Ukrainan konflikti/sota

Vaikka Venäjällä valtiiokontrolli onkin tiukkaa, ei Putinin orkesterointi nyt kaikkeen ulotu, ainakaan hänen haluamallaan tavalla. Esimerkki alla:
Katso liite: 61368
Ja muistutuksena vielä, Sputnik oli ennakkotestien perusteella ihan oikeasti laadukas ja toimiva koronarokote. Siinä olisi ollut Venäjälle erinomainen paikka näyttää kykynsä maailmanluokan tieteen tekemiseen ja kansainvälisen yhteisen hyvän rakentamiseen, mutta Venäjä...
Mitä nyt WHO totesi Sputnikista:
-Hyväksynnän testidata ei vastanntu tilastollisesti tutkittuna normaaleja hajontoja. Tulosten datan manipulointi indikoivat merkit oli selvät
-Tuotannon laatu oli, no, taattua ryssää, eli rokotetehtaista suurin osa reputti WHO:n ja EU:n auditoinneissa

Yllättäen Sputnik ei saanut myyntilupaa länsimaissa. Tälläinen tieto leviää sitten kyllä yllättävän hyvin siellä ruokapöydissä, joten erikoisoperaatio sitten vähän viivästyi kun rokote ei kelvannut.
 
1652020590390.png


Taktinen johonkin UA-kaupunkiin, jotta viesti ei jää epäselväksi.
Perään uhkaus, että lisää on tulossa, mikäli Ukraina ei antaudu ehdoitta ja Suomi ja Ruotsi eivät peru Nato-hakemustaan.

putler saisi tehokkaasti sekoitettua pelipöydän niin, että Lännen rivit repeilisivät satavarmasti. Saksa ja Ranska olisivat sormi suussa. Jenkeissä tulisi äänekäs soraäänikuoro, ettei Ukrainan takia ydinsotaa.

Oltaisiin tilanteessa, jota ei ole ennen koettu. putlerin ja kreml-haukkojen näkökulmasta riski voisi olla kannattava, sillä yksi taktinen ei kuitenkaan MAD:ia laukaisisi. putlerin ei tarvitsisi välittömästi edes saada kaikkea vaatimaansa, eikä välttämättä jatkaisi nukettamista, mutta pelipöydän nappulat olisivat aivan uudessa järjestyksessä - sen sijaan, että nyt venäjän nappula on nurkassa.

kuten ollaan nähty, ryssä-tv on jo pehmitellyt kansalaisia ytimien käyttöön. ryssän talous on jo uppoamassa keskipitkällä aikavälillä - mitä väliä enää, mitä Kiina on mieltä.

Sori; tiedän, että nuket ovat tässä lähtökohtaisesti ketjussa kielletty, mutta imo tilanne on ryssän kannalta sellainen, ettei tätä skenariota voi ohittaa. (jos konsensus on sitä mieltä, että nämä kategorisesti ydinsotaketjuun, seison korjattuna).
 
Minä näistä linkkailin muutama kymmenen sivua taa päin. Rajoitus oli kolme twiittiä mun natsoilla. Sinun postaus on kyllä hieno, propsit siitä!

Mutta siis juuri tuo Kamil Galeev on tuonut esiin pakkovärväyksiä ja erityisesti ukrainalaisten "kierrättämistä". Hän myös epäili, että ryssä tapattaa tarkoituksella ukrainalaiset Azovstaliin.
Annetaan ihan paska varustus ja sekin vähä hommattu kerätyillä varoilla. Porukka onnessaan jostain kenttälapioista. Aseet mallia WWII, ei kunnon suojia...

Suosittelen tuota ketjua, laajenee lopulta vähän kaikkiin suuntiin. Ymmärsin, että kirjoittaja on lukenut historiaa ja omaa siksi pikkuisen paremman perspektiivin asioihin.

Niin, ja mitäs sitten, jos tosiaan tekevät satojen tuhansien mobilisoinnin? Varusteet? Kai niillä rynkyt näille olisi, ja ajoneuvojakin jonkinlaisia, tykkejä luultavasti riittää (ja niitä tuhoutuu suunnilleen vähiten noiden listojen perusteella), mutta ainakaan tankkeja ei ole tarpeeksi. Joku kommentoi, että heikkolaatuisten joukkojen kanssa ainoa toimiva taktiikka on poteroihin kaivautuminen tykistön suojatessa, eli näiden käyttö sopisi siis parhaiten asemien pitämiseen, osaavampien ja kokeneiden hoitaessa etenemistehtävät.

Lähinnä syrjäalueilta kerätty osittainen mobilisointi oli veikkaukseni jo aikoja sitten, mutta pääosa väestöstä asuu Venäjän länsiosassa, joten muualta pitäisi sitten ottaa iso osa ikäluokasta 18-30 v. (jotka eivät ole vielä liian huonokuntoisia ja lihoneita "etulinjaan"), jossa ovat Venäjän modernin historian pienimmät ikäluokat, eikä asia ikäpyramidin perusteella korjaudu Venäjällä ainakaan 10-15 vuoteen (vrt. youth bulge -hypoteesi). Esim. 20-24 -vuotiaita miehiä oli 2020 n. 3.35 miljoonaa.

Venäjällähän on siis viime aikoina muistaakseni n. 11% saanut asekoulutuksen - tosin syrjäseutujen miehistä varmaankin isompi osa. Muut vaatisivat pidemmän koulutuksen kuin nämä.

ryssän_väestöpyramidi.jpg
Ja tässä vielä tuo ko. ketjun aloitustweetti:

Lisäys: koska heillä on tämä juhlansa jo huomenna, tämä mahdollisena pitämäni skenaario ei näyttäisi toteutuvan ainakaan ko. päivään mennessä. Voi kyllä olla, että sitä on suunniteltu, mutta siirretty myöhempään ajankohtaan, koska menestys on ollut heikompaa kuin ovat kaavailleet:
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvaltain suurlähetystö taas avattu Kiovassa:


Tässä myös Radio Free Europen tekemä haastattelu, venäjäntutkija Andrei Soldatov vastailee kysymyksiin Venäjän sisäisistä tunnelmista erityisesti armeijan ja vakoilujärjestöjen osalta (hänellä on ilmeisesti tietolähteitä näissä, osa perustuu myös Telegramin seurantaan):

https://www.rferl.org/a/russia-ukraine-war-setbacks-strategy-generals-putin/31839737.html

Tuossa on monenlaista pureksittavaa, ehkä isoimpina juttuina nostaisin että armeija ei syytä Putinia tai Shoigua sodan tämänhetkisestä tilanteesta. Ovat katkerampia FSB:lle huonosta analyysistä. Armeija ei silti ole sodan aloitusta vastaan vaan ovat itseasiassa agressiivisesti sodan kannalla.

Armeija näkee olevansa sodassa NATO:a vastaan ja on tuskastunut, koska ovat ns. rauhanajan kokoonpanolla liikkeellä, kun taas Ukraina mobilisoi reserviläisiä ja saa isosti tukea Länneltä. Siellä on tuskastumista, koska heillä ei ole suoraa kykyä iskeä takaisin aseiden toimittajia vastaan ja tuntemukset ovat, että petollinen Länsi on heidän kimpussaan vaikka oletuksena oli lyhyt helppo sota. Hän sanoo että asevoimien keskuudessa on ollut "apocalyptic thinking", lainaan tuosta yhden pätkän suoraan:

RFE/RL: So where do you see this “apocalyptic” thinking, as you describe it, leading to?

Soldatov:
The biggest problem is about objectives. As an example, I checked recently [on] some polls conducted by Telegram channels [that] are really close to the Russian military and [they were] quite astonishing to me. They asked questions about what [soldiers thought] an acceptable objective to declare victory for this war [would be], and you have around 25 percent saying that [they would] need the complete capitulation of Ukraine and more than 30 percent saying they would want to get Russian troops to the border with Poland.

But the most astonishing number is that only 6 percent said they would be happy with only [taking the] Donbas. That is very worrying. It means that the objectives pronounced by Putin at the beginning of the war are not necessarily the same ones the military sees as appropriate and acceptable.

Jos tuota on uskominen, niin asevoimissa oltu kokoajan sodan aloittamisen kannalla ja tunnelma (ainakin tiettyjä Telegram-kanavia seuraamalla) on sodan jatkaminen katkeraan loppuun asti.

Tuo näkemys ei välttämättä ole sama mitä Putin ajattelee. Jos tarkoitus oli nopea ja helppo sota, sitä ei tullut. Jos hän etsii aktiivisesti keinoa päästä irti tilanteesta, asevoimissa voi olla tahoja jotka eivät ole tyytyväisiä kompromissiin. Johtaako sisäisiin levottomuuksiin, vaikea sanoa. Tuossa artikkelissa sanotaan, että armeija ja tiedustelupalvelut ovat olleet tyytyväisiä Putinin & kumppanien valtakaudella, koska hän on antanut niiden olla ja jopa mokauksien jälkeen kipannut niille enemmän rahaa. Ei siis ole ollut tarvetta analysoida omaa toimintaa ja oppia virheistä, koska virheiden jälkeen ei ole tullut raipasta. Soldatov arvioi, että siinä voi olla yksi syy miksi asevoimien uudistus ei ole sujunut tarkoitetusti ja miksi organisaatiot ovat niin muuttumattomia, vaikka muutokselle olisi tarvetta (ulkopuolisen silmin nähtynä).
 
Museokamaa! Kuva vuodelta 1942.

Katso liite: 61379

Mutta kai noillakin kranaatit lentää..
Suomikin sai, tai Suomelle myytiin sekalaista tykkikalustoa Talvisodan alla ja sen aikana. Esim. ranskasta 1870-luvun kalustoa, joista kätevästi näin pääsivät eroon ja saivat vielä rahhaakin. Nuo tykit saivat täällä lempinimen Hyppy-Heikki, koska jäykkälavettisina hyppäsivät tasajalkaa ilmaan ja taaksepäin, minkä seurauksena tykki oli aina laukauksen jälkeen suunnattava uudelleen. Tulinopeudessa ei siis ollut hurraamista.
 

"Isänmaallisuus on kasvussa" – Moskovassa valmistaudutaan voitonpäivän juhlallisuuksiin​

Maanantaina vietetään Venäjällä voitonpäivän juhlallisuuksia. Vaikka sota ahdistaa kansalaisia, osa uskoo, että yhteishenki on vahvistunut.
Mies juo kuohuviiniä ravintolan terassilla Moskovassa.

Moskovalaisravintola on koristellut ikkunansa Yrjönnauhoin ja neuvostosymbolein. Kuva: Yuri Kochetkov / EPA
JAAKKO PARKKINEN
8.5. 16:02•Päivitetty 8.5. 16:03
https://yle.fi/uutiset/3-12436204#
Venäjällä vietetään maanantaina voitonpäivää sodan varjossa. Hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut pian kolme kuukautta, vaikka maan hallinto edelleen puhuu propagandassaan erikoisoperaatiosta.
Moskovassa tunnelmat ovat uutistoimisto Reutersin tekemien haastattelujen perusteella kaksijakoiset.
– Tämä vaikuttaa tunteiden tasolla, sillä minullakin on kaksi siskoa, jotka asuvat Ukrainassa. On hyvin vaikeaa kommunikoida heidän kanssaan. He käyvät omaa informaatiosotaansa, kertoo moskovalainen Larissa, joka ei halunnut kertoa sukunimeään.
– Mielestäni nämä tapahtumat ovat yhdistäneet kansaa Venäjällä: voin sanoa, että isänmaallisuus on kasvussa.
Mielipidemittausten mukaan "sotilaallisella erikoisoperaatiolla" on 81,5 prosentin kannatus, joka tarkoittaa 14 prosenttiyksikön kasvua sodan käynnistymisen jälkeen. Mielipidemittausten luotettavuutta on tällä hetkellä vaikea arvioida.
Esimerkiksi Jevgeniaksi esittäytynyt nainen sanoo, että sota Ukrainassa on ollut hänelle vaikea ymmärtää.
– Minulle tämä on ollut psykologisesti kova isku, ja monet lähipiirissäni tuntevat samoin.

"Asiakkaillemme kriisi on enemmän henkinen kuin taloudellinen"​

Läntiset suurvallat ovat pyrkineet horjuttamaan Venäjää talouspakotteilla, mutta ainakin yhden Michelin-tähden Selfie-ravintolassa uskotaan vielä asiakaskuntaa riittävän. Tosin ulkomaisen viinin hinta on noussut rajusti, eikä kotimainen tuotanto pysty vielä vastaamaan tähän.
– Selfie on kallis ravintola. Asiakkaillemme kriisi on enemmänkin henkinen kuin taloudellinen, ravintolan johtaja Maria Podzolko sanoo.
Vaikutus näkyykin juhlavarausten peruuntumisissa.
– Lähes kaikki syntymäpäivät on peruttu. Yritykset ovat peruuttaneet suuria tilaisuuksiaan. Ihmiset ovat stressaantuneita ja se näkyy fine dining -ravintoloissa.

 
Suomikin sai, tai Suomelle myytiin sekalaista tykkikalustoa Talvisodan alla ja sen aikana. Esim. ranskasta 1870-luvun kalustoa, joista kätevästi näin pääsivät eroon ja saivat vielä rahhaakin. Nuo tykit saivat täällä lempinimen Hyppy-Heikki, koska jäykkälavettisina hyppäsivät tasajalkaa ilmaan ja taaksepäin, minkä seurauksena tykki oli aina laukauksen jälkeen suunnattava uudelleen. Tulinopeudessa ei siis ollut hurraamista.

Suomella oli talvisodan alkaessa 30.11.1939 joustolavettisia tykkejä 418 kpl ja jäykkälavettisia 218 kpl, joista jaettiin käyttöön 73 kpl.

Talvisodassa menetettiin 25 kpl kenttätykistön osalta ja 10 kpl meripuolustuksen jäykkälavettista, mutta sotasaaliiksi saatiin 160 kpl Neuvostoliiton tykkiä (osa ehti osallistua talvisotaan, loput vasta jatkosotaan).

Vuoden 1921 tykistökomitean suosituksen mukaan Suomella olisi pitänyt olla kaikkiaan 825 tykkiä, joista kevyitä 590 ja raskaita 235. Jos komitean suositus olisi toteutunut, joustolavettista kalustoa olisi ollut tarpeeksi eikä jäykkälavettisia olisi tarvittu laisinkaan.

Jatkosodan alussa 1.7.1941 joustolavettisia oli joukoille jaettuna 1 284 kpl eli kolme kertaa enemmän kuin talvisodan alussa. Jäykkälavettisia oli 487 kpl (juuri näitä 1870-luvun malleja)

Määristä huolimatta raskasta tykistöä oli aivan liian vähän ja kalustokirjavuus mahtava - Suomi oli tuohon aikaan kenttätykistön ulkomuseo.

Jatkosodan aikana menetettiin 316 kpl tykkejä, mutta sodan aikana saatiin sotasaaliiksi 842 kpl Neuvostoliitolle kuuluneita tykkejä, jotka oli noin puolet ja puolet kevyitä ja raskaita. Kaikki olivat joustolavettisia, valtaosa vieläpä modernia kuranttia tavaraa.

Jatkosodan lopuksi 15.9.1944 Suomella oli 2 066 kpl joustolavettisia tykkejä (joista 819 kpl oli 76mm kevyitä) eri kaliipereissa ja 426 kpl jäykkälavettisia.

MUOKKAUS: sidotaan tämä Ukrainan sotaan: sodassa tulee aina tappioita ja menetyksiä, mutta kun vertaa meidän kenttätykistön tappio-sotasaalis -suhdetta talvi- ja jatkosodassa niin ollaan kivasti plussan puolella. Ukrainassa on nähty samaa, erityisesti panssarivaunujen osalta, tosin arvaan että myös muun kaluston. Heillä on kuulemma tällä hetkellä enemmän panssarivaunuja kuin sodan alussa eikä tähän ole laskettu mukaan muutaman ulkomaan lahjoittamia vaunuja.

Jotenkin se vain näyttää siltä että kun idänmaan Suuri ja Mahtava kompuroi, niin sitä sotatarviketta jää pellot ja tienreunat täyteen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top