Ukrainan konflikti/sota

Ensimmäistä erää lukuun ottamatta aseapujen sisältö ei ole julkista tietoa. Ehkä joskus kerrotaan mitä meiltä on Ukrainaan toimitettu. Sitä ennen asiaa lienee turha taivastella.

Realismia varmaankin on että ihan jo maantieteen takia meillä on kovasti isompi tarve pitää kalut itsellä kuin vaikkapa Espanjalla tai Portugalilla.
Toinen ja kolmas virke kertovat oleellisen. Tässä Venäläisen naapurissa kannattaa monestakin syystä olla vaitonainen näistä asioista. PV joutuu salaamaan paljon pienempiäkin asioita tai ties vaikka joskus hämäävät naapureitamme (lue naapuria). Ylilaudan termein: ehkäpä jopa Väinämöinen-luokan "ohjus" on viety Liettualaisissa kilvissä olevien rekkojen kyydissä Ukrainaan. Tietäjät tietää... vai miten se olikaan? Summa summarum: Sinne on mennyt kelpo tavaraa ja Suomi on takuulla kantanut osansa.
 
Tämäpä kiinnostavaa. Perinteisesti tykistö on ollut vahvin osa-alue venäläisessä sotataidossa ( määrä, joo, mutta osaaminen myös).
En vain ole nähnyt yhtään kuvissa tai mainittuna että ryssällä olisi tai edes tulenjohtovaunuja.
Mitä, mitä??
Oryx on ainakin listannut tulenjohtovaunuja tappiolistalle joten sanoisin että ovat käytössä TOE mukaisesti.
Näyttökuva 2022-04-27 221450.png
 
Eikö ryssän tankeissa ole suojasavuja lainkaan? En ole itse tankkimiehiä mutta tuntuis äkkiseltään järkevältä, että jos vieressä poksahtaa niin saattais sitä savut heittää suojaksi :unsure:
Niin no onko normisavusta paskankaan hyötyä jos vastapuolella löytyy lämppäreitä?
 
Niin no onko normisavusta paskankaan hyötyä jos vastapuolella löytyy lämppäreitä?
On. Koska kaikissa vastapuolen aseissa ja tähystäjillä ei ole sitä lämppäriä.
 
Se on kuulkaa ilmeisesti USAn Lend&Lease hyväksytty. Tämä nyt viimeistään takaa melkoisen materiaalivirran Ukrainaan.

Edit. Seison korjattuna, äänestys vielä päälle ja Presidentin vahvistusta vailla mutta ei taida olla ongelma...

Huom. Puhuvat myös tuolla Ukrainalaisten kouluttamisesta jotta myös nykyaikaista länsikalustoa voidaan toimittaa. Tästä tulee vielä mielenkiintoista.
 
Viimeksi muokattu:
Näin maallikon silmin perässävedettävät tykit eivät varsinkaan Ukrainan aroilla ole tänä päivänä ns. kuuminta hottia ja telatykeistään Suomi ei varmasti anna ainuttaakaan.
Eli saattaa olla, että tarjonta ja kysyntä ei kohtaa tässä kohtaa.
Itse asiassa kantama on nyt sitä kuuminta hottia ja putkimääräisesti selkeä enemmistö länsiavusta on hinattavaa amerikkalaista M777- haupitsia. Toinen tärkeä juttu lähetettävissä putkissa on se että syövät 155mm kranaattia, koska sitä NATO:lla on antaa tarpeen mukaan. Liikkuvuus ja jonkinlainen panssarointi tulevat tässä vaiheessa vasta sitten (tosin M777 on materiaaliteknisesti kevennetty liikuttamisen helpottamiseksi).

Jos pakko olisi veikata mitä meiltä on lähtenyt, niin sanoisin että 152mm kranaattia, koska sen saatavuus alkaa olla vaikeaa tämän siirtymävaiheen yli, ja sitä Ukraina toistaiseksi tarvitsee. Ehkä samalla ovat menneet myös vanhat 152mm kanuunat kun niitäkin Zelensky taisi kysellä. Mutta näihin saadaan varmasti selvyys sitten kun ollaan itse kovalla maalla. Mitä onkaan lähetetty niin se auttaa Ukrainaa, oman kilven kiillotuksen voimme jättää huoletta pois.
 
Ei vissiin Minuuttimiehiä mukana ?
Ei vielä.

Retoriikka on jenkeissä nyt kyllä aika kovaa, natsisaksaan verrataan Venäjän menoa. Eikä siinä väärässä olla. Mutta nyt on kyllä melkoinen koneisto Ukrainan tukena, puolustusteollisuus tietysti tuottaa mielellään kaikkea kivaa kun maksaja on nyt selvillä ja ilmasilta toimii. Kohta vaan oikeasti saattaa Vladilla tulla mieleen tehdä jotain tyhmää tavaravirralle vaikka nyt tulisikin tilapäistä menestystä.

Edit taas: "amatöörit miettivät strategiaa, ammattilaiset logistiikkaa" -voimatasapaino kyllä nitkahti taas Ukrainan / liittoutuneiden suuntaan
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top