Nämä seuraavat tiedot perustuvat ulkomuistiin, joten virheitä ja epätarkkuuksia voi esiintyä. En väitä olevani asiassa varsinainen asiantuntija, mutta tiedän paljon enemmän kuin maallikko. Koulutukseltani olen siis fyysikko ja tein esimerkiksi alemman korkeakoulututkinnon liittyen ionisoivansäteilyn käyttöön terveydenhuollossa ts. sädehoitoihin liittyen. Ylempi tutkinto ei enää samaan aiheeseen liittynyt, joten mitenkään erityisen syvällisesti en aihetta osaa. Tämän lisäksi olen käytännössä seurannut, kuinka radiojodia käytetään ja mitannut millaisia säteilyarvoja radiojodi annoksen jälkeen tulee ihmisen ulkopuolelle (läheisellä ihmisellä on kilpirauhassyöpä, jonka ensisijainen hoito on leikkaus, minkä jälkeen annetaan suurehko annos radiojodia tappamaan jäljelle jäänyt kudos ja mahdolliset etäpesäkkeet).
Ketjussa on siis parikin kertaa tullut vastaan väite, ettei jodista olisi hyötyä vanhemmalle väelle, koska mahdollinen kilpirauhasyöpä ei ehtisi tulla. Tämä on osittain väärä tieto. Kilpirauhassyöpä ei ole ensisijainen ongelma radioaktiivisen jodin kanssa, vaan sen riski on itseasiassa yksilötasolla melko pieni, vaikka saisi suurenkin annoksen radioaktiivista jodia. Sen sijaan todellinen riski radiojodilla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Tämä voi etenkin ydinsodan jälkeen todella ikävä vaiva, kun tarvittavaa lääkitystä ei välttämättä ole saatavissa. Asiaa voi hieman suhteuttaa, kun tarkastelee mihin radiojodia käytetään lääketieteessä. Siellä sitä käytetään esimerkiksi kilpirauhasen liikatoimintaa. Käytännössä siis hoito toteutetaan siten, että ihmiselle annetaan kapselina suun kautta radiojodia sellainen määrä, että se tappaa osan kilpirauhasen kudoksesta ja kilpirauhasen liikatoiminta rauhoittuu. Tämän voisi toteuttaa myös leikkauksella, mutta ilmeisesti on todettu, että säteilyn riskit ovat pienempiä kuin leikkauksen riskit. Ymmärtääkseni tämä liikahoidossa käytetty annos on suurempi kuin pahimmilla Tshernobylin laskeuma-alueilla saatu annos.
En osaa sanoa kuinka suuri annos radiojodia kehoon voisi joutua ydinsodan seurauksena, mutta todennäköisesti määrä voi helpostikkin olla niin suuri, että tulisi kilpirauhasen vajaatoiminta. Radiojodin puoliintumisaika on reilu viikko, mutta jos jodi ei pääse kertymään elimistöön, niin elimistön säteilytaso laskee hyvin nopeasti (kerta-annoksen jälkeen ja poistuu siis virtsan ja ulosteiden mukana). Esimerkiksi noissa kilpirauhassyövän hoidoissa heti kapselinoton jälkeen metrin etäisyydellä hoidettavasta, säteily on ulkomuistista lähes tuhat mikrosievertiä tunnissa. Kolmen päivän kuluttua säteily oli enää muistaakseni 20 uS/h metrin etäisyydeltä. Tässä tapauksessa potilaalta oli siis kilpirauhanen poistettu ja jodi pääsi kertymään vain jäännöskudokseen ja mahdollisiin etäpesäkkeisiin. En osaa sanoa miten täydellisesti lääkejodi auttaa estämään radiojodin imeytymisen, mutta olettaisin sen kuitenkin tehokkaasti nopeuttavan jodin poistumista elimistöstä.
Ja tosiaankin radiojodi ei ole ainoa radioaktiivinen isotooppi mitä ydinräjäytyksistä tulee. Tässä kohtaa minulla on kyllä aukko tietämyksessä, enkä tiedä mitä kaikkea sieltä tulee, mutta jodi lienee sen verran merkittävä, että siltä kannattaa yrittää suojautua, mutta ei kannata kuitenkaan kuvitella, että se olisi ainoa. Joten ydinsodan jälkeen kannattaa pysyä suojassa pyrkiä seuraamaan paikallisia säteilytasoja, joko tiedotusvälineiden tai suojasta löytyvän mittarin avulla. Mikäli käytössä on mittari, niin mittarit ilmoittavat säteilyn tason yksiköllä uS/h eli mikrosievertiä tunnissa. Toisin sanottuna montako mikrosievertiä säteilyä saat tunnin aikana. Säteilysairauden raja on noin 1 sievertin säteilyannos ja tappava annos on noin 5 sievertiä. Koska mittarin yksikkö on mikrosievertiä tunnissa, niin jos mittari näyttää arvoa 1 000 000, niin tunnissa saa säteilysairauden (1 sievert) ja 5+ tunnissa saa varmuudella tappavan annoksen (yli 5 sievert ja kuolema koittaa viikon-kuukauden kuluessa). Säteilyä kannattaa toki yrittää välttää, mutta jos on hengenhätä, niin tuonne 1 sievertiin asti voi säteilyä ottaa kohtuu ”turvallisesti” vastaan. Tuo on sitten aivan järkyttävästi yli kaikkien virallisten turvarajojen, mutta tuonne asti sitä voi käytännössä pahanpaikan tullen ottaa vastaan. Tuo oli siis akuutinsäteilysairauden raja ja sillä ei suoranaisesti ole syövän kanssa tekemistä, vaan akuutti säteilysairaus syntyy, kun säteily tappaa niin paljon soluja, että ihminen alkaa tuntemaan sen fyysisessä olossa. Vaikka syövän riskistä puhutaan paljon, niin se riski on yllättävän pieni. Tuollainen säteilysairautta hipova kerta-annos lisää syövän riskiä maksimissaan ehkä 20-30%. Tämä ei siis tarkoita, että 20-30% saa syövän, vaan syöpien esiintyminen lisääntyy 20-30%. Karkeasti ottaen siis ihmisistä saa syövän muutenkin noin 30% todennäköisyydellä ja siihen 30% lisää tarkoittaa 30%*1,3 = 39%. Toisin sanoen syövät kyllä lisääntyisivät, mutta yksilötasolla riski olisi melko pieni murhe ydinsodan jälkeisiin muihin riskeihin verrattuna.
Muistaakseni radioaktiivista strontiumia ainakin esiintyy ja tämä myös on ilmeisesti aika ikävä aine, sillä elektronirakenne muistuttaa kalsiumia, minkä vuoksi strontium voi varastoitua luihin kalsiumin tilalle. Tämän vuoksi ainakin itse ottaisin myös kuurina kalsiumravintolisää ydinkatastrofin jälkeen. En osaa sanoa olisi tällä oikeasti mitään merkitystä, mutta ei kalkkitableteista ainakaan isommin haittaa ole.
Tämän lisäksi säteilyn haittoja yleisesti voi pyrkiä vähentämään antioksidanteilla. Tätä on tutkittu käsittääkseni melko vähän, mutta ilmeisesti jotain lupaavia tuloksia on saatu. Myös teoriassa näistä pitäisi olla apua. Apu siis perustuu yhden säteilyn vauriomekanismin heikentämiseen. Säteily voi siis tappaa ja mutatoida soluja ja nämä ongelmat johtuvat lähes aina DNA:n vaurioista. Näitä vaurioita voi syntyä kahdella mekanismilla: Suora ja epäsuora vaurio. Suorassa vauriossa säteilykvantti osuu suoraan DNA-molekyylin ja rikkoo sen. Tätä ei oikein voi estää muuta kuin suojautumalta säteilyltä, mutta epäsuoriin vaurioihin on mahdollista vaikuttaa. Käytännössä siis solut ovat lähes kokonaan vettä ja tämän vuoksi onkin paljon todennäköisempää, että säteilyn kvantti osuu vesimolekyylin kuin DNA:han. Säteilyn rikkoessa vesimolekyylejä, niistä syntyy ns. vapaita radikaaleja, jotka puolestaan reagoivat DNA:n kanssa ja rikkovat sen (tämä mekanismi on vastuussa noin 70 prosentista DNA-vaurioita). Näitä reaktioita syntyy soluissa ihan muistakin syistä kuin säteilyn vaikutuksesta. Tätä ilmiötä tyypillisesti kutsutaan ”oksidatiiviseksi stressiksi” ja antioksidantit auttavat vastaamaan tähän. Ne siis reagoivat vapaiden radikaalien kanssa neutralisoiden ne, ennen kuin ne ehtivät reagoimaan DNA:n kanssa. Tämän vaikutuksesta minulla ei ole tarkkaa tietoa (ja tuskin muillakaan), mutta ei ainakaan ole haittaa parin ensimmäisen viikon aikana vedellä kaikkia mahdollisia antioksidantteja mitä kaapista löytyy (NAC, C-vitamiini, kasvikset, marjat jne)
Samoin vaikka yleensä puhutaan, että säteily kestää miljoonia vuosia, niin ydinräjäytyksessä syntyy pääasiassa hyvin lyhytaikaisia isotoopeja. Kuten jo aikaisemmin sanoin, niin tarkkaa tietoa minulla ei ole syntyvistä isotoopeista tästä ole, mutta muistan joskus vuosia sitten törmänneeni joihinkin karkeisiin nyrkkisääntöihin laskeuman annosnopeuden laskemiseksi ja sen perusteella pahimminkin saastuneet alueet ovat ”turvallisia” n. 3 viikon kuluttua räjäytyksestä. Ja lainausmerkit turvallisen ympärillä tarkoittavat sitä, että nykyisessä maailmassa sellaiset arvot menisivät kaikkien virallisten turvarajojen yli heittämällä, mutta akuuttia vaaraa ei kuitenkaan olisi.