Ukrainan konflikti/sota

Pahoin pelkään että maareitti Krimille ei Putinille riitä.

Venäjä haluaa Mariupolin lisäksi myös Odessan kun haluaa viedä Ukrainalta ne viimeisetkin merialueet ja aukaista samalla reitin Transnistriaan ja sitä kautta kaikkialle Moldovaan. Tämä on melko varmasti se vähimmäistavoite mutta nähtäväksi jää riittävätkö Venäjän resurssit siihen.

Voi hyvinkin olla että Putin yrittää jäädyttää sodan jos saa raivattua maareitin Krimille. Tappiot ovat kuitenkin olleet valtavat ja armeijan suorituskyky sekä motivaatio kyseenalaisella tasolla. Toinen asia on sitten se suostuuko Ukraina siihen jäädyttämiseen kun se vain siirtäisi ongelmia tulevaisuuteen.
Luulen, että Ukrainalle ei riitä kuin omien aluieden vapautus Krimiä myöden. On niillä tiedossa missä mennään. Mikään voitoksi laskettavaa örkeille ja varmistetaan uusi sota tulevaisuudessa. UA sikäli hankala paikka, että jossain vaiheessa alkaa tulla lännestä painetta hyväksyä huonot aselepoehdot ja UA tarvitsee kipeästi mittavaa ase- sekä humanitääristäapua lännestä.

Joko tämä oli täällä? Pahoittelen, jos oli. Olen kymmenkunta sivua jäljessä.
Olipa kamalaa tekstiä. Suomennettuna oikeuttavat kansanmurhan ihan julkisesti.
 
Luulen, että Ukrainalle ei riitä kuin omien aluieden vapautus Krimiä myöden. On niillä tiedossa missä mennään. Mikään voitoksi laskettavaa örkeille ja varmistetaan uusi sota tulevaisuudessa. UA sikäli hankala paikka, että jossain vaiheessa alkaa tulla lännestä painetta hyväksyä huonot aselepoehdot ja UA tarvitsee kipeästi mittavaa ase- sekä humanitääristäapua lännestä.


Olipa kamalaa tekstiä. Suomennettuna oikeuttavat kansanmurhan ihan julkisesti.
Uutta sotaa ei tule jos sinne paperiin saadaan turvatakuut, sen takiahan niitä haetaan Jenkeiltä ja Kiinasta.
 
On jo siirtynyt epävirallisilla kanavilla. Syyt:
  • Natsit
  • NATO
  • Mutku USA
  • Sananvapauden puolesta taistelu (pride yms liikkeet edustavat pakotettua totuutta)
  • Suuri isänmaallinen sota (ks. natsit)
Lyhyesti sanottuna 30v katkeruus neukkulan romahtamisesti pursuaa nyt jokaisesta tuutista pihalle. Odotetaan vielä virallista lausuntoa, että kyseessä on slaavimailman eksistentiaalinen taistelu ja siten kaikki on oikeutettua.

Ne jotka aiemmin kyselivät miksi Nato ei vie maa- tai ilmavoimiaan Ukrainan puolelle, ymmärrättekö tuosta listasta miksi sitä ei ole tapahtunut? Venäjän on vaikea sanoa uskottavasti taistelevansa Natoa vastaan kun Naton joukot pysyvät ulkopuolella ja Venäjälle tappioita tulee silti.
 
Kuulostaa siltä että on siirrytty harjoituksissa parin viikon kuivaharjoittelun päätteeksi kovapanosammuntoihin kun Venäjän alukset tulittivat Odessaa.

The first training missile battery joined the navy’s only artillery brigade on March 15, as part of the formation’s newly-created coastal defense missile battalion.

https://www.kyivpost.com/ukraine-politics/ukraines-navy-acquires-first-neptune-cruise-missiles.html


According to the unconfirmed reports, the Ukrainian anti-ship missile Neptune hit the Russian frigate, and the 11356P project received severe damage.

Ukraine did not use the missile in February when the Russian navy attacked the country from the Black Sea. It was later learned that Neptune was at the serial production phase and that it would not be ready for the battlefield. If confirmed, Neptune will be combat-proven from the day it enters inventory.

According to the Kyiv Post, the missile battery joined the navy’s only artillery brigade two weeks ago, on March 15th, as part of the formation’s newly-created coastal defence missile battalion.

 
Uutta sotaa ei tule jos sinne paperiin saadaan turvatakuut, sen takiahan niitä haetaan Jenkeiltä ja Kiinasta.
Nuo turvatakuut tarkoittaisi käytännössa Nato-jäsenyyttä ilman velvollisuuksia. Missään nimessä Venäjä ei niitä hyväksy ja ei taida hyväksyä muutkaan ehdotetut. Pidän tuota Zeleskyin neuvottelutaktisena vetona, jolla halutaan estää Ukrainan painostaminen huonoihin aselepoehtoihin.
 
Nuo turvatakuut tarkoittaisi käytännössa Nato-jäsenyyttä ilman velvollisuuksia. Missään nimessä Venäjä ei niitä hyväksy ja ei taida hyväksyä muutkaan ehdotetut. Pidän tuota Zeleskyin neuvottelutaktisena vetona, jolla halutaan estää Ukrainan painostaminen huonoihin aselepoehtoihin.
Jos ryssän on pakko hyväksyä? Ei se tätä teatteria pysty kauan pitämään pystyssä
 
Tätä mietin viimeksi eilen katsellessani karttoja. Dnepr tarjoaa sovissa oloissa mahdollisuuden siirtää iskuosastoja yllättäviin paikkoihin ja/tai vihollisen selustaan. Raskasta kalusto ei ihan huomaamatta taida siirtyä, mutta tehokasta kevyempää. Kunhan vaan kohteessa on tiedustelu kunnossa niin vaikuttaviakin peliliikkeitä voi tehdä.
 
Siis Natsi-Saksa haluaa tutkia onko Bergen-Belsenissä tapahtunut ihmisoikeusrikkomuksia? Kylläpäs on epätoivoista meno. Toivottavasti siellä on joku edes jonkinlaisessa suhteessa empiirisiin realiteetteihin - monella on selvästi kaikki holli lähtenyt tässä irvokkaassa katastrofissa.

 
 

Ukraina-yhdistyksen valomainos oli joillekin liikaa – iso videomainostaulu töhrittiin Venäjää tukevilla kirjaimilla​

Imatran Vuoksenniskalla videomainostaulussa pyöri paikallisen Slava-Ukraini-kannatusyhdistyksen valomainos. Viikonlopun aikana mainostaulu töhrittiin isoilla Z-kirjaimilla.

Mitä helvettiä, laittakaa seuraavan kerran kamerat paikalle niin saadaan naZit kiinni. Tämä kertoo että Putlerin kaartia on täällä ja kannatusta ryssien teoille löytyy.
 
Jaa, mun äitini perhe evakuoitiin viimeisellä siviilejä kuljettaneella junalla joulukuussa -39 Kämärän asemalta.
OT. En ala tarkastamaan, vaan ihan hapertuvasta muistista vedän; Evakuoinnit kyllä suoritettiin hyvissä ajoin, mutta kun ei se sota ihan heti sen jälkeen syttynytkään palaili siviilit kotiseuduilleen... Määriä en muista, mutta heitän että yli puolet siviileistä palasi kotiin evakuointikäskystä huolimatta ennen sodan alkua... Sodan alkaessa esmes lapset kävi koulua jne.
 
Back
Top