Ukrainan konflikti/sota

Näistä antiikki kaksitasoista olikin jo eilen juttua, ja niitä arveltiin muutettavan droneiksi ukrainan ilmatorjunnan paljastamiseksi. Ilmailualan julkaisu The Avionist on tullut näemmä samaan loogiseen johtopäätökseen.


Mitä ihmettä! Venäjä toi sotaan antiikkisia kaksitasokoneita vuodelta 1947 – Tässä mahdollinen syy​

Pekka Numminen 4.3.2022 16:22
päivitetty 4.3.2022 16:22

Katso liite: 57764

Mitä ihmettä!

Satelliittikuvat paljastavat, että Venäjä on tuonut Seshchan lentotukikohtaan Ukrainan rajan tuntumaan yksimoottorisia, kaksitasoisia Antonov An-2 -kuljetuskoneita. Kyseinen malli teki ensilentonsa jo vuonna 1947.

Mitään varmaa selitystä näiden antiikkisten koneiden siirrolle sota-alueelle ei ole saatu, mutta The Aviationist -lehti arvelee, että niitä käytetään houkutuslintuina. Niiden tarkoitus olisi saada Ukrainan ilmatorjunta paljastamaan sijaintipaikkansa.


Satelliittiyhtiö Maxarin jakamissa kuvissa näkyy, että näitä koneita, Nato-lempinimeltään Colteja, on tuotu lentotukikohtaan peräti 42 kappaletta.

Katso liite: 57765

Muutettu droneiksi?​

Antonov-koneita nähtiin lentävän muodostelmassa lähellä rajaa jo ennen kuin Venäjä hyökkäsi viime viikon torstaina Ukrainaan.

Ilmailuasiantuntijoiden mukaan ne on voitu muuttaa droneiksi, eli ne olisivat miehittämättömiä.


Ryhmässä lentävät Antonovit muistuttavat tutkassa ryhmässä lentäviä helikoptereita. Ukrainan ilmapuolustus voitaisiin hämätä ampumaan niitä ja samalla paljastamaan ohjusasemien sijainnin.

Isosiipinen Antonov suorastaan loistaa tutkassa ja sen hidas lentonopeus on samaa luokkaa kuin helikopterilla.

Ja ne ovat halpoja, siis uhrattavissa.

Vanha kikka​

Mikään uusi asia ei Antonovien käyttö houkutuslintuina ole. Azerbaidžan käytti niitä menestyksekkäästi Armeniaa vastaan, kun se lähti valtaamaan kiisteltyä Vuoristo-Karabahia itselleen vuonna 2020.

Antonoveja ei tarvinnut edes muuttaa kauko-ohjattaviksi. Pilotti nousi ilmaan normaalisti ja lensi Armenian puolustuslinjojen suuntaan.

Hyvissä ajoin pilotti suuntasi koneensa kohti Armenian joukkoja, lukitsi ohjauksen hihnoilla ja hyppäsi laskuvarjolla.

Armenialaisten oli avattava ilmatorjuntatuli tunkeutujaa vastaan. Samalla he paljastivat ilmatorjuntapatteriensa sijainnin.

Jotenkin tässä haisee nyt taktiikan muutos, ja tuntuu vahvasti sille, että ukrainalla (toivottavasti!) olevat tykistötutkat tulevat käymään kuumina (viittaus boldattuihin) kun noita aletaan massamaisesti lennättämään ja niihin on reagoitava, niin tämän jälkeen ukrainalaiset IT-ampujat saavat rautaa niskaansa kaikista alueella olevista putkista. :unsure:

Olisiko tähän helpoin ratkaisu ensihätään, että mitään hidasta ei ammuta kun olkapäältä, tai muuten nopeasti liikkumiskykyiseltä alustalta.

ps. Tekisi mieli ehdottaa jotain tiettyä asetta ajoneuvo asenteisena, mutta en nyt avaa pandooran lipasta tällä foorumilla.
 
On March 1, 2022, Jim Garamone published on U.S. DoD's website that Russian troops invading Ukraine have made some progress in the southern part of the country but are facing a logistics breakdown with vehicles running out of fuel and troops running out of food, a senior defense official said. Some Russian units are surrendering without a fight. Others are made up of inadequately trained conscripts who have never been in combat before. "Some of them, we believe, weren't even told they were going to be in combat", a U.S. DoD official said
Comment by Army Recognition: if Russian Army's logistics problems are confirmed, it would indicate that History repeats itself: during World War 2, when the Red Army had to fight the German invaders, it appears that it had very powerful artillery (it is still so nowadays) but terribly lacked trucks for troop and cargo transport Hence, the extraordinary Lend-Lease Act led to supply Russia with tens of thousands of Chevrolet 4x4, GMC 6x6 and Studebaker 6x6 trucks, among huge amounts of fighter and bomber aircraft, Jeeps, food supplies, tanks, scout cars, Harley-Davidsons, etc. These U.S.-made trucks were intensively used until - and even after - Germany's defeat. Several Russian military museums still showcase some of them and, more admirably, make them drive in Victory parades in the Great Patriotic War.
 
Olisiko tähän helpoin ratkaisu ensihätään, että mitään hidasta ei ammuta kun olkapäältä, tai muuten nopeasti liikkumiskykyiseltä alustalta.

ps. Tekisi mieli ehdottaa jotain tiettyä asetta ajoneuvo asenteisena, mutta en nyt avaa pandooran lipasta tällä foorumilla.
Sergei on liian raskas avolavalle. Sitä kuitenkin varmaan mietit.
 
Näkisin tämän ennemminkin YK:n hommana neuvotella yhdessä Ukrainan ja Venäjän kanssa, että ydinvoimalat ovat off-limits kummankin osapuolen sotajoukoilta. Energian tuotantoa säädellään sen mukaan, mikä on tarve, eikä sitä voitaisi ydinvoimaloista käsin lakkauttaa esim. Venäjän pyynnöstä ilman neuvotteluja. Valvottaisi joko YK:n sotilastarkkailijan toimesta tai ihan vaa ydinvoimaloiden turvallisuudesta vastaavan henkilökunnan toimesta. Loopholena sitten, että jos sopimus ei pidä, niin YK:lla on oikeus lähettää rauhanturvaajia. Näin NATO:n ei tarvitse sekaantua asiaan, mutta saadaan turvattua ydinvoimaloiden koskemattomuus, vaikkakin sallisimme niiden poliittisen hallinnoinin. Samalla saadaan hillittyä ihmisten lietsomaa pelkoa siitä, että ydinvoimala räjähtäisi tuhannen Tsar-bomban voimalla.

Ja edelleenkin huomauttaisin, että ydinvoimalan "räjäyttäminen" ei nyt ole ihan niin triviaali asia kuin täällä annetaan joidenkin toimesta ymmärtää.

Vakava asia, ja siihen tulisikin puuttua esim. juuri YK:n toimesta, mutta Chernobyl vol 2.0 on mielestäni vielä aika kaukana. Aluetta pitäisi moukaroida epäsuoralla tulella aika säälittä, että kaikki varajärjestelmät olisivat pois pelistä. Silloinkin polttoaine vain keittää itsensä ja sulaa reaktorin pohjalle. Sen jälkeen pitäisi vielä jokainen passiivinen suojakerros pettää. Ja mitä Venäjä voittaa? Ehkä joku foliohattuinen exit-strategia parhaimmillaan, mutta hyvin arvaamaton sellainen, kun kaikki Azovin meren alueet, Krimi mukaanlukien pitäisi todennäköisesti evakuoida ja voivat olla asuinkelvottomia vuosia. Todennäköisempää, että tekevät false-flagina likaisella pommilla iskun jonnekin, niin voivat itse hallita tilannetta täysin.
Ydinvoimalat ovat ihan syystäkin valtioiden tarkimmin vartioituja paikkoja. Jos tuokin ydinvoimala esimerkiksi syttyy tuleen eikä ryssä päästä sinne asiansa osaavaa henkilökuntaa sammuttamaan paloa, ei ole kaukana Chernobyl vol 2.0. Jos ydinvoimalan jäähdytyssysteemien varojärjestelmät tuhoutuvat tulipalossa tai suoraan pommituksessa, sulaa reaktori lopulta läpi lattiasta jos sinne ei saada jäähdytysnesteitä taas kiertämään.

Edit: en väitä että ryssä tarkoituksella yrittää saada aikaiseksi ydinkatastrofin, mutta sille on syynsä miksi me käytetään ilmaisua "ryssiä jotain" tarkoittamaan tekemistä perseelleen ja vituiksi.
 
Loistava bongaus. Ehkä sellainen ajatus, että nuorempi, matkustelevampi ja ehkä myös koulutetumpi väki ei halua palata. Sitten muu porukka riippuen miten hyvin korvat on pesty niin on mielipiteiltään hajaantunut. Moni halus muistaa vain ne hyvät puolet Neuvostoliitosta. Ja tuo yks kaveri huvitti. "Olen puhunut putinin kanssa ja hän on nero. Kohta odottaa paremmat ajat...".
Mitkä hyvät puolet NL:stä? Ne loputtomat jonot ostamaan tavaraa jota ei ollut? No ok, kaikille oli varma työllisyys ja sillä sai oikeuden omaan "neukkukuutioon"... joku vähän isompaankin... Ei sitä haaveiden NL:ää ollut, se oli vain kuvitelmaa. Osaksi luotua propagandaa.

"Kunhan vain vielä vähän kestetään niin kommunismi on valmis ja alkaa menestyksen aika..." no kommunismi kuoli aikaa sitten ja nyt eivät ole menestyneet muut kuin oligarkit. Ja heiltä ei oikein muruja kansalle tipu...

Mutta joo, koulutetumpi väki on ihan vähän vitun huolissaan tulevaisuudesta. Talous meni just nurin, käteiset riittää hetkeksi, mutta mitä vuoden päästä? Tai köyhempi väki viikon päästä... Moskovassa netti toimii ja sieltä näkee uutisia jotka eivät oikein tue valtiollista uutisvirtaa. Päinvastoin...

Toki otantani koulutetuista venäläisistä on pieni, tasan kaksi, tai nyt yksi kun toinen katkaisi yhteydet postattuaan ensin jotain ukrainalaisista fasisteista...
 
Kahdeksannen sotapäivän jälkeen liki kaikilla on mitta täynnä mutta parempi on vaan olla kunkin pysytellä kylmän vilpoisana.
Ainoa positiivinen asia itänaapurista on bensan hinta eli tankilla käynti.
0.50 litrahinta Moskovassa.
Ja kauniit naiset.
Kyllä se tästä lutviutuu.
 
Nyt ei voi ottaa käyttöön vastapakotteita, jotka sattuisi myös itseen. Sen verran on Venäjän talous luisussa alaspäin.

Ei niilla taida oikein olla muuta merkittavaa toimenpidetta jaljella kuin energiatoimitusten katkaiseminen, ja se ois Venajan kannalta tosi vaarallista jatkoakin ajatellen. Jos lansi pakotetaan nopella tahdilla hakemaan korvaavat toimittajat halukkuus ostaa venalaista kaasua tuskin palaisi pakotteiden nostamisen myota. Samaten ois jos Venaja esems takavarikoisi lantisen omaisuuden, se ois sitten siina lantiset investoinnit Venajalle. Oli miten oli firmat pakenee jo nyt sita tahtia etta luottoa omaisuuden suojaan ei taida enaa juuri olla.
 
Viimeksi muokattu:

Oisko pääsyä jollakin tuohon?​


Venäjä perääntyi jo kahdessa tavoitteessaan, sanoo sotatieteiden dosentti – Näin hän arvioi seuraavia vaiheita: ”Tähän tulen kiinnittämään huomiota”​

4.3.202207:58päivitetty 4.3.202207:58
  • Venäjä ei enää vaadi Ukr​

  • ainan presidentin syrjäyttämistä, katsoo sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö. Ukrainan varustautumista tutkinut Käihkö vertaa Ukrainan tilannetta Krimin valtauksen jälkeen Suomen tilanteeseen sisällissodan jälkeen.
5c120e01-e72b-5e4b-ba7a-f08bdbf74f45

Ukrainan sota. Sotiminen ei Ukrainassa ole sujunut aivan niin kuin Vladimir Putinin piirissä on arvioitu, uskoo Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun yliopistonlehtori, sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö.KUVA: EPA09793714
 
Näkisin tämän ennemminkin YK:n hommana neuvotella yhdessä Ukrainan ja Venäjän kanssa, että ydinvoimalat ovat off-limits kummankin osapuolen sotajoukoilta. Energian tuotantoa säädellään sen mukaan, mikä on tarve, eikä sitä voitaisi ydinvoimaloista käsin lakkauttaa esim. Venäjän pyynnöstä ilman neuvotteluja. Valvottaisi joko YK:n sotilastarkkailijan toimesta tai ihan vaa ydinvoimaloiden turvallisuudesta vastaavan henkilökunnan toimesta. Loopholena sitten, että jos sopimus ei pidä, niin YK:lla on oikeus lähettää rauhanturvaajia. Näin NATO:n ei tarvitse sekaantua asiaan, mutta saadaan turvattua ydinvoimaloiden koskemattomuus, vaikkakin sallisimme niiden poliittisen hallinnoinin. Samalla saadaan hillittyä ihmisten lietsomaa pelkoa siitä, että ydinvoimala räjähtäisi tuhannen Tsar-bomban voimalla.

Ja edelleenkin huomauttaisin, että ydinvoimalan "räjäyttäminen" ei nyt ole ihan niin triviaali asia kuin täällä annetaan joidenkin toimesta ymmärtää.

Vakava asia, ja siihen tulisikin puuttua esim. juuri YK:n toimesta, mutta Chernobyl vol 2.0 on mielestäni vielä aika kaukana. Aluetta pitäisi moukaroida epäsuoralla tulella aika säälittä, että kaikki varajärjestelmät olisivat pois pelistä. Silloinkin polttoaine vain keittää itsensä ja sulaa reaktorin pohjalle. Sen jälkeen pitäisi vielä jokainen passiivinen suojakerros pettää. Ja mitä Venäjä voittaa? Ehkä joku foliohattuinen exit-strategia parhaimmillaan, mutta hyvin arvaamaton sellainen, kun kaikki Azovin meren alueet, Krimi mukaanlukien pitäisi todennäköisesti evakuoida ja voivat olla asuinkelvottomia vuosia. Todennäköisempää, että tekevät false-flagina likaisella pommilla iskun jonnekin, niin voivat itse hallita tilannetta täysin.
Samaa mieltä, porukka sais lyödä jäitä hattuun näissä "ydinvoimalaitoksen räjähdys" skenaariossa. Tämä kyseinen voimalaitos sisältää painevesireaktoreita, vastaavat lähes tulkoon länsimaisia turvallisuusvaatimuksia ja jotka ovat toimintaperiaatteeltaan hyvin erilaisia kuin zernobyl, jossa räjähdys aikanaan tapahtui. Nämä ajavat itsensä alas häiriötilanteessa, ja näissä vastaavat räjähdykset ei ole mahdollisia jo ihan fysiikanlakien puitteissa. Ovat suunniteltu ja rakennettu siten.

Mikäli tästä vastaava onnettomuus haluttaisi, se pitäisi konkreettisesti räjäyttää ulkopuolisella räjähteellä. Ympäristöä toki voi sotkea jos siellä kovin ammuskelevat yms, tai jos puhkeaa jokin reaktorin primääripiiri, mutta mitään zernobylin tyyppistä onnettomuutta nämä laitokset eivät aiheuta.
 
Kahdeksannen sotapäivän jälkeen liki kaikilla on mitta täynnä mutta parempi on vaan olla kunkin pysytellä kylmän vilpoisana.
Ainoa positiivinen asia itänaapurista on bensan hinta eli tankilla käynti.
0.50 litrahinta Moskovassa.
Ja kauniit naiset.
Kyllä se tästä lutviutuu.
Lutviutuupa hyvinkin, kun täällä ensin boikotoi Teboilia ja sitten käy venäjällä tankkaamassa ja naisissa.
 
Back
Top