Ukrainan konflikti/sota

Juu tuon uutisjutun perusteella. Puolin ja toisin saattaa kuri ja järjestys olla heikolla tasolla. Ymmärrettävää olosuhteet huomioon ottaen. Saisi jo tilanne rauhoittua jotta miehet pääsisivät läheistensä luo.

Eli siis yhden uutisjutun perusteella teit varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen rappion tilasta. Sitä en kiistä etteikö kurittomuutta esiinny mutta en nyt näkemäni ja lukemani perusteella ryhtyisi tekemään sellaista johtopäätöstä, että "rappio rehottaa vahvasti myös Ukrainan armeijassa".

Valitettavasti nyt ei ole aikaa avata aihetta tämän tarkemmin mutta jos myöhäsillasta aikaa on kirjoittelulle, yritän avata ajatustani siitä, että teet hiukan liian hätiköityjä johtopäätöksiä tarkemmin.

vlad
 
Sä olet asiantuntija ja mä ainostaan luen noita uutisia. En niin vakavissani ole kirjoituksissani. Onneksi olen saanut lukea sinun analyysejä Ukrainasta. Ne ovat erittäin mielenkiintoisia ja ennenkaikkea tietopohjaisia.
Tuossa uutisjutussa sain käsityksen, että jos etulinjassa on känniukkoja, niin se ei voi olla yksittäinen tapaus.
 
No ei ollut tarkoitus turhan ankarasti piikitellä sinua - pahoittelut siitä.

En minäkään kiistä etteikö paikoin ongelmia ole, kuten on jokaisessa pitkään kestäneessä sodassa kun asetelma on epävarma ja epätietoisuus jatkuu liian kauan aikaa, mutta en kuitenkaan yksittäistapausten perusteella ryhdy vetämään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä etenkään kun ei tiedä kaikkia taustoja. Toki ETYJ: eli OSCE:n tarkkailijoiden uhkaaminen on kaikella tapaa tuomittavaa mutta kun tietää edes jollain tasolla sen millainen tilanne alueella on ja millainen epäluottamus OSCE:en kohdistuu niin on suoranainen ihme ettei tähän mennessä tarkkailijoita ole ammuttu ukrainalaisten toimesta.

Artikkelissa kuitenkin oli kyse etenkin ukrainalaisten puolelta yksittäisittäistapauksista mitä tulee OSCE:n tarkkailijoiden uhkaamiseen - kevään ja kesän ajalta niitä on joitain kappaleita (sisältäen kulkemisen estämisen ilman väkivallalla uhkaamista) ja pari kertaa on myös ukrainalaisten toimesta tulitettu OSCE:n UAV:tä. Jos vertaa tapahtumia (arvioni perustuvat OSCE:n tiedotukseen, johon on luotettava) Itä-Ukrainassa, niin kokonaisuudessaan asetelma on se, että ukrainalaisten puolella rikkomuksia on tarkkailukohteiden määrään verrattuna varsin harvoin, jos huomioidaan kaikki rikkomukset eli myös ne havainnot jolloin varastoista on kadonnut sinne siirrettyjä raskaita aseita, niin rikkomuksia ei välttämättä tapahdu edes viikoittain. Sen sijaan näiden ns. kansantasavaltojen puolella raportoidaan rikkomuksista lähes päivittäin - mukana uhkailua, kulun estämistä, siviileiden harjoittamaa uhkailua (jonka spontaaniutta on syytä epäillä), aseiden ja asejärjestelmien katoamisia, UAV:iden/dronejen tulittamista (viime viikolla ammuttiin alas 1 OSCE:n UAV). Ja toki jos jokainen tulitaukorikkomus kielletyillä aseilla laskettaisi, rikkomuksia olisi päivittäin suuria määrä.

Tämä "kansantasavaltojen" jatkuvien rikkomusten määrä heijastuu nykyään myös Ukrainan puolelle. Miehet alkavat olla turhautuneita, koska vihollinen rikkoo jatkuvalla syötöllä kaikkia Minsk II sääntöjä ja heillä tilanne on se, että takaisin saa ampua vain itsepuolustukseksi ja torjuttaessa vihollisen hyökkäystä. (No on tunnustettava, että toisinaan myös ukrainalaiset ottavat hiukan "ennakkoa"). Suurinta närää synnyttää juuri tämä selkeä epäsuhta ja samalla venäläiset pyrkivät hyötymään OSCE:lta saamastaan tiedosta, OSCE:n riveissä operoivat venäläiset vuotavat tietoja rintamalinjan toiselle puolelle - kiva tilanne sotilailla rintamalla kun "sotaan osallistumattoman" Venäjän miehiä on mukana OSCE:n toiminnassa ja samat miehet välittävät tietoa "kansantasavaltojen" puolelle. Viimeksi jokin aika sitten eräs venäläinen jäi kiinni siitä, että luovutti OSCE:n lennokkien lento- ja reittisuunnitelmia eteenpäin venäläisjoukoille "kansantasavaltojen" puolella.

Ymmärrän monilta osin ukrainalaisten turhautumisen ja kasvavan luottamuspulan - mutta eihän se tarkoita, että hyväksyn voimatoimilla uhkaamisen tai niiden käytön tarkkailijoita kohtaan.

vlad
 
18 maata on antanut Ukrainalle virallista apua. Turkkikin on antanut millin.

The amount of non-lethal military assistance to Ukraine between January 1, 2014 and July 15, 2016 for the 18 in US dollars is as follows, the ministry said:

The United States $117,573,368
Canada 23,641,521
Poland 5,421,745
United Kingdom 4,975,847
Australia 4,682,498
China 3,400,000
Turkey 1,052,568
Slovakia 774,543
Norway 629,501
France 594,020
The Netherlands 500,000
Spain 258,419
The Czech Republic 245,782
Albania 226,388
Lithuania 116.201
Switzerland 31,928
Latvia 31.125
Denmark 21,300

Tähän loppuun voisi tietysti lisätä

@Stagideus xx
 
Jonkinlaista "info-sodankäyntiä" joka puolella , vai miten tuon sanoisi ?

Venäjän keskuspankki julkaisi 1.8 viiden ruplan juhlarahoja teemalla : pääkaupungit jotka neuvosto-armeija vapautti natsi-Saksan miehityksestä.
Vilnasta on myös tuollainen kolikko , Liettuan ulkoministeri kommentoi tuota teemaa sanoin : Neuvostoliitto ei vapauttanut Liettuaa , vaan miehitti.

Venäjän viiden ruplan kolikko Kiovasta :

5rKievR.png

Samoihin aikoihin Ukrainan keskuspankki julkaisi viiden hrivnan kolikon teemalla : Krimin tataarien kyyditykset ( jotka Stalinin Neuvostoliitto järjesti ).

Tataarien pakkokyyditykset ovat kiistämätön tosiasia , mutta Venäjän teema kertoo vain puolet totuudesta.

12472493_1760117880939549_8859591866828221905_n.jpg

http://www.cbr.ru/press/pr.aspx?file=01082016_160357coins.htm
http://abnews.ru/2016/08/03/mid-litvy-vystupil-protiv-rossijskix-monet-s-vilnyusom/
http://www.segodnya.ua/ukraine/v-seti-pokazali-neobychnuyu-novuyu-monetu-5-grn-s-krymom-739768.html
 
DNR & DONi:n Tatjana Jegorova/Egorovan tilille on murtauduttu ja sieltä on vuodettu toimittajien akkreditointiarvioita ja mahdollisesti muutakin "sälää" - en ole päässyt vielä tutustumaan artikkelia tarkemmin aineistoon:

Ja Radio Svobodassa: "Русофоб, убрать из Донецка!"

http://www.svoboda.org/content/article/27900014.html

Suomalainen Janus Putkonen mainittu - jälleen kerran - tekstissä (ja vähemmän mairittelevassa roolissa).

vlad
 
Felgengauer näkee, että maailman huomion ollessa muualla Venäjä saattaa aloittaa "rauhanturvaoperaation" Ukrainassa. Tätä pohjustetaan taistelujen kiihdyttämisellä. Lännen oletetaan olevan riittävän suurissa omissa vaikeuksissa, jotta siitä olisi liiemmin harmia.

Voisi hyvinkin olla. Hommaa on ainakin pedattu kaikilla tasoilla myös läntisissä yhteiskunnissa. Onko kaura pian kypsää?

http://windowoneurasia2.blogspot.fi/2016/08/moscow-likely-to-resume-its-attack-on.html?m=1
 
Mikä olisi joukkojen tavoite venäläisillä?
Käsittääkseni Ukrainan armeijan suorituskyky on kuitenkin parantunut sitten alun, joten aikamoista mättöä luvassa. Mukaan tulisi kyllä ilmaelementti, joka voisi kallistaa vaakaa.
 
Enpä tiedä.

Selkeä muutos olisi tietysti jo Donbasin virallinen miehittäminen. Ei enää tarvitsisi teeskennellä mitään. Samalla voisi tietysti uhrata viimeiset sepot hiukan tuettuina nappaamaan pari avainkohtaa. Kiirettä ei tunnu olevan, mutta homma on tulilla ja kansainvälinen tilanne suotuisa. Olympialaisten aikaan voisi kiihdyttää ja Yhdysvaltain presidentinvaalit voisi olla otollista aikaa myös. Tai myöhemmin.

Slice by slice. Salami tactics.
 
Jaa. Voipi hyökätä kyllä. On senkin puolesta todisteita.
Vaan eikös juuri EU horju pakotteiden kanssa? Kunhan antavat olla vielä jonkin aikaa, niin Krim julistetaan varmaan unohdetuksi ja palataan arkeen. No eipä Putin tähänkään mennessä ole noudattanut mitään logiikkaa.
 
Jos olisin venäläinen kenraali, olisin huolissani, koska maayhteys Krimille puuttuu. Mikäli matka on liian pitkä, voisi ainakin vähän laajentaa ja hankkia asemia. Marinka nyt ainakin. Ukrainan voisi myös pakottaa neuvottelupöytään, ja tähän tarvitaan länttäkin, joka kyllä pitää peloissaan siitä huolen, että joku epäedullinen Minsk saataisiin. Sitten voi laajentaa joskus taas.

Typerää, että EU horjuu, juuri kun raha oikeasti alkaa Venäjällä loppua. Mutta kyllä sitä sotahommaan on jäljellä ja herrojen huvialuksiin. Muu yhteiskunta romahtaa. Kun operaatio on kaikkien tasojen, jokainen pakotteista pois pyrkivä Vanhasesta Tsiprasiin on vaikutuksen alla. Mutta Merkel ja Hollande päättävät. Jos he uhrasivat 100 000 syytöntä turkkilaista ja vielä viattomammat siviilit Aleppossa, en epäile, etteikö kykyä uhrata Ukraina tarvittaessa reaalipolitiikan alttarille löydy. Trump on tärkeä kortti. Clinton jatkaisi Venäjän pakotteita.

Tässä voi Putinilla olla kilpajuoksu aikaa vastaan. Jos pakotteista luovutaan, hänellä ei enää ole mitään hätää.
 
Ukrainan armeijan on pakko olla vahvempi ja kokeneempi. Ja toivon mukaan viides kolonna on saatu siivottua pois kenraaleista edes jollain tavalla. Venäjällä olisi tiukka vastus edessään.
 
Ukrainan armeijan on pakko olla vahvempi ja kokeneempi. Ja toivon mukaan viides kolonna on saatu siivottua pois kenraaleista edes jollain tavalla. Venäjällä olisi tiukka vastus edessään.

Eivät he aio sellaista sotaa kuin sotana pidämme. Vähän sitäkin (Ukrainassa) mutta paljon muuta. Se muu sota on käynnissä. Länsi taas ei tiedä olevansa siinä sodassa. Siksi se on altavastaaja ja vähän ihmettelee, miksi suksi ei luista ja kaikkia koohoja nousee esiin...
 
Osaakos joku sanoa mikä on tilanne tämän hetken suhteen Ukrainan armeijan kalustolla?
Lähteeni on vain tämä, ja erikoisesti kiinnostaa mainittujen T-84:n ja T-80:n tilanne. Samoin se, missä kunnossa iitee on.
https://en.wikipedia.org/wiki/Equipment_of_the_Ukrainian_Ground_Forces

Ukrainan armeijan on pakko olla vahvempi ja kokeneempi. Ja toivon mukaan viides kolonna on saatu siivottua pois kenraaleista edes jollain tavalla. Venäjällä olisi tiukka vastus edessään.

Yksityiskohtaisia tietoja on vaikea löytää.

Pari viikkoa sitten Ukrainan valtion tehdas Ukroboronpron ilmoitti toimittaneensa kahden vuoden aikana noin 13000 "yksikköä" tekniikkaa armeijalle.
Luku sisältää kaikki : uudet , modernisoidut sekä vanhat remontoidut kalustot. ( ehkä vielä toimivan kaluston pikkukorjaukset ja huollot , en tiedä ).

Ukroboronpron nettisivuilla on havaintokuva jota ei pysty linkittämään :
http://ukroboronprom.com.ua/uk/ukro...ozbroyennya-i-tehniky-u-vijska-za-2-roky.html

Pyörillä ja teloilla kulkevia pelejä toimitettu yli 3000 , yli 2000 raketinheitintä,
Tuossa 13 tuhatta luvussa on mukana mm. viestintävälineet , agregaatit , ym.
Tuskin Ukrainalla on nyt 412 lentävää lentokonetta/helikopteria , kyse on moottoreista , ja jostain muusta lentokonetekniikasta.

Armeijassa ovat uudistukset jatkuvat.
Turtsinovin mukaan tärkein asia uudistuksissa on sotilaiden luopuminen Venäjän suhteista.

Siirtyminen sopimus-sotilaisiin on menossa.
Vuoden alussa heitä oli noin 43 000 , ja 20 000 on tarkoitus palkata lisää vielä tänä vuonna.
Kahden vuoden aikana kuudessa mobilisaatio-aallossa on käynyt 210 000 henkilöä , neljä aaltoa on jo ainakin kotiutettu , tänä vuonna kotiutukset ovat jatkuneet.
Seitsämäs on suunnitteilla.

http://gordonua.com/news/war/ukrobo...tys-edinic-vooruzheniya-i-tehniki-141842.html
http://gordonua.com/news/politics/t...-sovetskogo-otnosheniya-k-soldatu-144015.html
http://gordonua.com/news/war/minobo...ys-voennosluzhashchih-v-2016-godu-144070.html
http://gordonua.com/news/politics/t...orye-segodnya-nahodyatsya-v-armii-144027.html
 
Eläkket on aika hyvin käytetty venäjällä, mutta ei tietoa käyttikö kaiken.Kansalaisten eläkerahoilla soditaan. Kuitenkin täytyisi jostain saada tietoon kuka tai ketkä valtiot lainoittavat Venäjää tällä hetkellä. Sellainen mukava kutina, että sotakassaa rahoittaa joku muukin.
 
Back
Top