Ukrainan konflikti/sota

Jos pöllytätä tuolta isotoopit ilmaan ja annat sen pölyn levitä siihen tankkiin niin kyllä se on pysyvästi pilalla. ABC suojatussa olet sisällä turvassa jonkin aikaa mutta kyllä sieltä pitää häipyä kohtuu joutuisasti. Ulostullessa saastut eli kaikki vaatteet yms. roskiin ja harjapesun kautta niin että ihosta lähtee pintasolukko veke. Jos tuon tekee nopeasti niin saatat kyetä vielä tekemään lapsia. Jos tuli kunnon isotoopit pintaan niin se tankki pitää ensin pestä ja sitten vasta tulla ulos jos meinaat olla hengissä pitempään.

Tuohon Punaiseen metsään siis tuuli painoi suoraan reaktorisydämmen paskat, eli siellä on maahan veden upottaman todella jytkysti säteilevää tavaraa. Kyseistä metsää ei ole kukaan lähestynyt, lähinnä säteilytasoja on mitattu droonien avulla puiden latvojen yläpuolelta. Jokainen järkevä ihminen pysyy sieltä poissa.
Kuinka paljon tuo osasto voi aiheuttaa vahinkoa muille joukoille, kun ne seikkailee tehtävissään ja säteilee? Kuinka karmeasti tän voi vielä ryssiä? :sneaky:
 
Hiukan tulevaisuudesta:

Ukrainan tuleva jälleenrakennus sodan jäljiltä tulee olemaan massiivinen. Tuo muodostanee merkittävän buumin vähintäänkin EU:n jollei jopa maailman markkinoille.
Rahoitus tulee sekä EU:n, USA:n että Venäjän (takavarikoiduista)varoista.

Tuossa on mahdollisuus karsia Ukrainan korruptiota rahoittajien toimesta mutta se tuskin onnistuu. Ongelma on liian laaja ja rahamäärät valtavia... :unsure:

Mustanmeren miinanraivaus alkanee välittömästi sodan loputtua ja se tapahtunee Naton toimesta. Maa-alueilla miinojen ja räjähteiden raivaus kestänee varsin pitkään, räjähdeonnettomuudet tulevat tappamaan ihmisiä vielä pitkään...
 
Tuossa kuvassa on kuormureita, muistaakseni tuommoisten polttoaineenkulutus oli ihan hervoton? Eli ajattelen vain sitä huoltoprobleemaa, osittain itseaiheutettuna päänsärkynä.
Kuva taitaa olla jo vanha. Noista osa on todennäköisesti jo romuna Kiovan pohjoispuolella ja itäpuolella.
 
Stugnalla kaksi yritystä ilmeisen kaukaa, lentoaika luokkaa 18 sekuntia.

The missile can engage targets from 100 to 5,000 m, with flying time to the maximum range not exceeding 14.3 seconds.

20 sekuntia kellotin ensimmäiselle laukaisulle, miten mahtoi käydä? :unsure:


Piti oikein ladata video ja katsoa tarkemmin, mutta en nähnyt osumaa kunnolla. Kommenteissa joku mainitsi, että brittien hihamerkki vilahtaa ja tosiaan oikeinpuoleisella kaverilla sellainen on; loput oli minusta ukrainalaisia. Kohdassa 0:41 näkyy vielä järjestelmäkamera ja mikrofoni kunnon karvatupsulla eli varmaan koko elämys talletettiin hyvällä laadulla ties mitä tarkoitusta varten.
 
Viimeksi muokattu:
Hiukan tulevaisuudesta:

Ukrainan tuleva jälleenrakennus sodan jäljiltä tulee olemaan massiivinen. Tuo muodostanee merkittävän buumin vähintäänkin EU:n jollei jopa maailman markkinoille.
Rahoitus tulee sekä EU:n, USA:n että Venäjän (takavarikoiduista)varoista.
EU:lla mitään varoja ole. Oma veikkaukseni on, että maksumieheksi pannaan euroalue. EKP painaa rahaa jälleenrakennusrahastoon, jonka EU jakaa Ukrainaan. Sinne perille syntyy nykyisen korruptiokoneiston sisään ja rinnalle uusi, eu-vetoinen koneisto. Materiaalista jälleenrakennusta saadaan tehtyä paljon, mutta on aika tasan ukrainalaisista itsestään kiinni, siivoavatko he systeeminsä. Mikään valvova eurobyrokraatti ei sitä tee.
 
Monet lentoyhtiöt vuokraa nykypäivänä koneensa. Tänään vissiin piti palauttaa nuo vuokratut koneet, jotka Venäjän valtio yksityisti. Osa koneista on palautettu ja tuo lento voisi olla sellainen, eli Aeroflotin kone menossa haltijalta omistajalle. Varma en ole.
Tällä hetkellä lentää Etelä-Ruotsin yllä ryssän Aeroflot A320. Mitä helvettiä?
 
Vitun mulkkuja nuo saksalaiset. Voisi kaivaa ne pallinsa esiin ja myöntää olevansa ihan tasa-arvoisia muun maailman kanssa.
 
Todella tehokas. Metsä, joka näyttää läpipääsemättömältä kelkalla tai mönkkärillä ei paikallistuntemuksen avulla sitä monestikaan ole. Joku paikallisista äijistä tietää reitin.

Tämän kaltaiset paikalliset huru-ukko porukat on käsittääkseni käytännössä täysin hyödyntämätön voimavara maanpuolustuksessa. Kannattaisi ehdottomasti hyödyntää.
Varmaan nämä käynnissä olevat sodat muokkaavat tapoja sotia, paitsi Venäjällä. Olisihan se komeaa, jos kaksi moottorikelkkaa, kummassakin kaksi taistelijaa ja varustuksena kelkan mukana 2xNLAW ja 2x olalta ammuttava it. Luonnollisesti rynkyt siihen päälle. Tuollainen ketterä parivaljakko pysäyttäisi jo isommankin vihollisseurueen. Kyllähän meidän pitääkin omaa erityisosaamistamme ja tuttua ympäristöä osata hyödyntää.

En tiedä onko vain puhetta Ukrainalta, kun sanovat vehreyden ja kasvuston palatessa keväämmällä, niin alkaa todellinen metsästyskausi. Kaipa kynnelle kykenevät jo on tositoimissa, mutta olisihan sillä kova pelotevaikutus, jos ei vanja uskalla poistua tankista tyhjentämään rakkoaan
 
Jos ammutaan kertasingolla tai vastaavalla - kumpaanhan kannattaa tähdätä: torniin vai sen takana olevaan moottorin alueelle?
Todellakin moottoriin tuollaisella kevyemmällä singolla. Luulen, ettei tuosta oaumasta olisi kannattanut noin paljoa iloita. Osuma oli minusta jopa huono. Olen itse istunut tuolla kohdalla t72 vaunussa.
 
Hyökättiin teidän maahan, tuhottiin kaikki, murhattiin tuhansia, mutta ollaan kavereita jos ette hae turvaa meitä vastaan.

Kuulostaa reilulta.
Näihin Venäjän päivittäin vaihtuviin ehtoihin ei kauheasti kannata palstatilaa uhrata. Kunhan pitävät kaikki kiireisinä ja epätietoisina. Sitten tosiaan, kun Lavrov tai Putin haluaa tavata puolueettomassa maassa, ja tapaamisen aikana on tulitauko, niin alan uskomaan todelliseen haluun
 
Back
Top