Ukrainan konflikti/sota

Tämä Soinin "kalamies" -lausunto ja asenne tulee maksamaan persuille paljon ääniä. Kyllä suomalaisten geeneissä on syvällä ikuinen ryssänpelko, joka on nyt aktivoitunut huolimatta vuosikymmeniä jatkuneesta tyynnyttelystä.

Eräs tarkkailtava poliitikko on myös Paula Lehtomäki, joka junaili itsensä Suomi - Venäjä -seuran puheenjohtajaksi. Maaseudun köyhät mökkiläiset muistavat Paula -tytön jätevesioperaation, joka tuli maksamaan valtakunnan tasolla satoja hukkaanheitettyja miljoonia. Nyt tämä Paula kantaa suurta huolta Putinin poliittisesta tulevaisuudesta. Eihän vaan pakotteiden tarkoituksena ole vaikuttaminen Venäjän sisäisiin asioihin. Torstaiaamun YLE:n Ykkösaamussa (http://areena.yle.fi/radio/2298405) on kuunneltavissa reilun vartin pituinen varsin mielenkiintoinen keskustelu, jossa Paulan lisäksi Ben Z. ja Heidi H. Kohdassa 17:20 Paula paljastaa todellisen karvansa eli huolensa Putinin kohtalosta. Tuossa olisi ollut Ben Z:lle todellinen vastapalloon iskun paikka, mutta jätti sen jostain syystä käyttämättä.
 
Suomessa ollaan ihan yhtäkkiä uudessa tilanteessa jossa Venäjä onkin uhka eikä mahdolisuus. Poliitikoilla ei olekaan kokemusta agressiivisen naapurin kanssa toimimisesta joten ollaan hiljaa ja vältetään suututtamasta sitä ja yritetään kulisseissa keksiä että mitä ihmettä tekis tai sanois. Kylmästä sodasta on liian pitkä aika ja lähes ainoat joka siitä ajasta jotain tietää ovat Väyrynen ja Koivisto. Koivisto on hiljaa (taas) ja Väyrynen on Väyrynen. Onneksi (tai empä tiedä) Euroopassa ollaan ihan yhtä pihalla, koska monikaan ei ole ottanut Venäjän uhkailua vakavasti. Yhtäkkiä suuresta kauppakumppanista ja mahdollisuuksien ihmemaasta onkin tullut natsi Saksa vol. 2.
 
1305855613675

:eek:.....................................................................................................:confused:

:(

http://www.hs.fi/ulkomaat/Obama+kom...et+eivät+toimi+rationaalisesti/a1406870274831
Obama kommentoi Putinia: "Joskus ihmiset eivät toimi rationaalisesti"
 
Barack Obama kirjoitti:
"Joskus ihmiset eivät toimi rationaalisesti", hän sanoi Putinista.

Jos asiaa tarkastelee propakandan luoman todellisuuskuplan sisältä katselevan venäläisen silmin niin Putin toimii täysin rationaallisesti. Putinhan käy tässä kamppailua valtansa säilymisestä; Venäjän kipeästi kaipaama rakenneuudistus ei ole edennyt tuumaakaan Putinin presidenttikausilla, maa on oppikirjaesimerkki Hollannin taudista, korruption vastaisen taistelun aikana korruptio on ujuttautunut yhteiskunnan kaikkiin rakenteisiin, oligarkien kuriin laittamisen jälkeen Venäjä on tuottanut vuosittain suunnilleen kymmenen uutta dollarimiljardööriä Forbesin listalle, infrastruktuuri murenee käsiin, valtion budjetista viidennes on sotilasmenoja...

Kriisiyttämällä suhteensa länsimaihin Putin saa tavallisen kaduntallaajan niskaan kaatuvat vaikeudet näyttämään länsimaiden aikaansaannoksilta. Piiritysmielialan vallitessa oppositio ei uskalla avata suutaan koska johtajaa arvostelevat on liian helppo leimata vihollisen kätyreiksi ja kaikki tietävät miten isänmaanpetturille käy sotakiihkoisessa maassa.
 
Tämä Soinin "kalamies" -lausunto ja asenne tulee maksamaan persuille paljon ääniä. Kyllä suomalaisten geeneissä on syvällä ikuinen ryssänpelko, joka on nyt aktivoitunut huolimatta vuosikymmeniä jatkuneesta tyynnyttelystä.

Eräs tarkkailtava poliitikko on myös Paula Lehtomäki, joka junaili itsensä Suomi - Venäjä -seuran puheenjohtajaksi. Maaseudun köyhät mökkiläiset muistavat Paula -tytön jätevesioperaation, joka tuli maksamaan valtakunnan tasolla satoja hukkaanheitettyja miljoonia. Nyt tämä Paula kantaa suurta huolta Putinin poliittisesta tulevaisuudesta. Eihän vaan pakotteiden tarkoituksena ole vaikuttaminen Venäjän sisäisiin asioihin. Torstaiaamun YLE:n Ykkösaamussa (http://areena.yle.fi/radio/2298405) on kuunneltavissa reilun vartin pituinen varsin mielenkiintoinen keskustelu, jossa Paulan lisäksi Ben Z. ja Heidi H. Kohdassa 17:20 Paula paljastaa todellisen karvansa eli huolensa Putinin kohtalosta. Tuossa olisi ollut Ben Z:lle todellinen vastapalloon iskun paikka, mutta jätti sen jostain syystä käyttämättä.

Eva Braun?
 
Pikemminkin Hella Wuolijoki.

Ajattelin, että Pirkko Turpeinen-Saari olisi se Wuolijoki ja taas Lehtomäki se, joka kaupungin olessa raunioina, lapset ja naiset poltettu ihmissuden päältä tuhkaksi, on huolissaan siitä, miten Aatu voi ja kuivaa viileällä liinalla hikistä otsaa.

Siltähän tuo kuulosti.
 
Suomessa ollaan ihan yhtäkkiä uudessa tilanteessa jossa Venäjä onkin uhka eikä mahdolisuus. Poliitikoilla ei olekaan kokemusta agressiivisen naapurin kanssa toimimisesta joten ollaan hiljaa ja vältetään suututtamasta sitä ja yritetään kulisseissa keksiä että mitä ihmettä tekis tai sanois. Kylmästä sodasta on liian pitkä aika ja lähes ainoat joka siitä ajasta jotain tietää ovat Väyrynen ja Koivisto. Koivisto on hiljaa (taas) ja Väyrynen on Väyrynen. Onneksi (tai empä tiedä) Euroopassa ollaan ihan yhtä pihalla, koska monikaan ei ole ottanut Venäjän uhkailua vakavasti. Yhtäkkiä suuresta kauppakumppanista ja mahdollisuuksien ihmemaasta onkin tullut natsi Saksa vol. 2.

Toivottavasti meillä on sentään heittää peliin muitakin toimijoita, kuin 90 plus-ikäinen ex-presidentti. Manulla on toki puutteensa ( niin kuin meillä kaikilla ), mutta hän ei ( toivottavasti ) ole kuitenkaan se, johon juuri nyt pitää tukeutua. Tai onhan hänellä tietenkin yksi suuri etu, jos verrataan muihin samana vuonna syntyneisiin miehiin, hän nimittäin hengittää. Jos tarvitaan valtiomies, jolla on kyky diplomatiaan ja siinä sivussa myös kanttia koviin päätöksiin, niin sellainen ex-pressa meiltä löytyy reserveistä.
 
Eivät nykypolitikot ole ongelma vaan se, että politiikka on tuulen haistelua ja tunnetta. Politiikan tekemisen ongelma on se, että tulevaisuuden kannalta järkevien päätösten tekeminen on tunnetusti lähes mahdotonta yhdistää seuraavissa vaaleissa valituksi tulemiseen. Tämän vuoksi politikot (tai oikeammin heidän avustajakaartinsa) yrittävät koko ajan tunnustella esimerkiksi lööppilehtien kautta mikä on ns. yleinen mielipide ja sovittaa sanansa sen mukaan niin että mahdollisimman pieni osa vaalikarjasta vetää palkokasin siemenen ylähengitysteihin.

Sama vika puolueiden ja hallitusten ohjelmissa: Ympäripyöreää toivotaan-toivotaan lässytystä jolla yritetään naamioida se tosiasia että nämä "päättäjät" eivät oikeasti halua päättää yhtään mitään vaan toivovat että aika hoitaa asian joko niin että ongelma poistuu tai sitten ollaan tapahtuneen tosiasian edessä ja liikkumavara/vaihtoehdot ovat huvenneet olemattomiin ja jäljellä on vain yksi etenemissuunta.

1062831203.jpg
 
Guardian: Cameron haluaa voimistaa Natoa Venäjän rajalla
Lauantai 2.8.2014 klo 10.45

Länsiliittolaisten on vahvistettava sotilaallista edustustaan Itä-Euroopassa Venäjän rajalla, kirjoittaa Britannian pääministeri David Cameron Guardianin mukaan Natolle. Cameronin mukaan vahvistusta tarvitaan, jotta mahdollisiin uusiin uhkiin voidaan vastata nopesti. Britannian alahuoneen puolustuskomitea sanoi aiemmin tällä viikolla, että Nato on valmistautunut huonosti vastaamaan Venäjän aiheuttamiin uhkiin.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014080218536608_ul.shtml

Yhdysvallat alkaa kouluttaa ja aseistaa Ukrainan kansalliskaartia
Lauantai 2.8.2014 klo 04.19

Presidentti Barack Obaman hallinto ilmoitti asiasta kongressille, jonka on ensin hyväksyttävä suunnitelma.

Pentagonin tiedottajan amiraali John Kirbyn mukaan Yhdysvaltojen panostus olisi 19 miljoonaa dollaria. Siihen sisältyisi muun muassa useiden yksiköiden varustus ja koulutus Ukrainassa. Kouluttajat tulisivat Yhdysvaltojen armeijan Euroopan osastoista ja Kalifornian kansalliskaartista. Kirbyn mukaan taustalla on halu vahvistaa Ukrainan kykyä sisäiseen puolustukseen.

Obama kehotti eilen jälleen kerran Venäjän presidentti Vladimir Putinia lopettamaan Itä-Ukrainan separatistien tukemisen ja hakemaan kriisiin diplomaattista ratkaisua. USA lupasi eilen myös 8 miljoonaa dollaria lisätuke Ukrainan rajavalvonnalle. Obaman hallinto on tähän asti rajoittanut aseet Ukrainan hallinnolle tarjoamansa avun ulkopuolelle. Ukrainaan on viety muun muassa kypäriä ja lääkkeitä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014080218536462_ul.shtml
 
Vanhaa kunnon patoamispolitiikkaa. Kun kommunismia aikanaan padottiin samalla tavalla, täällä oli hirveä kiljunta imperialistisesta Yhdysvalloista. Putinistit ainakin killastuvat vieläkin.
 
Cameronin lausunto kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Se yhdistettynä sopimuksiimme Venäjän kanssa saa aikaan kauhun väristyksiä määrätyissä piireissä. Kotiväyrysemme saavat uutta puhtia :eek:.

http://www.theguardian.com/politics/2014/aug/02/david-cameron-west-stronger-russia-borders
David Cameron: west needs stronger military presence on Russia's borders

Ohessa pari lainausta, koko juttu linkin takana.

PM's letter to Nato calls to review its relationship with Russia and reassure allies in eastern Europe in wake of Ukraine crisis

"Western allies need a stronger military presence in eastern Europe on the border of Russia to respond quickly to any new threats, David Cameron will say on Saturday."

"We must also review our long-term relationship with Russia. While Nato has only ever sought to be a partner to Russia, not a threat, it is clear that Russia views Nato as an adversary. We must accept that the cooperation of recent years is not currently possible because of Russia's own illegal actions in Nato's neighbourhood and revisit the principles that guide our relationship with Russia."

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artik...+ei+estä+Suomen+Nato-jäsenyyttä/1135229285423
VIERASKYNÄ
Suomen ja Venäjän sopimus ei estä Suomen Nato-jäsenyyttä
6.8.2007 0:00

Jaakko Blomberg

Miten mahtaa olla hyvät herrat, kuka ehtii ensin tyrmäämään koko Natokeskustelun ja selvitykset saati jäsenyyden?
 
^Veikkaan Väyrystä, Tuomiojaa ja Soinia sekä niiden hännystelijöitä

PS. Silloin ollaan todella syvillä vesillä jos Manu pitää kaivaa esiin..
 
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomen ja Venäjän sopimus ei estä Suomen Nato-jäsenyyttä/1135229285423
VIERASKYNÄ
Suomen ja Venäjän sopimus ei estä Suomen Nato-jäsenyyttä
6.8.2007 0:00

Jaakko Blomberg

Miten mahtaa olla hyvät herrat, kuka ehtii ensin tyrmäämään koko Natokeskustelun ja selvitykset saati jäsenyyden?

NATOn huippukokous on kai kuukauden kuluttua. Sen tulosta odotan mielenkiinnolla. Nousee ehkä Ruotsin nimi esiin, kuten ennakoin maaliskuussa. Vai Georgia? Suomi tuskin. Meillähän on Väyrynen, ja hän on itse todistettavasti sanonut uskovansa siihen, että hän on Jumalan valinta johtamaan Suomen kansaa. :)

Selvityksiä ei tyrmää kukaan, niitä tehdään aina, mutta niiden annin ja kaikki siihen suuntaan viittaavat päätökset voi tietenkin valtioneuvosto tyrmätä.
 
^Veikkaan Väyrystä, Tuomiojaa ja Soinia sekä niiden hännystelijöitä

PS. Silloin ollaan todella syvillä vesillä jos Manu pitää kaivaa esiin..

Soini tuskin torpedoi Suomen Nato-jäsenyyttä, en usko. Onhan hänen Nato-kantansa heilunut aika lailla, mutta sekin on hyvä merkki pelkkään kielteisyyteen verrattuna. Mitä tulee noihin kahdenvälisiin pakote-neuvotteluihin, niin itse tulkitsen tuon enemmän äänten kalasteluksi kuin rähmällään oloon. Totta kai Soini vastustaa pakotteita, kun ne voisivat vahingoittaa Suomen taloutta(, josta huolehtiminen Euro-yhteyksissäkin on uponnut hämmästyttävän hyvin kansalaisiin - pari miljardia sinne tai tänne, onko sillä nyt väliä? Minua kiinnostaa paljon enemmän muut asiat kuin että onko veroprosenttini kaksi prosenttiyksikköä korkeampi tukipakettien vuoksi).

Sipilä ja Arhinmäki ovat moninkertaisesti vaarallisempia Nato-jäsenyydelle kuin Soini.
 
Onhan se niin, että kun ukrainalaiset jatkuvasti tulittavat meidän (Venäjän) puolelle ja EU-maat toimittavat aseita ukrainan fasistisille joukoille, niin meillä on täysi oikeus avustaa isänmaallisia taistelijoita Ukrainassa ja jopa tehdä iskuja heidän puolestaan, onhan o_O ?

http://en.itar-tass.com/russia/743310
Nine shells fired from Ukraine explode in Russia's territory

http://en.ria.ru/russia/20140802/191617531/Ukraines-Grad-Rocket-Launchers-Shell-Russias-Rostov-Region-.html
Russia

August 02, 13:02 UTC+4
http://rt.com/news/177552-eu-kiev-weapons-export/

EU ‘quietly’ lifts ban on supplying Kiev with weapons and technology – Russia

PS. Soiniin liittyen piti oikein tarkistaa Nykysuomen sanakirjasta, mikä se pakote onkaan. "Kansainvälisessä oikeudessa pakkotoimenpide, johon ryhdytään kansainvälisen sitoumuksen rikkomisen johdosta; vert. sanktio.

Sanakirjan pakotIella -sanan määritemä istuu Soiniin, kuin napa massuun; pakottaa: En sen enempää pakottele enkä pinnistele, annan vallan, menköön. :D
 
Viimeksi muokattu:
Putin: Venäjän vahvistettava puolustusta Naton toimien vuoksi.
Cameron: Naton vahvistettava puolustusta venäjän rajoilla.
Kumpi aloitti? Lähtenyt iso pyörä pyörimään,eikä se tuosta enään pysähdy. Vanha kunnon rautaesirippu päivitettynä 2000-luvun malliin.
 
Back
Top