Ukrainan konflikti/sota

Putkonen tuntuu olevan kovin järkyttynyt tapauksesta. Voi olla tietysti, että kaveria järkyttää tieto siitä, että joku hankkiutuu eroon näistä "kansantasavaltojen" keskeisistä henkilöistä. Mielenkiintoisinta tässä olisi tietää, mikä tuo "joku" on. Vahvasti uskaltaisin veikata Venäjän valtiolla olevan osuutta asiaan. Pistää miettimään, onko Zakharshenkokaan pitkässä juoksussa turvassa. Ja tietysti Putkosen tulevaisuus siinä vaiheessa, kun Venäjä kuoppaa lopullisesti nämä tasavaltansa. Mieluusti näkisin herran Suomessa vastaamassa puheistaan laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan.
Miksi?
Eihän Putkonen ole rikkonut Suomen lakeja. Miksi hänen pitäisi tulla tänne vastaamaan teoistaan?

Kaiken järjen mukaan hän on ensisijaisesti vastuussa teoistaan Ukrainan valtiolle. Vaihtoehtoisesti lienee paras ratkaisu että ko. alueen toimijat hoitavat hänen osaltaan vastuukysymykset paikallisesti.
 
Jos luit lyhyen tekstini tarkkaan, sanoin toivovani hänen joutuvan vastaamaan puheistaan suomen laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Kaiken järjen mukaan hän on ensisijaisesti vastuussa teoistaan Ukrainan valtiolle. Vaihtoehtoisesti lienee paras ratkaisu että ko. alueen toimijat hoitavat hänen osaltaan vastuukysymykset paikallisesti.
Kaveri puhuu avoimesti aikeenaan olevan kansantasavalta Suomeen tavalla tai toisella. En ole oikeusoppinut. Täyttävätkö vallankumouspuheet jonkun rikoksen tunnusmerkistön, osaa joku muu sanoa paremmin. Suomen laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan kaveri kuitenkin avoimesti puhuu. Sanoin toivovani, ja edelleen toivon, että joku vastuu näistä puheista on.

Ukrainan viranomaisilla olisi varmaan juteltavaa Putkosen kanssa. Onkohan muuten Suomella ja Ukrainalla olemassa luovutussopimus? Siis jos Ukraina julistaa kaverin etsintäkuulutetuksi ja Putkonen astuu Suomen kamaralle. Olisiko luovutus Ukrainaan mahdollinen?
 
Olen kyllä samaa mieltä, sillä erotuksella että putkonen ja tämä toinen hermanni (se läski jonka nimeä en muista) kuuluisi saunan taakse ja nappi ottaa...
 
Kaveri puhuu avoimesti aikeenaan olevan kansantasavalta Suomeen tavalla tai toisella. En ole oikeusoppinut. Täyttävätkö vallankumouspuheet jonkun rikoksen tunnusmerkistön, osaa joku muu sanoa paremmin. Suomen laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan kaveri kuitenkin avoimesti puhuu. Sanoin toivovani, ja edelleen toivon, että joku vastuu näistä puheista on.

Ukrainan viranomaisilla olisi varmaan juteltavaa Putkosen kanssa. Onkohan muuten Suomella ja Ukrainalla olemassa luovutussopimus? Siis jos Ukraina julistaa kaverin etsintäkuulutetuksi ja Putkonen astuu Suomen kamaralle. Olisiko luovutus Ukrainaan mahdollinen?

Suomessa saa puhua, kannattaa ja kampanjoida vapaasti yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseksi. Väkivalta ja aseellinen toiminta on kielletty..ainakin oikeistolaisiksi mielletyiltä henkilöiltä/ryhmiltä. Toki vasemmisto saa meillä rikkoa lakeja sekä käyttää väkivaltaa vapaammin.

Monissa vihollisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneissa maissa, ulkomailta vihollisen tueksi saapuneita ulkomaisia rikollisia, terroristeja, kansalaisten murhaajia ja heidän tukijoitaan pidetään kaikkien inhottavimpina/niljakkaimpina otuksina. Sitähän he kieltämättä ovat. Täytyy vain toivoa että nämä murhaajat(murhaajien apurit) joutuisivat vastuuseen teoistaan, paikallisten tuomitsemina.
 
Miksi?
Eihän Putkonen ole rikkonut Suomen lakeja. Miksi hänen pitäisi tulla tänne vastaamaan teoistaan?

Kaiken järjen mukaan hän on ensisijaisesti vastuussa teoistaan Ukrainan valtiolle. Vaihtoehtoisesti lienee paras ratkaisu että ko. alueen toimijat hoitavat hänen osaltaan vastuukysymykset paikallisesti.

Tai jos on rikkonut, niin rikkomus on ollut niin vähäinen ettei ole katsottu tarpeelliseksi nostaa syytettä tai aloittaa esitutkintaa - näin voi päätellä sen tekemäni tutkintapyynnön (Bäckman & Putkonen) perusteella, johon lopulta valtakunnansyyttäjävirasto antoi päätöksen ettei Suomessa ole tapahtunut rikosta, josta olisi aihetta aloittaa esitutkinta. Sen sijaan ilmaisivat asian siten, että Ukrainan viranomaisten esittäessä virka-apupyynnön, sitä tullaan antamaan - no kieltäytyminen liene hyvin vaikeaa tällaisen pyynnön tullessa.

Toisaalta vuodessa on paljastunut varsin paljon lisää raskauttavaa aineistoa, joten tiedä mikä merkitys tällä aineistolla olisi jos joku tekisi Putkosesta uuden tutkintapyynnön tänään.

vlad
 
Sinne meni ja komiasti. Kuka oikeasti on vastuussa onkin mielenkiintoinen juttu.

14724546_10157636035975451_990350580992891070_n.jpg
 
Nyt kun asiaa siellä ladon takana jo sivuttiin, niin kysympäs enemmän tietäviltä että onko Suomessa yhä käytössä kuolemanrangaistus maanpetturuudesta, edes sota-aikana?
 
Asiaa voisi tietenkin kysyä myös googlelta, sen verran selkeästi määritettävästä faktatiedosta kun on kyse. Ja google ohjaa Wikipedian artikkeliin Kuolemanrangaistus Suomessa, jossa todetaan:
Rauhanaikainen kuolemanrangaistus poistui lopullisesti Suomen laista vuonna 1949 ja sodanaikainen vuonna 1972.
 
Asiaa voisi tietenkin kysyä myös googlelta, sen verran selkeästi määritettävästä faktatiedosta kun on kyse. Ja google ohjaa Wikipedian artikkeliin Kuolemanrangaistus Suomessa, jossa todetaan:
No muotoillaanhan uudestaan takaportti auki eli onko siinä lakipykälässä porsaanreikää kriisiajoille kuten monen periaatteessa kuolemanrangaistuksen lopettaneen maan lakikirjassa on. Tai mahdollisuus palauttaa teloittaminen sota-ajaksi. Sen että on poistunut sellaisenaan rangaistusmahdollisuutena tiedän kyllä. Mutta yllättävän usein noihin on jätetty se takaportti.

Edit. Vai onko se vaan niin että se palautetaan kun ylijohto niin määrää, julkisesti tai ei.
 
No perustuslaissa tuo kielletään aika yksiselitteisesti, ja käsitykseni mukaan perustuslakia "painavampaa" lakia ei ole olemassa.
7 §

Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen

Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
 
No niin, ei yllätä sitten laisinkaan. Zahartsenko ja Denis Pushilin kiljuvat yhdessä kuinka "Kiova on vastuussa" Motorolan kuolemasta.

Voi tietysti ollakin. Kerran keskellä Donetskia ammuttiin kolme venäläistä elektronisen tiedustelun ja häirinnän avainupseeria keskellä päivää. Tekijöistä ei mitään käryä. Donetsk on iso kaupunki, siellä on myös sissejä. Olisiko Motorola kuitenkaan Kiovalle ollut mitenkään tärkeä maali? No, ehkä sotarikostensa tähden.

Toistaiseksi luotettavampi selitys lienevät jäsentenväliset ristiriidat.
 
Jäsentenväliset ristiriidat ovat nousseet spekulaatioissa esille, seuraava nimi on ainakin esiintynyt Motorolan "sivuun raivanneena" henkilönä:

"Myös Motorolan kohdalla esiin on noussut sosiaalisessa mediassa spekulaatiot ”kansantasavallan” sisäisestä välienselvittelystä, että Motorolan olisi raivannut pois pelistä Pyatnashka prikaatin komentaja Akhra ”Abkhaz” Avidzba."

vlad
 
Back
Top