Ukrainan konflikti/sota

Joo en kauheasti perehtynyt ko. Henkilöön. Luin vain uutisen miehestä joka työskenteli ohjus ja rakettialalla. Ja Ukraina eliminoi hänet kun halusi vaikeuttaa ryssien ohjusteknologian edistymistä tms. Pointtia ei tahdo kukan ymmärtää, joo jos oli kenraali niin tottakai saa mennä. Mutta jokainen siviilivirka pitäis rauhoittaa iskujen ulkopuolelle,muuten menee ryssien kans samalle tasolle. Infra on asia erikseen ja öljynjalostamot jne. Käsi pystyyn virheen merkiksi. Poliittiset henkilöt ja kaikki asevoimien työntekijän on tietenkin iskujen osapuolia. Ja oikeutettuja siihen.
Infrassakin menee henkilöitä. Siviilejä. Töissä siellä jalostamossa. Niitä sanotaan collateral damageksi. Täysin oikeutettua. Ja jos joku siviili on militarylle töissä, ei enää ole siviili. Ei se laivakokki, ei trukkikuski, ei propagandisti.
 
Ihanko totta ?



Tuore vastahyökkäys on onnistunut pohjoiskorealaisten joukkojen avulla. Paroinen arvioi, että Kurskin rintamalla taisteluissa Venäjän riveissä on ollut tähän mennessä 500–600 pohjoiskorealaista.

– Joukkojen pääosaa ei ole missään nimessä vielä heitetty taisteluun. Pohjoiskorealaisia sotilaita riittää vielä tuleviinkin hyökkäyksiin.

– Pohjoiskorealaisilla joukoilla on selkeästi ollut šokkivaikutus. Ukrainalaiset ovat järjestäneet puolustuksensa venäläisten käyttämiä taktiikoita vastaan.

RFU kertoo tästä hyökkäyksestä. Saavuttivat ainakin hetkellisesti menestystä kovalla hinnalla.

 
Kirillov oli poccija1sen pääpersereikä, kertomassa banderoiden zenäläisiä tappavista hyttysistä ja HATOn bioaselabroista. Puhdas propagandisti, ylimmässä eliitissä putlerin nazimaassa ja päälle sotarikollinen syyllistyen kemiallisten aseiden määräämiseen.

Eli annetaan anteeksi, ettet tiedä mistä puhut 💘
Eli en puhunut ihan väärin, eli et itse tiennyt kenestä puhut.

NEWS FEED, UKRAINE, RUSSIA, UKRAINE'S MILITARY INTELLIGENCE, WAR, MOSCOW, MISSILES

Ukraine's intelligence kills senior Russian missile scientist near Moscow, source claims​

Share
by Martin FornusekDecember 12, 2024 1:53 PM2 min read
1734001823-526.jpg

Mikhail Shatsky. (Alexander Nevzorov/Telegram)

This audio is created with AI assistance

Mikhail Shatsky, a Russian expert involved in modernizing missiles launched against Ukraine, was shot dead near Moscow, a Defense Forces source told the Kyiv Independent on Dec. 12.

His death was likely orchestrated by Ukraine's military intelligence agency (HUR), the source claimed.

Shatsky was deputy general designer and head of the software department at the Moscow-based Experimental Design Bureau Mars and reportedly oversaw the modernization of Kh-59 and Kh-69 cruise missiles.

The Experimental Design Bureau Mars, owned by the state-owned conglomerate Rosatom, focuses on the development and manufacturing of onboard systems for automatic control and navigation in aircraft and spacecraft.
 
Taitaa mennä kaksi tapausta sekaisin nyt.

Mikhail Shatsky oli se viime viikolla ammuttu tiedemies, joka osallistui ohjusten modernisointiin. @AKMS taisi tarkoittaa tätä.
Igor Kirillov oli se skootterilla räjäytetty kenraali. Muut taisivat puhua tästä.

Molemmat joutivat kyllä mennä. :salut:
Tätä herraa hain,kiitos👆
 
Oot joo. Se päreiksi räjähtänyt mies oli kenraali eikä mikää siviili. Ei se kehittänyt muuta kuin valheita. Varuskunnan logistiikkaan osallistuva rekkakuski on kanssa ihan legit tappaa, kuten olisi taistelulaivan kokkikin.
Sekoitat henkilöt, tämä minun mainitsema herra kyllä kehitti tuotteita ja oli ainakin muutaman lähteen mukaan siviili.

“Anyone in any way involved in developing Russia’s military-industrial complex and thus supporting Russian aggression against Ukraine is a legitimate target for the [Ukrainian] defense forces,” Hromadske quoted an anonymous security service source as saying.

Ja nyt kun etsin lisää Ukrainan iskuista,niin en todellakaan ole ainoa joka miettii onko tämä oikea uhri, järjellä miettien kyllä kannattaa eliminoida kaikki jotka edistää ryssän sotakonetta jollain tasolla. Mutta moraalinen puoli sitten mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
^ Tuo tyyppi oli yhtä lailla osa ryssän sota- ja murhakoneistoa kuin mikä tahansa kenraali, vaikka siiviili olikin. Ihan oikein että se meni. Kautta aikain on sodissa tapettu aseteknologian kehittämiseen osallistuneita tiedemiehiä. Se on osa sodankäyntiä.
EDIT: Ja tiedemiehet sen verran fiksua porukkaa, että tietävät mihin ryhtyvät ja mitkä siihen ryhtymisen riskit ovat.
 
Viimeksi muokattu:
Sekoitat henkilöt, tämä minun mainitsema herra kyllä kehitti tuotteita

“Anyone in any way involved in developing Russia’s military-industrial complex and thus supporting Russian aggression against Ukraine is a legitimate target for the [Ukrainian] defense forces,” Hromadske quoted an anonymous security service source as saying. Ja nyt kun etsin lisää Ukrainan iskuista,niin en todellakaan ole ainoa joka miettii onko tämä oikea uhri, järjellä miettien kyllä kannattaa eliminoida kaikki jotka edistää ryssän sotakonetta jollain tasolla. Mutta moraalinen puoli sitten mukaan.
Ei sekoittanut. Shatsky, ohjusmies, ammuttiin. Räjäytetty oli tv kasvo, putlerin eliittiä oleva kemikaali-ali. Molemmat täysin legitiimejä kohteita ilman pienintäkään moraalista ongelmaa. Molemmat rottia ja ansaitsi helvetin tulet. Sama ei päde Ukrainaan, koska puolustussota on sallittua, siten jokainen tapettu Ukrainalainen on rikoksen uhri. Zenäläisistä kenraaleista ja ohjusmiehistä voi sanoa vain: kikkeliskokkelis. Jos lähtee medvedin linjoille tässä, pelaa väärään pussiin.
 
Ei sekoittanut. Shatsky, ohjusmies, ammuttiin. Räjäytetty oli tv kasvo, putlerin eliittiä oleva kemikaali-ali. Molemmat täysin legitiimejä kohteita ilman pienintäkään moraalista ongelmaa. Molemmat rottia ja ansaitsi helvetin tulet. Sama ei päde Ukrainaan, koska puolustussota on sallittua, siten jokainen tapettu Ukrainalainen on rikoksen uhri. Zenäläisistä kenraaleista ja ohjusmiehistä voi sanoa vain: kikkeliskokkelis. Jos lähtee medvedin linjoille tässä, pelaa väärään pussiin.
No itse en kuitenkaan ole puhunut mistään ryssän kemiallisten aseiden kenraalista vaan tiedemiehestä joka murhattiin. Sitten muutama alkoi pätemään päälle, että olet väärässä. Eri henkilö ja ei ole siviili vaan kenraali. Ja kikkeliskokkelis olikin eri henkilö ja siviili,tosin kehitystyö on mitä on. Tai oli, eipä tästä enempää.
 

Zelenskyi: Keskustelut ranskalaisten joukkojen sijoittamisesta Ukrainaan jatkuvat​

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan keskustelut ranskalaisten joukkojen sijoittamisesta Ukrainaan jatkuvat.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhui länsimaiden joukkojen lähettämisestä Ukrainaan ensimmäisen kerrran julkisesti helmikuussa.

Zelenskyi on parhaillaan Brysselissä tapaamassa EU-johtajia.

Zelenskyi kertoo viestipalvelu X:ssä käyneensä hedelmällisen kahdenvälisen keskustelun Macronin kanssa. Hänen mukaansa Ranska on valmistellut yhden prikaatin lähettämistä Ukrainan armeijan tueksi.

– Toivomme, että muut kumppanit liittyvät tähän pyrkimykseen osallistumalla uusien ukrainalaisten prikaatien varustamiseen, Zelenskyi sanoi.

Lähde: Reuters
 
Viimeksi muokattu:
No itse en kuitenkaan ole puhunut mistään ryssän kemiallisten aseiden kenraalista vaan tiedemiehestä joka murhattiin. Sitten muutama alkoi pätemään päälle, että olet väärässä. Eri henkilö ja ei ole siviili vaan kenraali. Ja kikkeliskokkelis olikin eri henkilö ja siviili,tosin kehitystyö on mitä on. Tai oli, eipä tästä enempää.
Kummallinen logiikka sinulla.. Ryssä kun tuhoaa tahallaan kokonaisia sairaaloita täynnä siviilejä ja "double tap" vielä pelastushenkilöstöä vastaan. Ukraina ampuu ohjuksia/droneja vähän eri tyyppisiin maaleihin ryssälässä... Toistaiseksi... Kai se put-in olisi myös syytön "siviili" tuolla ajattelutavalla🤡
 
Back
Top