Ukrainan konflikti/sota

EUn Ukrainapolitiikkaa Hollannista, mikähän reaktio tähän nähdään:
"Hollantilaiset haluavat kansanäänestyksen EU:n Ukraina-politiikasta
Hollantilaiset haluavat kansanäänestyksen EU:n ja Ukrainan välisestä vapaakauppasopimuksesta, jonka on määrä tulla voimaan vuodenvaiheessa. Kansanäänestystä ajava nettisivusto kertoi eilisiltana saaneensa kerättyä noin 450 000 allekirjoitusta aloitteen taakse. Hollannin lain mukaan kansanäänestyksen järjestämiseen tarvitaan 300 000 nimeä.
Kansanäänestys olisi neuvoa-antava, joten se ei sitoisi päättäjiä. Hollannin hallitus ei ole vielä ilmoittanut äänestyksen järjestämisestä. Vaaliviranomaisten on ensin tarkastettava allekirjoitukset.
GeenStijl-niminen uutissivusto on tunnettu satiirisella otteella laadituista jutuista, jotka käsittelevät muun muassa maahanmuuttoa ja islamia. Sivusto on myös vahvasti EU-kriittinen, ja kansanäänestyksellä pyritään kyseenalaistamaan EU:n lähentyminen Ukrainan kanssa.

"Äänestys ei estä toimeenpanoa"
EU:n ja Ukrainan vapaakauppasopimuksen tarkoituksena on helpottaa ukrainalaisten pääsyä EU:n markkinoille. Vastineeksi Ukrainalta vaaditaan laajoja uudistuksia, joilla pyritään remontoimaan maan taloutta ja julkista hallintoa.
Hollantilaisen nettisivuston mielestä sopimus on ensi askel kohti Ukrainan EU-jäsenyyttä.
– Onko teiltä koskaan kysytty, mitä ajattelette tällaisesta EU:n laajentumisesta? sivusto kysyy lukijoiltaan.
Ukraina haluaisi EU-jäseneksi, mutta EU suhtautuu asiaan nihkeästi, koska unionin mukaan maa ei ole tähän valmis.
Komission mukaan vapaakauppasopimus Ukrainan kanssa voi tulla voimaan täysimääräisenä vasta, kun kaikki 28 jäsenmaata ovat ratifioineet sen.
– Tähän mennessä 22 maata on ilmoittanut ratifioinnista, sanoi komission tiedottaja Maja Kocijancic tänään Brysselissä.
Sopimuksen osittainen toimeenpano voitaisiin kuitenkin aloittaa jo vuodenvaihteessa, vaikka Hollannin kansanäänestys pidettäisiin vasta sen jälkeen.
Vapaakauppasopimus on osa EU:n ja Ukrainan laajaa yhteistyösopimusta, jonka poliittisia osia on jo pantu toimeen. Vapaakauppaosiota on lykätty Venäjän painostuksesta. Venäjä pitää EU:n ja Ukrainan lähentymistä uhkana omille taloudellisille intresseilleen."
http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/...at-kansanaanestyksen-eun-ukraina-politiikasta
 
Joku epäili että venäjän trollit on valjastettu muukalaisvihan lietsomiseen tällähetkellä.
Eivät taida trolleja kaivata pakolaiskeskustelussa mutta mikä näiden laitosten kohtalo on nykyhetkellä?
 
Joku epäili että venäjän trollit on valjastettu muukalaisvihan lietsomiseen tällähetkellä.
Eivät taida trolleja kaivata pakolaiskeskustelussa mutta mikä näiden laitosten kohtalo on nykyhetkellä?

Trollit ja Venäjän tv ainakin jo pari päivä suu vaahdossa huutaneet kuinka Putler antoi Obamalle turpaan, laittoi hänet konttaus asentoon, ja *piip* *piip*. Eli äskeisestä tapaamisesta New Yorkissa.

Täytyy ymmärttää että sanktiot jatkuu..kai. Vaikka eihän meille kerrota mistä ne kaksi puhuu..Vai kerrotaanko?

Ukrainalainen delegaatio poistui saalista kun botoksinen kääpiö tuli valehtelemaan ja viisastelemaan lukemalla valmiin tekstin. Itse en jaksanut kuunnella loppuun häntä, vaikka kuin pakotin, se on jotain ylivoimaista. Obama puhui ilman kirjoitustekstia.

10YZK+

Pas***jauhajalle näytettiin myös ampumisreikiä tännä Ukrainan lippu. Toisaalta näyttäjät poistettiin salista, tämä ei kuulunut ohjelman..
 
Viimeksi muokattu:
Joku epäili että venäjän trollit on valjastettu muukalaisvihan lietsomiseen tällähetkellä.
Eivät taida trolleja kaivata pakolaiskeskustelussa mutta mikä näiden laitosten kohtalo on nykyhetkellä?

Itse ainakin olen hiljattain alkanut kiinnittämään huomiota rikkinäistä suomenkieltä sisältäviin muukalaisvastaisiin kommentteihin vähän erikoisemmissa paikoissa kuin joku iltiksen kommenttiosio tjsp. Jotenkin pistävät kommenteista esiin kuin märkivät haavat.

Osa trolleista saattaa lisäksi olla ihan hyvin suomenkieltä osaavaa.

edit. Joka tapauksessa epäilen, että enemmistö trolleista on itse asiassa vain hyödyllisiä idiootteja.
 
Viimeksi muokattu:
6gdg+

No nyt se alkanut..ihan hiljaisuudessa, muodollisuudet, sitten se jatkuu ilman lehdistöä..hyvää..55 minuttia - ei silmänäkijöitä:rolleyes: *piruilen*

http://d.pr/i/1398M+
 
Viimeksi muokattu:
Onko syytä uskoa, että siitä tulee?

Syyriassa voitaneen valjastaa käyttöön Venäjän ilma-ase taisteluhelikoptereineen, toisin kuin Ukrainassa. Se vähentää kummasti tappioita, jos paikalle ei tarvitse tuoda prikaatikaupalla jalkaväkeä.

Tosin ilma-aseen riittävyys saattaa olla kyseenalainen, kun huomioi, että jonkun pitäisi ottaa haltuun myös se alue, jolta terroristit on ensin siivottu. Siihen kykenee loppupeleissä vain jalkaväki, ja kysymys kuuluukin, onko Syyrian armeijan joukoilla kykyä siihen?

Onko oikeastaan väliä? Mitä enemmän ryssät tuolla häärää, niin se on poissa muualta. Jos putler nitistää daeshinit, niin heikompi juttu niille (tuskin kuitenkaan tapahtuu). Jos putler alkaa pommittamaan muita ryhmiä (pl. AQ), niin heikompi juttu putlerille, koska eiköhän jenkit jatka näiden tukemista halusi putler sitä tai ei.

Mitä taas tulee jalkaväen riittävyyteen, niin eiköhän se riitä. Tuolla suunnalla maata puoli vaihtuu aika äkkiä, kunhan vain motivaatio sille löytyy. Ja eiköhän putler saa siirrettyä jotakin tsetseeneja tuonne kuolemaan.
 
Uutislinkkejä:
 
Onko oikeastaan väliä? Mitä enemmän ryssät tuolla häärää, niin se on poissa muualta.

Kaikki Syyriaan ja Irakiin laitettavat resurssit ovat tilapäisesti poissa muilta rintamilta, se on totta.

Koetin kuitenkin tuolla viestilläni tuoda keskusteluun sen ulottuvuuden, että maasodankäynti aiheuttaa ihan konkreettisia tappioita: sinkkiarkkuja, palavia panssarivaunuja ja muuta kivaa. Nuo mies- ja kalustotappiot ovat pysyviä, ja ne ovat suoraan pois seuraavan konfliktin vahvuuksista.

Ilmasodankäynti lentokyvyttömiä sissejä vastaan taas ei aiheuta vastaavia tappioita. Länsi on tehnyt ilmaiskuja vaikka kuinka pitkään, mutta koneita on menetetty vain kourallinen (jordanialainen F-16, onko muita?). Operaatio on maksanut lännelle lähinnä polttoainetta, varaosia ja mekaanikkojen palkkoja. Tarvittaessa koneet voitaisiin siirtää kahdessa viikossa uudelle rintamalle vaikkapa Ukrainan tueksi tai Kiinaa vastaan.

Sama koskee, ikävä kyllä, myös Venäjää: ilmavoimilla operoitaessa Syyrian operaatio ei kuluta mitään kriittisiä resursseja. Koneet ovat toki siellä kiinni, mutta tarvittaessa ne voidaan siirtää kahdessa viikossa Ukrainan tai Suomen rajalle. Bonuksena koneiden ohjaajat saavat ihan oikeaa taistelukokemusta, ja konetyypit voidaan kenttätestata kehitystyön ja vientipyrkimysten edistämiseksi.
 
Koneet kuluvat ja ainakaan iivanan vanhemmat koneet eivät kestä kulutusta kuten länsimaiset. Aktiivisten sotatoimien myötä SU-24 ja -25 kalustolle voi tulla tunnit täyteen ennakoitua nopeammin.
 
  • Tykkää
Reactions: krd
Trollit ja Venäjän tv ainakin jo pari päivä suu vaahdossa huutaneet kuinka Putler antoi Obamalle turpaan, laittoi hänet konttaus asentoon, ja *piip* *piip*. Eli äskeisestä tapaamisesta New Yorkissa.

Täytyy ymmärttää että sanktiot jatkuu..kai. Vaikka eihän meille kerrota mistä ne kaksi puhuu..Vai kerrotaanko?

Ukrainalainen delegaatio poistui saalista kun botoksinen kääpiö tuli valehtelemaan ja viisastelemaan lukemalla valmiin tekstin. Itse en jaksanut kuunnella loppuun häntä, vaikka kuin pakotin, se on jotain ylivoimaista. Obama puhui ilman kirjoitustekstia.

10YZK+

Valehtilijalle näytettiin myös ampumisreikiä tännä Ukrainan lippu.

Mikä härveli tuolla naisella on sylissä?
 
Russia’s 6th Tank Brigade: The Dead, the Captured, and the Destroyed Tanks (Pt. 2)

This post originally appeared in Russian on the LiveJournal of Askai707, sled-vzayt.livejournal.com.

English translation by Aric Toler

Translator’s summary:

The following post is the second half of a two-part research project from Askai707. An English translation of the first half can be found here, in which Askai researches the mysterious deaths of two 6th Tank Brigade soldiers during the Battle of Ilovaysk and a Russian T-72B3 tank found on the Ilovaysk battlefield containing the documents of a 6th Tank Brigade serviceman.

In this second part of Askai’s research, his primary findings are that:

  • Two Russian T-72B3 tanks from the 6th Tank Battalion, one damaged and the other destroyed, were in villages near Ilovaysk at the end of August 2014
  • Two Russian servicemen of the 6th Tank Brigade — Ivan Badadin and Evgeny Chernov — were captured by Ukrainian soldiers during the Battle of Ilovaysk
  • Russian servicemen of the 6th Tank Brigade, including a young man named Anton Dmitriyev, posted photographs of themselves in Ukrainian villages near Ilovaysk during the ongoing battle, even going so far as to photograph themselves by a sign of the Ukrainian village name.

Koko artikkeli.
 
Ukraina ja Venäjä eivät anna toistensa lennellä ilmatilassaan:
"Venäjän maanantaisen ilmoituksen mukaan ukrainalaiskoneet eivät saa enää lentää Venäjälle 25. lokakuuta alkaen.
Se on vastaveto Ukrainalle, joka viime viikolla asetti Venäjän kahdelle suurimmalle lentoyhtiölle - Aeroflotille ja Transaerolle - kiellon lentää Ukrainaan samasta päivämäärästä alkaen.
Venäjän päätöksen takana seisoo pääministeri Dmitri Medvedev, joka valtion uutistoimiston Tassin mukaan pyysi maan liikenneministeriötä "ilmoittamaan Venäjälle lentäville (ukrainalaisille) lentoyhtiöille, että heitä kielletään käyttämästä Venäjän ilmatilaa 25. lokakuuta alkaen".
Ukrainan presidentti Petro Porošenko oli ilmoittanut syyskuun 16. päivänä lukuisista pakotteista venäläisiä yrityksiä ja yksityishenkilöitä vastaan.
Ukrainan tarkoitus on rangaista Venäjää Krimin pakkoliittämisestä ja venäläismielisten kapinallisten tukemisesta Itä-Ukrainassa."
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2015092920436750_uk.shtml
 
Itä-Ukrainassa kalustoesittely jatkuu. Tällä kertaa (25.9.) Etyj:n tarkkailijat havaitsivat Kruhlykissä, Luhanskista 31 km lounaaseen, TOS-1 Buratinon.

Lisätietoja TOS-1:stä vaikka tuolta.

upload_2015-9-29_13-58-10.png
 
Viimeksi muokattu:
Koneet kuluvat ja ainakaan iivanan vanhemmat koneet eivät kestä kulutusta kuten länsimaiset. Aktiivisten sotatoimien myötä SU-24 ja -25 kalustolle voi tulla tunnit täyteen ennakoitua nopeammin.

Tuo on validi pointti, joka itseltäni jäi huomaamatta!

Veikkaan kuitenkin venäläisten käyttävän Syyriassa pääasiallisesti uudempaa kalustoa, koska konetappioiden riski on varsin pieni. Ei siis ole pelkoa kalliin koneen menettämisestä. Näin toimimalla säästetään vanhempien rynnäkkökoneiden lentotunteja varsin huomattavasti. Tätä teoriaani tukee se, että median mukaan Syyriassa on nyt ainakin kuusi Su-34 rynnäkkökonetta. Kyseistä konetyyppiä on Venäjällä yli 70 kappaletta, joten eiköhän siitä riitä Syyriaankin vielä paljon lisää. Olettaen siis, ettei Venäjä oikeasti halua vakauttaa tilannetta alueella vaan ainoastaan varmistaa Assadin pysyminen vallassa, jolloin konetarve ei liiku sadoissa vaan pikemminkin kymmenissä.

Muokkaus: Pahkeinen, kyllä siellä Syyriassa on Venäjän käytössä nyt myös Su-24 ja Su-25, olet oikeassa.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka Venäjä leikkii, että Ukrainan tapahtumat ovat jo menneen talven lumia ja koettaa siirtää huomion Syyriaaan, niin Niinistö ainakin muistuttaa että asia ei ole niin:
"Presidentti Sauli Niinistön mukaan Ukrainan kriisi ei ole vielä ohi. Suomi kannattaa kaikkia toimia, joilla Minskin sopimus saadaan toimimaan.
YK:n yleiskokouksessa puhunut Niinistö sanoi myös, että laittomuuksia, kuten Krimin alueen liittämistä Venäjään ei saa eikä pidä hyväksyä."
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/niinisto-krimin-liittamista-venajaan-ei-saa-hyvaksya/708259/
 
Putin jätti sanomatta Novor..-sanan yleiskokouksessa, yrittää siirtää Ukrainan sivuraiteelle:
"Venäjän presidentti Vladimir Putinin eilinen puhe YK:n yleiskokouksessa osoittaa, että Venäjän painopiste on siirtynyt Ukrainasta Syyriaan. Näin arvioi Venäjä-tuntija, toimittaja Jarmo Koponen Puheenvuoro-blogissaan.
Koponen huomauttaa, että Putinin puheessa ei ollut ”sanaakaan Novorossijasta”.
- Venäjän painopiste on siirtynyt Syyriaan. Se on käynyt selväksi. Venäjälle asiaa alleviivattiin jo sunnuntaina kun maan ykköspropagandistin ohjelmassa keskityttiin poikkeuksellisesti muihin aiheisiin kuin Itä-Ukrainassa käytävään sotaan, Koponen kirjoittaa.
Vuosi sitten julkisuudessa kiinnitettiin huomiota Putinin sanavalintoihin Ukrainaa koskien. Uusi Suomi kertoi tuolloin, että Putinin ”Novorossija”-sanan käyttö on tulkittu pelottavaksi viestiksi lännessä. Vuosi sitten Putin kutsui Ukrainan kapinallisjoukkoja ”Novorossijan” eli ”Uuden Venäjän” joukoiksi.
Novorossijalla tarkoitetaan historiallista aluetta, joka sijaitsee osittain nykyisen Venäjän ja osittain eteläisen ja itäisen Ukrainan alueella. Termiä on kuvattu poliittisesti latautuneeksi.
Putin ehdotti eilisessä puheessaan ääri-islamistisen Isis-järjestön vastaista, mutta Syyrian presidentti Bashar al-Assadia tukevaa kansainvälistä koalitiota. Hän puhui toki myös Ukrainasta todeten muun muassa, että Donbasin alueen asukkaiden oikeudet ja kannat tulisi ottaa aidosti huomioon."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/120168-havainto-taman-sanan-putin-jatti-sanomatta
 
Pieniä havaintoja.

- 26.9.2015 joutui 33. MekVuoristoPr iskuosastohyökkäyksen kohteeksi Primazovskyissa lähellä Itä-Ukrainan rajaa (Venäjän puolella).

Taganrogin lentokentälle viikonlopun aikana yhteensä kymmenellä lennolla 5 x AN-124 ja 5 x IL-76MD:
- 2 pataljoonaa = 1 MEKP, 1 RAKHPSTO
- lentäneitä sotilaita on ollut 900 ja kalustoa 2 660 tonnia.

Tänään Ukraina ja Venäjä ovat sulkeneet ilmatilansa toinen toisiltaan.
 
Uutislinkkejä:
 
Putin jätti sanomatta Novor..-sanan yleiskokouksessa, yrittää siirtää Ukrainan sivuraiteelle:

Putin ehdotti eilisessä puheessaan ääri-islamistisen Isis-järjestön vastaista, mutta Syyrian presidentti Bashar al-Assadia tukevaa kansainvälistä koalitiota. Hän puhui toki myös Ukrainasta todeten muun muassa, että Donbasin alueen asukkaiden oikeudet ja kannat tulisi ottaa aidosti huomioon."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/120168-havainto-taman-sanan-putin-jatti-sanomatta
Koko Putinin puheessa ei ollut mitään uutta - samoja kyynisiä toistoja. Hän ainakin otti jo Donbassin alueen asukkaat huomioon, tuhosi heidän infran.

"Obama Putinista: "Taas tämä kirottu tuntemattomuus - tulevatko heidän joukot taistelemaan ISISta vastaan vai auttavatko Asadia tuhoamaan sunni kansan"

"Pelastaaksen Asadin persetta, Putin heittää Venäjää keskiaikaisen uskontosodan shiojen ja sunnien keskelle"

28 сент.
Andrei Piontkovsky ‏@apiontkovsky
"Meidän (Venäjän) kokoama islamilaisen vallankumouksen vartioiden koalitio, irakilaisten shiojen militsia ja Hizbollan militantit - ovat saman luokan terroristeja kuten ISISkin" 28 сент.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top