Ukrainan konflikti/sota

Saakohan vaunusta enää käyttökelpoista? Viikkokaupalla joessa mutta ei kuitenkaan suolavedessä.

Ainakin menee moottoriöljy, vaihdelaatikon ja perän öljyt vaihtoon. Polttoainetankit ja linjat tyhjättävä vedestä. Jokivesi yleensä mutaista, minne lie paikkoihin se menee tukkimaan.

Suolavesi olisi melko paljon rajumpi käsittely ja onhan tässä ihan viimevuosinakin vedetty järvistä T-34 vaunuja ja saksalaisten hylkäämiä. Muistaakseni melko pienellä laitolla on saatu käymään, tosin niillä ei ole ollut samanlainen kiire kuin näillä sota-aikaisilla.
 
Arvaisin että jos Venäjä pyrkii siirtämään osan Kiovaan hyökänneistä joukoista joko Donbassiin tai Krimin kautta Mariupolin länsipuolelle niin siirto pitää tehdä rautateitä pitkin. Matkaa on sen verran että panssarijoukkojen ajattaminen ei ole välttämättä optimi - ei toki mahdotonta, mutta yleensä tekevät pidemmät siirrot junilla. Jos menisi ajamalla niin oma logistiikka joutuisi melkoiseen ponnistukseen eikä toistaiseksi sen resurssit ole vakuuttaneet.

Kokeilin pikaisesti google mapsilla, paljonko tuossa on etäisyyttä jos ajetaan teitä pitkin. Kiovasta ensin Dnieprin länsipuolelta pohjoiseen ja sitten Venäjän puolella teitä pitkin, heidän puolella rajaa ajaen Millerovon ohi Shahtyyn ja sieltä rajan yli Donetskiin, matkaa tulee vajaa 1 800km. Sanoisin että näin pitkä siirto tehdään junalla, ei ajamalla. Kumipyörälavetteja tuskin on näin isolle porukalle joten panssarivaunun siirtokärryillä ei onnistu - ei ainakaan kaikki yhdellä kertaa.

Tehtiin miten vaan, menee aikaa ja eivät voi välttyä paljastumiselta (videokuvia ja valokuvia matkan varrelta)

MUOKKAUS: lisäyksenä niille ketä kiinnnostaa, google maps antaa tuolle reitille matka-ajaksi 25 tuntia jos liikennemuoto on auto.

Kokeilin lisäksi muuten samaa reittiä mutta Donetskin sijasta jatketaan ensin etelään Krasnodariin ja sieltä sitten länteen Krimille ja sen läpi Melitopoliin (jos siis halutaan Mariupolin länsipuolelle tätä kautta kiertämällä). Tämän reitin pituus on vajaa 2 600 km ja matka-aika autolla 36 tuntia.

Mapsin nopein reitti Helsinki-Utsjoki välille menee Oulun ja Rovaniemen kautta. Reitin pituus vajaa 1300 km ja matka-aika 15 tuntia 30 minuuttia. Tämä siis antamaan perspektiiviä.

Tuo antamani Kiova-Donetsk reitti on siis noin 1,4 kertaa Suomen pituuden verran ja Kiova-Melitopol sama kuin Helsinki-Utsjoki-Helsinki.
Yksi haastatelluista venäläisistä sotavangeista kertoi, että saivat perille 8 ajoneuvoa 10:stä muutaman sadan kilometrin matkalla Ukrainaan. Käymättä yhtään taistelua. Enemmän kuin mielellään soisin, että yrittäisivät ajaa tuon 1800 km

EDIT: niin piti kirjoittaman että 8/10 jäi matkalle.
 
Viimeksi muokattu:
Yksi haastatelluista venäläisistä sotavangeista kertoi, että saivat perille 8 ajoneuvoa 10:stä muutaman sadan kilometrin matkalla Ukrainaan. Käymättä yhtään taistelua. Enemmän kuin mielellään soisin, että yrittäisivät ajaa tuon 1800 km
Siis tarkotit varmaan, että 8/10 jäi matkalle jos puhutaan samasta stoorista.
 
Rataverkon ovat Venäjällä hyviä ja hyvä kuntoisia samaa kuvittelen Valko-Venäjän osalta. En usko että ovat siirtäneet junan vaunuja pois länsiosissa Venäjää vaan ne ovat ratapihoilla odottamassa sitä hetkeä, kun voittoisa armeija siirretään takaisin varuskuntiinsa.
Voi olla että vaunut on, mutta onko tiedossa missä, kun muistelen RuS Vr:llä kuulemani mukaan olevan osaston joka työkseen etsii junanvaunuja.
 
Johnson ilmoittaa että Britit siirtyvät uuteen vaiheeseen ja tarjoavat Ukrainalle aiempaa tappavampaa aseapua. Todella hieno homma ja mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tuolta seuraavaksi lähetetään! (y)

Toivottavasti monet muut maat ottavat esimerkkiä Britanniasta ja uskaltautuvat lähettämään entistä järeämpää aseapua! Jos tuo Briteiltä lähteä aseapua on oikeasti järeää niin tässä voi olla yksi käännekohdista käsillä.

 
Ymmärrät väärin taikka et ymmärrä sotilaallista tarkoitusta termobarisissa aseissa ollenkaan. Tarkoitus ei ole kurmottaa siviilejä niillä. Bunkkereita, linnoituksia, leirejä, kokoontumispisteitä jne. on ne legimeetit kohteet.
Merten sheriffi juuri sanoi että hän haluaisi pommittaa venäläisiä siviileja termobaarisilla.
 
Ajaja lienee poistunut pohjaluukun kautta, kun näkyy olevan auki. Johtajalla ja ampujalle ei mitään mahdollisuutta päästä ulos. Johtajan pitäisi päästä ryömimään putken peräkappaleen yli ja tuolla korolla millä putki on niin ei onnistu
Sinänsä mielenkiintoista että tämä käytiin hakemassa pois Ukrainan puolesta. Ei välttämättä ihan nopea ja yksinkertainen operaatio. Selvästikin tavaralle on jotain käyttöä. Mutta jos on ollut veden täyttämä, niin arvo voi olla aika vähäinen.
 
Miten ihmeessä tämä porukka pitää valtaa Tsetseniassa?
Aseettomia siviilejä vastaan ihan riittävää sakkia.
Yksi haastatelluista venäläisistä sotavangeista kertoi, että saivat perille 8 ajoneuvoa 10:stä muutaman sadan kilometrin matkalla Ukrainaan. Käymättä yhtään taistelua. Enemmän kuin mielellään soisin, että yrittäisivät ajaa tuon 1800 km
Junamatka on myös lepoa. Toivottavasti ovat älyttömiä ja menevät ajamalla.
 
Edelleen kyllä hämmästyttää minua tuo ryssän täydellinen tunarointi tässä sodassa. Niin monet asiat on tehty niin täysin päin helvettiä, ettei voi puhua enää mistään yksittäistapauksista, vaan ongelma on selvästi systeeminen. Sotilaallisen suorituskyvyn osalta Venäjää ei voi enää kutsua todelliseksi suurvallaksi, ainoastaan ydinaseiden osalta se täyttää vaatimuksen - ainakin teoriassa. Vaan mistäpä sitä tietää, onko vanjan ydinasearsenaalikaan enää käyttökelpoinen? Tätä ei tietenkään kukaan halua käytännössä ryhtyä selvittämään.
Ryssän tunaroimiselle on olemassa oma määrite, jonka kaikki tietävät. Kyse on siis ryssimisestä.

Minkään muun kansakunnan osalta minä en ainakaan tiedä vastaavaa terminologiaa olevan.

Ehkäpä sillä on joku historiallinen perusta😁
 
Tämäpä kiintoisa väite. Bellingcatin mukaan FSB:n Ukrainan kaappausyrityksestä, jonka valmistelijat olisivat puhaltaneet rahat.
Tuolla ykköskommentti on kiintoisa myös. Selittäisihän se toki osin miksi OMON/SOBR oli ekana menossa sisään eikä kaartin panssaridivari.

Mutta sinänsä tuoksahtaa paskalta kun Bellingcat ei ole tuon 27.3. Mendelin twiitin jälkeen kertonut mistään sellaisesta. Porukka vain syynää niitä Sushkon FSB-jorinoita.
 
Viimeksi muokattu:
Onko foorumilla jotakuta, joka tajuaa taloutta syvällisemmin?

Maallikon silmiin tuo ryssien talouden keinotekoinen pumppaaminen toimii yllättävän hyvin. Rupla kipuaa ylös ainakin nimellisesti. Entä kuinka kauan pörssiä voidaan pitää ulkomaalaisten myynniltä kiinni? Onko tuo moex index tällä hetkellä keinotekoinen index, kun myyntiä ei sallita vai miten tuo menee? :)
 
Back
Top