Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Niillä on semmonen jalkaväen ohjesääntö, ne ei oo saanu sitä vielä muutetuksihutia oivallisesti, eikä sitä ajatusta ole kyetty muuttamaan.
Se kai se yleisin selitys on tuolla päin. Tietty vanhana judokaverina saattanut mennä vetämään uchi matan liian kovaa ja vovalla mennyt tunteisiin.^Sorvannut liikaa ohi![]()
En ole lainkaan eri mieltä tästä. Olemassa olevan tilanteen laajamittainen hämmentäminen kieltämättä varmasti vaatisi liian paljon aivan kaikkea, jota ei ole joko ollenkaan tai ainakaan tarpeeksi.Eihän tämä mikään yhdellä sanalla, tai edes lauseella selitettävä murhe olekaan. Neukkutausta on kuitenkin hyvä huomioida, koska siihen ei millään muotoa kuulunut se, että juuri aloitekykyisimmät ja kirkkaimmat mielet olisivat ilman muuta valikoituneet johtajiksi saati pysyneet armeijan leivissä kahden vuosikymmenen alennustilan ajan. Tuohon vielä messevä korruptio kaveriksi, niin ei hyvä.
Ainakin nuorempaa upseerikuntaa on ollut ulkomailla opissa eri koulutusohjelmien kautta. YE-upseereista ei ole tietoa. Koulutuksen puute on Ukrainassa yleensäkin valtava ongelma, joka ei voi olla näkymättä lopputuloksessa. Mut sillä soditaan mitä on.
Taustoihin nähden ukrainalaiset ovat pärjänneet hemmetin hyvin. Homma vain kääntyy helposti komppaniatasan näpertelyksi, kun isompia pumppuja ei kyetä operoimaan resurssien ja osaamisen vajausten takia. Onneksi se ei onnistu venäläisiltäkään.
Taisi jäädä yksi sota voittamatta.Mitäs se sorvari on nyt mennyt mörhöilemään, jos on koppiin joutunut?
Taas piste kiitos siitä
Taannoin oli uutinen. että siirtyvät armeijakuntaorganisaatioon. Tähän asti on menty hajanaisemmalla organisaatiolla. joka on kasvanut sen -22 improvisoidun päälle.Omasta mielestä Ukraina suurin miehistö pula on tietyillä sektoreilla, mutta kun ei oikein voi ottaa purukka muualtakaan pois. ettei synny aukkoja. Jos saatas esim. varma puolustus vv rajalle niin uskosin sieltä vois sen 100k siirtää jonnekin muualle.