Ukrainan konflikti/sota

Kun kerran surutta ja ilman tunnontuskia kykenevät lahtaamaan omaa sukulaiskansaansa, niin tuskinpa empivät meidän suomalaisten kohdalla jos ryssät pääsisivät esim. Kouvolaan, Lappeenrantaan tai Mikkeliin.

OT: Ei mitään epäilyksiä.


Siinä sarjan tekijät Teemu Keskisarja ja Marko Kämäräinen pohtivat, mitä Hailuodon joukkosurma tarkoittaisi, jos se tapahtuisi nykyaikana. Historioitsija Keskisarjan mukaan hirmuteko tarkoittaisi tänä päivänä Helsingin Hietasaaressa peräti 10 000 ihmisen surmaa.
 
Kun kerran surutta ja ilman tunnontuskia kykenevät lahtaamaan omaa sukulaiskansaansa, niin tuskinpa empivät meidän suomalaisten kohdalla jos ryssät pääsisivät esim. Kouvolaan, Lappeenrantaan tai Mikkeliin.

Tuskinpa. Historia toistaa itseään jne, venäläiset eivät koskaan ole olleet haluttuja miehittäjiä- jännä juttu sinällään. Mieleeni syöpynyt videopätkä tielle jääneestä venäläisestä irtoperseestä tuntuu tässä vaiheessa lämmittävältä muistolta.
 
Eli, kun Putin on saanut alueelliset minitavoitteet hallintaan alkaa kova painostus, että Ukraina suostuisi rauhaan.
UA minimitavoitteet on koko alue omaan haltuun. Sotaa on vielä paljon jäljellä.

Lännen pitää myös tajuta, että mitään voitoksi laskettavaa ei Putlerille saa antaa. Ei edes Krimiä. Lisää ja isompaa asetta Ukrainaan kiiruusti. Mikään voitoksi laskettava vain kasvattaa Z-örkkien ruokahalua.

Venäjä on heikentynyt nyt niin paljon, että Suomikin voi mielestäni auttaa vähän isommalla kädellä. Järkevyyden rajoissa kuitenkin.
 
Kun kerran surutta ja ilman tunnontuskia kykenevät lahtaamaan omaa sukulaiskansaansa, niin tuskinpa empivät meidän suomalaisten kohdalla jos ryssät pääsisivät esim. Kouvolaan, Lappeenrantaan tai Mikkeliin.
Sodan alussa annettiin kuva, että jokaisella ukrainalaisella rynkky ja polttopullot valmiina ja jokainen vihollissotilas joka lähestyy asutuskeskuksia suolataan välittömästi. Joku jo sanoikin, että parempi kuolla taistellen näiden kanssa, kuin jäädä vangiksi tai antautua. Ihan samaa mieltä.
Ei tämä voi loputtomiin kestää, koska länsi tekee jotain kansanmurhan edessä? Tässä tilassa tuskin enää on eskalointia, jos alkaa varustaa Ukrainaa hyökkäysaseilla, jotka riittävät muuhunkin kuin paikallisiin pistoihin.
 
Eiköhän sodan kulku ole nyt aika selkeä.

...

Putin lienee valmis pelaaman about all-in pitääkseen alueet idässä. Mutta all-in ei silti voi tarkoittaa koko armeijan suorituskyvyn laittamista likoon, koska Venäjällä on myös muita alueita, joiden hallinnassa armeijan pelote on tarpeen. Jos armeijan kaikki tankit uhrataan Javelineille, niin muodostuu sotilaallinen tyhjiö eikä Venäjä luota edes Kiinaan niin paljon, että voisi pitää Kiinankaan suunnalla sotilaallista tyhjiötä.

Eli, kun Putin on saanut alueelliset minitavoitteet hallintaan alkaa kova painostus, että Ukraina suostuisi rauhaan.
Sen verran tylyjä on kuvat venäläisten sotarikoksista, että ei ole Putella enää mahdollisuutta kävellä minkäänlaisena voittajana ulos. Sekä ukrainalaisille että länsimaille on vaikea myydä Puten ja Venäjän marssimista voittajana ulos. Eiköhän kirkkaammissa saleissa pohdita, millaisia sanktioita Venäjän kyykyttämiseksi keksitään lisää ja kysellään ukrainalaisilta, minkälaisia aseita pystytte ottamaan lisää käyttöönne.
 
Buchan siviilien teurastusta olen pohtinut ja huomioinut, että alueella on moderneja, isoja aidattuja taloja. Jonkin sortin eliittilähiö, joka on puhdistuslistalla?
Mahdollisesti täällä on näyttänyt urhoollisuuttaan Putinin ja roistovaltion ikioma Gestapo, eli Rosgardia. Se on perustettu ja koulutettu murhaamaan kaikki rikollisdiktatuurin vastustajat...niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin.
- aseettomien siviilien järjestelmällinen murhaaminen on kokonaan Putinin ja rikollisjohdon vastuulla.

Jää nähtäväksi koska länsimaissa tullaan ymmärtämään mistä Venäjän rikollisten muodostaman valtiojohdon sotimisessa on kysymys? Venäjän henkisesti sairaat pedot haluavat vielä suurempaa valtaa itselleen...
- rikollisjohto ei välitä omista kansalaisistaan ja vielä vähemmän muista...Venäjän nykyisen johtajat eivät ole ihmisiä...eivät eläimiäkään. He ovat yksinkertaisesti vain hirviöitä joiden paikka ei ole ihmiskunnan keskuudessa.

Suomen Valtion ja suomalaisten ei tule enää koskaan tehdä minkäänlaista yhteistä näiden kanssa. Piste.

Tässä on taustalla jopa suurempaa julmuutta kuin aikoinaan Hitlerin johtaman natsisaksan järjestelmällisestä juutalaisiin kohdistuneesta kansanmurhasta. (itse kansanmurhakin on lievä sana tässä yhteydessä) tai Kampodjan punaisen-khmerin hirmuhallinnon "puhdistuksissa".

Demokraattinen maailma ei saa koskaan unohtaa tällaista murhaamista...
 
Putlerilla tuota kotirintaman tukea löytyy vielä. Tuli silloin aikoinaan luettua se pitkä televisiopuhe tekstitettynä (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008640606.html), ei kovasti yllätä että menee tuolla läpi.

Nämä venäläiset babushkat on aina tällaisia, elävät menneisyydessä ja ihannoivat ja glorifioivat Neuvostoliittoa. Siinä valossa ei ole mikään ihme että Putinin propaganda uppoaa näihin. Venäläisiltä babushkoilta en mitään muuta odotakaan. Nuorempi väestö sen sijaan ihmetyttää että miten voivat samaa propagandaa uskoa ja järjestelmän hyväksyä ja heille en sitä anteeksi anna.
 
💪🇺🇦

Rahdataanko kenties USA:han? Muoks: vaihdoin toiseen subreddittiin, oli jo hyvän aikaa ollut siellä ja kommentteja myös. Tämä on mahdollisesti jo kauemmin noutajaa ootellut.

Q: Is that the one with the emergency landing near hostomel airfield?
A: Yeah I think so. If it is true, then the Russians have let it sit there for a month and not bothered to recover it or at least destroy it for intel purposes. One of their most advanced helicopters.... So bizarre...but hopefully the Ukrainians can used it as 'goods in kind' payment to the US for some more manpads and atgms :)



bi4b5e56v5r81.jpg


d1m2qgk6v5r81.jpg


isscslw6v5r81.jpg
 
Viimeksi muokattu:
OT: Ei mitään epäilyksiä.

Pohjoispohjalaisena nämä tapahtumat on mulle vahvasti ryssävihan taustalla.

Se pitää kuitenkin huomata tässä, että joukot isovihan olivat pääsääntöisesti kasakoita. Noilta aroilta, missä nyt taistellaan. Elivät ryssän doktriinin mukaisesti maasta ja tekivät omaksi iloksi ja hyödyksi ryöstömurha iskuja ja toisinaan myös päällystön käskystä.

Aina välillä Ukrainastakin tuodaan kuvia, joissa ihannoidaan kasakka menneisyyttä. Muistetaan se Hailuoto. Mulle tämä on tosi ristiriitainen juttu. Täysillä Ukrainan puolella ja ryssäviha alkaa olla jo huolestuttavalta tasolla, mutta näppylöitä saan näistä kasakka jutuista silti. Vastenmielisempää porukkaa miehittäjänä tuskin löytää.
 
Nämä venäläiset babushkat on aina tällaisia, elävät menneisyydessä ja ihannoivat ja glorifioivat Neuvostoliittoa. Siinä valossa ei ole mikään ihme että Putinin propaganda uppoaa näihin. Venäläisiltä babushkoilta en mitään muuta odotakaan. Nuorempi väestö sen sijaan ihmetyttää että miten voivat samaa propagandaa uskoa ja järjestelmän hyväksyä ja heille en sitä anteeksi anna.
Kumpi nuorempi väestö? Koulutettu ja menestynyt vai venäläisen paremman kurjuuden ja patriotismin identiteetin omaksunut uhoaja?

Vähän kuin arabikeväät - progressiiviset nuoret äänessä ja unelmaa rakentamassa, mutta lopulta vallassa fundamentalistit.
 
Kun kerran surutta ja ilman tunnontuskia kykenevät lahtaamaan omaa sukulaiskansaansa, niin tuskinpa empivät meidän suomalaisten kohdalla jos ryssät pääsisivät esim. Kouvolaan, Lappeenrantaan tai Mikkeliin.
Ei. Vaan kaikkein surullisinta on, että kykenevät ihan hyvin noudattamaan käskyjä.

Kun talvisodassa Suomussalmella ja Suojärvellä jäi molemmissa vajaat 2000 siviiliä puna-armeijan valtaamille alueille, mitään suurimittaisia ryöstelyitä, raiskauksia tai joukkomurhia ei nähty. Oltiin "vapauttamassa" Suomea ja kutsuttuna Terijoen hallituksen avuksi. Ne (suhteellisen) harvat teloitukset olivat organisoituja ja (yleensä) naisten ahdisteluun puututtiin esimiesten toimesta.

Sitten taas jatkosodan aikaan partisaanien toiminta rajaseudun kylissä oli täysin toisenlaista.
 
Back
Top