Ukrainan konflikti/sota

En ole aivan varma onko miehet Ukrainalaisia vai Venäläisiä. Videon kommenteissa epäillään asiaa. Olisi todella outo vahinkolaukaus. Ryssä Ukrainalaiseksi liputetun tankin kanssa? Ukraina kaapatun tankin kanssa? Avaruusvalas leijutankin kanssa tappamassa liskomiehiä? Ota näistä enään selvää.
Juu aika moni tuntuu twitterissä veikkaavaan että olisin ukrainalaisia.
Ei tuosta videosta kyllä selvää saa.

Pitäisikö ainakin tietää kuka on alkuperäinen postaaja netissä ja mitä on sanonut. Nykyään tuntuu että kaikkiin videoihin muutetaan selostus oman mielen mukaan.


Screenshot_20220411-100506.jpg
 
Saksalla on maailman 7. isoin puolustusbudjetti. Sillä rahalla ei saa edes varaosia olemassa olevaan kalustoon. Sotilaallisesti Saksa on kallis vitsi.

Pikkuisen googlasin ja tässä tuoretta juttua.
En usko tuohon Saksa armeijan budjetin 100 miljardin lisäykseen käytännössä.

Pelkkää puhetta. Se on halpaa. Ei noista vetelyksistä ole mihinkään.
 
Olin yhteydessä ystävääni, joka toimii Ukrainan armeijan erikoisjoukkojen palveluksessa. Pyysin häntä kertomaan Irpinin, Butšan ja Hostomelin vapautuksien yksityiskohdista, missä hän on ollut aktiivisesti osallisena. Ystäväni oli erittäin väsynyt – ei niinkään fyysisesti, mutta henkisesti.

Hän kertoi minulle, että alkuperäinen suunnitelma Kiovassa oli päästää venäläiset etenemään mahdollisimman pitkälle, tuhota heidän huoltosaattueensa ja puristaa heidät ulos kaapatuista kylistä ja kaupungeista.

Taktiikka on melkoisen yksinkertainen: älä välitä tappioista, hyökkää suurilukuisella panssarivaunukolonnalla ja lähetä laskuvarjojääkärit valtaamaan sillanpääasemat. Mutta ”örkit” lisäsivät taktiikkaan kaksi uutta kohtaa: jatkuva raskas tykistötuli sekä siviilien terrorisointi. Kukaan ei uskonut sen tapahtuvan.

Ennen kuin venäläiset etenivät Kiovan laitakaupunkeihin, Irpiniin, Butšaan ja Hostomeliin, he tuhosivat nämä kaupungit raketinheittimin, haupitsein ja kranaatinheittimin.



”Örkkien” hyökätessä Butšaan, he kulkivat bunkkerista bunkkeriin tarkastaen jokaisen ihmisen. Rahat, kellot ja matkapuhelimet viettiin löydettäessä.

Heillä oli myös sukunimistä koostuvia nimilistoja. Jos he löysivät henkilön, joka oli ollut osallisena terrorisminvastaisessa operaatiossa Donetskin alueella vuosina 2014–2018, hänet ammuttiin siihen paikkaan. Jopa tatuoinnit tarkastettiin – isänmaallisuuteen viittaava tatuointi oli kuolemantuomio.

Butšassa oli muutama ”örkkien” tarkastuspiste, joiden vierellä heidän toveriensa ruumiit makasivat vain metrien päässä. Ruumiiden vieressä oli tyhjiä sissimuonapakkauksia, pulloja, tupakantumppeja ja ulostetta. Kerrassaan ällöttävää. Voitko kuvitella, että venäläiset vain elivät ja nukkuivat kaatuneiden tovereidensa läheisyydessä. Onko se ihmisen normaalia käytöstä? Ukrainalaiset sotilaat joutuivat keräämään osan ”örkkien” ruumeiista panssarivaunujen ja ajoneuvojen sisuksista. Heidän pakenevat toverinsa vain jättivät ne sinne.

Yritä ymmärtää tämä pieni tietoisku venäläisistä. Nämä keskiaikaiset barbaarit veivät rahaa, televisioita, lastenistuimia, tuulettimia, paistinpannuja sekä keittiö- ja wc-tarvikkeita. Mutta tilaa kuolleiden tovereiden ruumiille ei ollut.

Monet eurooppalaiset ovat siinä uskossa, että Putin on yksin vastuussa Ukrainan sodasta, ei niinkään tavalliset venäläiset. Siksi sanktiot kohdistuvat Putiniin. Väitetysti siis tavalliset ihmiset eivät ole syyllisiä.

Mutta Putin itse ei teloittanut satoja ihmisiä Butšassa ja Irpinissä. Tavalliset venäläiset tekivät sen kaikille viattomille ihmisille. Nämä ”tavanomaiset” ihmiset ovat innoissaan tappamassa ukrainalaisia, koska Ukrainan jokaisessa kylässä on asvaltoidut tiet, nykyaikaiset autot, älykodit, viimeisimmät laitteet, hyvää ruokaa sekä muodikkaat ravintolat ja ruokakaupat.

He ovat kateellisia ja vihaisia siitä. Siinä on syy, miksi he ryöstelevät ukrainalaisia taloja. He ovat erittäin köyhiä ja se köyhyys jäytää näitä ”tavanomaisia” venäläisiä sisältäpäin.
 
En usko tuohon Saksa armeijan budjetin 100 miljardin lisäykseen käytännössä.

Pelkkää puhetta. Se on halpaa. Ei noista vetelyksistä ole mihinkään.
Lontoo ja Varsova. Siinä Euroopan lukot itää vastaan. Berliini on mätä. Pariisi nyt on Pariisi, jos keität sammakonreiden oikein niin voit saada patongin huoltojoukoille. Rooma? jep.

Madrid? Mitä muuten Madrid on touhunnu tämän sodan aikana?
 
Minua kiinnosti myös, mihin ne rahat valuvat. Ehdin pikaisesti googlata tauolla, vaan ei löytynyt kovin selvää ja helppoa vastausta. 2011 vuonna tehdyt leikkaukset iskivät ilmeisen kovasti, siitä on kymmenen vuotta aikaa.

Yksi selvä vastaus oli se, että kaikki puolustusbudjetit eivät ole keskenään vertailukelpoisia: kuulemma Bundeswehr budjetista puolet menee palkkamenoihin, joihin sisältyy eläkkeellä olevien sotilaiden eläke (monella muulla maalla tämä menisi eri budjetista, ei kuulemma Saksassa).

Lainaan tuosta Spectatorin artikkelista pätkän:

"The ‘BAAINBw’, Germany's procurement agency, is a bureaucratic monstrosity responsible for a dysfunctional process that has delivered major weapon systems years too late, with significant cost over-runs and capability gaps. The A-400M transport plane, F-125 navy frigate for stability operations, and the Puma have all been procurement fiascos. German overregulation, demands for ‘gold-plated solutions’ (where military planners insist on costly new developments instead of buying already available off-the-shelf military products) and frequent legal battles with competitors have all contributed to this mess.

The German armed forces, in short, don’t just have a problem with insufficient funds, which has been solved for now, but ineffective organisational structures and fragmented decision-making processes that make fulfilling their missions impossible.

While German troop strength has more than halved since the end of the Cold War, the number of generals and admirals is still roughly the same. Newly-formed branches, such as the Streitkräftebasis, which is responsible for logistics, military police, and protection from nuclear, biological and chemical weapons, have their own command staff and organisational structures.

The Bundeswehr is top-heavy and in many ways geared more towards administration than fighting wars. Bureaucracy is everywhere and initiative, risk-taking and forward thinking is often discouraged within the chain of command rather than actively supported."

Aikaisemmin kun joku kysyi tästä niin spekuloin villisti ilman tarkistusta, että uusien aseiden projektit olisi yksi helppo vastaus. Tuon perusteella se on yksi selittävä tekijä, Euroopassa ollaan oltu kylmän sodan päättymisen jälkeen tosi huonoja ajamaan aseprojekteja maaliin. Toisaalta myös kylmän sodan aikana maiden välinen yhteistyö ei tahtonut toimia, yksi esimerkki Leclerc-Leopard 2 minkä piti alunperin olla sama vaunu kunnes sukset menivät ristiin.

Muutamassa kirjoituksessa on syytetty selvän vision puuttumista, mitä Bundeswehrin pitäisi pystyä tekemään, millainen armeija sen halutaan olevan. Liian monta kokkia soppaa tekemässä, pitää olla vahvat ilmavoivat, vahvat merivoimat, vahvat maavoimat, pitää olla kaikessa tekniikan edelläkävijä (jokainen ase on maailman kallein). Näiden lisäksi tai toinen tapa katsoa samaa on selkeän vihollisen puuttuminen, se kummasti terävöittää mielen ja selkeyttää vaatimukset - katsoo vaikka meidän Puolustusvoimia, viholliskuva on selvä, tehtävä on selvä, siitä on helppo johtaa mitä tarvitaan.

Kun Saksalla on ollut vaikeuksia viholliskuvan ja tehtävän määrittelyssä, on helppo kuvitella että jokainen puolustushaara kilpailee toisiaan vastaan ja jokaisella on omat unelmaprojektit, jotka kaikki maksavat massiivisen paljon. Raha siis valuisi "tutkimus- ja tuotekehitys" ilman pakottavaa aikataulua, joten kaikki on myöhässä ja yli alkuperäisen budjetin. Pienet hankintamäärät ja mahdollisesti vaikea byrokratia ulkomaanmyynnin osalta tarkoittaa pieniä valmistusmääriä ja samalla suurta yksikköhintaa. Kylmän sodan aikaan oli selvä että "näitä tehdään satoja, ellei tuhansia" ja toisaalta kun Leopard 1 kehitystyö oli saatu valmiiksi, niin aloitettiin samantien Leopard 2 tutkimus- ja kehitystyö. HUOM: Saksalla oli silti samoja ongelmia jo toisen maailmansodan aikana: pyritään siihen täydelliseen ratkaisuun eikä malteta olla muuttamatta ja virittelemättä tuotannossa olevaa panssarivaunua. Se ei ole massatuotantoa, riittävän hyvä on täydellisen verivihollinen. Samaa on varmasti nykyäänkin.

Vielä yksi havainto, resurssien kohdentamisesta. Tulee mieleen kotimainen betonifirma Rajaville. Tämä on ihan kuultua puhetta, en ole Rajavillen historiikkia lukenut tai onko sellaista edes, joten ottakaa ison suolakauhan kanssa tämä: sotien jälkeen kun betonirakentaminen räjähti isosti, myös perinteinen ontelolaattoja valmistava Rajaville lähti nousukiitoon. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Kun firman tilanne muuttui nopeasti ja yllättävästi, sen kasvua ei osattu suunnitella hyvin. Kuulemma rahaa iskettiin isosti "tutkimukseen ja tuotekehitykseen" mikä on järkevää, mutta huonosti johdettuna ja kohdennettuna ne resurssit menevät hukkaan/puuhasteluksi. Kuulemma pahimpaan aikaan yhtä tuotannon työntekijää kohden olisi ollut kolme tai neljä johtavaa/suunnittelevaa/konttorin väkeä. Menot kasvoivat rajusti ilman näkyvää tuotosta. Samaa on puhuttu Nokian osalta, kun firma kasvoi tarpeeksi suureksi, sen hallinta ja resurssien kohdentaminen meni vaikeaksi. Selvän vision ja kohdentamisen puuttuessa eri osastot puuhailivat omiaan ja kilpailijat ajoivat ohi. Vaikka tutkimus- ja tuotekehitys on firmojen elinehto, se pitää olla suunniteltua ja johdettua. Jos insinöörit ja muut jätetään oman onnensa nojaan, he kyllä keksivät tekemistä ja puuhastelua, mutta siitä ei välttämättä ole apua firman tuotekehityksen osalta - tai ehkä paremmin, heidän osaaminen ei kohdistu sinne missä se olisi tehokkainta ja tarpeellisinta.

Toisaalta paluu todellisuuteen: ihmisten johtaminen ja koordinointi on ollut aina iso ongelma ja haaste. Saksa ei ole tässä yksin. Kenelläkään ei ole kristallipalloa ja kykyä nähdä tulevaa, joten kaikki resurssien kohdistus ja projektien priorisointi on osaltaan "paras arvaus".
Tuon "Rajaville-betonifirman" tilalle voisi pistää melko monen muunkin suomalaisen firman nimen. Muutenkin nuo kaksi viimeistä viimeistä kappaletta sopii meillekin kiusallisen hyvin..
 
About 30km west of the Belarusian border, the enemy’s tanks were rolling through the pine forests of Lithuania at speed until a makeshift obstacle made of barbed wire blocked their path. Soldiers carrying bolt cutters jumped out of the armoured vehicle at the front to clear the road.

Then, a deafening bang. In its rush to victory, the advancing party had neglected to check the sandy terrain underneath the roadblock for mines. Luckily, for them, this was merely a dress rehearsal for a showdown between Russia and the North Atlantic alliance.

No live explosives were used in Nato’s “Rising Griffin” manoeuvre at the Pabradė military base in western Lithuania. Instead, referees politely informed the tank commanders that their vehicles would have been ripped to shreds. The Russian enemy was being impersonated by American and Norwegian troops.

Surrounded by a scrum of reporters with a backdrop of bombed-out apartment buildings and rubble in Borodianka, a town in the Kyiv region, stood Iryna Venediktova, Ukraine’s prosecutor general.

Venediktova is carrying the weight of bringing almost 2,000 cases of war crimes committed by Russia’s occupying forces to court at home and abroad. Her office is the only body in Ukraine with the power to investigate. It is through her office that information relating to war crimes is being collected, investigations will be conducted and domestic and international cases will be built.
 
Olin yhteydessä ystävääni, joka toimii Ukrainan armeijan erikoisjoukkojen palveluksessa. Pyysin häntä kertomaan Irpinin, Butšan ja Hostomelin vapautuksien yksityiskohdista, missä hän on ollut aktiivisesti osallisena. Ystäväni oli erittäin väsynyt – ei niinkään fyysisesti, mutta henkisesti.

Hän kertoi minulle, että alkuperäinen suunnitelma Kiovassa oli päästää venäläiset etenemään mahdollisimman pitkälle, tuhota heidän huoltosaattueensa ja puristaa heidät ulos kaapatuista kylistä ja kaupungeista.

Taktiikka on melkoisen yksinkertainen: älä välitä tappioista, hyökkää suurilukuisella panssarivaunukolonnalla ja lähetä laskuvarjojääkärit valtaamaan sillanpääasemat. Mutta ”örkit” lisäsivät taktiikkaan kaksi uutta kohtaa: jatkuva raskas tykistötuli sekä siviilien terrorisointi. Kukaan ei uskonut sen tapahtuvan.

Ennen kuin venäläiset etenivät Kiovan laitakaupunkeihin, Irpiniin, Butšaan ja Hostomeliin, he tuhosivat nämä kaupungit raketinheittimin, haupitsein ja kranaatinheittimin.



”Örkkien” hyökätessä Butšaan, he kulkivat bunkkerista bunkkeriin tarkastaen jokaisen ihmisen. Rahat, kellot ja matkapuhelimet viettiin löydettäessä.

Heillä oli myös sukunimistä koostuvia nimilistoja. Jos he löysivät henkilön, joka oli ollut osallisena terrorisminvastaisessa operaatiossa Donetskin alueella vuosina 2014–2018, hänet ammuttiin siihen paikkaan. Jopa tatuoinnit tarkastettiin – isänmaallisuuteen viittaava tatuointi oli kuolemantuomio.

Butšassa oli muutama ”örkkien” tarkastuspiste, joiden vierellä heidän toveriensa ruumiit makasivat vain metrien päässä. Ruumiiden vieressä oli tyhjiä sissimuonapakkauksia, pulloja, tupakantumppeja ja ulostetta. Kerrassaan ällöttävää. Voitko kuvitella, että venäläiset vain elivät ja nukkuivat kaatuneiden tovereidensa läheisyydessä. Onko se ihmisen normaalia käytöstä? Ukrainalaiset sotilaat joutuivat keräämään osan ”örkkien” ruumeiista panssarivaunujen ja ajoneuvojen sisuksista. Heidän pakenevat toverinsa vain jättivät ne sinne.

Yritä ymmärtää tämä pieni tietoisku venäläisistä. Nämä keskiaikaiset barbaarit veivät rahaa, televisioita, lastenistuimia, tuulettimia, paistinpannuja sekä keittiö- ja wc-tarvikkeita. Mutta tilaa kuolleiden tovereiden ruumiille ei ollut.

Monet eurooppalaiset ovat siinä uskossa, että Putin on yksin vastuussa Ukrainan sodasta, ei niinkään tavalliset venäläiset. Siksi sanktiot kohdistuvat Putiniin. Väitetysti siis tavalliset ihmiset eivät ole syyllisiä.

Mutta Putin itse ei teloittanut satoja ihmisiä Butšassa ja Irpinissä. Tavalliset venäläiset tekivät sen kaikille viattomille ihmisille. Nämä ”tavanomaiset” ihmiset ovat innoissaan tappamassa ukrainalaisia, koska Ukrainan jokaisessa kylässä on asvaltoidut tiet, nykyaikaiset autot, älykodit, viimeisimmät laitteet, hyvää ruokaa sekä muodikkaat ravintolat ja ruokakaupat.

He ovat kateellisia ja vihaisia siitä. Siinä on syy, miksi he ryöstelevät ukrainalaisia taloja. He ovat erittäin köyhiä ja se köyhyys jäytää näitä ”tavanomaisia” venäläisiä sisältäpäin.
Tässä oikeastaan tiivistyy koko Venäläisen yhteiskunnan eroavaisuus, eli heillä ei ole mitään "omaa" vaan kaikki annetaan Zaarin puolesta käyttöön. Näillä pensasryssillä on sitten luulo että he varastavat Zelenskiltä, ei yksittäisiltä Ukrainalaisilta. Sekä lisäksi käsitys että koko Länsi varastaa heiltä tai ei siis anna samoja ylellisyyksiä. Ja kun eivät halua rypeä ryssän paskassa muiden ryssien kanssa niin ne saa tappaa.

Kun koko ikä on eletty Zaarin vallan alla, niin tämähän se on aivopesun lopputulos, kaikki syylliset on Lännessä. Itse ryssä on syytön ja katkera kun näin kaltoin kohdellaan.

Eipä tähän vaivaan ole muuta hoitoa kuin kokovaippaluoti päähän, mieluiten läpi. Oppivat sitte pysymään omalla puolellaan.

Ukrainan ja länsimaiden osalta tässä on vain se yksi vaihtoehto: ryssä hakataan takaisin omalle puolelleen.
 
Johnson embarked on his trip to Kyiv in utmost secrecy. He arrived in the Ukrainian capital on Saturday without the world’s media realising he was there until footage of him strolling the streets with President Volodymyr Zelenskiy emerged.

Only after he had returned to the UK did a Downing Street spokesperson confirm he had flown to Poland and then travelled by train via Ukrainian railways.

Pitkä artikkeli boriksen reissusta
 
Lontoo ja Varsova. Siinä Euroopan lukot itää vastaan. Berliini on mätä. Pariisi nyt on Pariisi, jos keität sammakonreiden oikein niin voit saada patongin huoltojoukoille. Rooma? jep.

Madrid? Mitä muuten Madrid on touhunnu tämän sodan aikana?
Berliini on kuohittu niin että pahaa tekee. Vuosikymmenien taakka ja mielipidevaikutus kollektiivisesta syyllisyydestä on aikamoinen painolasti.
 
Tässä oikeastaan tiivistyy koko Venäläisen yhteiskunnan eroavaisuus, eli heillä ei ole mitään "omaa" vaan kaikki annetaan Zaarin puolesta käyttöön. Näillä pensasryssillä on sitten luulo että he varastavat Zelenskiltä, ei yksittäisiltä Ukrainalaisilta. Sekä lisäksi käsitys että koko Länsi varastaa heiltä tai ei siis anna samoja ylellisyyksiä. Ja kun eivät halua rypeä ryssän paskassa muiden ryssien kanssa niin ne saa tappaa.

Kun koko ikä on eletty Zaarin vallan alla, niin tämähän se on aivopesun lopputulos, kaikki syylliset on Lännessä. Itse ryssä on syytön ja katkera kun näin kaltoin kohdellaan.

Eipä tähän vaivaan ole muuta hoitoa kuin kokovaippaluoti päähän, mieluiten läpi. Oppivat sitte pysymään omalla puolellaan.

Ukrainan ja länsimaiden osalta tässä on vain se yksi vaihtoehto: ryssä hakataan takaisin omalle puolelleen.

Pietarissa ja Moskovassa on ollut jonkinlaista sivistystä ja jopa jonkinlainen keskiluokka mutta nekin on jo ajettu niin ahtaalle ja suurin osa paennut maasta että ei siitäkään taida olla paljon jäljellä.

Venäjän armeija on melko hyvin varustettu mutta huonosti johdettu ryysyläisarmeija joka varastaa kaiken mitä eteen tulee. Somessa pyöri jossain vaiheessa örkkien kuvaama video missä örkit tyhjentävät taskujaan isoon säkkiin. Saalis oli lähinnä kännyköitä, kelloja ja koruja. Homma tehtiin suu korvissa ja aarteita suureen ääneen ihastellen.

Tuo kuvamateriaali kertoo kaiken oleellisen tuosta örkkilaumasta vaikka enemmän ne muistuttavat Klonkkua :ROFLMAO:

lotr_trilogy_door_poster_l1.jpg


Samaan aikaan toisaalla...


Näitä Putinin linnoja ja palatseja on kymmeniä ellei satoja pitkin Eurooppaa ja muuta maailmaa. Tässä asiassa myös eurooppalaisten pitää katsoa peiliin. Eurooppa on mahdollistanut Putinin ja kumppaneiden hulppean elintason mikä on omalta osaltaan edistänyt sitä että nyt tuo rikolliskopla on kadottanut viimeisenkin kosketuksen todellisuuteen ja jälki on rumaa.

Vallanpitäjät elävät omassa kuplassaan ja köyhyydessä elävä kansa työntyy naapurimaihin varastamaan kaiken minkä irti saa. Ei tämä ole sotaa...tämä on ryöstöretki.
 
Viimeksi muokattu:
Berliini on kuohittu niin että pahaa tekee. Vuosikymmenien taakka ja mielipidevaikutus kollektiivisesta syyllisyydestä on aikamoinen painolasti.
Kumma kun se kollektiivinen syyllisyys ei realisoidu velvollisuudentuntona olla keihäänkärkenä taistelemassa fasismin uudelleennousua vastaan. Kyllä tässä samalla epäsuorasti mitataan Saksan uskottavuutta myös NATO-kumppanina. Olisiko saksalaisapu yhtä rajoittunutta jos ryssä tunkisi vaikkapa avaamaan maasiltaa Kaliningradiin?
 
Back
Top