Jälkimmäisistä kappaleista, en oikeen nappaa kiinni muuta kuin siitä, että oletat että Venäjän sotilaspiirit toimivat ehkä kurinalaisesti tai sitten eivät.
Eli jos yksinkertaistan nuo 390 sanaasi yhteen lauseeseen, niin me emme tiedä, kuinka yhtenäinen Venäjän armeija on, ja mikä sen vaikutus on Ukrainan alueen kriisiin.
Johannes
Kyllähän me tiedämme mikä Venäjän asevoimien vaikutus on Ukrainan alueen kriisiin/sotaan - ilman Venäjän asevoimien voimakasta puuttumista alueen tapahtumiin esim. elokuussa 2014 ja sen jälkeen asetelma Donbassin alueella olisi nyt hyvin suurella todennäköisyydellä se, että separatismi olisi joko kukistettu tai hajanaiset joukko-osastot/yksiköt kamppailisivat ATO:n joukkoja vastaan rajaseudulla ja mahdollisesti muutamissa taajamissa.
Esim. elokuun 18. 2014 Dmitry Tymchukin blogissa esiintyi seuraava tilannekartta (kartta on jotakuinkin paikkansa pitävä):
Josta voi päätellä aika paljon siitä, että mikä oli separatistien asema tuolloin ja kuinka Donetsk oli joutumassa eristyksiin, käytännössä kaupungista itään separatistien hallussa oli vain yksi suurempi tie ja sitten pienempiä teitä (joista kovinkaan monen kautta ei päässyt LNR:n alueelle), mutta että nämäkin tiet olivat ATO:n tykistön ulottuvilla ja Shakhtars - Torezin seudulla väylä itään oli lähestulkoon katkaistu.
Asetelma keikahti päälaelleen hyvin nopeasti ennen 24. elokuuta 2014 Venäjä aloitti laajat tykistövalmistelut omalta alueeltaan Ukrainaan, tuolloin presidentti Petro Poroshenko ilmoitti maan olevan "ulkopuolisen aggression" kohteena. 27. elokuuta kaksi voimakasta venäläistä motorisoitua osastoa ylitti rajan ja sitä seuranneen viikon aikana invaasio voimistui ja syyskuun alkupuolella hyökkäsivät voimalla Donbassin alueelle ja ATO:n joukot joutuivat perääntymään, osa jäi mottiin Ilovaiskiin tms.
Ilman tätä voimasta tukea Venäjältä separatistit eivät olisi kyenneet kääntämään perääntymistä etenemiseksi, ATO oli edennyt käytännössä kesäkuun puolenvälin kieppeiltä lähtien kaiken aikaa kohden itää ja separatistien asema oli käynyt hyvin tukalaksi ja paikoin jopa epätoivoiseksi. Eli missään nimessä ei pidä väheksyä Venäjän asevoimien roolia Ukrainan sodassa - tai Venäjän roolia.
Mitä tulee Venäjän asevoimiin niin esitetäänpä kysymys:
Milloin on voitu sanoa, että Venäjän asevoimat on yhtenäinen ja että hallinto on voinut täysin luottaa siihen?
Kautta historian asevoimat on pidetty Venäjällä/Neuvostoliitossa hallinnon hallinnassa kovalla kurilla, rangaistuksilla ja sillä, että hallinto on tarvittaessa ulottanut puhdistukset ja kovat otteet hyvin laajalti asevoimiin. Toisen maailmansodan aikana teloitettiin virallisesti yli 150 000 puna-armeijan sotilasta karkuruuden tähden ja oli olemassa useita keinoja rankaista yksilöitä tai kokonaisia yksiköitä.
Venäjällä ja Neuvostoliitossa on perinteisesti turvauduttu erikoisjoukkoihin ja valioyksiköihin (joita pidetään luotettavina) jos on ollut tarve turvautua voimankäyttöön. Tshetshenia on tavallaan poikkeus etenkin ensimmäisen sodan osalta, jolloin alueelle lähetettiin nuorukaisia joilla oli takana olematon koulutus ja joita teurastettiin alueella tuhansittain. Se oli tavallaan osoitus siitä kuinka rappiolla koko yhteiskunta tuolloin oli (nyt se on sitä toisella tapaa).
Vuosikymmenen kestänyt Afganistanin sota osoitti myös sen mitä seurasi jos alueelle sotatoimiin lähetettiin yksinomaa vähemmistöistä koottuja yksiköitä (sodan alussa ajatus oli se, että keski-aasian muslimit olivat soveltuneet sotaan afgaaneita vastaan, koska kulttuuri oli enemmän yhtenevä) - taistelumotivaatio oli kehno ja niinpä lopulta Afganistanistakin kokonaisia divisioonia oli vedettävä pois, koska niiden taistelukyky oli liian matala ja näiden divisioonien tilalle tuotiin pääasiassa venäläisistä (slaaveista) koostuneita joukkoja ja sellaisia joita pidettiin johdolle lojaaleina.
Neuvostoliitossa ja Venäjällä (ml. tsaarin vallan aika) parhaimman ja huonoimman divisioonan/prikaatin tms. ero on ollut aivan liian suuri ja sillä on ollut suuren suuri vaikutus sotamenestykseen ja toisaalta siihen kuinka luotettavina yksiköitä on voitu pitää, ja tämä näkyy edelleen Ukrainassa.
Tietyissä asioissa suuri isänmaallinen sota muodostaa poikkeuksen eli vaikka tuolloin oli karkuruutta ja petturuutta niin vastaavasti oli huomionarvoista uhrihenkeä ja -halua, mutta sanoisin, että enemmän tämä johtui vihollisesta ja oman kodin menettämisestä kuin rakkaudesta Staliniin ja neuvostoyhteiskuntaan (poikkeuksiakin oli eli vakaumuksellisia neuvostoihmisiä aivan kuten vastapuolella oli vakaumuksellisia natseja).
vlad.
