Ukrainan konflikti/sota

Alkaa moni nyt (myös twitterissä) miettiä liikaa ja menee Oksasen pointti ohi. Joku tuollainen skenaario voisi olla todennäköisimmästä päästä jos vihollinen tosissaan haluaa aiheutta "pientä kiusaa" ja blokata jäätyneellä konfliktilla NATO-jäsenyyttä.
Veikkaan että nykylainsäädännöllä konflikti ei ole kauaa 'jäätynyt' eikä pitkäikäinen
 
Kaikesta näkee että tota Venäjän hyökkäystä kyllä johda kukaan keskitetysti, ihan silkkaa sitä itseään alusta loppuun saakka.
Joko sitä ei johdeta tai jollain on vakava uhkapeliongelma. Ehkä sitten jälkimmäinen, koska voitot on voittoja ja tappiot ei mitään. Jatkuva itselleen valehtelu ja toistava tekeminen. Järjetön riskinotto ja panosten nostaminen. Sodan jatkaminen paetakseen ongelmiaan. Valehtelee saadakseen sotia lisää. Syyttelee muita sodasta ja sen seurauksista. Suuttuu, kun kysyy sodasta. Palveleeko Peluurin puhelinpalvelu venäjäksi, jos Putin voisi hakea ammattiapua ongelmiinsa?
 
Sana "erikoisoperaation" kohtaamista pienistä ongelmista leviää muutenkin väestön keskuuteen sotilaiden ja heidän perheidensä kautta. Tämähän on perinteisesti ollut diktatuurimaille ongelma, kun virallinen totuus joutuu kansan käytännön kokemusten haastamaksi. Ei natsi-Saksankaan propagandakoneisto voinut mitään itärintamalta sotilaiden mukana leviäville kauhutarinoille. Toki osa väestöstä varmasti nytkin kieltäytyy uskomasta kuulemaansa, mutta epäilyksen siemen jää joka tapauksessa elämään kansan keskuuteen ja jäytää uskoa Putlerin hallintoon.

Natsi-Saksassa Joseph Goebbels kehitti propagandan äärimmäisen tehokkaalle tasolle. Joseph Goebbels oli varmaan äärimmäisen älykäs ihminen päätellen siitä mille tasolle sen propagandan onnistui kehittämään.

Sehän natsien propaganda kuitenkin sodan loppuvaiheessa epäonnistui totaalisesti kun se alkoi kääntyä itseään vastaan kun kuilu todellisuuden ja natsipropagandan välillä oli niin suuri että sitä eroa ei voinut olla kansalaisetkaan näkemättä. Esimerkiksi Neuvostoliiton rintamalta lomalle Saksaan palaneet sotilaat nauroivat isoon ääneen elokuvateatterissa kun näkivät sitä propagandaa siellä ja tarinaa operaatio Barbarossan suuresta menestyksessä siellä.

Venäjän osalta sen propagandan ovat ryssineet jo tässä vaiheessa niin perusteellisesti, että siihen tuskin kukaan alle nelikymppinen uskoo Venäjällä. Tieto rintamalta Ukrainasta leviää nykyään salamavauhtia kotirintamalle esimerkiksi puhelimen, pikaviestimien ja sähköpostin kautta. Täytyy olla jo harvinaisen hölmö tapaus jopa ryssäksi, jos ei ymmärrä sitä että erikoisoperaatio on vain kiertoilmaisu sanalle sota. Laittoman hyökkäyssodan seurauksia ei voi olla myöskään näkemättä siellä kotirintamalla kun kaupoista vähän kaikki on loppu, babuškat tappelee kaupassa sokeripaketista kuin kulkukoirat luusta ja muuta rahaa ei saa mistään kuin roskaruplia eikä se Google Pay tai Apple Pay lähimaksukaan suostu toimimaan.
 
Miten sille Venäjän kaasutoimitusten jatkolle EU-maihin on käynyt? Onko Putin vääntänyt jo hanan kiinni kun maksuksi ei saakkaan ruplia? Vai onko Putin osoittautunut siinäkin suhteessa hupiukoksi, joka uhoaa kaikkea mutta ei riitä kantti toteuttaa uhkavaatimuksiaan?

EU-maille se venäläisen kaasun tulon loppuminen olisi huomattavasti pienempi ongelma kuin Venäjälle sen niistä saatavan tulovirran ehtyminen.
 
Kuten jo aiemminkin sanottu, niin Venäjän false flag varmemmin kohdistuu omaan siviilikohteeseen, kuin huollon kannalta tärkeään kohteeseen. Mitään rahalla mitattavaa(Venäjällä ihmisellä ei ole mitään arvoa) tuskin tuossa mittakaavassa tuhotaan. Päiväkoti tai koulu olisi luultavammin scopessa.
Entäs jos Nyt ei tarvii lähteä Ukrainaan yrittämään. Ekaksi meni ammukset ja nyt polttoaineet.
 
Miten sille Venäjän kaasutoimitusten jatkolle EU-maihin on käynyt? Onko Putin vääntänyt jo hanan kiinni kun maksuksi ei saakkaan ruplia? Vai onko Putin osoittautunut siinäkin suhteessa hupiukoksi, joka uhoaa kaikkea mutta ei riitä kantti toteuttaa uhkavaatimuksiaan?

EU-maille se venäläisen kaasun tulon loppuminen olisi huomattavasti pienempi ongelma kuin Venäjälle sen niistä saatavan tulovirran ehtyminen.
Näin sille on käynyt. :D
 
Kait se ryssäkään niin tyhmä ole, että tuhoaisi oman jalostamon joka haittaa pelkästään omaa sotimista. Mainehaittaa ei Ukrainalle tule kun kohde on sotilaallinen ja isku lisää Ukrainan moraalia ja koko maailma alkaa nauramaan vanjalle. Jos ryssä jonkin false flagin tekee, niin se on törkeä isku siviileitä kohtaan.

Ukraina ei asialla leveile kun miksi paljastaisi omaa kykyään kenellekään. Jos heillä on lisäiskuja suunnitelmissa, niin tuskin kertovat "meillä on ilmayksikkö nönnönnöö paikalla suorittamassa iskuja".

Asian kiistäminen lisää vain vanjassakin epäluuloja omaa maataan kohtaan. Kaikin puolin win/win tilanne Ukrainalle.
Siellä on varasto säiliöitä. Minusta siellä ei ole jalostamoa.
 
Suomen puolella huoltoasemilla olen kuullut tarinoita venäläisistä naisista, joilla oli 1990-luvun ihan alkuvuosina joku "pilua 20 mk" lappu jota esittelivät potentiaalisille asiakkaille. Tarinan kertoja ainakin väitti jättäneensä ostamatta palveluita, mutta mistä sitä ikinä tietää.

Ilmeisesti aihe on arka venäläisille ja hermostuvat kuulema totaalisesti venäläisillä keskustelupalstoilla nykyään siitä, jos kertoo niissä miten niistä venäläisistä naisista tulee taas halpoja prostituutioituja erikoisoperaation romautettua talouden. Myös tarinat siitä miten mukavasti paralympialaisiin saadaan jatkossa kaikkien aikojen kovin urheilujoukkue Venäjältä on sellainen mistä hermostuvat totaalisesti.

Harmi kun en itse osaa lainkaan venäjän kieltä. Jos osaisin niin trollailisin tuollaisia tarinoita sen minkä ehtisin VPN palvelun kautta venäläisille keskustelupalstoille.
PILU + hinta kämmeneeseen kirjoitettuna on jäänyt mieleeni Hesarin tekemän jutun kuvituksesta.
 
Omatunnistus ei olisi sallinut ilmatorjunnan ampua noihin UA koptereihin Belgorodissa.
Miten toi järjestelmä toimii, olisiko Ukraina pystynyt ottamaan sen omiin koptereihin noista tuhoamistaan Venäläisistä koptereista?

Ei tuhotuista koptereista, vaan salassapidettävät paperit -kansiosta jostakin lukuisista vallatuista TOReista tai Pantsireista. Jos ja kun ryssä ei jaksanut vaihtaa niitäkään uusiin.

Näkyy paremmin liikkuvasta kuvasta, mutta pyrstön vaaleista raidoista päätellen hekot todellakin olivat Ukrainan. Ja tietty ryssähän olisi ryssinyt false flagin.

heko2.PNG
heko1.PNG
 
Back
Top