Ukrainan konflikti/sota

Eiköhän sodan kulku ole nyt aika selkeä.

Lähdettiin yrittämään Ukrainan valtausta korttitaloteorialla, että maa kaatuu eikä kykene vastarintaan. Lähetetyn kaluston määrä ja tulivoima oli iso, mutta Ukrainan puolustuskyky ja menestys Venäjän hyökkäysjoukkoja vastaan yllätti Venäjän, monet tällä foorumilla ja myös länsimaat.

Venäjä ei ensimmäiseen kuukauteen saanut vallattua yhtään merkittävää kaupunkia eikä tunnustamaansa Donbassin aluettakaan kokonaan. Tappiot alkoivat kasaantua, Ukraina sai aseapua ja liikekannallepanon tehtyä ja otettua paikallisesti alotteita. Länsimaiden pakotteet vaikeuttavat erityisoperaation myymistä pienenä rajattuna operaationa kotimaassa eikä tuloksiakaan ollut esittää. Sukulaiskansan asuinalueiden pommittaminen ei todellisuudessa käy monelle venäläisellekään saavutuksena.

Putinin kortit oli tässä tilanteessa vähissä. Miten pedata edes jonkinlainen järkevä ulospääsytie? Pienin minimitavoite kotimaassa on esittää edes maayhteyttä Krimille ja Donbassin aluetta. Pienempikin voitto olisi voinut käydä ilman talouspakotteita ja oman armeijan tappioita, mutta tehdyt uhraukset vaativat jotain tuloksia.

Taistelu Kiovasta kulki hitaasti kohti katastrofia, Sumyn alueella eliittijoukkojen kärjet kulutettu eikä selustoja varmistettu.

Etelässä on suojana suotuisampi maasto kalustoylivoimalle ja idässä taas ehkä varmistetumpi selusta. Siellä etenemiselle on vielä paremmat mahdollisuudet.

Luopuminen muista, epäonnistumiseen ja suurella tappiosuhteella miehiä ja kalustoa kuluttavista operaatioista painopisteen luomiseksi on varmaan sodan tähän asti fiksuin päätös.

Vetäytymisen tapa ei sitten ole ollut kuitenkaan samalla tavalla järkevä!

Nyt Putin laittanee kaikki liikenevät resurssit siihen, että idässä ja etelässä saavutetaan sodan kannalta minimitulos ja sitten yritetään ulos sodasta, jotta tulos/hinta -suhde olisi mitenkään tolkullinen ja että voitaisiin alkaa rakentamaan tehokkaampaa ja paremmin suoriutuvaa armeijaa.

Tässä on vain yksi erittäin iso mutta, suostuuko Ukraina rauhaan / lopettamaan vastahyökkäykset tilanteessa että Donbass ja Etelä-Ukraina Dnieperiltä itään on Venäjän hallussa? Jos ei, niin siinä vaiheessa kun Ukraina ottaa aloitteen myös näiden idässä ja etelässä olevien vallattujen alueiden takaisinotossa, niin aletaan samalla viemään Putinilta pelimerkkejä esiintyä Venäjän puolella onnistuneena valloittajana edes propagandan avulla.

Putin lienee valmis pelaaman about all-in pitääkseen alueet idässä. Mutta all-in ei silti voi tarkoittaa koko armeijan suorituskyvyn laittamista likoon, koska Venäjällä on myös muita alueita, joiden hallinnassa armeijan pelote on tarpeen. Jos armeijan kaikki tankit uhrataan Javelineille, niin muodostuu sotilaallinen tyhjiö eikä Venäjä luota edes Kiinaan niin paljon, että voisi pitää Kiinankaan suunnalla sotilaallista tyhjiötä.

Eli, kun Putin on saanut alueelliset minitavoitteet hallintaan alkaa kova painostus, että Ukraina suostuisi rauhaan.
 
Tälläisen perus Pertin alkaa olla vaikea tulkita mitä Ukrainassa tapahtuu. Kaikki katsomani kuvat tuhotuista Venäläisistä tankeista jne. panssariajoneuvoista kattavat varmaan kolmeen kertaan hyökkääjän kaluston, eli media on hyvä renki, mutta huono isäntä. Uutisissa 24h aikana varmaan 30 kylää vapautettu ja vihollisen kalustoa jäänyt niille sijoilleen niin paljon, että ei ehdi laskea.
Samaan aikaan Pekka Toveri evp. kertoo Ilta-Sanomissa, että Venäjä käy vähän huoltamassa kalustoa ja palaa entistä vahvempana. Itä ja etelä jo niin vahvasti Venäjällä, ettei Ukrainalla ole oikein saumaa, eikä huoltojakaan päästä häiritsemään. Motti ehkä odottamassa Ukrainalaisia ja isot tappiot.

Huomaan, ettei minulla ole mitään tilannekuvaa mihin uskoisin. Pieni pelko on, ettei Ukrainan aseistuksella isompia rintamalinjoja siirrellä. LKP:n edetessä toki Kiova ja joen länsipuoli saadaan jollain tasolla vakautettua. Riittääkö se, enpä tiedä.
 
Kenties se viiksekäs korpraali oli oikeassa, venäläiset ovat untermenschen.

Jossain vaiheessa teki mieli sanoa tuo sama ihan suomeksi mutta hillitsin itseni.

Tuo tarpeeton ja eläimellinen sikailu on todella törkeää. Sotarikoksia tehtaillaan liukuhihnalla, mutta pahoin pelkään että kukaan ei joudu siitä vastuuseen ja se raivostuttaa vielä enemmän jo ihan etukäteen :mad:
 
Viimeksi muokattu:
Venäjällä on yleisen järjestyksen valvontaan laitettu opiskelijoita. Voiko tämä tarkoittaa sitä, että olemassa oleva väkivaltakoneisto ei riitä ylläpitämään järjestystä vai onko milisiit ja muut vastaavat joukot siirretty rintamalle?

Venäjällä on puoli miljoonaa pamppumiestä väijymässä 140 miljoonaa ihmistä. Aika peloissaan pitää bunkkeripapan olla, jos lisää vielä tarvitaan kuria pitämään. Näyttäisi Puten imperiumille tulevan noutaja pikaisella aikataululla.
 
 
Lentävät dronet pudottelee tavaraa vaunujen heikon yläpanssarin läpi. Miten olisi radio/lanka-ohjattava lelu lastattuna pohjamiinalla.
 
Kaikki katsomani kuvat tuhotuista Venäläisistä tankeista jne. panssariajoneuvoista kattavat varmaan kolmeen kertaan hyökkääjän kaluston, eli media on hyvä renki, mutta huono isäntä.
venäjän ja UKR kalustotappiot jotka kuvilla voitu vahvistaa (klikkaa numeroa). päivitetään jatkuvasti ja toki osa materiaalista saapuu myöhässä kuten tänään vasta tulleita kuvia UKR tappioista helmikuussa.

 
Back
Top