Ukrainan konflikti/sota

Ehkä en kirjoittanut tarpeeksi selkeästi, mutta tarkoitukseni oli kritisoida näitä suomalaisia asiantuntijoita yleisellä tasolla, oli sitten kyse Käihköstä tai Kukkolasta. Siksi arvosta suuresti Pekka Toveria, joka ei muistaakseni ole missään haastattelussa julistanut Ukrainan varmaa häviötä tässä sodassa. Lisäksi voisin kuvitella, että Toveri on sen verran kokenut, että hän osaa tarvittaessa myöntää olleensa väärässä. Mutta toisaalta, en muista ihan heti tilannetta, milloin hän olisi ollut väärässä.

Ei Kukkola julistanut Ukrainan varmaa häviötä. Hän sanoi enemmänkin, että Venäjän miesmäärä ei varmaan tule enää merkittävästi nousemaan, mutta tappiot he pystyvät korvaamaan ja säilyttämään sen voiman, joka heillä nyt on.

Ilta-Sanomien otsikko "Asiantuntijoilla synkkä näkemys" oli sitä itseään eikä vastaa juttua täysin. Juttuhan on STT:n tekemä, ja ilmestyi sellaisenaan useissa medioissa. MTV otsikoi saman "Venäjän taistelutavassa merkittävä muutos - antaa Putinille lisäaikaa".

STT on varmaan pyytänyt Kukkolalta ja Käihköltä lausuntoa Trumpin sanojen katteellisuudesta, että voiko Ukraina vallata nämä alueet takaisin, kuten Trump sanoi. No ei voi, ei ainakaan tänään eikä ensi viikolla. Milloinkaan ei pidä kuitenkaan sanoa, että ei milloinkaan.

Toveri tuskin olisi eri mieltä, etenkin jos hän oikeassa pyrkii olemaan. Tietenkin hän olisi hyvä asiantuntija, mutta hänellä on myös poliitikon rooli.

Ukraina voi muodostaa jonnekin paikallisen ylivoiman jonkin yksittäisen paikallisen tavoitteen saavuttamiseksi, mutta aika hyvin siellä on miinoitettu ja kaivauduttu. Vastahyökkäykset vain nopeammin liikkeelle, niin ei ehtisi kaivautua ja miinoittaa. Mutta joukot ovat kaukana toisistaan. Siellä on välillä joukkojen välissä pari kilometriä droonien valvomaa maata.
 
.
Vielä yksi aspekti. En minä tiedä, miten sotaa pitää seurata. Jengi päättää. Joidenkin mielestä hauskinta on katsoa, kun avuttoman ja usein myös aseettoman haavoittuneen päälle pudotetaan kranaatti. Jotkut seuraavat kaluston liikuttelua ja jalkaväen yhteistoimintaa tai sen puutetta. Mutta ne ovat jo selvästi harvemmassa.

X-huhut voivat antaa tietoa, mutta se pitää suhteuttaa johonkin kontekstiin. Annan esimerkin. Klo se ja se X-tili kertoo, että Sumyn suunnalla on uusia joukkoja. Sitten alkaa niiden vakitilien X-purske: "painopiste siirtyy Sumyyn" tai "Sumyssa odotetaan hyökkäystä". Lopulta hyökkäystä ei kuulu. Miksi? Tähän nämä Black Bird Gröupitkin törmäävät kaiken aikaa.

Tietenkin, jos olisi viitseliäisyyttä, voisi ottaa selvää, mikä on joukon tausta. Se oli ollut jatkuvassa kosketuksessa ja saanut hyökkäyksissä selkäänsä. Johtopäätös: se on levossa ja täydennettävänä. Jonkin ajan kuluttua se siirtyy muualle Donetskiin.

Jne. Jne

Sitten nuo tappiotilastot. Ukrainan ilmoittamat Venäjän sotilaalliset tappiot ovat vaikeasti tarkistettavissa riippumattomista lähteistä. Siellä kun on tuo sota. Tavoitteena on kuitenkin myös vahvistaa omaa taistelutahtoa ja horjuttaa vihollisen moraalia.

Luvut ovat usein suurempia kuin länsimaisten tiedustelupalveluiden tai riippumattomien analyytikoiden arviot. Yhdysvaltain tiedustelu, Ison-Britannian puolustusministeriö tai riippumattomat tutkijat (esim. Oryx), antavat vähän maltillisempia mutta silti korkeita arvioita Venäjän tappioista.

Venäjä taas vähättelee menetyksiään.

Metodologiakin tappioilmoituksissa vaihtelee. Onko "tuhottu vaunu" tuhottu vai korjattuna kohta pelipaikoilla? Miten tarkastellaan tuhoutunutta, hylättyä, tai tilapäisesti pois käytöstä jäänyttä kalustoa? Kumpi saa maaston, johon ne jäivät?

ISS arvioi keväällä että Venäjällä on kuollut vähintään 172 000 sotilasta, ja haavoittuneita olisi ollut sodan alusta 611 000. Elokuussa brittitiedustelu ilmoitti Venäjän tappioiden määräksi koko sodan ajalta (kaatuneet, haavoittuneet, kadonneet) 1 050 000. Ukrainan viestinnässä tuo miljoona on rikottu pelkästään kaatuneina

(korjattu lyöntivirheitä)
 
Viimeksi muokattu:
.
Vielä yksi aspekti. En minä tiedä, miten soraa pitää seurata. Jengi päättää. Joidenkin mielestä hauskinta on katsoa, kun avuttoman ja usein myös aseettoman haavoittuneen päälle pudotetaan kranaatti. Jotkut seuraavat kaluston liikuttelua ja jalkaväen yhteistoimintaa tai sen puutetta. Mutta ne ovat jo selvästi harvemmassa.

X-huhut voivat antaa tietoa, mutta se pitää suhteitaan johonkin kontekstiin. Annan esimerkin. Klo se ja se X-tili kertoo, että Sumyn suunnalla on uusia joukkoja. Sitten alkaa niiden vakitilien X-purske: "painopiste siirtyy Sumyyn" tai "Sumyssa odotetaan hyökkäystä". Lopulta hyökkäystä ei kuulu. Miksi? Tähän nämä Black Bird Gröupitkin törmäävät kaiken aikaa.

Tietenkin, jos olisi viitseliäisyyttä, voisi ottaa selvää, mikä on joukon tausta. Se oli ollut jatkuvassa kosketuksessa ja saanut hyökkäyksissä selkäänsä. Johtopäätös: se on levossa ja täydennettävänä. Jonkin ajan kuluttua se siirtyy muualle Donetskiin.

Jne. Jne

Sitten nuo tappiotilastot. Ukrainan ilmoittamat Venäjän sotilaalliset tappiot ovat vaikeasti tarkistettavissa riippumattomista lähteistä. Siellä kun on tuo sota. Tavoitteena on kuitenkin myös vahvistaa omaa taistelutahtoa ja horjuttaa vihollisen moraalia.

Luvut ovat usein suurempia kuin länsimaisten tiedustelupalveluiden tai riippumattomien analyytikoiden arviot. Yhdysvaltain tiedustelu, Ison-Britannian puolustusministeriö tai riippumattomat tutkijat (esim. Oryx), antavat vähän maltillisempia mutta silti korkeita arvioita Venäjän tappioista.

Venäjä taas vähättelee menetyksiään.

Metodologiakin tappioilmoituksissa vaihtelee. Onko "tuhottu vaunu" tuhottu vai korjattuna kohta pelipaikoilla? Miten tarkastellaan tuhoutunutta, hylättyä, tai tilapäisesti pois käytöstä jäänyttä kalustoa? Kumpi saa maaston, johon ne jäivät?

ISS arvioi keväällä että Venäjällä on kuollut vähintään 172 000 sotilasta, ja haavoittuneita olisi ollut sodan alusta 611 000. Elokuussa brittitiedustelu ilmoitti Venäjän tappioiden määräksi koko sodan ajalta (kaatuneet, haavoittuneet, kadonneet) 1 050 000. Ukrainan viestinnässä tuo miljoona on rikottu pelkästään kaatuneina
Päivän luvuissa tuo miljoona on örkkien kokonaistappiot, eli kaatuneet + (vakavasti) haavoittuneet.
 
Noista viimeyön numeroista:
-Kh-101 puolustuksen läpäisytehot on aika alhaiset, ja nämähän ammutaan Tu-95 koneista, pääosin. Tu-95 operaatioiden buck for bang on aika heikko. Joka on tavallaan mielenkiintoista, monella tavalla. Miksi niitä jatketaan. Miksi tehot on noin heikot.
-Kalibr'ien käyttö näyttää näiden lukujen perusteella täysin älyttömältä. Kuitenkin niitä blendataan tonne sekaan vähän joka hyökkäyksessä
> onko siis näissä yhtenä tekijänä vain kyllästää puolustusta ja kuluttaa Ukrainan ilmatorjuntakykyä moniuloitteisesti
>> jos tarkoitus on kyllästää, sitä ei kuitenkaan hyödynnetä; esim. ottamalla paikallinen ilmaherruus ja pudottamalla vastapuolen niskaan amitsioonia lentokalustolla oikein perusteellisesti.
-Kinzahl sen sijaan näyttää tulevan läpi korkealla todennäköisyydellä. Onko tässä yhtenä elementtinä em. kohdan pohdinnan mukainen ilmatorjunnan kyllästäminen, vai onko se vain niin pirun vaikea torjua..
> Kinzhal lavetteja on ilmeisesti max 10. Näiden metsästäminen 365/12/7/24 puolustajan toimesta olisi ehkä tehokkain tapa suorittaa torjunta
-mikäs tuo Banderol on?
 
Kokouksia, julkilausumia, turvatakuukeskusteluita... Rintamalta ei mitään uutta...

Myrnohradin piiri, Donetskin alue, vihollisen puolelta otettua kuvamateriaalia. Alle 300 metrin matkalla yli 20 tuhottua venäläistä kalustoa.


Ukrainan erikoisjoukot suorittivat Donetskin alueella täsmäoperaation: soluttautuivat ja neutraloivat Venäjän asemat.





 
Viimeksi muokattu:
Näyttäisi olevan sama konsepti kuin strategisten pommittajien tuhoamisessa. Laatikko, josta kattokansi aukeaa ja dronet pääsevät nousemaan matkaan. Alustana vain kuorma-auton sijasta vene. Kuitudronella jos ollaan liikkeellä pitää satama suojata EV:llä todella kauas, jotta siitä olisi mitään hyötyä. Ja ehkä satelliittiyhteydellä emoveneessä sekään ei auttaisi. Latenssia tulee tosin ohjaukseen, mutta kiinteään maaliin kuten rakennukseen tai öljysäiliöön osunee silti. Kuitua kun voi olla monta kymmentä kilometriä.
Laskin huvikseni kuidun vaikutuksen latenssiin: Valo kulkee kuidussa noin 66% nopeudella siitä mitä valo kulkee ilmakehässä. Valo etenee näin ollen kuidussa noin 200 000 km/s. Jos kuitu olisi esim 100km pitkä niin valolta kuluu siihen noin 0.0005 sekuntia eli 0.5 millisekuntia. Näin ollen itse kuidun vaikutus latenssiin on käytännössä merkityksetön.

Starlinkin kautta kulkevan dataliikenteen latenssi vaihtelee 25ms ja yli 100ms välillä, jolloin siitä syntyvä latenssi on jo merkittävä.

Latency ranges between 25 and 60 ms on land, and 100+ ms in certain remote locations (e.g. Oceans, Islands, Antarctica, Alaska, Northern Canada, etc.).
Lähde:
 
1. Ukraina pystyy taistelemaan vain riittävästi tuettuna
2. Länsi on ollut haluton sijoittamaan teollisuutta Ukrainaan, se pelkää, että moderni teollisuus päätyy Venäjän haltuun ja käyttöön. Tätä ei sanota ääneen.
3. Jos ukraina saa hyvän rauhan, se on integroitava nopeasti länteen. Koska se on tuossa kohtaa sotilaallisesti ehkä vahvin eurooppalainen valtio. Ja voi valita siksi olla myös hankala kumppanikokelas. Itsetietoinen, vahva ukraina ei välttämättä ole esim. Puolalle mikään ihqu.

Minä uskon, että Trump yrittää tehdä nixonit ja irrottaa venäjän kiinan otteesta. Kreml tietää sen ja maksattaa hinnan neutraliteetistaan. Kiina on usalle Se. Siksi potus ja tsaari tapailevat keskenään. Jos trump onnistuu, niin lähtökohtana on oltava ensin euroopan ja venäjän status quo. Ukraina voi olla hintalappu tälle. Karua, mutta mahdollista.

Status quon takeena on euroopan saaminen sellaiseen sotilaalliseen vetoon, että saappaiden lisäksi on myös henkselit.
 
Kovasti on USA:n retoriikka muuttunut. Valitettavasti ei voi luottaa tämän suuntauksen jatkuvuuteen.

En sekunttiakaan usko Ukrainan saavan Tomahawkeja (millä niitä edes laukaistaisiin?), mutta jospa saisi vaikka JASM/JASM-ER jos kerran ATACMS ei ole antaa.



Ensinnäkin lavetteja voi myydä samassa paketissa.
Toiseksi miksi JASSM olisi matalammalla kynnyksellä kuin Tomahawk?
Jälkimmäinen on alunperin 80 luvun tekniikkaa eikä siinä ole yhtä paljon kopioitavaa örkkilälle tai kiinalaisille.
 
Ensinnäkin lavetteja voi myydä samassa paketissa.
Toiseksi miksi JASSM olisi matalammalla kynnyksellä kuin Tomahawk?
Jälkimmäinen on alunperin 80 luvun tekniikkaa eikä siinä ole yhtä paljon kopioitavaa örkkilälle tai kiinalaisille.
Kun katsoo mitä tahansa lentävää, oli se sitten avaruusraketti tai risteilevä niin noihin ei ole ihmiskunta kehittänyt mitään uutta mekaniikka ja materiaalipuolella sitten jenkkien kuuohjelman. Ainoat parannukset tuon jälkeen ovat tulleet mikropiirien integraation parantumisen pohjalta. Kehittyneemmät tuotantomenetelmät ovat sitten tuoneet nuo aikaisemmin unobtauniumit kuluttajatuotteiksi. Joten ei siellä uusissa aseissa ole muuta kopioitavaa kuin laajempi softa ja sen saa tehtyä niin että ei kaiveta esille chipiltä.

Aseitten antaminen on ihan puhtaasti poliittinen ja tauludellinen kysymys, ei mitään muuta. USA:ssa kansa äänesti että valtion kukkaronyörit laitetaan kiinni joten lahjoitusaseita ei tule. Se on EU joka ne maksaa, niin sitten ei ole ongelmaa.

Yksi asia tässä USA-ryssä suhteessa on nykyisen hyvinvointirahaston kuivuminen ja öljymyynnin kuihtuminen. USA näkee nyt että ryssä kannattaa ajaa konkurssiin ja sitten ostaa halvalla konkurssipesä. Samalla vaihtuu keulamies soveltuvampaan uuden rahoittajan valitsemaan toimitusjohtajaa. Samalla menee tietysti hallituksen puheenjohtaja ja koko hallitus vaihtoon. Joten joko putleri alkaa laulella USA:n tahtiin tai sitten homma ajetaan konkurssin kautta. Ekassa vaihtoehdossa putleri saa pitää päänsä ja ehkä vähän Ukrainaa, jälkimmäisessä menettää molemmat.

Todellinen tavoite on Kiina ja siinä sivussa tosiaan Eurooppaan pitää saada stabiilitila niin että myös ryssälä on irti Kiinasta. Kun ryssälä ja putleri nyt kompuroi kunnolla taloutensa kanssa niin se on avannut tuon konkurssireitin. Öljyteollisuuden tuho nopeuttaa konkurssin tuloa reippaasti.

Näissä isommissa kuviossa on turha haaveilla good-will:istä tai muusta, kyllä tässä on kyse ihan puhtaasti maailmanjohtajuudesta. USA ei tuosta ole luopumassa ja nyt vain sattuu mukavasti niin että Ukrainaa kannattaa tukea ryssää vasten. EU saa tuosta voimakkaasti kasvavan uuden jäsenen ja USA saa tässä pelissä ryssälän taloudellisen vallan. Voitte arvata minkämaalaisilla firmoilla on pätäkkää hankkia ne seuraavan jakokierroksen osakkeet ja palkata riittävästi turvamiehiä tyyliin Blackwater. Eikä tuolta CIA:kaan tule pysymään poissa. En usko että seuraavasta ryssälän omaisuuden uusjaosta malttaa ulkopuoliset länsiyritykset pysyä poissa. Valitettavasti EU:lla ei ole CIA typpistä paksulompakkoista sorkkarautaa takataskussa.
 
Back
Top