Ukrainan konflikti/sota

JOS Venäjällä olisi ollut toisenlainen, siis parempi, hallinto niin Venäjä olisi voinut olla merkittävä valtio poliittisesti ja vähän taloudellisestikin. Sci-fiä toki, eihän siellä voi edes olla katiaisen tai mariinin tasoisia huippupoliitikkoja koskaan eikä milloinkaan koska ryssä!!
Niin jos...

Venäjällä on aina - kautta historian - olleet sekä nousseet valtaan ne joiden hallinnassa on aseet ja koko ns. väkivaltakoneisto ja jotka ovat kaikkein halukkaimpia käyttämään niitä.
- tällä hetkellä ryssän historiaa vallassa ovat rikolliset...ilman mitään muuta ideologiaa kuin anastamansa vallan puolustaminen ja mahdollisimman suuri henkilökohtainen (lähinnä taloudellinen)hyöty.

Se periaatteellinen ero Ukrainan kansan ja venäläisten välissä vaikuttaa se sama ero vallankäytössä kuin koko läntisessä maailmassa ja myös meillä Suomessa.

Kuten mainitsit, meillä voi valtaan nousta kaikenlaisia typeryksiä. Pelkästään siitä syystä että vielä typerämmät kansalaiset äänestävät heidät edustajikseen.
- mutta siinä vaiheessa kun tämä vääryys paljastuu kansalaisille niin voidaankin äänestää ja valita uusia ehdokkaiksi ryhtyneitä typeryksiä.
- rikolliset on kuitenkin enemmän ja vähemmän tehokkaasti eliminoitu vallankäytöstä.
- kaiken lisäksi vapaassa yhteiskunnassa voi itse vaikuttaa ainakin omaan elämäänsä varsin monella tavallla..

Tämä viimeksi mainittu järjestelmä on kuitenkin osoittautunut ns. pitkässä juoksussa paremmaksi ratkaisuksi.
- periaatteessa ja usein jopa käytännössä tämä on myös kaikille kansalaisille parempi vaihtoehto.
- toki myös ryssän järjestelmässä on omat hyötyjänsä jos kuvittelee itsensä pääsevän tähän harvalukuisten etuoikeutettujen joukkoon niin ehkä sillä on merkitystä mielipiteisiin.

Mutta, ei enempää tästä...
Joka tapauksessa Ukraina taistelee koko demokraattisen maailman puolesta rikollisuutta ja diktatuuria vastaan. Kysymys ei ole ensimmäisestä kerrasta, viimeksi samaa taistelua käytiin Euroopassa natsisaksaa ja hitleriä vastaan.
 
Ryssän kumulatiiviset valheet: LÄHDE , Proektin pitkä alkuperäinen artikkeli

Journalists from the investigative news site Proekt have analyzed all of the statements made by Russian Defense Ministry representative Igor Konashenkov since the start of the war. They found a number of inconsistencies — specifically regarding the order in which Russia captured Ukrainian territories and the amount of Ukrainian equipment Russia claims to have destroyed.

To start, there are 25 villages and towns whose capture the Defense Ministry has reported at least twice. The capture of Kreminna was reported four times, while the captures of Borovenki, Taramchuk, and Novomayorskoye have been reported three times each. Some of Konashenkov’s press releases have mentioned places that don’t exist — for example, the “Pavlohrad region” from an April 17 press release.

Proekt also found that the Russian Defense Ministry has reported destroying 84 Bayraktar drones, which is about 20 more Bayraktars than Ukraine has ever officially had in its arsenal. The number of armored vehicles Russian has allegedly destroyed (3,800) is significantly higher than the number Ukraine had before the war (2,416, according to Russian reports), and the number Ukraine has received from the West (700) isn’t enough to account for the difference.

Proekt’s reporters also noted two phrases that appear frequently in Russian reports: “areas of accumulated Ukrainian manpower and equipment” and “Ukrainian strongholds.” In the first 100 days of the war, Russia reported destroying 39,000 of these targets. Proekt’s journalists don’t know exactly what these terms imply, but they noted that the total number of vehicles Russia claims to have destroyed is 9,175, while the number of Ukrainian soldiers they claim to have killed is 40,000.

Thus, Proekt concluded, each “area of accumulated Ukrainian manpower and equipment” and “Ukrainian stronghold” that Russian destroyed consisted, on average, of one soldier and one quarter of a military vehicle.

-

Ilmeisesti Kherchin salmen sillan tuntumassa todella harjoitellaan jotain, videolla näkyy pari kuorma-autoa savukoneiden kanssa. Tarkoitus peittää silta savuverhon taakse? Vaikeuttaa optista maalitusta? Hävittäjäkoneiden tai vastaavien tyhmien pommien pudottamista?

 
Hyvin epätodennäköistä, sillä niitä ei ole tuotettu vielä ensimmäistäkään tuotantoerää. Tuskin niitä niin paljoa on testejä varten tehty, että siitä on järkevää määrää yhtäkkiä laitettavaksi Ukrainaan.

Epäilyttää minuakin, tosin tuolle voi keksi monta eri selitystä: 1) virhe uutista kirjoittaessa / käännösvirhe / tulkintavirhe kantomatkasta, 2) ovat saaneet pitkälle kantavia ohjuksia (jos ei WR GMLRS niin mitä?), 3) taitavaa maskirovkaa jonka pääasiallinen kohde on vihollinen.

-

Yhden aikaisemman videon palavan ammusvaraston sijainti mahdollisesti tunnistettu, tämä mukaan olisi "Yasynuvata, North of Donetsk city".

 
Viimeksi muokattu:
Rovenkyssa Luhanskissa UA iskenyt ohjuksella öljyvarastoon. Tämä on >100 km rintamalta

Näiden iskujen luulisi vähitellen alkavan näkymään.
Aiemmin ryssän ei juurikaan ole tarvinnut murehtia asevarastoista välittömän rintaman ulkopuolella. Ei ole tarvinnut hajasijoittaa (iskujen pelossa) ja on voitu pitää suhteellisen lähellä rintamaa. Nyt on tarve, ja tuo omalta osaltaan hankaloittaa logistiikkaa. Tosin ryssän hälläväliä meiningin takia tuohon ei varmasti nopeasti tule muutosta.

Huhu siitä pitkän kantaman HIMARS raketista saattaa olla puhdasta maskirovkaa, jolla yritetään hankaloittaa logistiikkaa lisää. Eli varastot vielä kauemmaksi jne.
 
Rovenkyssa Luhanskissa UA iskenyt ohjuksella öljyvarastoon. Tämä on >100 km rintamalta


Rovenky on tosiaan kaukana rintamalta, jopa kauempana kuin Krasni Luts missä tuhottiin se iso ammusvarasto. Rovenky sijainti kartalla:

1656685720950.png

Kiovan piti kuulua Venäjään, jos tätä on uskominen:


Tämä mahtaa olla yksi niistä öljynporauslautoista johon Ukraina iski? Tämän mukaan olisi palanut jo 10 päivän ajan:

 
Viimeksi muokattu:
Ehdin jo innostua että joko on saatu ensimmäinen tuhottu T-62M videolle, mutta puolalainen asiantuntija arvioi että olisi enemminkin T-80U. Vaikea toki sanoa kun videon tarkkuus on tämä:

I have serious doubts that this is the T-62M. It looks more like a T-80U to me. That's why I never quite believe the descriptions of the movies. It's worth practicing hardware identification yourself. ;)

 
Viimeksi muokattu:
Back
Top