Ukrainan konflikti/sota

Kiovan puolustajia. Ainakin taistelutahtoa tuntuu löytyvän.

Täällä puhuttiin eilen, että siviilien aseistaminen on huono idea, mutta "aggressiivisesti täysillä pää seinään"-ajattelua tällaisissa asioissa kannattavana minun mielestäni se on ainoa oikea ratkaisu. Siinä voi ryssä yrittää kaupungin miehittämistä kun suunnilleen jokaisella kadunmiehellä on rynkky kädessä. Tulee mieleen eräs tietty kohtaus elokuvasta "Black Hawk Down".
 
Tuolla vonkalla nyt on ennenkin ollut aika vakuuttavaa tietoa.

No sitä tietoahan tässä juuri odottelen ja pyytelen häneltä. Mainitsi maahanlaskusta Umanissa, mutten löytänyt tälle vahvistusta/lisäinfoa.

Ei minua tässä siis lämmitä miehen maine. Ihanaa, että teille vanhoille jäärille riittävät pelkät @Vonka :n hienot henkilökohtaiset ominaisuudet, mutta monet keskustelijoista yrittävät täällä ihan tosissaan saada tietoa Ukrainan tapahtumista.

Edelleen siis kysyisin kirjoittajalta @Vonka (jolla on paljon tietoa): Voisitko antaa edes yhden nettilähteen, jossa mainitsemastasi Umanin maahanlaskusta kerrotaan jotain? Ja tässä kiinnostaa eritoten tilanteen kehittyminen siellä. Myös muiden kirjoittajien tiedot asiasta kelpaavat, mikäli ehditte niitä jakamaan @Vonka :n kehumisen ohessa.

En tosiaan tiedä onko tämä liikaa pyydetty mieheltä jolla on paljon tietoa. Jostainhan se maininta on peräisin, niin kai sen voi täällä jakaa. -Vai onko tämän päivittäisen yhteenvetokatsauksen tarkoitus lähinnä korostaa, että sinulla on paljon tietoa? (Viimeisissä katsauksissa sekin oli jo osin vanhentunutta ketjun aiempaan sisältöön nähden.)

Ja älkää viitsikö väittää, ettei @Vonka :n lähteitä voi kertoa, koska ne eivät ole avoimia. Kukaan, jolla on oikeaa salaista tiedustelutietoa ei vihjaile niistä täällä yhtään mitään.
 
Nämä on vähän tällaisia kaksipiippuisia juttuja.
Toisaalta raha virtaa Venäjälle, mutta toisaalta jokaisesta myydystä bensalitrasta virtaa verojen kautta rahaa omalle valtiolle, + plus työpaikat ja niiden tuotto valtiolle.

Ja ihan vain selvennykseksi, olen itse boikotoinut Teboilia tuon Lukoil-yhteyden takia jo vuosia.
Onhan se ikävää. Niin on kuolioon menneen raajankin amputaatio, mutta pakko se on tehdä jos halutaan pelastaa kokonaisuus.
 
Yksi tärkeimmistä tämän sodan opeista Suomelle on ryssien sabotöörien toiminta. Toivottavasti pv imee kaiken mitä irti saa noiden toimintatavoista.

Uskon 5. kolonnan olevan suomessakin jo kohtuullisen kokoinen.
Kun USA joutui 2. maailmansotaan Japanin kanssa, kaikki USA:ssa asuvat japanilaiset lähtivät internointileireille sodan ajaksi.
 
Ajattelin illemmalla tehdä pikku lahjoituksen sotakassaan. Saisivat sitten ainakin jokusen rynnäkkökiväärin patruunan ostettua. Ja itse sen fiiliksen että tekee sentään jotain konkreettista itsekin.


 
Ajattelin illemmalla tehdä pikku lahjoituksen sotakassaan. Saisivat sitten ainakin jokusen rynnäkkökiväärin patruunan ostettua. Ja itse sen fiiliksen että tekee sentään jotain konkreettista itsekin.


Mikähän se olisi paras ja vaikuttavin väylä antaa rahallista tukea tuonne? Paljoon ei opiskelijana kykene mutta haluttaisi edes vähän laittaa, jos vaikka pienistä puroista kasvaisi suuri virta.
 
Kun USA joutui 2. maailmansotaan Japanin kanssa, kaikki USA:ssa asuvat japanilaiset lähtivät internointileireille sodan ajaksi.
joka oli aika iso virhe ja silkkaa rasismia jenkkien toimesta. todisteena sille se että lukuisat liittyivät vapaaehtoisina armeijaan ja taistelivat saksaa vastaan
suomessa venäjän syntyiset jos ovat tarpeeksi nuoria tänne tullessaan käyvät suomen armeijankin siinä missä muut. joten vähän jäitä hattuun taas
 
Länsi-Ukrainassa torjuttu tämän mukaan maahanlaskujoukkoja:
Tavoite estää aseapu?
 
joka oli aika iso virhe ja silkkaa rasismia jenkkien toimesta. todisteena sille se että lukuisat liittyivät vapaaehtoisina armeijaan ja taistelivat saksaa vastaan
suomessa venäjän syntyiset jos ovat tarpeeksi nuoria tänne tullessaan käyvät suomen armeijankin siinä missä muut. joten vähän jäitä hattuun taas
En sano että se olisi Suomen valitsema vaihtoehto.
 
muuta oli kommenteissa kääntänyt, että venäläinen luuli olevansa harjoituksessa.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta ja voi toki olla/onkin ainakin osittain oman navan turvaamista. Mutta, alkaa näyttää vahvasti siltä että tuossa on vähintään totuus taustalla, tuo on joku venäläinen tapa heittää tykinruoka liekkeihin täysin nollatiedoilla ja totuus valkenee perusmosureille sitten joskus. Voidaan vaan kuvitella motivaatio taisteluun ja mitä tuollainen tiedottomuus tekee yksilöiden aloitekyvylle ja yleisesti sille miten hahmotat ympäristön tapahtumat:poop:
 
Back
Top