Ukrainan konflikti/sota

Mitä Ukraina tarvitsee voittaakseen sodan; Ei lisää pst-ohjuksia, olkapääohjuksia, droneja, vaan:
152mm tykistön ammuksia (niitä ei valmisteta Ukrainassa), 155mm tykistöä, raketinheittimiä (MLRS),panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja, suuren kantaman IT -ohjuksia.
 
Kyllä Venäjä uskoakseni pyrkii myös Odessan lanaamaan, vaikka ei vallattua saisikaan. Siellä on vaan ensin muutama muu asutuskeskus listalla ja sitten pääsevät Odessan kimppuun kaukovaikutteisilla. Tuota asutuskeskuksien summittaista tuhoamista ei kyllä oikein millään muulla pysty perustelemaan, kuin että jääkylmänä eufenismina de-natsifikaatio todella tarkoittaa kansan mahdollisimman kattavaa hävittämistä.

Varmasti pyrkii ja juurikin siksi Odessan lähialueet ovat isossa roolissa. Siellä on taisteltu sodan alusta saakka mutta mediahuomiota se ei ole saanut oikeastaan ollenkaan vaikka ovat niitä alueita missä ukrainalaiset ovat onnistuneet puolustustaistelussaan erinomaisen hyvin.

Kyllä tämä on ollut tarkkaan harkittua tuhoamissotaa ihan alusta saakka. Tänne on linkattu jonkun venäläisen sekopään tekstiä joka selittää todella hyvin ne todelliset motiivit tälle sodalle. Niissä tavoitteissa ei ole järjen hippustakaan ja ne perustuvat johonkin mitä ei ole edes olemassa. Niiden toteuttaminen ja toteutuminen on nykypäivänä kaikeksi onneksi täysin mahdotonta, mutta kun sitä nyt kuitenkin yritetään niin lopputulos on tässä.

Tämä on täysin järjetön sota eikä sen aloittamista voi selittää terveellä järjellä mitenkään. Ukrainalaiset joutuvat maksamaan tästä järjettömyydestä kovan hinnan mutta niin joutuvat myös venäläiset vaikka ne laskut tulevat pienellä viiveellä. Näin voi käydä kun bunkkeriin eristäytyneen kääpiön isoratas alkaa ihan kunnolla heittämään ja vieressä on pikkupiruja jotka kuiskivat korvaan kaikenlaista typerää.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä Ukraina tarvitsee voittaakseen sodan; Ei lisää pst-ohjuksia, olkapääohjuksia, droneja, vaan:
152mm tykistön ammuksia (niitä ei valmisteta Ukrainassa), 155mm tykistöä, panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja, suuren kantaman IT -ohjuksia.
Näitä joo, niiden olalta ammuttavien lisäksi. Ei ne Puolan migitkään mikään huono juttu olisi, haahuilevat kärjet voisi tuhota näillä, ja samalla Venäjän ilmavoimat pysyisi varpaillaan.
Jos ei kunnon isoa tavaraa anneta nyt, niin tuskin annetaankaan.
 
Twitter.. Mun aivoihin sattuu. Nyt törmäsin jo juttuun että se että Zelenskyilla on turvattu puhelin suoraan Bidenille meinaa vaan että ne on NWO natseja selvästi.. Turvattu puhelin liittolaiselle = natsi. Koko sota oli tietenkin myös USAn sotateollisuuden märkä päiväuni. Oli varmaan sitäkin ei kukaan kiellä, mutta tuota.. Eikös se ollut Venäjä joka hyökkäsi ja alkoi kerryttämään näitä tilauksia asetehtaille ihan itse aloittamallaan sodalla?
 
Mitä Ukraina tarvitsee voittaakseen sodan; Ei lisää pst-ohjuksia, olkapääohjuksia, droneja, vaan:
152mm tykistön ammuksia (niitä ei valmisteta Ukrainassa), 155mm tykistöä, raketinheittimiä (MLRS),panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja, suuren kantaman IT -ohjuksia.
Jonkinlainen valistunut arvaus voisi olla että ryssä keskittää Itä-Ukrainaan tykistöä niin paljon kuin irti saa jaa pyrkii massiivisella tykistön tulella jauhamaan Ukrainan puolustusta. Siihenkin tarvitaan vastalääkkeitä
 
Laitetaas välillä koonti noista Ukrainan puolustusministeriön ilmoittamista luvuista

1. Aika tasasta on pyörällisissä ja telallisissa vehkeissä. Jonkin verran on kulmakertoimen nousua katogorioissa Vehicles ja Tanks viime päiviltä. Nyt kun Ukraina on saanut haltuunsa pohjoisen, niin uskoisin että siltakalustoa (Special equipment) tulee lisää kunhan saavat rapostoitua. En usko että saivat kerättyä talteen

1649160629769.png
2. Ilma-aseessa huomioitavaa on jatkuvasti kasvanut ilmoitetut UAVt. Merkityksellisempää on kuitenkin kiinteäsiipisten nouseminen vispilöiden yli. Mistä tämä johtuu? Ilmeisesti lentokoneet lentävät edelleen paljon ja niitä ammutaan alas. Manpadit ovat myös saturoituneet kaikille alueille. Mietin kuitenkin, onko kyse siitä, että helikoptereilla lennetään vähemmän? Niiden luulisi olevan koneita herkempiä Manpadeille, koska lentävät matalammalla ja ovat hitaampia. Jos näin, niin johtuuko se siitä, että joukot on kulutettu vai siitä, että niille järjestellään uusia tukikohtia idästä tukemaan tulevaa puskua?
1649160717525.png
3. Nuppiluku on vähiten kiinnostava, tuolle voisi jo merkata ennustekäyrältä arvion, niin tasaista on
1649161037662.png
4.Tämä on ehkä huolestuttavin yksittäinen tilasto. Tykistöä ja MLRS yksiköitä olisi pitänyt saada alas paljon enemmän. Ne tulee kaikki vastaan vielä idässä kaluston siirtojen jälkeen. AAta ei ole tuhottu merkittävästi pitkään aikaan. Ukraina tarvitsisi kyllä tutkahakeutuvia ohjuksia. Löytyykö niitä manpad tai muuten helposti opetettavana ja käyttöönotettavana maasta laukaistavana versiona?
1649161091635.png
 

Liitteet

  • 1649160427923.png
    1649160427923.png
    21.5 KB · Luettu: 20
Jonkinlainen valistunut arvaus voisi olla että ryssä keskittää Itä-Ukrainaan tykistöä niin paljon kuin irti saa jaa pyrkii massiivisella tykistön tulella jauhamaan Ukrainan puolustusta. Siihenkin tarvitaan vastalääkkeitä
"Nätti Smerch sinulla siellä perällä. Olisipa sääli jos Switchblade 600 loitering munition sattuisi osumaan siihen."
 
Back
Top