Ukrainan konflikti/sota

En kyllä tiedä mikä käsitys ihmisillä on historian tapahtumisesta - ehkä on jäänyt mielikuva siitä, että joku Neuvostoliitto romahti viidessä minuutissa (ei romahtanut). Liikekannallepanon seuraukset näkyvät ajan myötä, mitä ne sitten ovatkaan, ei ensimmäisistä päivistä voi päätellä juuri mitään - paitsi nyt sen ettei ihan taida mennä kuin Strömsössä. Se lienee tämän twitter-ajan kirous, kun jatkuva seuranta suurin piirtein minuutti minuutilta menee ihan eri tahdissa kuin itse tapahtumat, joita yleensä mitataan vähintään viikoissa ja kuukausissa.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä haastatellaan jotain pietarilaistutkijaa. Sanoo että nyt ovat näreissään suomalaisille kun ollaan panemassa heidän "turisteiltaan" rajaa kiinni. Venäläisistä tuntuu että suomalaiset haluavat mahdollisimman monen joutuvan armeijan riveihin ja kuolemaan Ukrainassa.

No joo, mitä enemmän sota koskettaa muitakin Venäjän alueita kuin kaikista köyhimpiä syrjäseutuja niin sen parempi. Tähän astihan Pietarissakin on köllötelty ihan rauhassa ja teippailtu Z merkkejä autoihin. Ei missään nimessä pidä päästää maahan pelkästään sillä perusteella että haluaa välttää asepalveluksen. Hyödyllisempää on se että nämä tyytymättömät vähän koulutetut jantterit ovat siellä rintamalla sotkemassa asioita entisestään ja helpottamassa Ukrainan hommia.
 
Cavelin aamuraportista poimintaa.

Muutama twiittaja eilen mainitsi, että UA:lla on kolme sillanpäätä Oskilin itäpuolella. Lienevät tuo eteläpää, Kupyansk ja Dvorichne pohjoisempana.

Tämä Bakhmutia koskeva maininta voi olla seurausta siitä, että ryssä on vienyt alueelta vahvistuksia Lymaniin.

Sitten tuo Zaporizzia. Tämä on se monien salaisesti odottama jokerikortti. Jospa se piilotettu nyrkki on siellä jossain ...



 
Liikekannallepano näyttää etenevän venäjällä nopeammin ja tehokkaammin kuin länsimediassa ja täällä povattiin (tai optimistisesti toivottiin).
Lopputulos voi olla kuitenkin vielä kaoottisempi kuin ennustukset jos jutut liikekannallepanon toteutuksesta pitävät paikkaansa.

Näyttää videoissa liikekannallepannut olevan osin aika iäkkäiltä. 35-50v. Kännissä kuin pirut. Gonailevat ja vittuilevat esimiehille... Jo nyt.

Tässä näkyy, että motivaatiolla on merkitystä. Ei pakko-otetuilla hirveää taisteluarvoa ole.
 
Tässä haastatellaan jotain pietarilaistutkijaa. Sanoo että nyt ovat näreissään suomalaisille kun ollaan panemassa heidän "turisteiltaan" rajaa kiinni. Venäläisistä tuntuu että suomalaiset haluavat mahdollisimman monen joutuvan armeijan riveihin ja kuolemaan Ukrainassa.
Pfft! Täysin tuulestatemmattu ajatus arvon pietarilaistutkijalta. Mekö muka toivottaisi pahaa vanjan antinatsioperaatioon osallistuville... Tai no, henkilökohtaisesti olen kyllä hänen kanssaan osittain samoilla linjoilla. Parempi se on, että ne kuolevat nyt siellä Ukrainassa, kuin joskus myöhemmin täällä.
 
Tässä haastatellaan jotain pietarilaistutkijaa. Sanoo että nyt ovat näreissään suomalaisille kun ollaan panemassa heidän "turisteiltaan" rajaa kiinni. Venäläisistä tuntuu että suomalaiset haluavat mahdollisimman monen joutuvan armeijan riveihin ja kuolemaan Ukrainassa.

Oikeassahan tuo on. Koska raaimmillaan nuo miehet ja heidän syntymättä jäävät lapsensa ovat poissa siitä armeijasta jolla seuraava putler uhkaa meitä.
 
Olin skeptinen Venäjän mobilisaatiosta, edes osittaisesta, kun olin Ukrainaan menevien kalustojunien perusteella sitä mieltä, että univormu, veshmeshok ja AK-47 ovat ainoat, mitä kattilan pohjalta saadaan reserviläissotilaille raavittua..

..taisin olla väärässä AK-47:stä, montakohan patruunaa noille jaetaan per nuppi

Nähtävästikään nuo Mosin-Nagantit eivät olleet varastamisen arvoisia.

Ja asiaan liittyen tulin tuossa johtopäätökseen, että kun tuon MN:n pistin suunniteltiin, niin ideana ei ollut se että kun pistin toimii myös ruuvimeisselinä, niin joukonhallintatehtävässä sotilaat eivät niin helposti tapa siviiliä. Tosiasiassa tarkoitus oli suunnitella varuste jota ei niin helpolla varasteta. Tämä on myös syy miksi neukkuarmeijassa pistimet pidettiin aseessa kiinni jatkuvasti.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Back
Top