Ukrainan konflikti/sota

Onko se tosiaan kiinni Sanna Marinista että tuota viisumikieltoa ei saada aikaan, vai kuka siellä jarruttaa?

Marin ei uskalla tehdä näin isoa päätöstä itse koska hän ei uskalla oikeastaan tehdä mitään päätöksiä itse. Marinin "johtaminen" on sitä että automaattinuijii EU:n/presidentin/eduskunnan tahtoa eteenpäin.
Haavisto pohtii jo presidenttivaaleja, ja on jo kertaalleen pelannut "siirrän konstailevan konsulipäällikön syrjään"-kortin, joten ei oikein voi Tanneriakaan vaihtaa.
Tanner otettiin pestiin vetämään "rajat auki"-linjaa ja jatkaa sitä uskollisena.
Supo ... no, heilläkin vihreät esimiehet. Turvallisuusulostulot toisi toimenpidepaineita esimiehille jotka ei tunnu haluavan toimenpidepaineita itselleen.

Kaikki ringissä vihjaa että juujuukylläkyllä kunhan joku muu tekee aloitteen.
 
Venäjän varustus herättää kysymyksiä. Jos itsellä reserviläisenä on paljon, paljon parempi varustus ja aseistus...


Tästä semmoinen knoppitieto että vesmeshokin kyljessä olevat remmit on tarkoitettu siihen, että repun ympärille heitetään hevosenkengäksi rullalla oleva paksu villamantteli joka samalla toimii taistelijan makuupussina ja talvitakkina jne.

Ainoa vaan että näille jannuille ei ole ollut jakaa edes sitä manttelia.
 
Kuten muutkin ovat todenneet niin tuo ydinaseilla pelottelu on aika kylmästi Venäläisten viimeinen oljenkorsi.

Kieltämättä on totta että se on ihan vakavasti otettava viimeinen keino ja tällä hetkellä en tiedä että tullaanko sekin näkemään vielä jossain kohtaa tätä käytännössä alati selkeämmäksi hahmottuvaa kolmatta maailmansotaa. Täytyy nyt toivoa että Putin saataisiin eliminoitua ennen sitä, mutta kyllähän tässä nyt oikeastaan taas ihan uusia eskalaation tasoja kohti kuljetaan noiden separatisti-alueiden äänestysten, mobilisaation yms. kautta.

Tämä konflikti Ukrainan kanssa on paljastanut tosiaan nämä "isovenäläiset" fantasiat todeksi niin Putinin ajatuksissa kuin näemmä Venäjän kansan kollektiivisessa alitajunnan tapaisessakin. Nähdäkseni tämä on siis revanssi jota Venäläiset haluavat sekä lännen kanssa että oman kansallisen itsetuntonsa palauttamiseksi. Tämä on se konflikti jota odotettiin kylmän sodan aikoihin muttei koskaan sitten onneksi silloin materialisoitunut, koska panokset olivat aivan liian suuret ja politbyroo selkeästi enemmän järjissään eskalaatioiden varalta.

Ydinaseilla pelottelu on aika kylmästi Venäjän viimeinen oljenkorsi mutta niiden mahdollinen käyttäminen ihan oikeasti on Putinin viimeinen oljenkorsi.

Laukaisukoodeja kuten myös salkkuja on kolme...

Vladimir Putinin mukana kulkee aina turvallisuusviranomaisen kantama musta ydinasesalkku – Cheget. Se saa nimensä vuoresta Kaukasuksella. Järjestelmä on tiettävästi edelleen pitkälti sellainen miksi Neuvostoliitto sen loi kylmän sodan aikaan 1980-luvulla.

Salkkuja on kolme. Presidentillä on yksi, toinen on puolustusministerillä (Sergei Shoigu) ja kolmas Venäjän asevoimien pääesikunnan päälliköllä (Valeri Gerasimov).

Vastoin monien mielikuvaa, Putinin salkku ei sisällä nappia. Kaikkiin kolmeen salkkuun on syötettävä laukaisukoodit. Kavkaz.koodi, eli Kaukasus-koodi, päästää salkun haltijan yhteyteen Venäjän muiden viranomaisten kanssa.


Salkkujen määrällä ei ole välttämättä mitään merkitystä kun eivät ne kaksi muuta ole Putinin käskyjä tähänkään saakka halunneet tai uskaltaneet uhmata mutta tuskin edes Putin on vielä valmis ydinaseita käyttämään. Se vaarallisin hetki on silloin kun Putinin taru alkaa olemaan Venäjällä lopussa sillä nurkkaan ajettu rotta on vaarallinen rotta. Se hetki on mitä ilmeisemmin kovaa vauhtia lähestymässä kun Ukrainan sota on jo käytännössä hävitty ja tyytymättömyys Putiniin on kovaa vauhtia lisääntymässä varsinkin nyt kun jopa Moskovan hipsterit ovat vaarassa joutua eturintamalle. Iskut voivat kohdistua vain Ukrainaan mutta ne voivat kohdistua oikeastaan ihan mihin vaan jos tarkoitus on tuhota samalla myös Venäjä.

Elämme ihan oikeasti erittäin vaarallisia aikoja vaikka en minä ainakaan vielä toistaiseksi usko että tämä pahin mahdollinen skenaario ikinä toteutuisi. Ihan varma siitä ei voi olla kun Putin on mitä on eikä siinä lähipiirissäkään ole kehumista. Ja eihän sitäkään vielä tiedä millainen sekopää siellä nousee valtaan Putinin jälkeen. Tiedä häntä vaikka Putin olisi suorastaan nero ja todella mukava mies seuraajaansa verrattuna. Tuo taitaa olla jopa todennäköisin vaihtoehto Venäjän valtarakenteet huomioiden. Silovikit ovat raivanmneet kilpailijat pois tieltä jo aikoja sitten joten niistä piireistä se seuraavakin johtaja nousee tai ainakin yrittää nousta. Voi käydä myös niin että Venäjä alkaa hajoamaan osiin kun Putin kaatuu ja tulppa irtoaa. Ei ole riskitöntä sekään touhu vaikka pitkällä tähtäimellä se olisi kyllä Venäjän naapureille mitä ilmeisemmin todella hyvä asia.

Suoraan sanottuna on ihan perseestä että meidän naapuri on ihan perseestä
:ROFLMAO: Joka perkeleen asia pitää aina lopulta ryssiä. Jos ihan vahingossa lähtevät oikeaan suuntaan niin aina lopulta palaavat siihen tilaan ja samaan paskatunkioon missä taas ovat....räjähtää vai eikö räjähtää, kas siinä pulma.
 
herrat niin innoissaan lähdössä sotaan etteivät malta olla edes irti tovereistaan. Lähitaistelumoodi jo päällä.

Pullon kierrekorkki on ilmeisesti falskannut, kun taisteluhenki on jo nyt päällä:ROFLMAO:

Ryssäsotilaat ovat vain niin innossaan päästessään rintamalle tykinruuaksi, että eivät malttaneet odottaa rintamalle saakka sitä korvikealkoholin törpöttelyn aloittamista.

Sehän kuuluu asiaan Ryssäarmeijassa, että rintamalla tulee olla aina vähintään kahden promillen maistissa.
 
Marin ei uskalla tehdä näin isoa päätöstä itse koska hän ei uskalla oikeastaan tehdä mitään päätöksiä itse. Marinin "johtaminen" on sitä että automaattinuijii EU:n/presidentin/eduskunnan tahtoa eteenpäin.
Haavisto pohtii jo presidenttivaaleja, ja on jo kertaalleen pelannut "siirrän konstailevan konsulipäällikön syrjään"-kortin, joten ei oikein voi Tanneriakaan vaihtaa.
Tanner otettiin pestiin vetämään "rajat auki"-linjaa ja jatkaa sitä uskollisena.
Supo ... no, heilläkin vihreät esimiehet. Turvallisuusulostulot toisi toimenpidepaineita esimiehille jotka ei tunnu haluavan toimenpidepaineita itselleen.

Kaikki ringissä vihjaa että juujuukylläkyllä kunhan joku muu tekee aloitteen.
Tämä on niin iso asia, että virkamiehet eivät uskalla yksin tehdä mitään ennen kuin poliittiselta johdolta on saatu siunaus. Valitettavasti tuo johto näyttää jostain syystä olevan liian pelokas ja epävarma kyetäkseen tekemään itsenäistä päätöstä. Ilmeisesti pelkäävät niin paljon EU:n mahdollista reaktiota.

Minusta tässä onkin paljastunut selkeä heikkous suomalaisessa päätöksentekojärjestelmässä: jos jokin kansallisesti tärkeä asia liittyy juridisesti Euroopan unioniin, ja EU on kyvytön ratkaisemaan tuota asiaa, meillä ei sitten näköjään ollenkaan kyetä itsenäiseen toimintaan. Tällaisina kriisiaikoina näin ei saisi todellakaan olla.

Vertailun vuoksi mainittakoon Nato-ratkaisu, jossa EU:lla ei ollut mitään roolia. Se saatiin maaliin harvinaisen ripeästi ja tehokkaasti.
 
Viimeisimmät luvut löytyvät täältä: https://www.icanw.org/squandered_2021_global_nuclear_weapons_spending_report

Täydennän tuota taulukkoa
Intia2,316014,4
Pakistan1,11656,7
Israel1,29013,3
Pohjois Korea0,642032,1

Nukejen ylläpidossa auttaa iso lukumäärä. Joukosta erottuvat Venäjä ja Pakistan, jotka käyttävät vuodessa reilusti alle 10 miljoonaa / ydinkärki.

Muilla yhden toimintakelpoisen ydinkärjen ylläpito maksaa noin 10-30 miljoonaa dollaria / vuosi.
Strateginen ICBM on luonnollisesti monin verroin kalliimpi ylläpitää, kuin pieni taktinen kärki.

Jos Venäjällä raha menee ihan oikeasti ylläpitoon, niin toimivia ydinaseita saattaisi olla 100 - 200, joka sekin on kyllä ihan riittävän huolestuttava määrä.

Tuossa raportissa oli hieman eri numerot verrattuna aikaisempiin mm. Yhdysvaltain kärkien määrä oli noin 2 000 kpl suurempi, joten päivitin oman taulukon ja järjestin nämä "kärkikohtaisen tehokkuuden" mukaisesti:

Ydinaseiden vertailutaulukko ver. 2.JPG

Kyllä tässä silti haisee mahorkka Venäjän osalta: joko kärkien määrä on väärin tai vuosittain käytetty rahasumma todellisuudessa selvästi suurempi, pelkkä "ostovoiman" ero ei riitä selittämään kun vertaa Yhdysvaltoihin.

Oma arvaus edelleen: kärkiä on selvästi kerrottua pienempi määrä (ainakin aidosti toimivia ja kunnostettuja, varaston nurkkaan lahonneita voi toki olla edelleen sama määrä vaan käyttökelpoisuus?).
 
Viimeksi muokattu:
Marin ei uskalla tehdä näin isoa päätöstä itse koska hän ei uskalla oikeastaan tehdä mitään päätöksiä itse. Marinin "johtaminen" on sitä että automaattinuijii EU:n/presidentin/eduskunnan tahtoa eteenpäin.
Haavisto pohtii jo presidenttivaaleja, ja on jo kertaalleen pelannut "siirrän konstailevan konsulipäällikön syrjään"-kortin, joten ei oikein voi Tanneriakaan vaihtaa.
Tanner otettiin pestiin vetämään "rajat auki"-linjaa ja jatkaa sitä uskollisena.
Supo ... no, heilläkin vihreät esimiehet. Turvallisuusulostulot toisi toimenpidepaineita esimiehille jotka ei tunnu haluavan toimenpidepaineita itselleen.

Kaikki ringissä vihjaa että juujuukylläkyllä kunhan joku muu tekee aloitteen.
Suomessa yleensä kunnioitetaan viranhaltijoiden / vaaleilla valittujen toimintaa. Menohan olisi kuin Venäjällä, jos poliitikot voisivat käskyttää viranomaisia mielivaltaisesti. Täällä tuppaa unohtumaan useammallakin välillä maiden väliset erot ja miksi suomessa toimitaan kuten toimitaan.
 
Onko se tosiaan kiinni Sanna Marinista että tuota viisumikieltoa ei saada aikaan, vai kuka siellä jarruttaa?
Veikkaanpa että UM ja SM - on siis ihan hyvä, että meillä tälläisiä juttuja pohditaan eikä tulee mitään ex tempore -ukaaseja, jotka ohittaisivat oikeusvaltion, mutta kun nyt on selkeästi todettu, että on mahdollista toimia laillisesti niin sitten pitää toimia. Siis nyt. Heti.
 
Viimeksi muokattu:
Veikkaanpa että UM ja SM - on siis ihan hyvä, että meillä tälläisiä juttuja pohditaan eikä tulee mitään ex tempore -ukaaseja, jotka ohittaisivat oikeusvaltion, mutta kun nyt selkeästi on todettu, että on mahdollista toimia laillisesti niin sitten pitää toimia. Siis nyt.
Onneksi nämä kovat ministeriöt eivät ole millään ideologisilla vihreillä... eiku
 
"Pääministeri Marinin mukaan Suomi on oikeusvaltio, jossa poliitikot eivät voi sanella viranomaisille, miten voimassa olevaa lainsäädäntöä pitäisi tulkita."

Eikö Marin muista, tai kuvitteleeko ettei kukaan muu muista, että Tanner sai virkansa vain ja ainoastaan siksi ettei Tannerin edeltäjän laintulkinta miellyttänyt Haavistoa.
Tämä. Virkakyösti sai monoa välittömästi kun ei suostunut väkisin kuskaamaan isis tanttoja tänne. Mutta nyt ei yllätys yllätys pystytä tekemään mitään.
 
Suomessa yleensä kunnioitetaan viranhaltijoiden / vaaleilla valittujen toimintaa. Menohan olisi kuin Venäjällä, jos poliitikot voisivat käskyttää viranomaisia mielivaltaisesti. Täällä tuppaa unohtumaan useammallakin välillä maiden väliset erot ja miksi suomessa toimitaan kuten toimitaan.
No tämä epäjohdonmukaisuushan tässä ehkä eniten vituttaakin. Ei kunnioitettu kun kyse olisi terroristisäkkiämmien kotiuttamista. Sitten taas hallitus/TP/eduskunta hoiti NATO-asian maaliin aivan loistavasti. 10/10! Ja nyt sitten taas touhu on halvaantunutta.
 

Mitä vittua se johto tekee jos ei ole osaavia työntekijöitä? Miten johtaminen vapauttaa heidän LKPsta? Miten voi olla että korruptio on työntänyt lonkeronsa myös LKP soppaan?
No johtajat tietenkin johtaa! Pitäisi nyt jokaisen tuo ymmärtää. ;)
 
Back
Top