Ukrainan konflikti/sota

Onneksi nämä kovat ministeriöt eivät ole millään ideologisilla vihreillä... eiku
No siihen vähän vihjasin - ovat kovasti hirttäytyneet nykyiseen turvapaikanhakusysteemiin, joka syntyi sangen erilaisissa oloissa ja jota pitäisi kipeästi päivittää nykyaikaan sopivaksi. Turvapaikan hakuun pitää olla mahdollisuus, mutta suvereeneilla valtioilla pitäisi myös olla täysi laillinen oikeus poikkeustilanteissa tilapäisesti rajata tätä oikeutta. Tämä on yksinkertaisesti arkijärkeä: itsenäisen valtion ensimmäinen velvollisuus on hallita omia rajojaan.
 
Jopa Heinäluoma. Ja Pekkarinen



– Euroopan on viestittävä myös tavallisille kansalaisille, kuinka rikollista sota on. Heidän on saatava tietää ja tuntea päättäväisyys ja yhtenäisyys, millä EU tuomitsee sodan. Ei ole moraalisesti perusteltua, että venäläisten matkailu unionin alueelle jatkuu, samalla kun Venäjä käy julmaa hyökkäyssotaa naapurimaatansa vastaan, esityksessä kerrotaan.

Mikäli yhtenäistä linjausta viisumeista ei saada, Suomen tulee meppien mukaan toimia oma-aloitteisesti. Tämän katsotaan olevan välttämätöntä turistiliikenteen kuriin saamiseksi.

Esityksen ovat allekirjoittaneet europarlamentaarikot Alviina Alametsä, Eero Heinäluoma, Elsi Katainen, Heidi Hautala, Mauri Pekkarinen, Miapetra Kumpula-Natri ja Ville Niinistö
Heinäluomakin, oho 😲
 
No johtajat tietenkin johtaa! Pitäisi nyt jokaisen tuo ymmärtää.
Miksi tuosta tulee mieleen vanhat spede vitsit? Suomalaisille politiikoille tekisi hyvää sanoa julkisesti miksi rajat on auki ja näyttää että he ovat kansan johtajia, PMä myöten. Poliittisesta tahdosta ne rajat on auki, ei muusta. Virkamiehet suorittavat kun käsky tulee.

Jos kyse on diplomatiasta niin kansalle tekisi hyvää kuulla siitä. Edes jotakin.
 
Hersonissa Mykolaivissa mielenosoitus äänestystä vastaan. Liveuamapin perusteella aivan rintaman tienoilla vieläpä?!

 
Earlier this year, the International Organization for Migration reported that more than 3 million refugees fleeing war-torn Ukraine were "at heightened risk of exploitation." Human trafficking cases, they warned, involved refugees more likely to leave home suddenly without secure financial resources and "less likely to be identified in the immediate aftermath of mass displacement." Since February, the European Union announced that the number is even larger, counting more than 5.4 million people who "have arrived in the European Union since the beginning of the war in Ukraine."

"All relevant stakeholders have recognized that the threat of trafficking in human beings is high and imminent," EU's human trafficking plan states. Since women and children represent the majority of refugees fleeing, the plan says they are believed to be most at risk.

To respond, the EU began monitoring online and offline human trafficking risks, and experts called for countries across Europe to start working together to shield refugees during this uncertain time of conflict. This week, the EU's law enforcement agency focused on cybercrimes, Europol, reported that it had done exactly that by coordinating the first online EU-wide hackathon.

By bringing together law enforcement authorities from 20 countries to aid in their investigations, the hackathon targeted criminal networks using social platforms and websites to map out the online criminal landscape of human trafficking across Europe. In particular, Europol noted in its report, "investigators targeted human traffickers attempting to lure Ukrainian refugees."

"The Internet and human trafficking are interlinked," Europol stated in its report, which identified 30 online platforms "related to vulnerable Ukrainian refugees," 10 specifically targeting refugees for human trafficking.

Europol identified 80 persons/usernames (with 30 possibly exploiting Ukrainian refugees), 11 suspected human traffickers (five believed to be targeting Ukrainian refugees), and 45 possible victims, 25 of which were Ukrainian.

Countries involved in the hackathon were Austria, Albania, Belgium, Denmark, France, Finland, Germany, Greece, Hungary, Lithuania, Netherlands, Portugal, Poland, Romania, Slovenia, Slovakia, Spain, Sweden, the United Kingdom, and Ukraine. Online platforms probed during the hackathon included "a wide range of websites" and "social media, dating platforms, advertising and aid platforms, forums and messaging applications."

Europol did not immediately provide comment for Ars.
 
Ryssä povaa että miehitetyillä alueilla asukkaaksi rekisteröidyistä lähes 90% meinaa äänestää.
Kai ne laskee että jos henkilö lähtenyt sotaa karkuun länteen äänestää poissaolollaan liittymisen puolesta.
Suuri vitsihän tämä on :ROFLMAO:
1663929374875.png
 
Ryssäsotilaat ovat vain niin innossaan päästessään rintamalle tykinruuaksi, että eivät malttaneet odottaa rintamalle saakka sitä korvikealkoholin törpöttelyn aloittamista.

Sehän kuuluu asiaan Ryssäarmeijassa, että rintamalla tulee olla aina vähintään kahden promillen maistissa.
Juu heiluvat niin paljon ettei vihollinen osu millään.😇 Mikä taktinen oivallus taas ryssältä.
 
Ryssä julkaissut listan niistä aloista ja työpaikoista joilla "vapautus" mobilisaatiosta.
Tämä sisältää valtion...:
- IT asiantuntijat
- Media-alan työntekijät
- Telekommunikaatioalan työntekijät

Periaatteessa meinaa siis, että propagandakoneistoon ei saa koskea!
Video Game Gamer GIF by GLITCHERS


Alla olevan postauksen lähteet sinisellä linkkeinä telegrammissa.
1663929827947.png

The Ministry of Digital Development of the Russian Federation explained the criteria by which employees of the IT industry can receive a deferment
Such a right can be obtained with higher education and full-time employees:
🔹accredited IT companies involved in the development, development, implementation, maintenance and operation of IT solutions (software, hardware and software systems) or involved in ensuring the functioning of the information infrastructure;
🔹 communication operators involved in ensuring the stability, security and integrity of the functioning of individual communication facilities, communication facilities and communication lines of the public communication network, as well as data processing centers;
🔹registered media, radio broadcasters, TV broadcasters included in the list of backbone, involved in the production and distribution of information products.
IT specialists began to fall under the mobilization, the example of one of them, a 32-year-old non-serving IT specialist of a large state bank, is spinning in the networks. At the same time, there are no instructions and clarifications from the government and departments.

IT companies and telecom operators were the first to draw up lists of employees not subject to conscription. Telecom operators serving elements of critical information infrastructure have traditionally had and still have reservations for highly qualified technical specialists. Moreover, this rule has been in effect since Soviet times.

Compilation of lists of IT-specialists applying for reservations was also taken up by other companies. For example, the bank Dom.RF forms its own list of IT-specialties, "ensuring the continuity of the company's processes and its activities in the implementation of government programs and development projects." Similar lists of specialties and employees are available in every large organization. Currently, Dom.RF has sent letters to the Ministry of Digital Development of Russia and the Ministry of Construction of Russia with a request to provide information on the specifics of the mobilization of IT employees.

The first estimates in media structures show that up to half of the payroll of employees, including newsmen, correspondents and the same IT specialists, fall under the mobilization.
Employees of federal and regional TV channels, newspapers and magazines will not be drafted into the army. Strategically important professions for the country.
While those who have money are fleeing en masse from mobilization in Russia due to open borders, citizens from socially unprotected segments of the population are sent to Ukraine as if they have few troubles even without a special operation war.

1663930413939.png
 
Back
Top