Ukrainan konflikti/sota

Siirtää vähintään huomiselle ihan vaan vaikka siksi, että Jenkit/länsi ei ollu oikeassa.
Jos käsky on käynyt, niin kuinkahan helppoa se on siirtää ryssän komentojärjestelmällä? Ja vieläpä ilman amerikkalaisten väliin tuloa. Ei siitä siirtämisestä ole paljoa iloa, jos lopulta amerikkalaiset huomenna ilmoittavat, että venäläiset päättivät siirtää 48h eteenpäin
 
Se mikä tässä hämää eniten, on että Venäjä ei ole valmistellut joukkoja minkäänlaiseen puolustukseen.

Ajatuksena on vain yksi suunta, eteenpäin.

Mutta jos rähinä alkaa tavalla tai toisella, niin vastahyökkäykset voivat olla Ukrainalle hyviä tapoja puolustautua. Puolustuslinjojen puute Venäjän puolella kertoo joko siitä, että hyökkäystä ei aiota tehdä tai sitten ollaan liian ylimielisiä eikä opittu Barbarossan alusta mitään.
 
Jos vaan ryssän komentojärjestelmä taipuu, eikä esmes erikoisjoukot ole tehtävissään rintaman takana huonosti tavoitettavissa, ei nyt, siirretään muutama pv eteenpäin.

Sanoisin että kellonaika on pitänyt iskeä lukkoon useita päiviä ennen, jos laajalla erkkarioperaatiolla aloitetaan. Isommat siirtymiset ja valmistelut voivat olla riskialtiita, ja piikille on hankala jäädä istuskelemaan pitkiksi ajoiksi kun paljastumisen riski kasvaa.
 
Se mikä tässä hämää eniten, on että Venäjä ei ole valmistellut joukkoja minkäänlaiseen puolustukseen.

Ajatuksena on vain yksi suunta, eteenpäin.

Mutta jos rähinä alkaa tavalla tai toisella, niin vastahyökkäykset voivat olla Ukrainalle hyviä tapoja puolustautua. Puolustuslinjojen puute Venäjän puolella kertoo joko siitä, että hyökkäystä ei aiota tehdä tai sitten ollaan liian ylimielisiä eikä opittu Barbarossan alusta mitään.

Millä ihmeen kapasiteetilla niitä vastahyökkäyksiä tehdään, jos ei ole edes liikekannallepanoa? Satojen tuhansien sotilaiden ryhmittäminen vie aikaa.

Niitä rajoitettuja vastahyökkäyksiä voidaan kyllä tehdä, muttei heti. 10 vs. 1 -ylivoima on liikaa jopa pienille vastahyökkäyksille. Realistisesti homma menee niin että ukrainalaiset vetäytyy niin nopeasti kuin pystyy, samalla aiheuttaen mahdollisimman paljon tappioita vihollisen eteneville panssarikiiloille.
 
Ukrainan tietoturvakeskuksen mukaan maan puolustusministeriön ja kahden pankin verkkosivuihin on kohdistunut kyberhyökkäys. Asiasta kertovat muiden muassa uutistoimistot Reuters ja AFP.

 
The Sun ei nyt ole mikään maailman luotettavin lähde. Silti melkoinen väite. Klo. 03 Suomen aikaa se selviää ja jos ei selviä, niin Putin nauraa paskaista nauruaan. Saipahan valvotettua maailmaa ja pidettyä porukkaa jännityksessä, kun itse veteli sikeitään.

 
Keski-ikäisiä miehiä virtaa Vänrikki-nimiseen asekauppaan keskellä työpäivää ostamaan patruunoita, tutkimaan asemalleja tai uusimaan aseenkantolupaa.


Liikemies Sergei jonotti tiistaina ostamaan kivääriinsä patruunoita.

”Meillä on vaikea pohjoinen naapuri. Täytyy olla valmiina kaikenlaisiin tilanteisiin.”
 
Jos Venäjä hyökkää niin uskon että Venäjä pyrkii saartamaan mahdollisimman nopeasti kolme suurinta kaupunkia, Harkovan, Kiovan ja Odessan.
 
Kello on 3:22 Jokos siellä piippolakkia vilahtaa webbikameroissa hiippailemassa?

Helsinki-Vantaalla valot kiitoradalla, Suomenlinnan majakan valo kiertaa normaalisti, FORTE11 Global Hawk ilmassa edelleen, UVB-76 tööttää niinkuin ennekin ja Maidanin live feedissä päivystää yksi poliisiauto.

Joo mulla on 8 kk vauva kuumeessa niin ei paljoa nyt nukuta muutenkaan...:confused::D
 
61a7fde430587076.jpg

Saa nähdä mitä tapahtuu.
 
Back
Top