Ukrainan konflikti/sota

Ei paha analyysi, mutta se joukkojen kokoontuminen, siirto ja uudelleen ryhmitys vie aikaa. Paperilla se käy kädenkäänteessä, käytännössä paljon kauemmin, varsinkin kun ne pitäisi huollon kautta käyttää. Tietysti se voidaan unohtaa, koska venäjä ja välinpitämättömyys.

Arvaisin että jos Venäjä pyrkii siirtämään osan Kiovaan hyökänneistä joukoista joko Donbassiin tai Krimin kautta Mariupolin länsipuolelle niin siirto pitää tehdä rautateitä pitkin. Matkaa on sen verran että panssarijoukkojen ajattaminen ei ole välttämättä optimi - ei toki mahdotonta, mutta yleensä tekevät pidemmät siirrot junilla. Jos menisi ajamalla niin oma logistiikka joutuisi melkoiseen ponnistukseen eikä toistaiseksi sen resurssit ole vakuuttaneet.

Kokeilin pikaisesti google mapsilla, paljonko tuossa on etäisyyttä jos ajetaan teitä pitkin. Kiovasta ensin Dnieprin länsipuolelta pohjoiseen ja sitten Venäjän puolella teitä pitkin, heidän puolella rajaa ajaen Millerovon ohi Shahtyyn ja sieltä rajan yli Donetskiin, matkaa tulee vajaa 1 800km. Sanoisin että näin pitkä siirto tehdään junalla, ei ajamalla. Kumipyörälavetteja tuskin on näin isolle porukalle joten panssarivaunun siirtokärryillä ei onnistu - ei ainakaan kaikki yhdellä kertaa.

Tehtiin miten vaan, menee aikaa ja eivät voi välttyä paljastumiselta (videokuvia ja valokuvia matkan varrelta)

MUOKKAUS: lisäyksenä niille ketä kiinnnostaa, google maps antaa tuolle reitille matka-ajaksi 25 tuntia jos liikennemuoto on auto.

Kokeilin lisäksi muuten samaa reittiä mutta Donetskin sijasta jatketaan ensin etelään Krasnodariin ja sieltä sitten länteen Krimille ja sen läpi Melitopoliin (jos siis halutaan Mariupolin länsipuolelle tätä kautta kiertämällä). Tämän reitin pituus on vajaa 2 600 km ja matka-aika autolla 36 tuntia.

Mapsin nopein reitti Helsinki-Utsjoki välille menee Oulun ja Rovaniemen kautta. Reitin pituus vajaa 1300 km ja matka-aika 15 tuntia 30 minuuttia. Tämä siis antamaan perspektiiviä.

Tuo antamani Kiova-Donetsk reitti on siis noin 1,4 kertaa Suomen pituuden verran ja Kiova-Melitopol sama kuin Helsinki-Utsjoki-Helsinki.
 
Viimeksi muokattu:
Arvaisin että jos Venäjä pyrkii siirtämään osan Kiovaan hyökänneistä joukoista joko Donbassiin tai Krimin kautta Mariupolin länsipuolelle niin siirto pitää tehdä rautateitä pitkin. Matkaa on sen verran että panssarijoukkojen ajattaminen ei ole välttämättä optimi - ei toki mahdotonta, mutta yleensä tekevät pidemmät siirrot junilla. Jos menisi ajamalla niin oma logistiikka joutuisi melkoiseen ponnistukseen eikä toistaiseksi sen resurssit ole vakuuttaneet.

Kokeilin pikaisesti google mapsilla, paljonko tuossa on etäisyyttä jos ajetaan teitä pitkin. Kiovasta ensin Dnieprin länsipuolelta pohjoiseen ja sitten Venäjän puolella teitä pitkin, heidän puolella rajaa ajaen Millerovon ohi Shahtyyn ja sieltä rajan yli Donetskiin, matkaa tulee vajaa 1 800km. Sanoisin että näin pitkä siirto tehdään junalla, ei ajamalla. Kumipyörälavetteja tuskin on näin isolle porukalle joten panssarivaunun siirtokärryillä ei onnistu - ei ainakaan kaikki yhdellä kertaa.

Tehtiin miten vaan, menee aikaa ja eivät voi välttyä paljastumiselta (videokuvia ja valokuvia matkan varrelta)
Kuinka nopeasti junalla olisi mahdollista siirtää tämän kokoinen lössi?
 
Edelleen kyllä hämmästyttää minua tuo ryssän täydellinen tunarointi tässä sodassa. Niin monet asiat on tehty niin täysin päin helvettiä, ettei voi puhua enää mistään yksittäistapauksista, vaan ongelma on selvästi systeeminen. Sotilaallisen suorituskyvyn osalta Venäjää ei voi enää kutsua todelliseksi suurvallaksi, ainoastaan ydinaseiden osalta se täyttää vaatimuksen - ainakin teoriassa. Vaan mistäpä sitä tietää, onko vanjan ydinasearsenaalikaan enää käyttökelpoinen? Tätä ei tietenkään kukaan halua käytännössä ryhtyä selvittämään.
 
Tuossa Mariupolista azov rykmentin komentajan haastattelu ilmeisesti tältä päivältä. En kyllä ymmärrä mistä puhuvat mutta on ainakin elossa.
Samassa rakennuksessa myös kuin paripäivää sitten julkaistussa haastattelussa taustalla näkyvän seinän perusteella. Tuolta kun ei ole muutamaan päivään oikein tietoja tullut. Toivotaan että kestävät vielä joitakin päiviä. Apua on tulossa.

 
Venäjän rataverkossa 2-3 vrk, mutta en usko että ovat heti valmiita uuteen rynnistykseen ja onko edes halua sekä motivaatiota?

Tämän lisäksi mikä on rataverkon ja junakaluston tilanne Valko-Venäjällä?

Sabotaasista tai ainakin jonkinlaisesta vastustamisesta ollut puhetta ja huhua. Jos niitä ongelmia ei ole saatu kuntoon niin eivät ole välttämättä menossa minnekään nopeasti.
 
Aika optimistinen arvio mielestäni, että koko Kiovan alueen pulja saataisiin tuossa ajassa siirrettyä. Johan ne kasasivat hyökkäysvoimaansa kuukausitolkulla ennen ensimmäistä yritystään.
Kyllä ryssien on pakko jättää joukkoja myös Kyivin alueelle ei ne kykene irrottamaan sieltä kuin Max 6 tst-os jotka eivät ole tällä hetkellä taistelussa kiinni.
 
Tämän lisäksi mikä on rataverkon ja junakaluston tilanne Valko-Venäjällä?

Sabotaasista tai ainakin jonkinlaisesta vastustamisesta ollut puhetta ja huhua. Jos niitä ongelmia ei ole saatu kuntoon niin eivät ole välttämättä menossa minnekään nopeasti.
Rataverkon ovat Venäjällä hyviä ja hyvä kuntoisia samaa kuvittelen Valko-Venäjän osalta. En usko että ovat siirtäneet junan vaunuja pois länsiosissa Venäjää vaan ne ovat ratapihoilla odottamassa sitä hetkeä, kun voittoisa armeija siirretään takaisin varuskuntiinsa.
 
Back
Top