Ukrainan konflikti/sota

Mitäpä kuvittelet että olisi tapahtunut jos Ukrainalaiset olisi vastanneet provokaatioon ampumalla pari hyökkääjää ja mahdollisesti torjuneet valtauksen?
Lähitaistelussa vastapuoli ei pääse käyttämään ylivoimaista tulivoimaansa osastona. Jos tappiosuhde olisi ollut 1:1 niin miettisivät kahdesti ennen kuin yrittävät toisen kerran.
 
On tässä positiivisiakin asioita kun Venäjä "näyttää todelliset karvansa". 2014 pakotteiden alkamisen aikaan täällä itkettiin kuinka paljon vinti kärsii kun Venäjä on tärkeä kauppakumppani..
Jopa hullut iranilaiset ajattollahit eivät antaneet käskyä ampua vierasmaalaisia sotilaslaivoja (vaikka olisi ihan sammuneita ja virran mukaan tuottuja heidän aluevesiin), ne ovat pidättäneet ne ja seuraavana päivänä palauttaneet amerikkalaisille laivaston kaikkineen kuten olikin.
Sulkea Hormuzin salmi ja ampua kohti laivoja ne säännöllisin välein uhkavat, mutta käytännössä ne eivät uskalla realisoida uhkaukset, koska eivät ole lopullisesti seonneita ja ymmärttävät että tämä olisi jo sota, (koko maailmaa kohtaan, sota, jota ne häviävät).

Joten hulluden tasoltaan putinin Venäjä ylitti Iranin, sijoittuen samalla samalle tasolle P-Korean kanssa. Vain nämä kaksi maata ammuskelevat ja miehettävät vieraita sotilaslaivoja, kuten myös käyttävät kemiallisia aseita, poliittisia murhia ja uhittelevat muuttaa USA:ta "säteileväksi tuhkakasaksi".
P-Korea kauan sitten ja oikeutetusti on taloudellinen izgoi, roistovaltio, jonka kohtaa käytetty tuntuvat sanktiot. Toivon että samanlainen sanktioiden pakettia lähitulevaisuudessa asetetaan Venäjäänkin, totaalinen kaupallinen embargo (inc.öljy,kaasu, metallit), kytkeminen pois maailman finanssi järjestelmästä, kaiken korkeateknologian myyntikielto sinne, henkilökohtaiset sanktiot kaikille regimen kanssa työskenteleville ja sen sotilalliselle johdolle.
 
Viimeksi muokattu:
Lähitaistelussa vastapuoli ei pääse käyttämään ylivoimaista tulivoimaansa osastona. Jos tappiosuhde olisi ollut 1:1 niin miettisivät kahdesti ennen kuin yrittävät toisen kerran.

Kyllä se kynnystä nostaa. Kun turkkilaiset ampuivat venäläiskoneen marraskuussa 2015, mietittiin heti, että mitä nyt. No, seuraus oli, että venäläisten lentely Turkin puolella loppui ja suunnistustaito parani.
 
(käänsin muokaten)

Venäjän valtion tiedotusvälineet jatkavat Ukrainan kyykyttämistä ja juhlivat sillan viimeistelyä ja mainostavat taloudellisia ihmeitä Krimillä (kotimaisiin tarkoituksiin).

Se synnyttää revanssihaluja Ukrainan kansassa.

Krim on edelleen miehitetty ja nykyiset pakotteet ovat ensisijaisesti sidoksissa Minskin prosessin etenemiseen Donbassin osalta. Minskin puitteissa ei ole tapahtunut edistystä myöskään Venäjän etujen kannalta.

Putin on sallinut pommittajien ja Iskender-ohjusten sijoittamisen Krimille. Venäläisten tuki Putinin hallitukselle on jatkuvasti vähemmän riippuvainen maan taloudellisesta hyvinvoinnista mutta enemmän Venäjän esiintymisestä suurena voimana. Krimin liittäminen on tehostanut Putinin suosiota, vaikka vaikutus vähenee. Siksi Venäjä ei todennäköisesti ota taka-askeleita Ukrainan kriisissä.

Ukraina on tehostanut sotilaallista kykyään. Yhdysvaltojen toimittamat Javelinit ovat vain pieni osa näistä ponnisteluista. Ukraina saattaa pystyä parempaan kentällä halutessaan.

Ukrainan kotimaan politiikka kuitenkin pahentaa tilannetta. Presidentinvaalit ovat maaliskuussa 2019. Uusimmissa kyselyissä entinen presidentti Petro Poroshenko on edellä pääkilpailijansa Julia Timošenkoa.

Timošenkon vaalikärki, pysähtynyt Minsk-prosessi, Ukrainan jatkuvat taloudelliset ongelmat, raju korruptio sekä väitteet, joiden mukaan Poroshenko on mukana hämäräbisneksissä, vähentää Poroshenkon mahdollisuuksia pysyä vallassa. Poroshenkon paras vaihtoehto on esitellä itsensä onnistuneeksi tai ainakin vakuuttavaksi sodanjohtajaksi. Poroshenkon äskettäinen muutos sotatilalain asettamiseksi vahvistaa tämän näkemyksen. Ukrainan eliitin aikasemmat väännöt ja Timoshenkon kyseenalainen tausta eivät tee optimistiseksi.

Länsi puolestaan näyttää, ettei se ole kiinnostunut tehokkaasti puuttumaan peliin. Tämä jatkunee Trumpin ja Brexit-prosessin vuoksi. Yhdistynyt kuningaskunta lähtee virallisesti Euroopan unionista kaksi päivää ennen Ukrainan presidentinvaaleja.

Sota ei ole todennäköinen, mutta sen vaara on todellinen.

- Jonas Driedger

The Coming War over Ukraine?


https://nationalinterest.org/feature/coming-war-over-ukraine-37177
 
Saamani tiedon mukaan ukrainalaisia loukkaantui kolme. Parlamentissa ei puhuttu enää kuudesta haavoittuneesta. Ovat hoidossa Krimillä. Muista 20 miehistön jäsenestä ei ole tiedotettu. Poroshenko saapui 20 min sitten parlamenttiin.
 
Sotatilalaki astui äsken voimaan, äänin 276-30.

Ilmeisesti aika moni vakuuttui Venäjän muodostamasta välittömästä uhasta.

Yksityiskohdat on vielä vähän epäselviä, mitkä alueet jne..

Edit. Voimassaolo alkaakin vasta 28.11., kesto 30 päivää. Koskee alueita, jotka rajoittuvat Venäjään, Transnistriaan sekä miehitettyihin alueisiin.
Edit2. + Asovanmereen (Zaporižžja). Yhteensä 10 aluetta.
 
Viimeksi muokattu:
Sotatilalaki astui äsken voimaan, äänin 276-30.

Ilmeisesti aika moni vakuuttui Venäjän muodostamasta välittömästä uhasta.

Yksityiskohdat on vielä vähän epäselviä, mitkä alueet jne..

Sen pitäisi olla jonkinlainen "muutettu" sotatilalaki. Alkaa 28.11 ja onko se nyt ensin 30 päivää.
 
Pitää taistella. Se on paras strategia. Onhan se jo Ukrainassakin nähty, mihin johtaa se, ettei tee mitään. Kaikki menee, viipale viipaleelta kuitenkin. Kun tekee, eteneminen hidastuu tai loppuu.

Suomen ja Ukrainan välillä on sellainen ero että täällä taistellaan. Heitin hiukan huumorillakin toisessa ketjussa että maakunnissa on aika paljon persuja hirvikivääreineen, kun on mediassa ollut väitteitä "persupuolueen itäänpäin suuntautuneisuudesta". Jokainen tietää mitä tehdään jos "talon pihalla" tai torilla on lauma tunkeilijoita. Se on geeneissä.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tuolla sotatilalla jotain konkreettista mukana?
Karkeasti ottaen mahdollistaa siviilioikeuksien rajoittamista, laajentaa viranomaisten oikeuksia ja toimintamahdollisuuksia.

Jotain yksityiskohtia: ei erityisiä mobilisaatioita, kansan kokoontumisrajoituksia tai taistelun kiihdyttämisiä miehitettyjen alueiden kohdalla. Reservin valmiustasoa nostetaan.

Edit. Tietysti, jos Venäjältä tulee suurempaa aggressiota, sotatila alkaa koskea koko maata ja niin pois päin.
 
Hyvä BBC:n yleiskartta tapahtuma-alueesta.

_104495066_ukraine_crimea_russia_v3_640-nc.png
 
Kyllä se niin taitaa olla että Ukrainan ja Venäjän välien selvittely jää heille keskenään. Eurooppalaiset ovat oikeasti aika kaukana siitä yhteydestä mikä tämän sukupolven ajan on maiden väleihin luonut perustan.
Krimin asiaa on vaikeaa ratkaista EU näkökulmalta koska EU ei ole siinä lähihistoriassa ollut edes osallinen. Neuvoja ja tavoitteita voi toki antaa, mutta voiman laki ajaa edellä.
.
 
Back
Top