Ukrainan konflikti/sota

Ongelmat: 1. Suomi ei ole sodassa, eikä sotatilalait ole voimassa, joten ei ole vihollista, 2. valtion kunniaa ei voi loukata, 3. synnynnäiseltä Suomen kansalaiselta ei voi ottaa kansalaisuutta pois.

Hmmm... ehkä kiihoitus kansanryhmää kohtaan? Mutta mitä ryhmää? Kiihoitusta koko kansaa kohtaan ei vissiin myöskään tunneta laissa? Onko jotain valtion turvallisuuden vastaisen toiminnan kieltävää lakia?

Vaikeaa taitaa olla laillisesti puuttua näiden häiskien toimintaan.
Kaksoiskansalainen voi menettää Suomen kansalaisuutensa …🤔 https://valtioneuvosto.fi/-//141086...t-voi-jatkossa-menettaa-suomen-kansalaisuuden
 
Vierailin aikoinaan työn puolesta eräässä venäläisessä pikkukaupungissa. Kaupungin hienoimman ravintolan vessa teki lähtemättömän vaikutuksen. Vessan ovet oli varastettu (saranoista näki, että alunperin oli sentään ollut ovet). Posliinipönttö löytyi, mutta kansi ja istuinrengas oli pöllitty. Pönttö oli yltä päältä paskassa, samoin lattia siinä ympärillä.
Saman tapainen kokemus tuli mieleen. Tosin paikka oli Pariisilainen kolmen tähden hostelli. Ehkä ranskikset ja ryssät ovat havainneet tässä sielun kumppanuuden ja siksi ovat vieläkin hyvää pataa keskenään 🤔
 
BBC:n yhteenveto Mariupolin valtaamisen merkityksestä Venäjälle ja menettämisen merkityksestä Ukrainalle:


Mariupol on mitä ilmeisemmin kuin Viipuri suomalaisille aikanaan; liian tärkeä kaupunki väärässä paikassa.

Jos käy niin kuin vääjäämättä näyttää käyvän, että Venäjä Mariupolin valtaa, niin en millään usko Venäjän siitä enää luopuvan, vaikka maailma romahtaisi ympäriltä.

Onneksi olen monessa asiassa ollut väärässä, tämänkin sodan tiimoilta. Luopui se Berliinistäkin, lopulta.
Näin voi käydä, jos Venäjän armeijan pääosia ei saada tuhottua. Lännen olisi vaan pitänyt aseistaa UA:a alusta asti raskailla aseilla. Mutta kun tämä on ollut mitä on ollut. Jos nyt ajatellaan, että USA antaisi ne kaikki dronetyyppinsä käyttöön ja toimittaisi mahdollisimman paljon kaukovaikutteisia aseita, se olisi edellenkin mahdollista. Muuten UA:lle voi käydä kuin Suomelle Talvisodan loppupuolella. Ei henki auta jos materia yksinkertaisesti liian alivoimainen.

Tässä on lännessä ollut liikaa sekoilijoita. Ranska ja Saksa ovat pystyneet sekoittamaan pakkaa, sekä Natossa että EU:ssa. Ovat pystyneet jarruttamaan ja vesittämään tehokkaita toimia. On hirveästi mennyt aikaa hukkaan. USA on vasta nyt pettyneenä tajunut, että tämäkin sota niiden on taas pakko hoitaa itse.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös dosetilla ollut vain jonkun fantasiavaltion kansalaisuus kakkosena? Pitäis varmaan olla jonkun kansainvälisesti tunnustetun maan kansalaisuus.

Ja onkohan tossa kuitenkin ajatuksena, että Suomen kansalaisuus voidaan ottaa pois vain lähtöjään ulkomaalaisilta, joilla on kaksoiskansalaisuus? Tuskin synnynnäiseltä Suomalaiselta kansalaisuutta saa pois millään? Eikai me voida dumpata omia rikollisiamme muille maille vaivoiksi?
 
Joka on aivan selvä puute laissa. Ihminen joka näin kireässä maailmantilanteessa suoltaa viholllismaassa törkeitä väitteitä, valheita ja suoraan yllyttää sotaan Suomea vastaan.
Ihmettelen suuresti, miksi tuollaiselta ei voida evätä maahanpääsyä.
Maahantulokielto, käännytys ja karkoitus koskee vain ulkomaalaisia. Mutta ei siitä enempää.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös dosetilla ollut vain jonkun fantasiavaltion kansalaisuus kakkosena? Pitäis varmaan olla jonkun kansainvälisesti tunnustetun maan kansalaisuus.

Ja onkohan tossa kuitenkin ajatuksena, että Suomen kansalaisuus voidaan ottaa pois vain lähtöjään ulkomaalaisilta, joilla on kaksoiskansalaisuus? Tuskin synnynnäiseltä Suomalaiselta kansalaisuutta saa pois millään? Eikai me voida dumpata omia rikollisiamme muille maille vaivoiksi?
Ei kiinnosta pätkääkään lukea desantista ja Putkosesta Ukraina-ketjussa. Tälle keskustelulle on paljon sopivampiakin ketjuja.
 
Vihollinen joka ampumatarvikkeen kulutuksen perusteella käy kolmatta maailmansotaa liikennemerkkejä ja pilviä vastaan on ystäväsi.

- Sun Tsu, päivitetty versio
Ei Kadyrovin porukan ammusten kulutus välttämättä ole niin iso kuin miltä videoiden perusteella vaikuttaa. Jos keskiverto sankari esiintyy yhdellä videolla per päivä, niin lippaallinen per video ja päivä riittää. Lopun ajan voi käyttää videoiden editointiin ja julkaisemiseen ja vaikkapa partansa hoitamiseen.
 
Ongelmat: 1. Suomi ei ole sodassa, eikä sotatilalait ole voimassa, joten ei ole vihollista, 2. valtion kunniaa ei voi loukata, 3. synnynnäiseltä Suomen kansalaiselta ei voi ottaa kansalaisuutta pois.

Hmmm... ehkä kiihoitus kansanryhmää kohtaan? Mutta mitä ryhmää? Kiihoitusta koko kansaa kohtaan ei vissiin myöskään tunneta laissa? Onko jotain valtion turvallisuuden vastaisen toiminnan kieltävää lakia?

Vaikeaa taitaa olla laillisesti puuttua näiden häiskien toimintaan.

Terrorismirikoksiin liittyvä kiihottaminen tosin on sovellettavissa myös rauhan aikana.

Terrorismirikoksiin liittyvä julkinen kehottaminen​


Joka joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai julkisesti väkijoukossa taikka yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa tai muussa esityksessä kehottaa tai houkuttelee värväytymiseen terroristiryhmään tai tässä luvussa rangaistavaksi säädetyn rikoksen tekemiseen siten, että kehotus tai houkuttelu on omiaan aiheuttamaan värväytymisen tai terrorismirikoksen tekemisen, on tuomittava terrorismirikoksiin liittyvästä julkisesta kehottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Jos kehottaminen tai houkutteleminen aiheuttaa sen, että tässä luvussa rangaistavaksi säädetty rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, sovelletaan, mitä 5 luvussa säädetään osallisuudesta rikokseen.
 
Berdyansk toisinpäin? Vai tankinraato johonkin purkukuntoiseen konepajaan, tvryhmä paikalle, ja vanja tuhlaa puikon?
Tuosta on mielestäni tunnistettavissa tuo puhkiammuttu ja paikkailtu BMD:n raato. Sama BMD oli aiemmin jollain videolla jolla esiteltiin ukrainalaisten saamien sotasaalistankkien korjausta jollain pajalla.
 
Ryssän virallinen versio moskvan uppoamisesta menee jotakuinkin niin, että laivalla syttyi tulipalo, minkä seurausena ammusvarastoissa räjähti, ja sankarillisista pelastusyrityksistä huolimatta laiva upposi. Kuitenkin samaan aikaan media venäjällä vaatii, kostoksi tästä onnettomuudesta, Kiovan pommittamista maan tasalle ja täysimittaista sotaa Ukrainaa vastaan.
Joku russkia hyvin hallitseva vois kyllä niitten foorumeille kirjottaa sen vaatimuksen Moskvan tuhon kostoista siihen muotoon että luettelee komentoketjun kotikaupungit laivan komentajistosta lähtien... Siinähän niillä riittäis omien rajojen sisällä turvallisemmin tuhottavaa.
 
Back
Top