Ukrainan konflikti/sota

Jenkkien tiedustelun uuden raportin mukaan on yli 50% todennäköisyys että kahden viikon päästä venäläiset aloittaa sotatoimet ukrainassa. Kummasti osuu samalle päivälle kun Biden ja putin neuvottelee ukrainan tilanteesta "10.1.2022" Eli sota voi jo alkaa Maanantaina/tiistaina 10-11.1.2022

Jenkitkin liene laskeneet neuvottelupäivän siten että saadaan pari viikkoa kulutettua otollisimman hyökkäyspäivän ympäristöstä. Putte varmaan odottelee siihen asti koska on julkisesti lupautunut pöytään.

Tai sitten Venäjä yrittää ostaa itselleen toimintarauhaa pariksi viikoksi ja toimii ennen tuota sovittua neuvottelupäivää. Siihen väliin osuvat sopivasti uuteenvuoteen ja juliaanisen kalenterin jouluun liittyvät pyhäpäivät.

Joku muukin on sitä mieltä, että jotain voi tapahtua. Yhdysvaltain lentotukialusosastoa käskettiin muuttaa suunnitelmiaan ja jäämään Välimerelle suunnitellun Suezin kanavan läpikulun sijaan.

https://news.usni.org/2021/12/28/se...n-to-stay-in-mediterranean-to-reassure-allies

Niin tai näin, Venäjän johdon toiminnassa on sen näköinen sähläysvaihe päällä, että monenlaisia älyttömyyksiä voi olla luvassa – myös Itämeren suunnalla.
 
Jos alku näyttää erittäin suunnitellulta ja käsikirjoituksen mukaan etenevältä aina joulukuun alkuun asti, mutta sen jälkeen on jotain ontumista näkynyt enenevissä määrin. Propaganda on ala-arvoista ja suoraan jostain satukirjasta, uhkailut ja vaatimukset lisääntyy ja vaihtaa vähän muotoaan koko ajan ja ennen kaikkea niitä toistetaan ja toistetaan toteuttamatta uhkauksia. Mikäli lännestä ei ole tullut jotain indikaatioita mahdollisista myönnytyksistä, niin minulle homma näyttäytyy siltä, että Venäjä empii.
 
Tässä on vähän sellainen "särenpaistamismeininki" paitsi Venäjä ei oikein tunnu saavan ketään tuohon leikkiin suoraan mukaan.

Katotaan, sähläämällä on ennenkin sotia aloitettu.
 
Ukrainan sotilastiedustelun raportin mukaan Venäjä oli sijoittanut marraskuussa noin 40 BTG-taisteluryhmää, hekojen, Iskander-ohjusten ym. lisäksi Ukrainan rajan läheisyyteen. Joukkoja on ollut vaihtelevasti ja viime keväänä jopa 53 taisteluryhmää.

Ukrainalaiset ilmeisesti uskovat että Zapad 2021 - harjoituksessa testattiin hyökkäystä syvemmälle Ukrainaan.

Ukrainian Troops Have Been Firing American-Made Javelin Missiles At Russian-Backed Forces

The disclosure that Ukrainian troops have been employing Javelin missiles in combat comes as fears grow that Russian could launch a new invasion

message-editor%2F1637612066192-ukraine-invasion-slide.jpg

https://www.thedrive.com/the-war-zo...erican-made-javelins-at-russian-backed-forces

Linkki uutiseen: "Venäjä ja Valko-Venäjä järjestävät kevättalvella yhteisen sotaharjoituksen – Putin ja Lukashenka tapasivat Pietarissa"

"Valko-Venäjä ja Venäjä aikovat järjestää yhteisen sotaharjoituksen Valko-Venäjän maaperällä helmi- tai maaliskuussa."

Vaikka tuo harjoitus on arvattu pidettäväksi helmi- tahi maaliskuussa ei poista sitä mahdollisuutta että hyökkäys voisi tapahtua tammikuussa. Kas kun, nyt on julkisesti esitelty mahorkan tuoksuiset perustelut mahdollisuudelle siirtää Venäjän kalustoa ennakoivasti Valko-Venäjän puolelle, kun kerran vaunut sun muut rensselit ovat jo niin lähellä.

Tällä tavalla kaikki lainatun kirjoitukseen liitetyn kuvan mahdollisista hyökkäyssuunnista tulevat pelipöydälle. Vaikeuttaisi kyllä Ukrainan puolustuksen valmistelua tuollainen peliliike.
 
Valkoisen talon edustajan mukaan puhelinkokouksessa on tarkoitus keskustella useista aiheista, muun muassa maiden välisistä diplomaattisista suhteista.
 
Jos alku näyttää erittäin suunnitellulta ja käsikirjoituksen mukaan etenevältä aina joulukuun alkuun asti, mutta sen jälkeen on jotain ontumista näkynyt enenevissä määrin. Propaganda on ala-arvoista ja suoraan jostain satukirjasta, uhkailut ja vaatimukset lisääntyy ja vaihtaa vähän muotoaan koko ajan ja ennen kaikkea niitä toistetaan ja toistetaan toteuttamatta uhkauksia. Mikäli lännestä ei ole tullut jotain indikaatioita mahdollisista myönnytyksistä, niin minulle homma näyttäytyy siltä, että Venäjä empii.
Venäjän on käytännössä pakko hyökätä ukrainaan koska Venäjä on melkeen piiritetty lännestäpäin natomailla. Sekä putin pitää ukrainaa vahvana länsiblockkina.
 
Tai sitten Venäjä yrittää ostaa itselleen toimintarauhaa pariksi viikoksi ja toimii ennen tuota sovittua neuvottelupäivää. Siihen väliin osuvat sopivasti uuteenvuoteen ja juliaanisen kalenterin jouluun liittyvät pyhäpäivät.

Joku muukin on sitä mieltä, että jotain voi tapahtua. Yhdysvaltain lentotukialusosastoa käskettiin muuttaa suunnitelmiaan ja jäämään Välimerelle suunnitellun Suezin kanavan läpikulun sijaan.

https://news.usni.org/2021/12/28/se...n-to-stay-in-mediterranean-to-reassure-allies

Niin tai näin, Venäjän johdon toiminnassa on sen näköinen sähläysvaihe päällä, että monenlaisia älyttömyyksiä voi olla luvassa – myös Itämeren suunnalla.
..toimintarauhaa saa myös Ukrainan armeija, ja vähän ehkä Jenkkiläkin.

Mielenkiintoista olis lukea Ukrainan armeijan puolustusstrategiasta, kai niillä sellainen on..
 
Back
Top