Ukrainan konflikti/sota

Kolmas arvaus: tällä kertaa kyydissä oli jotain, mitä Ukraina ei halunnut päästää perille. S-400, Iskander tms. Odessaan yltävä ohjus- tai raketinheitinlavetti, ...

Ei huonompi arvaus, tuon saaren merkitys tutkakatveen poistamisen osalta läntisellä Mustallamerellä (Krimille sijoitetut tutkat eivät näe maan kaarevuuden takia eivätkä varmasti halua lennättää A-50 AWACS -koneita kellon ympäri) on yksi syy saarelle sijoitettaville tutka- ja ohjuslaveteille. Samalla toki näkevät tietyn matkaa Ukrainan ilmatilaan ja voivat rajoittaa hävittäjien ja kopterien toimintaa (tosin nämä lentävät muutenkin matalalla, joten rajansa tuollakin).

Ukrainan rantaviivaa seuraavat merireitit kulkevat saaren ohi joten meritorjuntaohjukset saarella voivat sulkea reitin (ainakin teoriassa, rajallinen määrä ohjuksia yms.). AInakin niillä voi uhata pinta-aluksia.

On myös mahdollista että Ukraina on tarkoituksella antanut vihollisen viedä saarelle resursseja. Näin ne ovat pois muilta rintamilta ja vaativat kuitenkin säännöllisiä huoltokuljetuksia. Huollon katkaisemisen jälkeen saarelle sijoitetut joukot ovat pulassa, mikä pakottaa vanjan yrittämään eri tempuin huoltoyhteyksien avaamista. Mahdollisesti antaa tilaisuuden upottaa lisää aluksia. Tuossa siis vihollinen pelaa itse itsensä mottiin. Saarella tuskin on valtavaa määrää joukkoja, mutta kiusa se on pienikin kiusa.

Varmaan vaatisi aika kovaa näyttöä, jotta syyte nostettaisiin.

Se onkin muuten hyvä kysymys, millaisia kontakteja näillä putkosilla on Venäjällä. Saavatko he esimerkiksi ohjeita ryssän tiedustelupalveluilta? Ja kuinka suuressa arvossa ryssä ylipäänsä pitää tällaisia toimijoita, jotka tavallisten suomalaisten silmissä näyttäytyvät lähinnä kylähulluina?

Mutta eiköhän Putkonenkin Supon seurannassa ole.

Yleensä jokaisella kontaktilla on oma ns. handler asiaan kuuluvassa tiedustelupalvelussa. Suomen tapauksessa kuulumme Venäjän ns. lähiulkomaihin (venäjäksi ближнее зарубежье, bližneje zarubežje) joten vastuu kuuluu FSB:n viidennelle osastolle.

Oletan että minimimäärä kontaktia olisi asialistojen toimitus, missä ohjeistetaan Venäjän näkemyksistä eri asioiden osalta. Annetaan siis aiheet mistä puhua ja miten puhua. Muistan että näitä on toisinaan vuotanut julkisuuteen, toki aitoutta on vaikea vahvistaa.

Varmasti "huonompien" kontaktien osalta ei ole kovin tiukkaa liekanarua vaan saavat sooloilla omia juttujaan (tietyissä rajoissa). Ei kenelläkään ole aikaa paimentaa jokaista sanaa mikä ihmisten suusta tulee, varsinkin kun yhdellä handlerilla on monta kontaktia hoidettavana. Varmasti "verkostoitumisen" takia näitä kutsutaan erilaisiin yleiskokouksiin, juhliin yms. missä tapaavat toisiaan ja jakavat näkemyksiään / kokemuksiaan. Nykypäivänä internetin ansiosta on paljon helpompi pitää yhteyttä, on sähköpostit, voip-puhelut, videopuhelut yms. mitkä on helpompi suojata ja salata. Pitää myös muistaa venäläinen todellisuus näiden kanssa: FSB on työpaikka siinä missä moni muukin. Varmasti "handlerin" pitää hankkia tietty määrä kontakteja, ohjeistaa näitä, kerätä tietoa yms. Heidän järjestelmä kannustaa valehteluun joten varmasti kontakteiksi kelpaa hyvin monenlaista menijää. Niin kauan kuin ylempi johto ei kyseenalaista "kerätyn tiedustelutiedon" laatua tai "vaikuttaja-agenttien" työn tuloksia, lienee helpointa hankkia monenlaisia laitapuolen kulkijoita kontakteiksi ja "Venäjän äänitorviksi". Vasta nyt sota-aikana tämä systeemi on järkkynyt kun aletaan kyselemään oikeiden asioiden perään. Paljastuu sama todellisuus kuin heidän armeijan osalta: aavesotilaita, vajausta kaluston osalta, korruption syömähampaa vaikutukset yms.

Arvokkaampien kontaktien osalta yhteydenpito lienee tiiviimpää ja harkitumpaa, käytetään niihin enemmän resursseja. Kylmän sodan aikaan tarkoitti kahdenkeskisiä tapaamisia mitkä nauhoitettiin aina. Nämä on niitä huomattavasti vaarallisempia meidän valtion kannalta. Tästä Martti J. Karikin jaksaa muistuttaa: kaikenlaiset Putkoset yms. kovaääniset möykkäapinat ovat vaikutuskyvyltään merkityksettömiä, vaan vetävät huomiota puoleensa. Oikeasti vaaralliset tekijät on ihan muualla. Miettii esim. Nord Stream 2 rakentamista: sillä ei pitänyt olla mitään poliittisia tai sotilaallisia vaikutuksia, näin sanoi moni meidän päättäjistä kun luvista keskusteltiin. Piti olla pelkkä taloudellinen ulottuvuus, kun putki kiertää itäisen Euroopan maat. Eikö soraäänet olleet tervetulleita kun lupia kyseltiin? Lipponen ja Aho molemmat olleet konsultteina Venäjän eri projekteissa (toisaalta Lipponen on myös puhunut energiariippuvuutta ja omavaraisuuden häviämistä vastaan Georgian sodan jälkeen). Eivät ole toki ainoat, Saksan Gerhard Schröder tulee myös mieleen. Toiminut NordStream putkia koskevissa firmoissa vuodesta 2005 lähtien. Palkkio hyvin tehdystä työstä?

Ohimennen, enpä ollut aikaisemmin huomannut että joku on kirjoittanut suomalaiseen wikipediaan Putinin ensimmäisistä presidenttikausista artikkelin:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_federaatio_1999–2008

UKRAINASTA: ei savua ilman tulta? Nova Kakhovka on sama paikka missä iskettiin isoa asevarastoa vastaan. Nyt on myös ollut lämmintä ja kuivaa joten maastopaloa ei voi toki sulkea pois laskuista. Kommentoi kuvaa toisessa viestissä:

Russians got another surprise at Nova Kakhovka. Someone keeps leaving cigarettes

 
Viimeksi muokattu:
Ei ryssät valehtele, niillä on kuten Trumpilla erilainen näkemys totuudesta kuin meillä muilla. Totuutta ei ole olemassa niille, on vain eri malleja nähdä tapahtunut.

Se miten kaikki onnistutaan aina kääntämään päälaelleen on eräänlaista taitoa sekin ja vielä enemmän taitoa vaatii että pystyy jauhamaan ihan uskomatonta paskaa ilmeenkään värähtämättä. Erityisesti Lavrov on kunnostautunut juurikin tällä alueella. Jätkä valehtelee suut ja silmät täyteen mutta kulmakarvatkaan eivät värähdä. Jos joku luulee että tuo on helppoa niin sopii kokeilla peilin edessä :ROFLMAO:

90
 
Venäjän surkeasta satelliittitiedustelun tilanteesta ollut aikaisemmin puhetta, joten ei ihme jos pyrkivät ostamaan dataa länsimaisilta kaupallisilta yhtiöiltä. Kaupalliseen toimintaan on tietysti hyvin vaikea puuttua laillisin keinoin kun maa ei ole sotatilassa. Samoin yhtiön on vaikea erottaa mitkä ovat "hyviä toimijoita" ja mitkä "ryssän bulvaaneita". Oletan että Ukrainan on paras varautua siihen että vihollisella on pääsy länsimaisten kaupallisten satelliittien dataan. Satelliittitiedustelussa on tietysti oma aikaviiveensä, mutta hitaasti liikkuva rintamalinja tai takalinjojen logistiikka yms. ei vaihda paikkaa tiuhaan.
Tästä olen eri mieltä. Ukraina on rajallinen alue ja satelliittidataa myyvä yritys voi halutessaan skriinata hyvinkin tarkkaan asiakkaat jotka Ukrainan kuvia ostaa. Ellei satelliittidata ole pakotteiden piirissä, on vika valtiotasolla.

Yhtä lailla sanktioiden alaisia tavaroita tai niihin liittyviä palveluja myyvät yritykset ovat velvollisia huolehtimaan ettei heidän tuotteitaan päädy pakotteiden alaisiin valtioihin. Yritysten sisäiset compliance-prosessit ovat kehittyneet huimasti viime vuosina ja etenkin Setä Samulin käsi on näissä asioissa pitkä ja nyrkki jykevä.
 
Tästä olen eri mieltä. Ukraina on rajallinen alue ja satelliittidataa myyvä yritys voi halutessaan skriinata hyvinkin tarkkaan asiakkaat jotka Ukrainan kuvia ostaa. Ellei satelliittidata ole pakotteiden piirissä, on vika valtiotasolla.

Yhtä lailla sanktioiden alaisia tavaroita tai niihin liittyviä palveluja myyvät yritykset ovat velvollisia huolehtimaan ettei heidän tuotteitaan päädy pakotteiden alaisiin valtioihin. Yritysten sisäiset compliance-prosessit ovat kehittyneet huimasti viime vuosina ja etenkin Setä Samulin käsi on näissä asioissa pitkä ja nyrkki jykevä.

Toivon että olet oikeassa ja minä väärässä, Venäjällä kun on hyvin rajallisesti omaa satelliittitiedustelukykyä. Se on tullut rajusti alas Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen eikä heillä ole rahaa uusien satelliittien kehittämiseen sekä kiertoradalle ampumiseen (ei samassa määrin kuin ennen). Nyt vielä kun alalle on tullut monta uutta kaupallista toimijaa erityisesti viimeisen 6 vuoden aikana, niin Roscosmos on menettänyt aikaisemmin hyvin suuren markkinaosuutensa satelliittien laukaisubisneksestä eikä paluuta entiseen ole näköpiirissä. Alamäki odotettavissa tälläkin alalla Venäjän osalta.

Venäjän toiminta eri maissa bulvaaneja ja bulvaanien bulvaaneja käyttämällä on se reitti millä voivat yrittää ujuttautua kaikenlaiseen käsiksi, kuten nämä satelliittikuvat. Toivottavasti joko yritysten sisäinen seula on hyvä tai viranomainen avustaa.

UKRAINASTA: tämä kirjoittaja väittää että hinaajaa olisi isketty Harpoonilla. Hyvin mahdollista, oletan että heidän omaa Neptunea on hyvin rajalliset määrät.

 
Metusalem postilta aika villiä, huomioiden ettei Israel myy mitään Ukrainalle. 2019 on ilmeisesti tehty diili jossa Ryssät ei myy Iranille jos Israel ei myy georgialle ja ukrainalle.

Alkaa Gaabrielin ja Taavetin lingon ostokset kuulostaa virheeltä!
 
Totuus löytyy tästäkin kremnologiaa taitavalle kun vain kääntää kaiken sanotun täysin vastakkaiseksi:

Venäjä on hyökkäävä, imperialistinen, rikollinen natsivaltio.

Ihmettelen, miksi länsimedia edes vaivautuu siteeraamaan näitä ryssän hourupäitä? Sillä valehtelu ei voi enää mennä pitemmälle ja härskimmäksi.

Huolestuttavaa on se, että yhä edelleen on niin hölmöjä tai fanaattisia ihmisiä myös Suomessa, joihin nämä absurdit satuargumentit uppoavat: mm. Bätmän, Molari, Anus-Turtiainen, Anus-Putkonen, Patomäki jne. kannattajineen ja seuraajineen.
Lavrov varmistaa suomalaisen sanonnan voissa paistamisesta:
 
Se miten kaikki onnistutaan aina kääntämään päälaelleen on eräänlaista taitoa sekin ja vielä enemmän taitoa vaatii että pystyy jauhamaan ihan uskomatonta paskaa ilmeenkään värähtämättä. Erityisesti Lavrov on kunnostautunut juurikin tällä alueella. Jätkä valehtelee suut ja silmät täyteen mutta kulmakarvatkaan eivät värähdä. Jos joku luulee että tuo on helppoa niin sopii kokeilla peilin edessä :ROFLMAO:

90

Viitaten @Coffee Man tekstiin:

1655464923116.png
 
Itse en kyllä kykene paikallistamaan taisteluvaurioita tuosta laivasta. Paljon on ruostelänttejä mutta noita tekstissä mainittuja reikiä en huomaa.

En minäkään näe ainakaan kuvissa selviä reikiä. Vaurio voi toki olla toisella puolella alusta, vaan jos näin on niin miksei sitä olisi sanottu?

Otin tuosta kuvasta Snipping Toolin avulla kaksi kuvaa missä alusta hinataan (kumpikin omana kuvanaan) ja tein niille Googlen kuvahaun, mutta ei löytynyt mitään. Ajattelin että voisi olla vanha kuva, joten löytyisi ehkä näin vaan ei mitään. Alus voisi olla matkalla varustamolta toiselle yhtiölle joka asentaisi tutkat yms. järjestelmät. En tosin tiedä, onko yleistä että sotalaivat varustellaan useammalla eri paikkakunnalla ennen käyttöönottoa. Kuivatelakkatila on varmasti kortilla joten ehkä näin tehdään? Toisaalta tuntuisi järkevämmältä rakentaa alusta loppuun yhdessä paikassa ja laskea vesille vasta kun on valmis. Asejärjestelmien, tutkien yms. toimittajat tuovat kamppeensa sinne ja ne asennetaan samoissa tiloissa.

Ei ole toistaiseksi näkynyt tästä juttua muilla meriaiheisilla OSINT-kanavilla vaan ehkä menee hetki? Ei saa olla liian hätäinen, tosin tämän sodan aikaan on tullut useampikin ankaksi osoittaunut tieto aluksia vastaan tehdyistä iskuista joten paras olla varovainen.

UKRAINASTA: onpa muuten hurja havainto Ukrainassa toimivista joukoista, lainaan molemmat hänen kommentit alle sekä hänen vastaukset niiden kommenteista:

"Kuril" should be referring to the 18th Machinegun Artillery Division, a garrison unit in the east-most Kuril Islands, which is the last unit you can expect in Ukraine. I knew how desperate the Russians were but I totally didn't expect this.

Soldier 2 thinks he could be in either Mulino (47th GTD base) or Nizhniy Novgorod (3rd MRD base), which indicates he is possibly from the 20th Guards Army operating near Izyum. The only other major unit of the 68th Army Corps, the 39th MRB, also operates here.

This is not the 39th Motor Infantry Brigade of Sakhalin, but the 18th Gunnery Division of the Kuril Islands. According to the blog of a soldier of the 752nd Motor Infantry Regiment of the 3rd Motor Infantry Division of the Russian Army in early May, the 39th Motor Infantry Brigade on Sakhalin should have been fighting in Igyum at the latest in late April.

The 18th MGAD is not a maneuver formation so it might just not fight as a whole but dispatch soldiers to fill in the infantry ranks of other units as replacement. These soldiers in the talk were possibly from the 20th Guards Army so it further strengthens the guess.


Kommenteissa viitataan Rob Leen eiliseen viestiketjuun, jossa hän arvelee tiettyjen yksikköjen käytön Ukrainassa kertovan pahasta miehistövajeesta:

 
Viimeksi muokattu:
Itse en kyllä kykene paikallistamaan taisteluvaurioita tuosta laivasta. Paljon on ruostelänttejä mutta noita tekstissä mainittuja reikiä en huomaa.
Tuossa ja tuossa pikkuisen parempiresoluutioisia kuvia. Sanoisin myös että nuo on ruostetta ja maalin hilseilyä, ei taisteluvauriota. Niitä on koko rungon matkalta mutta missään ei näy levytyksen läpäiseviä reikiä, myöskään sensorikuvuissa ei näy mitään jälkiä.
Wikipedian mukaan Velikij Ustjug on ollut varsin aktiivinen valmistumisensa jälkeen, seilannut Syyriassa yms, ja voi olla että laiva on vain yksinkertaisesti perusteellisen rempan tarpeessa.

edit. 'Odessan Kuriiri' julkaisun mukaan kuvat on poimittu airbase.ru -foorumilta (venäläisten mpnet) 14. ja 15.6.
 
Back
Top