Ukrainan konflikti/sota

Please! Please, please, please anna tämän uutisen olla totta! Sitten kun on yksi tai useampi motti saatu aikaan ja ehkä jopa antautumaan, alkaa toivottavasti Venäjän rintamien ainakin ohittainen luhistuminen.

Edit: Onko mitään käryä, tai edes spekulaatioita motissa olevan porukan koosta?

Satelliittikuvien perusteella joki tulvii niin paljon, että siellä olevat joukot tuskin voivat viedä kalustoa ainakaan pohjoisen suuntaan ja toisessa suunnassa on vihaisia ukrainalaisia. Lisäksi lännen puolelta alkaa tulla painetta. Jos se sitten on jo motti.

Määristä en tiedä, mutta maahanlaskujoukkoja Buchassa on ollut Uljanovskista, Tulasta ja Ivanovosta. Nehän yrittivät kaupunkiin rajusti tappioista välittämättä ja pitänevät vielä aluetta. Lisäksi siellä on niiden takana tulleen kärkiprikaatin (MtJvPr) vaunuja juntturissa. Määriä en osaa kyllä ollenkaan sanoa.

Hostomelissa ja Irpinissä on ainakin Buryatin 5. Panssariprikaatin (jonka ukrainalaiset muistavat Debaltsevesta) ja 37. Erillisen Kaartin Moottoroidun Jalkaväkiprikaatin osia. Varmaan muitakin. Niitä on myös kurmuutettu, mutta kyllä ne siellä ovat, vaikka jo puolessa kuussa ne ovat Twitterin mukaan tietenkin "tuhoutuneet". Varmasti kokeneet raskaita tappioita kyllä.
 
Jos näin kävisi, niin Venäjän maine sotilaallisena suurvaltana olisi lopullisesti tuhottu, ja he olisivat sen jälkeen pitkälti lueteltuna keskikastin valtojen joukkoon, joilla on ydinase, mikä pääosin pönkitttää heidän geopoliittista asemaa.
Kävi jo. Mainetta pitää alkaa parantelmaan armeijan uudelleenrakennuksella sodan jälkeen. Sotilaallisena suurvaltana he pysyvät ydinaseen takia. Mutta jos menevät käyttämään sitä ja ei toimi kunnolla, niin jäljelle ei jää mitään...

Ydinaseen käyttöön en usko, mahdollisuus alle 1%.
 
Puola on kyllä ihan kunkku.

@yarotrof

1h
There is a clear sense among people in Poland that, if Ukraine is allowed to fall, Poland will be next, and in the not too distant future.

@AmbDanFried
1h
Everywhere in Warsaw are signs of support for Ukrainians & Ukrainians. Flags. Food & clothing collection points. Poles are taking in Ukrainians. All just happening. As a Polish friend put it, “Poland is the world’s largest humanitarian NGO.”
 
Kävi jo. Mainetta pitää alkaa parantelmaan armeijan uudelleenrakennuksella sodan jälkeen. Sotilaallisena suurvaltana he pysyvät ydinaseen takia. Mutta jos menevät käyttämään sitä ja ei toimi kunnolla, niin jäljelle ei jää mitään...

Ydinaseen käyttöön en usko, mahdollisuus alle 1%.
Ydinaseen käyttäminen olisikin mielenkiintoinen päänavaus rauhanturvaamisen sektorilla…
 
Pörssi ennustaisi, että tilanne olisi suhteellisen nopeasti ohi. Jo maaliskuun alun jälkeen yleisindeksit ovat nousussa, eli rahamiehet uskovat Venäjän kaatuvan vauhdikkaasti.
Ai länsipörssit ennustaisivat ? Minusta niiden indeksien tasaantuminen kertoo vain sen että ovat nähneet että Venäjän hylkyvaltioksi jääminen ei pitkälläkään aikavälillä länsiyritysten arvoja heiluta. Alkushokin jälkeen todettu että raaka-aineita saa muualtakin, korvaavaa kapasiteettia rakennetaan muualle ja se nostaa lännen talouksia, Ukrainan jälleenrakennus on iso boosti kaikille. Ei siis mielestäni kerro muusta kun uskoa siitä et sota päättyy aika pian on. Mutta ei välttämättä heijastelee uskoa et Venäjä vapautuisi roistovaltion roolista. Useat yritysjohtajat kommentoineet tyyliin että ”entiseen emme enää palaa”. Paluu realismiin.
 
Kävi jo. Mainetta pitää alkaa parantelmaan armeijan uudelleenrakennuksella sodan jälkeen. Sotilaallisena suurvaltana he pysyvät ydinaseen takia. Mutta jos menevät käyttämään sitä ja ei toimi kunnolla, niin jäljelle ei jää mitään...

Ydinaseen käyttöön en usko, mahdollisuus alle 1%.
Jep. Maailma alkaa jo nähdä Venäjän oikeilla faktoilla. Hollannin kokoinen kansantalous, UK kokoiset sotilasmenot miinus korruptio, surkea BKT-kehitys, talousjärjestelmä joka nojaa vai fossiilisiin polttoainevaroihin, toimimaton yhteiskuntajärjestelmä... Kysymys on kuinka kauan venäläisillä tämä realiteettien tunnustaminen kestää. Kaiken viisauden alku kun on tosiasian tunnustaminen.
 
Oon tässä katellu tuota Kansan palvelija TV- sarjaa, yks keskustelu siitä pitää nostaa jossa Zelenskin esittämä presidenttihahmo puhuu Iivan Julman kanssa:
---
J: Leikkaa sitten pää irti. Venäjällä on tehty niin aina, joten tee sinäkin. Olethan venäläinen tsaari.
Z: Taas tuo sama juttu! En minä ole venäläinen tsaari!
J: Kuka sitten?
Z: Ukrainan presidentti.
J: Minkä Ukrainan? Oletko Kiovan ruhtinas vai?
Z: Jos haluatte, kutsukaa minua vaikka niin.
J: Miten voitte veljet? Kestäkää vielä hetki, vieläkö kärsitte Puolan ja Liettuan alla? Kestäkää hetki, me vapautamme teidät pian.
Z: Ei kiitos, meitä ei tarvitse vapauttaa.
J: Miten niin?
Z: Me menemme Eurooppaan.
J: Mitä? Mihin Eurooppaan?
Z: Eurooppa...
J: Me olemme slaaveja, samaa verta!
Z: Meillä on oma tiemme. teillä oma tie.
J: Mikä oma tie? Meillähän on sama tie.
Ja sitten Julma tönäsee presidentin kumoon. Ja rupeaa kyselee miten kävi ja sen jälkeen pitelee maassa makavaa presidenttiä sylissä ja toistelee ääntä korottaen ja vähän surullisenakin, että mikä toinen tie? Ja kenen kanssa olette?

Pahoittelut pienestä off-topikista mutta kuvaa tätä meneillään olevaa tilannetta ja Venäjän ja Ukrainan suhteita hyvin.
 
Olisiko tämän palstan lukijoissa ketään sikafarmaria Varsinais-Suomesta jos kerättäisiin kolehti ja kipattaisiin Vartiovuorenmäen puolelta kasa paskaa Itänaapurin lähetystön katolle. Voin tulla lapioimaan.

Nythän täällä on kaupunki linjannut että paikalla mieltään osoittanut ei saanut nostaa kadun vastakkaiselle puolelle Ukrainan lippua ja katusoraan raaputetut tekstit harjattiin kaupungin toimesta pois. Joskus kauan kauan sitten pesimme Turussa mainoskampanjan "vesigraffiteja" likaiseen katuun painepesurilla, väriero näkyy koko kesän todella tarkasti esim. logon saa helposti mallineella asfalttiin, harmi, että on vielä talvi. Minusta olisi ihan oikein päivittäin häiritä Venäjän konsulaatteja vapaasti valitulla tavalla, oikeastaan ihan aina, vaan eipä ole väki mieltään osoittamassa. Vappuna voi kyllä olla tiukat tunnelmat Vartiovuoren mäellä, jos jokainen opiskelija viskoo pulloja puistosta ja kusee portista, oishan se hienoa. Siellähän on se lava aina Neuvostoliiton vieressä, sopii yrittää vaientaa! Vaan tiedä sitten nykynuorista, onko kanttia ottaa kantaa. Eipä ainakaan mitään oikeaa mielenosoitusta ole ollut tässä yli 60.000 opiskelijan yliopistokaupungissa, ei voi kuin ihmetellä.
 
Mitähän on mahtanut pataljoonankomentaja tuumata, kun on pojat menneet takaisin jalkapatikassa ja sanoneet, että jätettiin Bori sinne, ehjänä.

Olen eri mieltä twiitin väittämästä, että oli eka ryssän menettämä ko. laitos Ukrainan sodan aikana. Olin mielestäni jossain näkevinäni miten joku makkaranpaistomestari paiskoi polttopulloa kylkeen..
Olen seurannut tätä ketjua nyt muutaman päivän, alkaen nykyisestä rähinästä,
kun kaveri suositteli, että jos Ukrainan tilannetta haluat seurata, niin tämä ketju on paras.
Nyt menossa vasta sivulla 3351, mutta toistaiseksi en muista että olisi esiintynyt vastausta tähän asiaan, jota lainaamassanikin postissa käsitellään.
Eli miten Ukrainan pojat saavat niin paljon vahingoittumatonta sotasaalista Isä Aurinkoinen II:n joukoilta?
Osa varmaan saadaan sillä trick-or-treat-metodilla, kun maajussit käyvät pöllimässä laitteen sillä aikaa, kun miehistö etsii polttoainetta tai akkua.

Mutta olenko ottanut Hollywood-roskan liian todesta, kun olen ollut siinä uskossa, että jos omia aseita joudutaan hylkäämään, niin ne yritetään ensin tuhota?
Näyttää että Putainin rauhanturvaajat vain laittavat parkkikiekon ja lähtevät litomaan.

Tuntuu että vallankin jos jonkin tankin olet hylkäämässä, niin siellä pitäisi olla sitä kutiakin, jolla tankille saa vahinkoa;
ihan jopa tarkoitukseen kehitettyä.
Voi tietty olla Putinin juoni, että annetaan tosi epäpätevä ja kaoottinen kuva armeijasta vihollisen hämäämiseksi, kun tehdään näin.
Tai sitten rauhanturvaajat suivaantuivat niin, kun kävi ilmi että harjoitusten sijasta joutuivatkin rauhaa turvaamaan,
että moti on loppu ja ajattelevat että pitäkää tankkinne.

Eli lyhyesti; miten kummassa Putainin puoli ei tuhoa laitteitaan?
 
Näkyypä Biden puhuneen hypersoonisista ohjuksien käytöstä 21.3. puheessaan, jäi tuo huomaamatta aiemmin
And, if you notice, they’ve just launched a — their hypersonic missile, because it’s the only thing that they can get through with absolute certainty. It’s — as you all know, it’s a consequential weapon. And — but — with the same warhead on it as a — as any other launched missile. It doesn’t make that much difference, except it’s almost impossible to stop it. There’s a reason they’re using it.
 
Back
Top