Ukrainan konflikti/sota

Poistin videon.
 
klo 05:38: Ukrainan sisäministerin avustaja Anton Gerashchenko vahvistaa tiedon, että Ukraina ampui venäläiskoneen alas Kiovassa. Hän kertoo lisäksi Telegram-tilinsä kautta, että yhdeksänkerroksinen kerrostalo on tulessa Kiovassa.

täytyy toivoa, että mahdollisimman moni vietti yönsä jossain suojassa. Toki oma sänky varmasti voittaa metroaseman betonilaiturit.
 
Kannattaa näissä kommenteissa esimerkiksi lentokentän alueen taistelun suhteen nyt ottaa huomioon se, että kaikki ei todellakaan tapahdu kentällä minuuteissa tai vastahyökkäystä ei pystytä välttämättä organisoimaan edes muutamassa tunneissa. Jokainen operaatio vaatii jossain määrin suunnittelua, organisointia, tiedustelua, oikeiden joukkojen saamisen paikalle, ryhmittymiset, tulivalmistelut jne. Kenttää nyt takaisin ottava osasto on mahdollisesti ollut Kiovan alueella jonkinlaisena liikkuvana reservinä ja heitetty iltapäivällä tehtävään. Informaatiotulvasta nyt ainakin sen verran on saanut suodatettua, että ilmeisesti kovin vahva puolustus kentällä ei aamulla vielä ole ollut.
Olen sitä mieltä, että Hostomelin lentokentän puolustuksesta vastaava upseeri on joko lahjottu tai muutoin juttu hommattu niin, että siellä ei ollut mitään vastassa.

Johan nyt turhinkin vasemmistolainen kulttuurisihteeri tai muu huu-haa-humanisti ymmärtää, että nämä pääkaupungin elintärkeät pidetään hinnalla millä hyvänsä. Miten ei Ukrainan armeija?
 
CNN: Ryssien tappiot 800 kaatunutta
Mistähän lie peräisin nämä CNN:n luvut? Tuskin venäläisiltä itseltään ainakaan. Voivat kyllä olla oikeansuuntaisia ottaen huomioon ryskeen määrä ja epäonnistunut maahanlasku. Tänään varmaan tulee raatoja moninkertaisesti puolin ja toisin, kun "tyhjät" alkaa olla otettu pois ja maakomponentit varmaankin ottavat laajamittaisemmin mittaa toisistaan.
 
Oli vissiin ukrainan itse ilmoittama lukema, ei tiedossa puhuttiinko kaatuneista vai oliko mukana myös vangiksi jääneet,loukkaantuneet yms
 
Back
Top