Ukrainan konflikti/sota

Eihän tuossa koko sodan aloittamisessa ole ollut mitään järkeä, kuten ei ole ryssätrollailussakaan.

Eiköhän jätetä nämä Venäjän taktiset sadut ihan omaan arvoonsa.
Ilmeisesti täällä ei voi asiallisesti keskustella aiheesta?
Asioiden, myös tunteita herättävien analyyttiseen ja objektiiviseen tutkimiseen kuuluu ettei asetu kenenkään osapuolen puolelle, mutta pyrkii näkemään mitkä ovat kunkin osapuolen omat näkökannat ja perustelut miksi he tekevät kuin tekevät.
Tämä tuntuu olevan joillekin äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, että kun kirjoittaa mitä joku osapuoli sanoo tai tekee, tai miksi he ajattelevat ei tarkoita sitä että olisi siitä samaa mieltä.
 
Pelaako Ukraina (tai ne ukrainalaiset nationalistit) todella raakaa ja vaarallista peliä ja meinaavat käyttää siviilejä ihmiskilpinä? Ei nimittäin käy järkeen, että Venäjä olisi tahallaan häirinnyt Mariupolin evakuointeja, sillä se on erittäin tärkeä strateginen kohde jonka haluavat vallata ja ne siviilit siellä hieman hidastaa.


Katso liite: 57856
Nyt on kyllä kaalin hajua arvon uuden käyttäjänimen kohdalla. :ROFLMAO:
 
Katselin ihmeissäni kun 5-6 tiivistysvanaa oli noihin aikoihin Helsingin päällä kohti länttä, leveänä rintamana...miettien mitä kaupallisia lentoja idästä pitäisi enää tulla?!?
Onhan siellä vaikka mitä siviililiikennettä taivaalla; japanilaiset ja erityisesti kiinalaiset yhtiöt siellä lentävät reittilentojaan sekä matkustaja- että rahtiliikenteessä Siperian reitillä Euroopan ja JP/CN väliä niinkuin ennenkin. Hyvä niin. fr24:stä voi katsella. Lentokiellot koskevat vain tiettyjen maiden yhtiöitä, muiden liikenne jatkuu kuten ennekin (vielä). Pääasia etteivät jätä enempää aineellista hyvää matkan varrella olevan valtioon kuin sen reittimaksun. Tulevaisuuden kannalta on ihan hyvä, että Venäjällä pysyy ammattitaitoisia lennonjohtajia myöhemmän hallinnon tarpeisiin ;)
 
Katselin ihmeissäni kun 5-6 tiivistysvanaa oli noihin aikoihin Helsingin päällä kohti länttä, leveänä rintamana...miettien mitä kaupallisia lentoja idästä pitäisi enää tulla?!?
Tässä pohdin, että Ruotsin pääministeri ja puolustusministeri tuli Suomeen tänään.

Jos vaikka 2 Gripeniä saattamassa rajalle ja kättely 2 Hornetin kanssa ja Hornetit saattaneet loppumatkan. Tekisi juuri 5 konetta.

@BlackFox taisi raportoida, että kaksi konetta lensi poispäin?
 
nyt joutui kyllä hymyilemään ääneen...

...eli venäläiset olivat päättäneet siirtyä hissilllä toimistorakennuksen katolle ja kuinka ollakaan ukrainalaiset käänsivät hissien virrat pois päältä ja sinnehän ne jäi haistelemaan toistensa kainaloita! 🙃


Meilläpäin tähdennetään että hätätilassa (ja sota lienee hätätila) ei pidä koskaan mennä hissillä koska sähköt voivat katketa ja jäät hissiin kiinni.
 

Iltasanomat:​

Venäjän joukot valtasivat psykiatrisen sairaalan​

Kiovan alueen kuvernöörin mukaan Venäjän joukot valtasivat psykiatrisen sairaalan Borodjankassa, eikä Ukraina ole kyennyt evakuoimaan sairaalassa sisällä olevia 670 ihmistä, kertoo Reuters.

Kaupunki sijaitsee noin 55 kilometriä Kiovan kaupungista luoteeseen.

---

Hullut ei ole tyhmiä:

Joo-joo, mutta onko siellä vapaata paikkaa Putinille?
 
Aloitin Jussi Toivasen kuunteleminen, ja oli pakko keskeyttää, kun alkoi kertomaan syvälle historiaan puolelle mongoleihin asti yrityksissa selittää venäläisten ajattelutapa. Kaikkea kunnia hänelle työstä, mutta asiasta heti tuli mieleen seuraava:
Onhan geeneilla joku muisti, ja vaikutus, mutta hei, ihan oikeasti. Mistä geeneista voi syyttää saksalaisia Hitlerin aikana. Siellä Eurooppan sivistynein kansa hyvin lyhyessä ajassa aivopesty ihan elukkoiksi.
Hitlerilla oli vain radio ja sanomalehdet. Ja vain näiden avulla suurinta osa kansasta aivopestiin sioiksi, jotka päätti että kaikki muut ovat alempiarvoiset ja siksi eivät ansainneet elää.
Ei. Asia on näin että ketä tahansa, ei väliä mitä kansa, koulutuksesta riippumatta voi aivopestää, jos tekee tämän
massivisesti, kallisti, määrätietoisesti, tarkoituksella.
Aivopesu! Se on avainsana.
Venäjän tuote Putinin tulon jälkeen oli VIHA. Sitä viljeltyy aamusta iltaan joka kanavalta. Siksi olen sanonut jo vuosia sitten ettei mitään sanavapaudella voi perustella venäläistä viha propaganda. Gimmlerin, Hitlerin Saksan propaganda ministerin lause "jos ihmiselle sanoo 100 kerta että hän on koira, niin sadanella kertaa hän alkaa haukkua". Ei ollut väärässä

Myös uskonto, ortoksisuus on yksi tekijä - alistavuutta edistaja.
 
Tämä. Kaikki mahdollinen meni näilläkin alusta lähtien ihan vituiksi. Luulivat / uskoivat että kiovalaiset ja ukrainalaiset ottavat venäläiset vapauttajina vastaan.
Se hekomaahanlasku olisi voinut onnistua. Kiova vallattu ja UA presidentti teloitettu, Kuusinen hallinto nyt vallassa.

Hirvittävän riskin varaan rakennettu koko operaatio kaatuu nyt kuin korttitalo kun oli kaikki laskettu Kiova/päänkatkaisu varaan.

Tämä olkoon kaikenmaailman erikoisjoukkohurrah -ajatuksille kylmä fact check. Vituttanut armottomasti männävuosina ihan fiksujenkin ihmisten SF joukkojen merkityksen korostaminen ihan liikaa.
 
Nyt on kyllä kaalin hajua arvon uuden käyttäjänimen kohdalla. :ROFLMAO:
Eli meinaat jotta venäjäiset sotilaat tahallaan sabotoisi omaa sotilasoperaatiotaan? Aivan.
Ilmeisesti tällä foorumilla ei voi objektiivisesti keskustella meneillään olevasta konfiktista, vaan heti tulee ryssätrollin leimaa otsaan jos yhtään erehtyy syyllistämään Ukrainan puolta. Sehän nyt on varma, että likaista peliä pelataan molemmin puolin, sota kun on meneillään.
 
Sanotaan niin, että olen ehkä ollut liikaa venäläisen hypetyksen huiputtamana. Luulin, että niillä on kaikissa tankeissaan ne Arena-systeemit ja mitkään pst-aseet ei pääse lähellekään. Sen siitä saa, kun nykyaikaisen kaluston osalta on YouTuben varassa. Ja myös USA:n hyvin vähäiset tankkimenetykset Irakissa viittasivat siihen, että vaaka olisi tässä kilpavarustelussa kallistunut panssarin hyväksi.

Oli miten oli, mutta näissä kisoissa näyttäisivät pst-aseet olevan ylivoimaisia panssarien suojaviritelmiin verrattuna. Toki tiedot varmaan tässä vielä päivittyvät, kun aika kuluu, mutta tällä hetkellä näyttää tuolta.
Kalusto on vain osa totuutta. Paljon on kiinni joukkojen osaamisesta. Vaikka vänäläisten kalusto on huonoa, erityisen huonoa näyttää olevan osaaminen ja tietysti moraali.

Mutta onhan tuo heikko suoritus hiukan yllätys itsellekkin.
 
Eli meinaat jotta venäjäiset sotilaat tahallaan sabotoisi omaa sotilasoperaatiotaan? Aivan.
Ilmeisesti tällä foorumilla ei voi objektiivisesti keskustella meneillään olevasta konfiktista, vaan heti tulee ryssätrollin leimaa otsaan jos yhtään erehtyy syyllistämään Ukrainan puolta. Sehän nyt on varma, että likaista peliä pelataan molemmin puolin, sota kun on meneillään.

Toisen puolen likainen peli on hyväksyttävämpää, kuin tuo ryssän ymmärtäminen.

Taitaa olla niin, että voittamattomalla puna-armeijalla ei ole halua ja motivaatiota taistella.

9.5 paraati mahtaa olla uljasta katseltavaa 👍
 
VICE Newsiltä pari uutta:

On the Ground in Ukraine: A VICE News Tonight Special Report

Waiting for War in Odesa, Ukraine

 
Pelaako Ukraina (tai ne ukrainalaiset nationalistit) todella raakaa ja vaarallista peliä ja meinaavat käyttää siviilejä ihmiskilpinä? Ei nimittäin käy järkeen, että Venäjä olisi tahallaan häirinnyt Mariupolin evakuointeja, sillä se on erittäin tärkeä strateginen kohde jonka haluavat vallata ja ne siviilit siellä hieman hidastaa.


Katso liite: 57856
Teet tässä nyt sen virheellisen oletuksen, että Venäjää kiinnostaisi siviilien turvallisuus pätkän vertaa tai että hidastaisivat siviilien takia etenemistään. Ovat tykistöllä vetämässä koko paikkaa sileäksi, ihan samalla tavalla seinät kaatuu oli siellä siviilit sisällä tai ei.
 
Eli meinaat jotta venäjäiset sotilaat tahallaan sabotoisi omaa sotilasoperaatiotaan? Aivan.
Ilmeisesti tällä foorumilla ei voi objektiivisesti keskustella meneillään olevasta konfiktista, vaan heti tulee ryssätrollin leimaa otsaan jos yhtään erehtyy syyllistämään Ukrainan puolta. Sehän nyt on varma, että likaista peliä pelataan molemmin puolin, sota kun on meneillään.
Tästähän on jo todisteita, puhkaisevat omien ajoneuvojen polttoainetankkeja yms.
 
Back
Top