Ukrainan konflikti/sota

Kansainliitto sentään erotti Neuvostoliiton kun se hyökkäsi Suomeen, joten paremmin toimiva yhteisö se oli kuin YK konsanaan siinä mielessä...
Kyllähän se olisi aika perustaa valtioiden kolmas liitto (kaukuja 30-luvulta?). Päätöksiä voisi tehdä vaikka 4/5 enemmistöllä niin valtioissa ja väkimäärässä tai väkimäärän neliöjuuressa (varmaan valtioiden 4/5 enemmistön pitäisi hyväksyä kunkin valtion väestönlaskenta). Näin tämä YK:n seuraaja voisi tehdä jotakin ilman täyttä yksimielisyyttä.
 
Paitsi Raamatussa oli asia että uskoi niin vahvasti että oli valmis lähettämään poikansa taivaaseen, eli surmaamaan tämän ruumiin. Mutta Jumala ei sitä oikeasti halunnut, vaan esti Abrahamia surmaamasta poikaansa kun näki että tämä olisi oikeasti tehnyt sen.

Ryssän opissa sen sijaan ei pysäytetä ketään vaan annetaan mennä vaan. Kun on näyttänyt olevansa uskollinen johtajalleen, pääsee silti hengestään. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Jatkan nyt hieman ot:tä.
Muistat vain yhden kohdan. Jumala ihan omasta halustaan tappoi Egyptin kaikki vanhimmat lapset. Oliko peräti niin, että tämä ei edes ollut varsinaisesti murhamies Mooseksen tahdon mukainen?
Ot päättyköön.
Ryssä tappaa kenet tahtoo, jos olettaa teon olevan hyödyksi itselleen.
 
Donetskissa poksuu.

Kuvauspaikalta etelään, eli luultavasti jossakin rautatien/vanhan tehtaan tienoilla.
Nimetön.jpg

EDIT.
Myös muita räjähdyksiä kaupungissa. Kuulunut kuulemma 5 räjähdystä.

Ylläolevan videon räjähdys osui hallintorakennukseen. Nuoli osoittaa kuvaussuunnan, ympyrä savupilven sijainnin.
1661250679908.png

Edit2. Ilmeisesti ainakin separatistien hallintorakennukseen osui. "Sisäministeriö".
 
Viimeksi muokattu:
Ilmaherruus on sikäli mielenkiintoinen asia että länsimaissa oltiin jokseenkin varmoja siitä että Venäjä saavuttaa ilmaherruuden muutamassa päivässä. Toisin kuitenkin kävi ja se mikä oli sodan alussa vielä teoriassa mahdollista ei ole tänään edes teoriassa mahdollista :ROFLMAO:

Kaiken kattava selitys on että venäläinen on venäläinen ja toimii kuten venäläinen toimii. Tämä pätee Venäjän ilmavoimiin kuten kaikkeen muuhunkin. Venäjällä ei ole kykyä toimia tehokkaasti ja järkevästi. Se ei kykene koordinoimaan toimintaansa, eikä vasen käsi ikinä tiedä mitä oikea on tekemässä. Pulaa on resursseista kun kaikki varastetaan mikä irti lähtee. Näin toimii yhteiskunta ja näin toimii sen armeija.

On mielenkiintoista että Venäjä on apinoinut USA:ta enemmän tai vähemmän suoraan joissakin sotilaallisissa operaatioissaan. Pienessä mittakaavassa ne operaatiot ovat onnistuneet melko hyvin kun kohteet ovat olleet helppoja ja epäonnistuminen niissä olisi ollut jo eräänlainen taito sekin. Se mitä Ukrainassa yritettiin helmikuussa ja vielä maaliskuussakin on sellaista mihin Venäjä ei kykene eikä tule kykenemään. Putin ei ehkä norsunluutornissaan sitä vieläkään ymmärrä, mutta sotilaat rintamalla kyllä ymmärtävät kun on pakko ymmärtää.

– Heräsin rekasta ( helmikuun 24. päivä) kello kahdelta yöllä. Raketinheittimet ampuivat ympärillämme. En ymmärtänyt: Ammuimmeko hyökkääviä ukrainalaisia? Ehkä Naton joukkoja? Vai hyökkäsimmekö me?

– Aloimme liikkua. Kuulin tuliaseiden ammuntaa ja räjähdyksiä suunnasta, johon olimme matkalla. Oli epäselvää, minne olimme menossa ja miksi. Se oli kuitenkin selvää, että oikea sota oli alkanut. Myöhemmin sain selville, että meillä oli käsky edetä Hersoniin.

Filatievin arvio Venäjän hyökkäyksestä Hersoniin on tyly.


– Tekniikkamme olivat toivottaman vanhentuneita. Meillä oli yhä samat taktiikat kuin isoisillämme! Ne, jotka hyökkäsivät ensin, tuhoutuivat.

Venäjä oppii tästä sodasta ainakin sen että massa ei nykymaailmassa korvaa laatua mutta tehokasta sotakoneistoa joka toimii kuin rasvattu salama se ei kykene ikinä luomaan koska mahdoton on mahdotonta. Ja tässä tapauksessa voi todellakin sanoa että hyvä niin.

Venäjän komentoketjun tehottomuus näkyy varsinkin isojen operaatioiden yhteydessä. Käskyt tulevat ylhäältä - Vastuuta ja vaikutusmahdollisuuksia oma-aloitteisuutta korostaen ei jalkauteta organisaatiossa alaspäin. Toiminta on parhaimmillaankin reaktiivista ja silloinkin hidasta. Yhteistoiminta tökkii. Saavutukset saadaan aikaan puhtaalla voimalla.
 
The U.S. Army is poised to award a contract for longer-range, harder-hitting kamikaze drones for Ukraine more than five months after they were pledged to the fight against Russia, according to the Pentagon.

The research and development contract for 10 of the Switchblade 600 drones in question, made by AeroVironment, is expected in the next 30 days, Pentagon spokeswoman Jessica Maxwell said in an email to Defense News.

While Russia’s five-month-old invasion of Ukraine has mostly been an artillery war, thousands of drones are being used by both sides, and both the United States and Russia have been signaling that more are on the way.

“I think loitering munitions are going to be a significant part of that larger amount because they don’t require a lot of infrastructure, they don’t require a runway,” said Samuel Bendett, an expert on Russian drones with the Center for Naval Analyses and Center for New American Security. “They may play a significant role in the way that the Russian military wants to attack Ukrainian soldiers, materiel, logistics and everything else on Russia’s list.”
 
The Turkish government has delivered 50 used mine-resistant, ambush-protected vehicles to the Ukrainian military, government and industry sources told Defense News.

The delivery of the Kirpi vehicles was the result of a government agreement, rather than a deal between Ukraine and BMC, which makes the Kirpi, according to a government official. Ukraine is currently fighting off a Russian invasion, which began Feb. 24.

“Under the deal, the Turkish Ministry of National Defence delivered an initial batch of 50 Kirpis to Ukraine,” the government source told Defense News on the condition of anonymity, as he was not authorized to speak to the media. “There will be further deliveries.”

A BMC official confirmed to Defense News the delivery and the structure of the contract.

“This deal does not involve our company in any way,” the BMC official said, also requesting anonymity due to the sensitivity of the topic. “The Ankara government delivered a batch of Kirpis it had in its military inventory.”
 
Jatkan nyt hieman ot:tä.
Muistat vain yhden kohdan. Jumala ihan omasta halustaan tappoi Egyptin kaikki vanhimmat lapset. Oliko peräti niin, että tämä ei edes ollut varsinaisesti murhamies Mooseksen tahdon mukainen?
Ot päättyköön.
Ryssä tappaa kenet tahtoo, jos olettaa teon olevan hyödyksi itselleen.
No nyt sinä aloitat tarinan vasta keskeltä kirjaa. Egypti oli orjuuttanut Israelin kansan ja tämän lopettaakseen Egyptiläisiä koeteltiin yksi toisensa jälkeen voimistuvilla vitsauksilla jotta he vapauttaisivat orjansa. Kun mikään muu ei tehonnut niin, varoituksen jälkeen jota ei uskottu, tämä viimeinen keino laitettiin käytäntöön. Tämän jälkeen Israelilaiset vapautettiin, ja kohta Egyptiläiset pyörtivät päätöksensä ja lähtivät tappamaan Israelilaisia (tarinan jatko on kaikille tiedossa).

Mutta missään kohdassa ei tullut yllätyksenä, varoittamatta ja ekana toimenpiteenä. Kun mikään muu ei tehonnut sarjan "ydinaseen" käyttö.

Offtopik loppuu tähän kanssa omalta osaltani. Jatketaan jossain sopivammassa paikassa jos vielä pitää mennä syvemmälle siihen miksi Raamatussa tapahtui mitä ja kenelle :D
 
Venäläiset jatkavat edelleen hämmentämistä ydinvoimalan turvallisuuden kanssa
Venäläisistä ja Ukrainasta puhuu erittäin hyvin Gary Jyri Tabach. Lakkasin katsomasta aikaisemmin seuratut. Sorruin jopa puolivahingossa katsomaan kaikki maailman Mihail Krutihinit ja Valeri Solovei katseluun, josta Suomessakin oli maininta. Ihan keltaisen lehdistön tasoisis ja lisäksi ihan varmasti ovat Kremlin läheltä palkkalistoilla olevia - jauhavat vain muka tietävinä tyhjästä toiseen tyhjään viisaan näköisenä. Kuulostavat maalikon korvissa viisaalta, mutta ei se sitä ole. Raha tekevät ja vaikeuttavat itse asiassa yksinkertaisten asioiden ymmärttämistä. Voi olla että tämäkin osa tätä Z-disfoa. Istuvat siellä jossain Venäjällä tietääkseni, kaikki pelkkävät, mutta he saa jauhaa..jopaajoo.

Siksi Tabach, joka itse Ukrainassa.
Captain Tabach holds the distinction of being the first Soviet-born citizen to be commissioned an officer in the Armed Forces of the United States. At the end of his esteemed career, Captain Tabach served as Chief of Staff for the NATO Military Liaison Mission in Moscow, Russia. There he acted as the liaison between NATO’s Military Committee and the Ministry of Defense of the Russian Federation.

Lisäksi hän kutsuu asioita oikeilla nimillä, eikä tee itsestään numeroa. Hän on hyvä ihminen.

Kuvaava..siinä on ryssien voitto paraati Krešatikilla, voittajat :poop: 🤮.
 
Viimeksi muokattu:
Taas haisee ryssän false flag -iskulle:

Arrival at the building of the Administration of the Head of the #DPR .


RIA Novosti was at the place of arrival right online ... As usual ... their appearance in the city - expect trouble.


Russian "#Izvestia " and " #Mash " also "randomly" ended up at the place of arrival... Be careful today. They are in #Donetsk for a colorful picture, they didn’t go in vain...

 
Ketju "iskuista" Donetskin keskustaan:


Staged false flag attack on Russian allegedly gauleiter Pushilin in Donetsk (in reality, on the area of his office) - locals reported outgoing rounds from within the city, of course Pushilin didn't get any injuries.

11:59 #Donetsk (occupiued): "Again they've fucking hit the centre for some reason"

#Donetsk, Voroshylovskyi district (occupied): Incoming rounds

#Donetsk (occupied): area of "police office" near Dzerzhynskyi square

#Donetsk (occupied): "At 12:04 planes flew over and a minute later powerful shelling started" https://twitter.com/Bylbyleva/status/1562024389494857729… ~12:05 "Some 5 more incoming rounds somewhere in the centre"

#Donetsk, Pushkina boulevard: incoming

#Donetsk, Artema street: "Hotel Tsentral in front of the railway directorate a bit further from Lenin square towards DMZ, here were reports that the outgoing rounds came from some place in Kyivskyi district"

#Donetsk: "Russian whores continue to shell the centre of the city from various points"

#Donetsk: "Explosions near Pushilin's 'residence' - and the filming goes non-stop, do they know where it would fall?"

#Donetsk [fb]: "Such bastards, they blatantly stood at #Yama (=bus station Tsentr), listening. And a car, in which probably were fragments from Komsomolske (= Kalmiuske where rU ammo depot was hit last night). They'll go there and scatter them and voila - Ukrops shelled it!"

#Donetsk: "Ha! here they are" (the fragments), the propaganda text reads, "#7B, Pushkina Blvd was hit by an american MLRS Himers (=that's how they wrote it), characteristic fragments were found on the spot"

#Donetsk: "Pushilin's 'administration' was hit"


Ukrainan itsenäisyyspäivä on huomenna joten ryssän ja heidän kätyrien pitää valmistella syitä "kostoiskuun" - niitä ei ole tarvittu ennenkään, mutta ehkä näin "juhlan kunniaksi" päättivät että pitää nostattaa vihaa "oman kansan" keskuudessa.

Ryssä pelaa pelejään ja leikkii leikkejään mutta kyllä me heidän temput tunnetaan.
 
Huolestuttaa yleisestikin YK:n näkymättömyys Ukrainan sodan suhteen. Onko YK lopullisesti menettämässä asemansa maailmanpolitiikassa? Käy kenties kuten Kansainliitolle.
YK on täysin turha konflikteissa joissa yksikin osapuoli on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Ja turvallisuusneuvosto on jälkeenjäänyt instanssi johon otettiin Neuvostoliitto ja Kiina mukaan ihan vain siksi että ne oli mukana taistelussa fasismia vastaan. Persläpiä molemmat oli tuolloin ja Venäjästä on vain muuttunut kommunistisesta perslävestä uudeksi fasistiseksi persläveksi.
 
Back
Top