Millä perustein bisnestä saa rajoittaa tai urheilijoita syrjiä? Venäjän hyökkäys haastaa suomalaisen oikeuskulttuurin
SEPPO KOSKINEN
Turun Sanomat
7:00
ALIO
Ukrainassa käytävällä sodalla on jo ollut monia yllättäviä vaikutuksia suomalaiseenkin oikeuskulttuuriin.
Merkittävin muutos koskee pakotepolitiikkaa. Pakotepolitiikasta ei ole mitään kansallista lainsäädäntöä, eli esimerkiksi sen perusteista ja yksityiskohtaisesta sisällöstä. Pakotepolitiikka on merkittävässä määrin EU-korosteista ja sen vaikutus ulottuu yksityishenkilöiden lisäksi myös yrityksiin.
Suomessa ei ole sodan jälkeen nähty yhtä ulkopuolisen tahon määräämisvallassa olevaa yrityspolitiikkaa. Yrityksen tehtäväksi on perinteisesti katsottu taloudellisen toiminnan harjoittaminen omistajien ja muiden intressitahojen kuten omien työntekijöiden eduksi. Poliittiset päätökset ovat olleet vieraita suomalaiselle yrityspolitiikalle.
Pakotepäätösten tekeminen ilman EU-pakkoa olisi niin merkittävä suunnanmuutos yritystoiminnalle, että siitä päättäminen ei voi olla toimivan johdon, hallitus mukaan lukien, asia, vaan siitä tulisi päättää yhtiökokouksessa.
Pakotepolitiikka on oikeudellisesti ongelmallinen kysymys myös siltä osin, kun joidenkin yksityisten henkilöiden omaisuutta jäädytetään. Mihin lakiin kyseinen omaisuuden jäädyttäminen perustuu, kuka hallinnoi ja millaisin valtuuksin jäädytettyä omaisuutta, kuinka pitkään jäädyttäminen kestää ja niin edelleen, tulevat kysymyksiksi.
Nyt päätös tehdään EU:n neuvostossa ja sitä on vain noudatettava. Esimerkiksi Britanniassa Chelsea –jalkapallojoukkueen omistajan oligarkki A:n osalta on päätetty, että pelaajahankintoja ja -myyntejä ei saa tehdä, pelimatkoihin saa käyttää enintään tietyn määrän rahaa, katsomoihin saavat tulla vain kausikorttilaiset ja niin edelleen.
Suomessakin on pakotelistalla olevia kaksoiskansalaisia, joilla on merkittävää omaisuutta Suomessa. Nykyisen Helsinki-Hallin omistaa 40 prosenttisesti venäläinen pakotelistalla oleva taho.
Pakotelistalla olevalla T:llä on merkittävä omaisuus Suomessa. Voitaisiinko kansallisesti säätää laki, jonka avulla nuo omaisuudet jäädytettäisiin? Ei voitaisi.
Tällaiset oikeuskysymykset eivät ole olleet länsimaisen eivätkä siis myöskään suomalaisen oikeuskulttuurin asioita. Ne ovat aikaisemmin olleet tyypillisiä ennemmin kommunismille kuin omistusoikeutta kunnioittavalle länsimaiselle oikeuskulttuurille.
Suomessa ei ole sodan jälkeen nähty yhtä ulkopuolisen tahon määräämisvallassa olevaa yrityspolitiikkaa.
Toinen suuri muutos koskee yhdenvertaista kohtelua ja syrjintää. Länsimainen oikeuskulttuuri on lähtenyt siitä, että kyse on yksilöiden oman toiminnan arvioinnista. Siksi ei myöskään venäläisiä voida rangaista eliitin toimista.
Syrjintä on näkynyt kärjekkäimmillään siinä, että venäläiset vammaiset urheilijat suljettiin paraolympialaisista ja venäläiset nuoret hiihtäjät vastikään Suomessa järjestetystä vuoden merkittävimmästä hiihtokilpailusta.
Tällainen olisi aikaisemmin meillä katsottu tietenkin syrjinnäksi. Nyt näitä päätöksiä on urheilujohdossa kiitelty. Suomen yhdenvertaisuuslaki koskee suomalaisten tahojen tekemiä syrjiviä päätöksiä ja tätä pitäisi myös valvoa.
Kolmas suuri muutos koskee vihapuhetta. Emme ole sodassa, ja siksi vihapuhetta tulee arvioida normaalilla tavalla. Subjektiiviset tuntemukset vaikuttavat puheisiin, mutta lainsäädännön noudattamisessa ei voida arvioida puheita vain tuntemusten perusteella.
Juutalaisiin aikoinaan kohdistunut vihapuhe saattoi olla joidenkin esittäjien tuntemusten perusteella oikeutettua mutta lainsäädännön kannalta ei. Suomeen perustettiin aikoinaan nettipoliisi valvomaan sosiaalisen median vihapuhetta.
Nyt tarvittaisiin nettipoliisiarmeija tähän samaan tehtävään. Putinia voidaan vihapuheen näkökulmasta arvioida elimenä, joka ei nauti ainakaan samanlaista vihapuheen suojaa kuin venäläiset. Suomessa on sananvapaus, mutta ei vapautta vihapuheeseen.
Neljäntenä asiana voidaan nostaa esille sodan vaikutukset työelämäsuhteisiin. Yksittäisten työsuhteiden tasolla on jo Euroopassa purettu venäläisten työsuhteita ja ammatinharjoittajan sopimuksia sillä perusteella, että hän ei tuomitse maansa politiikkaa.
Näinhän tehtiin Suomessakin muun muassa 1930-luvulla, mutta lähes 100 vuotta on kunnioitettu lainsäädäntöä ja arvioitu kutakin yksilöä hänen oman työtoimintansa perusteella ja jätetty politiikka työpaikan ulkopuolelle.
Kirjoittaja on työoikeuden emeritusprofessori.
gifyu.com
www.thedrive.com
