Ukrainan eduksi ryssän talouden ja voimavarojen hiipuessa ja sitten voidaan ehkä kääntää liike toiseen suuntaan.
 
Menee nyt ihan jankkaukseksi, mutta oletko tosiaan sitä mieltä, että noita kusisia raunioita ja pommitettuja juoksuhautoja kannattaisi puolustaa tuomalla uusia miehiä päivittäin? Kyllähän tämä on päivänselvää, että zyzzä pystyy pommittamaan minkä tahansa linnoituksen ajan kanssa seulaksi, miksi sinne pitäisi viedä ukkoja solkenaan?

Olen sitä mieltä, että se on Ukrainan virallinen tavoite. Saada kaikki ryssän haltuun saamat alueet takaisin. Se toki ensin edellyttää, että enempää alueita ei anneta..

Muuten mielellään näkisi aloitteen tempaamista omiin käsiin, vastahyökkäämistä ja motittamista.
 
Back
Top