Ukrainan konflikti/sota

VENÄLÄISTEN hyökkäys Ukrainaan muistuttaa Pekka Toverin mielestä hyvin paljon sitä, miten amerikkalaiset hyökkäsivät Irakiin vuonna 2003.

Venäläiset ovat kopioineet amerikkalaisilta mallin, jossa hyökkäys aloitetaan pitkän kantaman ohjusiskuilla, häiritään ilmapuolustusta ja johtamista, isketään varikoihin. Samaan aikaan lähdetään maajoukoilla hyökkäämään.


Jos vertailuksi otetaan talvisota, jolloin suomalaiset onnistuivat torjumaan venäläiset, voisivatko ukrainalaiset saada talvisodasta jotakin oppia?

Ensimmäinen vinkki on Pekka Toverin mukaan se, että puolustusvalmistelut pitää aloittaa ajoissa.


– Meillä YH (ylimääräiset harjoitukset) alkoi useita kuukausia ennen kuin Neuvostoliitto hyökkäsi eli koko kenttäarmeija oli puolustusasemissa. He ehtivät kouluttautua, harjoitella, valmistautua, panna miinat maahan ja muuta vastaavaa.


Vaikka suomalaisilla oli vähän resursseja, kaikki resurssit olivat käytössä.


– Tänään Zelenskyi ilmoitti, että on yleinen liikekannallepano. Se on aika lailla myöhässä.


Toinen vinkki on aloittaa sulutukset. Pekka Toveri sanoo, ettei hän ole nähnyt Ukrainassa sulutuksia.


– Meillä lähdetään siitä, että puolustusvalmistelujen yhteydessä pioneerit miinoittavat kaikki tiet ja katkaisevat väylät niin, että joukot eivät onnistu vapaasti liikkumaan. Hyökkääjät joutuvat raivaamaan miinoja, tulee tappioita ja eteneminen on hidasta.

Ukrainassa ei ole näkynyt mitään tällaista.

– Se näkyy siinäkin, että Ukrainassa venäläiset tankit ajavat moottoriteitä pitkin. Ukrainalaiset ajavat autoilla ja polkupyörillä siinä vieressä. Siviiliväestö on taistelujen keskellä.
Nyt eletään vuotta 2022, eikä 1939.
 
peakpx-1.jpg

:salut:
 
Hirveän nopeasti täällä tunnutaan tekevän johtopäätöksiä - Ukraina on hävinnyt ja antautuu iltapäivällä lähteenä tälle ei tarvi olla mitään. Sitten kohta julkaistaan kuva palavasta panssarivaunusta ja ukraina onkin taas voitolla. Samoja videoita postaillaan moneen kertaan ja täysin kritiikittömästi uskotaan videoihin tai eri osapuolien tiedoitukseen.
 
Ukrainan armeijan pääosa, paras kalusto ja miehistö on yhä Donbassia vasten, ja pitävät puolensa. Onko fiksua ajatusta siitä yritetäänkö ne vetää Dneprin taakse, vai annetaanko Ryssän halkaista maa ja taistella Kiovan sisällä. Samaan aikaan tuo Ukrainan armeijan pääosa puolustaisi Harkovaa ja muita kaupunkeja alueella. Koska pitkä siirtymä isolla kalustolla kohti Kiovan vapautusta olisi kujanjuoksu ilmaherruuden ollessa vihollisella. Olisiko jopa järkevämpää jäädä isoon mottiin taistelemaan kaupungeista siellä, kuin lähteä kujalle josta ehkä osa pääsee Dneprin taakse?
 
Hirveän nopeasti täällä tunnutaan tekevän johtopäätöksiä - Ukraina on hävinnyt ja antautuu iltapäivällä lähteenä tälle ei tarvi olla mitään. Sitten kohta julkaistaan kuva palavasta panssarivaunusta ja ukraina onkin taas voitolla. Samoja videoita postaillaan moneen kertaan ja täysin kritiikittömästi uskotaan videoihin tai eri osapuolien tiedoitukseen.

Eilen piti homman olla taputeltu jo loppuiltapäivästä, kun kaksi lentokenttää kuhisi Speznatzeja ja VDV:tä. Kuinkas sitten kävikään.
 
1,5 päivän sotimisen jälkeen jos etujoukot on kylässä hallintokorttelissa, niin korttitalo romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Ja varsinkin jos maasto Kiovasta pohjoiseen on venäläisten hallussa..

Jos homma olis hallussa, niin ei Zelenski ehdottaisi neuvotteluja.
Eipä Zelenskillä taida olla kauheasti valttikortteja pöydässä. Solidaarisuutta on Ukraina saanut, mutta siihen se on jäänyt.
 
1,5 päivän sotimisen jälkeen jos etujoukot on kylässä hallintokorttelissa, niin korttitalo romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Ja varsinkin jos maasto Kiovasta pohjoiseen on venäläisten hallussa..

Jos homma olis hallussa, niin ei Zelenski ehdottaisi neuvotteluja.
Ei se Tsetseniassakaan mennyt noin. Toki ei ole takeita ovatko Ukrainassa valmiita samaan.
Voihan se ehdottaa neuvotteluja mutta jos ryssä ei neuvottele kuin antautumisen jälkeen niin tuleeko niitä.
 
On ilmeistä ja kaikki asiat huomioiden ymmärrettävää, että kukaan ei lähde sotimaan Venäjää vastaan ukrainalaisten puolesta. Ei kuitenkaan ole viisasta julistaa tätä ääneen, kuten Biden ja eräät muut tekevät.
Hallaiksella hassu mielipide. Vladimir Valloittaja on sekä hullu, että pelleilee mielellään ydinasenapilla. On pakko vakuuttaa, että ydinaseiden käyttöön ei ole tarvetta. Tuosta lausumasta puuttuu viisautta. Paska ukrainalaisten kannalta, mutta välttämätöntä.
 
On töpeksitty muuallakin, jos alustavat tiedot tappioista pitävät paikkansa. Ilman sulutteitakin Kiovaan ei pitäisi päästä reilussa vuorokaudessa ja näin pienillä tappioilla riippumatta siitä, oliko sulutettu vai ei. Zelenskyi vielä pari viikkoa sitten syytteli jenkkejä paniikkimielialan luomisesta, kun julkisesti varoittelivat hyökkäyksen olevan tulossa näillä näppäimillä. Siinä vaiheessa olisi viimeistään pitänyt olla evakuoinnit käynnissä ja Pionjärit laulamassa ja panostukset silloissa. Kardinaalimunaus, jota yrittänee nyt paikkailla esittämällä kovanaamaa, kunnes huopatossu suhisee liian lähellä. Ihan turha nyt syytellä Länttä heikosta reaktiosta hyökkäykseen.
Tilannekuvasta ei ainakaan ole ollut puutetta, johon pohjautuen olisi ollut aikaa ennen höökimisen aloittamista tehdä tarvittavat pelilikkeet.
 

Ex-presidentiltä voisiko sanoa vahvistus miksi Ukraina ei näytä tekevän etenkään pohjoisrintamalla juuri mitään. Hän kertoo, ettei heillä ole tankkeja tai muuta raskasta kalustoa, koska prosessi käynnistettiin vain muutama päivä sitten. Missä on keskustelu siitä, mitä länsi-ukrainasta on odotettavissa, kun mobilisaatio käynnistyy, vai voiko se käynnistyä enää, miten ilmaherruus vaikuttaa, vaikuttaako, onko ilmaherruutta...tarvittaisiin joku analysoimaan tätä.

Haastattelun on tehnyt CNN:n.
 
#Kyiv Mayor Klitschko:
"Kyiv is entering a phase of defense. Now shots and explosions can be heard in some districts of Kyiv.
 
Vähän on tappiomielialaa nyt kyllä, en voi sile mitään. Puolustus tuntuu toimivan ihan hyvin koillis-itä -suunnassaa ja ilmesesti Krimin suunnastakin eteneminen on ainakin hidastunut.

Olen huolissani tuosta VV suunnasta tulleesta kiilasta Kiovaan. Ei oikein mitään yrityksiä viivyttää tai kuluttaa hyökkääjää.

Onko mitään käsitystä miten ukrainan mobilisaatio etenee?
 
Ukrainan pressalla viesti, työ ette ole yksin. Hyvin pienet ja vaatimattomat ovat teidän puolella.

The tiny Federated States of Micronesia severed diplomatic ties with nuclear power Russia on Friday over the "unambiguously villainous" invasion of Ukraine, warning relations would only be reopened if Moscow displayed a "love" of humanity.

Leaders of the Pacific archipelago -- which has a population of just over 100,000 people -- said it was acting in solidarity with Ukraine, which has already suspended diplomatic relations and called on others to do the same.

Ties between FSM and Russia were formally established in 1999, but Moscow has no embassy there and state-to-state contacts are limited.

"Diplomatic relations between our two countries have been severed," President David Panuelo said expressing solidarity with Kyiv.

"Ukraine has been violently and unjustifiably invaded by the Russian Federation," he said.
"While it may be little comfort, the people and government of the FSM supports your sovereignty, and supports your right to exist."

Panuelo called the Russian invasion an "unjustified and brutal assault", which his country views as "unambiguously villainous and holds in the highest form of contempt."

He said that FMS will renew diplomatic relations with Russia only "when the latter demonstrates actionable commitments to peace, friendship, cooperation, and love in our common humanity."
Panuelo added that his people "have no animosity towards the people of the Russian Federation."

Moraalinkohotus kuva, lainattu toisesta foorumistani
5EAPfFp.jpg

This is the way!
 
Mikä olisi neutraali Ukrainan hallinto???
Sarkasmi, mutta:
Tällainen alkuun:

Kaikki halukkaat saa mitä voi heittää miehittäjiin. Mies kovin kirosanoin kerä ilmoittaa "tulkaa vaan, me vastaanotetaan teitä".
 
Back
Top