Ukrainan konflikti/sota

Ei niiltä tankit lopu, mutta ehkä ovat tulleet järkiinsä, ettei niitä kannata turhaan tuollaiseen tuhlata.

Mietin näitä eräitä laskelmia joiden mukaan toimintakuntoisten tankkien määrä Venäjällä olisi ennen tätä uusinta hyökkäystä Ukrainaan ollut noin 2000–3000. Jos siitä lukumäärästä otetaan 1000 pois, niin onhan se iso lovi suorituskykyyn pitkäksi aikaa.

Kalustotappiot huomioon ottaen, en usko että Venäjän armeija kykenee hyökkäämään ellei sillä ole huollon raideyhteys alle 50km päässä jatkuvasti. Jos karttaa katsoo, korreloi venäjän viimepäivien hyökkäysten pääsuunnat 1:1 raideverkon ja sen solmukohtien kanssa. Hyvä vertailukohta tässä mielessä on oma sisällissotamme, jonka taistelut linkittyivät myös tiiviisti rataverkon ympärille.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys siltäkin kannalta, että länsimaissa on jo pitkään lähdetty siitä, että rautatiet ovat liian helposti tuhottavissa jotta sota-ajan kuljetusten hoitamista voisi laskea niiden varaan.
 
a
Livemapua: Russian missile strike hit bridge over Dniester Liman in Odesa region. Traffic closed

Ryssä iski siltaan Odessasta etelään. Onko tällä kiusantekoa suurempaa merkitystä?
Haittaa toki logistiikkaa Romanian suunnasta/suuntaan, muttei kyllä suurempaa merkitystä omasta mielestä. Odessankin maihinnousun mahdollisuus lakannut, tuossa kontekstissa olisi voinut olla relevantimpi liike. Helppo kohde iskeä koneella ja sanoa että "tehtiin jotain", ei tarvitse mennä ilmapuolustuksen ylle?
 
In addition, he told Zelensky that President Biden will nominate Bridget Brink, currently the U.S. Ambassador to Slovakia, to be the next U.S. Ambassador to Ukraine. He added that U.S. diplomats would soon return to Ukraine and that the U.S. is looking into returning them to Kyiv, where the embassy was closed in February.

“We had an opportunity to demonstrate directly our strong ongoing support for the Ukrainian government and the Ukrainian people,” Blinken told reporters. “This was, in our judgment, an important moment to be there, to have face-to-face conversations in detail.”

While all these developments are surely welcome to Ukraine, they are not surprising, but the fact that the Secretary of Defense and Secretary of State went to Kyiv at this time is somewhat remarkable. it is a testament to the security operation that got two officials, and the necessary communications gear required to keep them connected to critical command and control networks, to Kyiv for the meeting.

The operation remains shrouded in secrecy and considering the troubling possibilities that could have occurred, the contingency planning must have been extreme. What if the train was attacked? How would the wounded be evacuated and the VVIPs secured? How would they be exfiltrated from the country? What force protection was there to make sure such sensitive personnel like the U.S. Secretary of Defense, would not fall into enemy hands, even by complete happenstance? What about if the train broke down? The quick reaction forces on the border had to be elaborate, to say the least, during the window of vulnerability when the two men were in the country.

It's also worth noting that this visit came at a time when Russia was making increasingly bellicose threats over arms shipments to Ukraine from the west, with Russian Foreign Minister Lavrov stating just today that, "NATO, in essence, is engaged in a war with Russia through a proxy and is arming that proxy. War means war."

We will let you know as we find out more about this historic visit.
 
Vaikka periaatteessa kavereiden puolella olenkin, taitaa nyt olla kyseessä luvaton suomalaisen "leijonallisen baretin" käyttö.
[itseironia]Sikäläiseen kalustoon opetetut mustabarettiset koittavat vielä ängetä itseään vaununluukuista sisään/ulos kun tekolonkka kirraa?[/itseironia]
 
Viimesessä isossa maailmanpalossa sakut lanas Puolan siihen tyyliin, et uhreja väestöön nähden tuli vallan pirusti.... No nyt ne sitte lymyilee samaisen kansan takana... On tää perkele... Sakuille pitäis vähän antaa pakotteita....
Pakotteet päälle ! Ei osteta enää merssuja. Ajellaan kotimaisilla Helkama polkupyörillä 🚲
 
Mietin näitä eräitä laskelmia joiden mukaan toimintakuntoisten tankkien määrä Venäjällä olisi ennen tätä uusinta hyökkäystä Ukrainaan ollut noin 2000–3000. Jos siitä lukumäärästä otetaan 1000 pois, niin onhan se iso lovi suorituskykyyn pitkäksi aikaa.



Tämä on mielenkiintoinen kysymys siltäkin kannalta, että länsimaissa on jo pitkään lähdetty siitä, että rautatiet ovat liian helposti tuhottavissa jotta sota-ajan kuljetusten hoitamista voisi laskea niiden varaan.
On varmasti iso lovi tullut, mutta kyllä sieltä saadaan rautaa liikkeelle jos on pakko. En epäile etteikö niitä liikenneympyröihin istutettuja voitonmonumentti T-34:sia saataisi liikkeelle jos rodina oikein niitä kaipaisi. Suorituskykyisimmästä päästä on kyllä menetetty paljon paraatikalustoa, sodan alkupäivinä varsinkin.

Itse olen ihmetellyt ja jatkan ihmettelyä miten "old school" koko naapurin operaatio on yleisilmeeltään ollut. Pimeätoimintakyky, aselajien koordinaatio ja aloitekyky kentällä ovat erityisen heikkoja kohtia -- olisivat kusessa mitä tahansa läntistä joukkoa vastaan. En ole edes vakuuttunut naapurin ilmapuolustuksesta -- hyviä järjestelmiä (esim. S-400) mutta kokonaisuus ei lunasta odotuksia.
 
Olipa filleriä tämäkin lausunto Kiinalta. Ei sentään suoraan tue Venäjää mutta edelleen huolella varoo tuomitsemasta agressoria. (Kuka ihme nyt maailmansotaa "tukisi". Haloo Peking, valot päälle.)
Olen huomannut nyt viimepäivinä että kaikki Venäjän hallinnon lähellä tai sille työskentelevät mainitsevat WW3:n tai ydinsodan ja pitävät sitä mielikuvaa yllä- Kuten tämä kiina, Lavrov ja Scholz
 
a

Haittaa toki logistiikkaa Romanian suunnasta/suuntaan, muttei kyllä suurempaa merkitystä omasta mielestä. Odessankin maihinnousun mahdollisuus lakannut, tuossa kontekstissa olisi voinut olla relevantimpi liike. Helppo kohde iskeä koneella ja sanoa että "tehtiin jotain", ei tarvitse mennä ilmapuolustuksen ylle?

Jotain voi olla suunnitteilla Moldovan/Transdnistrian suunnalle. Maihinnousu Bilgorodin suunnalle ja sieltä operaatio Moldovaan? Täytyy seurata mitä pilipalihallinto Transdnistriassa huutelee. Jotain kokouksiahan siellä on menossa, kuten on Moldovassakin. Vaarallisen lähellä Romaniaa.
 
Sota on muuttumassa asemasodaksi kun Venäjän voimat eivät muuhun riitä. Homma on kääntymässä päälaelleen ja älykkäästä puolustajasta pitää tulla tehokas ja agressiivinen hyökkääjä. Muuten tämä sota taas jäätyy ja sitä käydään vuosikymmeniä, jos Venäjä ei ihan kokonaan romahda mikä sekin on kyllä mahdollista jo ihan lähivuosina.

E-hei! Nyt vasta on homma kunnollista!
Ainakin ryssän mukaan:

Russiadefence.net (27.4.2022):

In general, the tactics in the Izyum direction have not changed. Units move from locality to locality, leaving units to control key points.

The First Tank Army continues its steady advance westward from Izyum on both sides of the Seversky Donets River. The Factories and the Chervon Miner were taken, the Great Kamyshevakha, which is a major node of the defense of the Armed Forces of Ukraine, is visible through binoculars.

The heroic 20th army, having taken Sukhoi Kamenka and Suligovka, attacks the enemy in the direction of the village of Dolgenkoe and Kurulki, cutting off supply routes to the AFU units throughout the Slavyansk-Kramatorsk agglomeration.

Units of the 41st army reached the line of the Oskol River.

The low pace of progress, instead of moving in long columns at the beginning of the war, allowed to reduce losses in personnel to a minimum, while simultaneously inflicting huge damage to the enemy.

For example: the 39th brigade, which stormed Suligovka, has a couple of dozen dead and several dozen wounded during the entire fighting, while only the 95th brigade of the Armed Forces of Ukraine lost more than 100 people killed in battles with them, while being in a well-prepared defense. And in addition to the 95 brigade, parts of the 93 mechanized and 25 airborne assault brigades of the Armed Forces of Ukraine were also defeated there.

As many have rightly noted, Ukraine stopped showing Russian prisoners and the reason for this is simple, they simply do not exist. But fresh batches of captured horsemen are sent to Russia every day.

We have problems, the war forced us to look at many things and evaluate them differently, but what I can say for sure is that now we see a completely different army than on February 24, 2022.
 
Jotain voi olla suunnitteilla Moldovan/Transdnistrian suunnalle. Maihinnousu Bilgorodin suunnalle ja sieltä operaatio Moldovaan? Täytyy seurata mitä pilipalihallinto Transdnistriassa huutelee. Jotain kokouksiahan siellä on menossa, kuten on Moldovassakin. Vaarallisen lähellä Romaniaa.
Romania voisi tehdä peliliikkeen ja lähettää Ukrainan kutsusta rauhanturvaajat tuonne rantakaistalle. Ei tarvitsisi pelätä ryssän maihinnousua tai transustanian temppuja.

Niin joo tuo tie on myös vuokralla, niin yksi silta ei sinänsä estä joukkojen liikennettä.
 
Viimeksi muokattu:
Jotain voi olla suunnitteilla Moldovan/Transdnistrian suunnalle. Maihinnousu Bilgorodin suunnalle ja sieltä operaatio Moldovaan? Täytyy seurata mitä pilipalihallinto Transdnistriassa huutelee. Jotain kokouksiahan siellä on menossa, kuten on Moldovassakin. Vaarallisen lähellä Romaniaa.
iu

Baldrikin haamu nousee ylös. "It's the cunning plan, sir! I can smell it!"
 
Moldovalla tuskin kuitenkaan on isompaa intressiä estää ukrainalaisten liikennettä Besarabiaa puolustamaan. Kyse on n. 7km tienpätkästä järven perällä. Moldovan presidentti on Harvardin käynyt pro-EU tyyppi.

Tuo tie taitaa olla vuokralla Ukrainalla. Rannikon silta ei ollut ainoa yhteys.
 
Oikea laite olisi emp-pulssigeneraattori, mutta on sen virtalähteen osalta vähän vielä koon suhteen hakusessa tuo kannettavuus:

Z-machine

Nimikin näin tähän lankaan sopiva.

Kannettavat toisiaan on suunta-antennilla olevia radiojammereita, eli koitetaan saada komentolinkki ja GPS pois pelistä. Useamman "pömpelin" versiossa on siis vain useampi taajuus ja suunta-antenni.

1650975001761.png
Pömpelissä sisällä siis jagi-tyyppinen suunta-antenni, se kolmionmallinen muovipoksi on sää ja kolhusuoja tuolle antennille. Antenni ei kestä kolhuja vaan on nopeasti epävireessä jos vääntyy yhtään. Noissa virityksissä sitten näkee jotain laatikoita taempanakin ja ne on niitä rf-jammereita.
 
Jotain voi olla suunnitteilla Moldovan/Transdnistrian suunnalle. Maihinnousu Bilgorodin suunnalle ja sieltä operaatio Moldovaan? Täytyy seurata mitä pilipalihallinto Transdnistriassa huutelee. Jotain kokouksiahan siellä on menossa, kuten on Moldovassakin. Vaarallisen lähellä Romaniaa.
Mutta Kontulahan sanoi ettei ryssät uhkaa muita maita.;)
 
Ja jos täällä ketään kiinnostaa naapurin paskapuheet, niin tässä uusimmat :poop:

Briefing by the Russian Defence Ministry, 26.-27.4.2022:

The Armed Forces of the Russian Federation continue a special military operation in Ukraine.

During the night, high-precision air-based missiles of the Russian Aerospace Forces hit 4 military facilities of Ukraine. Including 2 areas of manpower and military equipment concentration of the enemy, as well as 2 ammunition depots near Kurulka and Novaya Dmitrovka of the Kharkov region.


  • Operational-tactical and army aviation hit 87 military assets of Ukraine. Among them: 79 areas of manpower and military equipment concentration.
  • About 500 enemy personnel, 59 armored vehicles, artillery mounts and cars were destroyed, as well as more than 60 fighters of the nationalist formation Donbass near Rubtsy of the Donetsk People's Republic.
  • In addition, 2 launchers of Buk-M1 and Osa AKM anti-aircraft missile systems were destroyed near Veseloe and Prishib, as well as 2 ammunition depots near Novoselovka and Slavyansk.
  • Missile troops and artillery performed 1299 firing tasks during the day.
  • 37 command posts, 114 strong points of Ukrainian troops, 983 areas of concentration of manpower and military equipment, 139 positions of Ukrainian artillery and 21 ammunition depots were hit.
  • Also, 2 Ukrainian S-300 anti-aircraft missile systems, 1 Tochka-U tactical missile launcher and an electronic warfare station were destroyed near Barvenkovo.
  • Russian air defence means shot down 13 Ukrainian unmanned aerial vehicles near Novy Mir, Ocheretino Mirnoye, Donetsk, Novolyubovka, Balakleya, Kozacha Lopan.
  • In addition, 2 Ukrainian Tochka-U missiles were shot down by the Buk-M1 anti-aircraft missile system in the air over Tokmak, Zaporozhye region and Svatovo, Kharkov region.
In total, since the beginning of the special military operation, 141 aircraft, 110 helicopters, 583 unmanned aerial vehicles, 269 anti-aircraft missile systems, 2,576 tanks and other armored combat vehicles, 287 multiple rocket launchers, 1,111 field artillery and mortars, as well as 2,392 units of special military vehicles have been destroyed.
 
Back
Top